Eutanasiaa EI ole laillistettu Hollannissakaan!

Mistä tulee ne valheelliset väitteet, että eutanasia olisi lailllstettu joissakin maissa, esim Hollannissa?

"Eutanasiaa ei ole laillistettu muuallakaan
Mitä mieltä eutanasiasta sitten loppujen lopuksi onkaan, Hallamaa on ilahduttavasti myös todennut hankkeeseen liittyviä puolitotuuksia tai vaikenemisen muutosta vastaan puhuvista argumenteista. Hän avaa Benelux-maiden käytäntöä todeten, ettei yksikään valtio ole laillistanut eutanasiaa. Hollantilaisen lääkärin Gertruida Postmanin ilmianto itsestään potilaan pyynnöstä kuolettavan ruiskun antamiseen johti oikeuden päätökseen, jonka mukaan Postman syyllistyi potilaan surmaamiseen, mutta oikeus jätti hänet tuomitsematta rangaistukseen. Myöhemmin sitten 2000- luvun alussa Hollannissa ja Belgiassa säädettyjen eutanasialakien mukaan potilaan kuoleman tietoinen aiheuttaminen on rikos, mutta tekijää ei tuomita, jos lakiin kirjatut edellytykset täyttyvät. Hallamaa toteaakin, ettei valtio ole sielläkään laillistanut eutanasiaa eikä tehnyt luvalliseksi kuolemansairaiden ja kärsivien ihmisten surmaamista edes näiden omasta pyynnöstä. Tosin eutanasian suorittamista koskevassa lainsäädännössä on sittemmin lievennetty ehtoja, joiden nojalla potilaan surmaaminen ei ole rangaistava teko. Hollannissa eutanasian toteuttamisen ensisijaiseksi vaihtoehdoksi on tullut se, että potilas itse juo kuolettavan liuoksen. Lääkäri on mahdollistanut sen tarjoamalla välineet ja hänelle on jäänyt kuoleman varmistaminen.

Hallamaa toteaa, etteivät eutanasian puolustajat ole jostakin syystä puuhanneet Suomeen Sveitsin mallia, jossa vuodelta 1942 olevan lain mukaan itsemurhassa avustaminen on kriminalisoitu, jos avustaja hyötyy kuolemasta. Sveitsissä kuolinapujärjestöjen itsemurhaklinikoiden vapaaehtoiset (maallikot) auttavat potilasta nauttimaan lääkärin kirjoittamalla reseptillä hankitun (kuolettavan) lääkkeen. Hallamaa arveleekin, että meillä kansalaisaloitteen ehdotus eutanasian järjestämisestä lääkärivetoisesti voi kieliä siitä, että toisen ihmisen kuoleman aiheuttamista edes tämän omasta pyynnöstä eivät edes aloitteen tekijät ole pitäneet yksinkertaisena asiana. Helpointa olisi, jos yhteiskunta velvoittaisi jonkun huolehtimaan siitä. Hallamaan mukaan vaikuttaa siltä, että eutanasiakeskustelu on kanava hahmottomille peloille. Ajatus kuolemasta, jota ei voi itse hallita, suitsii myös muuta ahdistusta."

https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/eutanasiaa-ei-ole-laillistettu-muuallakaan/
7140
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Erittäin mielenkiintoinen esimerkki taas miten totuutta vääristellään.
Hyvä tuoda vihdoin totuus esille tästäkin asiasta!

2Äänestä

Eikö nyt olekaan sanotavaa?

Äänestä
  • Ei ole koska valhe on paljastunut 😩

    1Äänestä

  • Palstan uskovat olivat ne, jotka alunperin palstalla kauhistellen postailivat linkkejä "Hollanin" eutanasiasta. Hyvä, että oikaisu tuli nimenomaan kristityltä taholta.

    Äänestä

Kiitos asia tarkentamisesta.

Äänestä

Alkaa olla jo vain semanttinen ero sillä onko jokin asia laillistettu vai eikö se vain ole rangaistavaa. Käytännössähän ne johtavat ihan samaan lopputulokseen. Mutta monillle on jostain syystä tärkeintä että sanat menevät oikein, sisällöllä ei sitten niin väliä. Tämä nähtiin hyvin myös avioliittokeskustelussa jossa oltiin eniten rakastuneita siihen sanaan ja kuka sitä saa käyttää.

Äänestä

Jottei Räyhis nyt taas puhuisi vaan itsekseen ja kehuisi omaa nostoaan, niin otetaanpa kyseinen laki tarkasteluun (vapaa suomennos):

Me Beatrix, Jumalan armosta, Alankomaiden kuningatar, OranjeNassaun prinssessa jne. jne.

