Minusta tuntuu että elän elämätöntä elämää.Minun päiväni menevät ensin koulussa ja sitten kotona.Joka päivä pitäisi elää täysillä,mutta tuntuu,että minä en elä millään tavalla ollenkaan.
Aiemmin minulla oli vaikeuksia ihmissuhteiden luomisessa.Minä valitin joka asiasta,ja entisellä kotipaikkakunnallani asiat menivät aika huonosti.Muutettuani uudelle paikkakunnalle asiat ovat menneet hieman paremmin,mutta siltikin tuntuu että elämä on hieman jäänyt elämättä.
Mieleni tekisi tutustua uusiin ihmisiin ja ehkä myöskin rakastua johonkin ihanaan vastakkaisen sukupuolen edustajaan.Ujous ja tietynlainen arkuus hieman häiritsee oloani.Toivon kerääväni rohkeutta tulevien vuosien aikana.Tokihan minulla on hyviä ystäviä,mutta silti lisämäärä ei olisi pahitteeksi.
Onko täällä muita jotka ovat kokeneet samanlaisia tuntemuksia?Oletteko päässeet yli näistä epäkohdista?Vastatkaa,se auttaa.Minulla on kuitenkin selkeä visio siitä,että haluan muuttaa elämäntapani.
Aiemmin minulla oli vaikeuksia ihmissuhteiden luomisessa.Minä valitin joka asiasta,ja entisellä kotipaikkakunnallani asiat menivät aika huonosti.Muutettuani uudelle paikkakunnalle asiat ovat menneet hieman paremmin,mutta siltikin tuntuu että elämä on hieman jäänyt elämättä.
Mieleni tekisi tutustua uusiin ihmisiin ja ehkä myöskin rakastua johonkin ihanaan vastakkaisen sukupuolen edustajaan.Ujous ja tietynlainen arkuus hieman häiritsee oloani.Toivon kerääväni rohkeutta tulevien vuosien aikana.Tokihan minulla on hyviä ystäviä,mutta silti lisämäärä ei olisi pahitteeksi.
Onko täällä muita jotka ovat kokeneet samanlaisia tuntemuksia?Oletteko päässeet yli näistä epäkohdista?Vastatkaa,se auttaa.Minulla on kuitenkin selkeä visio siitä,että haluan muuttaa elämäntapani.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kuin olisin lukenut itse kirjoittamaani tekstiä, paitsi tuo muutto.
Lukion alettua elämäni muuttui täysin, tunsin itseni jälleen ihmiseksi. Tätä ennen olin kärsinyt erittäin huonosta itsetunnosta jne... Kavereita, parempia ja huonompia minulla on kuitenkin aina ollut.
Suurin osa kavereistani kuitenkin on tietokoneporukkaa jotka viettävät kaiken aikansa koneen ääressä, kuten minäkin koska ei ole muuta tekemistä. Yritän käydä eri paikoissa mutta eihän se kovin mukavaa yksin ole. Nykyisiä hyviä kavereitani on turha kysyä lähtemään minnekkään, nolife sairaus on iskenyt heihin pahemman kerran. He eivät taida haluta elämäänsä muuta sisältöä.
Onpa koulussa muutama mukava tyttökin, johon olen silmäni iskenyt mutta eipä ole onnistanut vielä. Ujous on niin kiusallista.
Tällä hetkellä kuitenkin olen hymyissäsuin, ehkäpä saisin elämääni jotakin sisältöä kesään mennessä:)
Täytyypä tästä lähteä imuroimaan ja tiputtelemaan lumet katolta kun on kertynyt niin paljon. Ainiin, tämäkin vielä. Asun erinäisistä syistä johtuen yksin, aika tahtoo kulua kodinhoito juttuihin ja silloin kun aikaa olisi, tekee mieli vain levätä. Yksinäistä kuitenkin tyhjässä talossa :\
Voimia myös sinulle!
Get a life! No ei..mut sinnepäin olet menossa, kun huomaat pysähtyneesi. *hymy* Kun luin textisi, kuin päiväkirjan olisin avannut, sillä viitisen vuotta sitten minusta tuntui tasan samalta. Tuntui kuin aika olis pysähtyny mun kohdalla, kun kaikilla oli opiskelusuunnitelmia ja elämää, poikaystäviä, omat kämpät tai isokaveripiiri. Musta tuntui niinkuin polkisin paikallaan. Asuin kotona, kävin koulussa ja näin samoja naamoja päivästä toiseen. Unelmoin, mutta oikeesti mulla oli tylsä elämä. Sitten jotenkin, kun olin tarpeeks tympiintynyt, aloin jutella ihmisille ja heittämään kommenttia. Jopa sellaisille nirppanokille, jotka katsoivat kuin halpaa makkaraa, enkä välittänyt vaikka oli tyhmä olo. Ajattelin etten voi hävitä mitään, sillä nehän pitää mua jo ihan dorkana. Tulin ulos ujoudenkuorestani ja aloin elää. Etsin ja sain uusia kavereita ja tuttuja. Hain oppilasvaihtoon ulkomaille ja pääsin! en voinut uskoa sitä. Sen jälkeen on ollut aikoja jolloin tuntuu ettei elämä mene eteenpäin, mut ei sekään enää haittaa.