Kuuntelin tuon KulttuuriCocktailin ohjelman Yle Areenasta - oli tosiaan mielenkiintoinen. :)
Koin myötätuntoa vierailijoita kohtaan, sillä he vaikuttivat lähinnä herttaisen naiiveilta idealisteilta. 💖 Jopa siinä määrin, että Ahviokin vaikutti aivan vilpittömältä moraalipaniikissaan. Nämä ihmiset todella ovat hätää kärsimässä... voisi myös puhua eräänlaisesta henkisestä syrjäytymisestä / eristäytyneisyydestä, joka varmasti luo voimakasta ulkopuolisuuden tunnetta.
Ja mitä tuohon ulkopuolisuuteen tulee, sitä edesauttavat mm. nämä seikat:
- heikko yhteiskunnallisten asioiden tietämys
- historian tuntemuksen puuttuminen
- vaikeus hahmottaa erilaisia kulttuurisia konteksteja esim. leikkimielisen asian tulkitseminen kirjaimellisesti tai tosikkomaisesti, joka varmasti entisestään lisää kammoa erilaisia vieraita kulttuureja kohtaan, olivat ne sitten mitä tahansa, aina erilaisista musiikkityyleistä lähtien.
- voimakas emotionaalisuus, joka estää asioiden rationaalista tarkastelua.
- vahva ideologia, joka saa kaiken muunkin näyttämään ideologiselta suhteessa omaan jo valmiiksi omaksuttuun / muuttumattomaan näkökantaan.
Lisäksi aivan alussa kiinnitti huomiota Huhtasaaren kommentti: "Jokainen kansa haluaa vahvan johtajan."
Mitä vahvuudella tässä yhteydessä tarkoitetaan?
Ja eikö vahvan johtajan haluaminen liity lähinnä Venäjän kaltaisiin valtioihin, joissa kansaa on perinteisesti orjuutettu siten, etteivät he tosiaan pärjää ilman kunnon patriarkkaa tyyliin Isä Aurinkoinen? Heikko kansa tarvitsee siis vahvaa johtajaa kompensoidakseen heikkouttaan?
Hyvä johtajahan kun perinteisesti toimii siten, että tekee itsestään lopulta "tarpeettoman".
Me kannatamme Trumpia!
8
130
Vastaukset
- hyväTrump
Kannattaa kuunnella tuo ohjelma!
Karemo myös hauskasti uteli, ovatko nämä valmiita kannattamaan Trumpia vielä senkin jälkeen, jos hän pyörtää lupauksensa.
5.Moos.18:22
"Kun profeetta puhuu Herran nimessä, ja kun se, mitä hän on puhunut, ei tapahdu eikä käy toteen, niin sitä sanaa Herra ei ole puhunut; julkeuttaan se profeetta on niin puhunut; älä pelkää häntä"- GeorgeWashington
Hyvä, jos Donaldia kannatetaan Suomessa. Kotimaassa kannatusta ei kohta ole enää löydettävissä lainkaan.
Hah ha :D Trumpia vastaan taisteleva valtamediaa keksii alhaiset kannatusluvut päästään.
Mitä uutiskanavia luet? Jotakin näistä:
ABC = Always Broadcasting Crap
CNN = Crap News Network / CNN = Clinton News Network / CNN = Communist News Network
NBC = Newly Broadcasted Crap
CBS = Crap Broadcasting Shit
MSNBC = More Soros News Broadcasting Channel
MSN = More Stupid News
CBC = Complete Bull Crap
BBC = Biggest Bullshit Channel- GeorgeThorogood
George_L kirjoitti:
Hah ha :D Trumpia vastaan taisteleva valtamediaa keksii alhaiset kannatusluvut päästään.
Mitä uutiskanavia luet? Jotakin näistä:
ABC = Always Broadcasting Crap
CNN = Crap News Network / CNN = Clinton News Network / CNN = Communist News Network
NBC = Newly Broadcasted Crap
CBS = Crap Broadcasting Shit
MSNBC = More Soros News Broadcasting Channel
MSN = More Stupid News
CBC = Complete Bull Crap
BBC = Biggest Bullshit ChannelSiehän sälli oot! Puhut paskaa ihan vakavissasi.
- TotuusSattuuQ
Tuossa ohjelmassa puhuneet Trumpin kannattajat ovat tyypillisiä "tarkoitus pyhittää keinot" ihmisiä. Voi ymmärtää että joku haluaa kannattaa konservatiivisia arvoja. Se on ihan ok. Mutta että kannattaa niitä niin paljon että on valmis hyväksymään kenet vain niiden ajajaksi ja ihan millaisin keinoin ja tyylein tahansa on jo melkoinen pohjanoteeraus.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845277Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.283508Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j402864Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin252065Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.581840Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2861616- 471596
- 941392
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441366Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.71155