Tervehdys kaikille, jotka näkevät ja kuulevat tämän esityksen. Tiettäväksi tehtäköön:

Olemme pohtineet, että on hyväksyttävää sisältää POIKKEUS rikosvastuuseen koskien lääkäriä, joka huolellisen tutkimuksen ja asianomaisen pyynnöstä päättää elämän TAI avustaa toisen itsemurhassa...

Jonka jälkeen kyseinen laki määrittelee minkä ehtojen vallitessa elämän päättäminen tai avustaminen itsemurhassa ei johda rikosoikeudelliseen syytteeseen. Kyseinen ei ole" lievennys" rikoslakiin, se on suora poikkeus rikoslakiin. Tiettyä toimintatapaa noudattaneen lääkäriä ei jätetä tuomitsematta rikoksesta. Hän ei ole syyllistynyt lainkaan rikokseen. Jotta häntä voitaisiin syyttää rikoksesta on syyttäjän nostettava kanne ja oikeudessa osoitettava rikos. Aivan kuten länsimaiseen yhteiskuntaan kuuluu -syytetty on todistettava syylliseksi.

Kirjoittajan käsitys lain sisällöstä ja juridisesta merkityksestä on pikkaisen - sanotaanko kauniisti- erikoinen. Laki koskee myös molempia- toisen ihmisen elämän päättämistä tämän pyynnöstä ja avustettua itsemurhaa - toisin kuin kirjoittaja väittää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miksi.valehdellaan kirjoitti:

Mistä tulee ne valheelliset väitteet, että eutanasia olisi lailllstettu joissakin maissa, esim Hollannissa?

"Eutanasiaa ei ole laillistettu muuallakaan
Mitä mieltä eutanasiasta sitten loppujen lopuksi onkaan, Hallamaa on ilahduttavasti myös todennut hankkeeseen liittyviä puolitotuuksia tai vaikenemisen muutosta vastaan puhuvista argumenteista. Hän avaa Benelux-maiden käytäntöä todeten, ettei yksikään valtio ole laillistanut eutanasiaa. Hollantilaisen lääkärin Gertruida Postmanin ilmianto itsestään potilaan pyynnöstä kuolettavan ruiskun antamiseen johti oikeuden päätökseen, jonka mukaan Postman syyllistyi potilaan surmaamiseen, mutta oikeus jätti hänet tuomitsematta rangaistukseen. Myöhemmin sitten 2000- luvun alussa Hollannissa ja Belgiassa säädettyjen eutanasialakien mukaan potilaan kuoleman tietoinen aiheuttaminen on rikos, mutta tekijää ei tuomita, jos lakiin kirjatut edellytykset täyttyvät. Hallamaa toteaakin, ettei valtio ole sielläkään laillistanut eutanasiaa eikä tehnyt luvalliseksi kuolemansairaiden ja kärsivien ihmisten surmaamista edes näiden omasta pyynnöstä. Tosin eutanasian suorittamista koskevassa lainsäädännössä on sittemmin lievennetty ehtoja, joiden nojalla potilaan surmaaminen ei ole rangaistava teko. Hollannissa eutanasian toteuttamisen ensisijaiseksi vaihtoehdoksi on tullut se, että potilas itse juo kuolettavan liuoksen. Lääkäri on mahdollistanut sen tarjoamalla välineet ja hänelle on jäänyt kuoleman varmistaminen.

Hallamaa toteaa, etteivät eutanasian puolustajat ole jostakin syystä puuhanneet Suomeen Sveitsin mallia, jossa vuodelta 1942 olevan lain mukaan itsemurhassa avustaminen on kriminalisoitu, jos avustaja hyötyy kuolemasta. Sveitsissä kuolinapujärjestöjen itsemurhaklinikoiden vapaaehtoiset (maallikot) auttavat potilasta nauttimaan lääkärin kirjoittamalla reseptillä hankitun (kuolettavan) lääkkeen. Hallamaa arveleekin, että meillä kansalaisaloitteen ehdotus eutanasian järjestämisestä lääkärivetoisesti voi kieliä siitä, että toisen ihmisen kuoleman aiheuttamista edes tämän omasta pyynnöstä eivät edes aloitteen tekijät ole pitäneet yksinkertaisena asiana. Helpointa olisi, jos yhteiskunta velvoittaisi jonkun huolehtimaan siitä. Hallamaan mukaan vaikuttaa siltä, että eutanasiakeskustelu on kanava hahmottomille peloille. Ajatus kuolemasta, jota ei voi itse hallita, suitsii myös muuta ahdistusta."

https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/eutanasiaa-ei-ole-laillistettu-muuallakaan/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu