Mamu-uhka maan sisällä jo, Venäjä ei !

Haittamaahanmuutto on maksanut suomelle 90-luvun alusta alkaen yhteensä kymmeniä miljardeja euroja !

Se on maksanut tuhansia uhreja !
Raiskattuja, ryöstettyjä ja jonkun verran on suomalaisia tapettu omassa maassamme näiden "pakolaisten" taholta.

Mutta Venäjän uhka on antanut mielikuvituspelolle vallan, ei käytännön uhka, joka on jo vaikuttanut sillä tavalla, että naiset eivät uskalla yksin liikkua joka paikassa esim. vaikka mennen iltavuoroon eräillä Helsingin alueilla pyörällä töihin !

Entäpä Venäjä ja Venäläiset maassamme ?
Venäjän kanssa käytävä kaupankäynti tuo työtä ja hyvinvointia kymmenille tuhansille. Venäläiset suomessa näyttävät olevan rikosuutisissa harvoin esillä, joten voidaan todetakin: He ovat näemmä sopeutuneet tänne, he ovatkin TYÖperäisiä !

Mitä olemme taas saaneet kehitysmaalaisilta, on niin pieni osuus, että ei voi paljon mainita (toki mediat korostavat niitä harvoja onnistujia) täytyy sanoa, että omia nuoria työllistettäisiin tehokkaammin, jos ei olisi kehitysmaalaisia pakolaismiehiä lainkaan täällä orjapalkkoineen.
5290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Suomalaisia on paljon elintasopakolaisina vieraissa maissa. Espaniassakin asuu paljon eläkeläisiä, koska siellä eläminen on halvempaa. Joten meidän tulee hyväksyä Suomeen tulevat pakolaisemme!
No niin, totuudentorvi naisihminen kertoi näkemyksensä Aamulehden mielipide-sivulla. Minulle kyllä jäi epäselväksi, missä maassa meidän elintasopakolaisemme saavat ilmaisen täysihoidon ja taskuratkin vielä. Nuo etelässä elelevät eläkeläisethän maksavat itse sapuskansa ja asumiskulunsa!
Nuoret elintasopakolaisemme taas elättävät itsensä ja perheensä tekemällä töitä vieraassa maassa!

Äänestä
  • KGB: n Suomeen mamuttamat lojaliteettiongelmaiset Suur-Venäjä haihattelijat ja putinistista fasismia somessa paasaavat russonatsit takaisin Venäjälle.

    Täällä noita russonatsisikoja on syötetty ja juotettu ja kiitokseksi ne paskovat Suomen itsenäisyyden juhlapöydissä venäläistä suolistokaalia.

    Äänestä

Suurin uhka on Venäjä, joka on jo meillä mm. Suomi Ensin -liikkeen kautta.

Äänestä
  • Venäläinen fasismi on tappavaa.

    Venäjä on merkittävien sarja- ja massamurhaajien paratiisi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


FolioMulder kirjoitti:

Haittamaahanmuutto on maksanut suomelle 90-luvun alusta alkaen yhteensä kymmeniä miljardeja euroja !

Se on maksanut tuhansia uhreja !
Raiskattuja, ryöstettyjä ja jonkun verran on suomalaisia tapettu omassa maassamme näiden "pakolaisten" taholta.

Mutta Venäjän uhka on antanut mielikuvituspelolle vallan, ei käytännön uhka, joka on jo vaikuttanut sillä tavalla, että naiset eivät uskalla yksin liikkua joka paikassa esim. vaikka mennen iltavuoroon eräillä Helsingin alueilla pyörällä töihin !

Entäpä Venäjä ja Venäläiset maassamme ?
Venäjän kanssa käytävä kaupankäynti tuo työtä ja hyvinvointia kymmenille tuhansille. Venäläiset suomessa näyttävät olevan rikosuutisissa harvoin esillä, joten voidaan todetakin: He ovat näemmä sopeutuneet tänne, he ovatkin TYÖperäisiä !

Mitä olemme taas saaneet kehitysmaalaisilta, on niin pieni osuus, että ei voi paljon mainita (toki mediat korostavat niitä harvoja onnistujia) täytyy sanoa, että omia nuoria työllistettäisiin tehokkaammin, jos ei olisi kehitysmaalaisia pakolaismiehiä lainkaan täällä orjapalkkoineen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu