Mitä hyviä asioita palstalla itseään kehuvat konservatiivikristityt ovat saaneet aikaan Suomessa?Onko joidenkin laajojen ihmisryhmien elämänlaatu parantunut syvän paatoksen ansiosta?
Vastausta, pliis?
Lainkaan.yleistämättä
86682
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 86
Vanhimmat
Ei se taida pelkällä patoksella parantua. Toki sanoillakin voi paljon niin hyvässä kuin pahassa.
Joka päivä samoihin aikoihin tänne palstalle tulee yksi tietty kirjoittaja sörssäämään antikristillisiä näkemyksiään, jotka eivät kuulu tänne. Kaikkein pahinta on että tämä sörssääjä esiintyy uskovaisena kristittynä. Ja vain palstan homottajat ja rienaajat hännystelevät ja ilakoivat tämän sörssääjään kanssa jonka sairas mieli tekee tepposet tyypillisesti klo 5-12 välillä.
Palstalle on tullut myös tämä yläpuolella oleva sönköttäjä, joka hempeilee synnin synkkyydet valkeaudeksi.
Rienaus on saanut vallan näiden ihmisten paatuneissa sydämissä, minkä takia heidän on jatkuvasti hyökättävät uskovia vastaan ja suollettava kauhistuttavia mielipiteitään, jotka saastuttavat ilmapiirin.
Onko ihan pakko?
Me pidämme kirjoitusten koskemattomuutta yllä ja puutumme tilanteeseen jos joku yrittää
muutella tekstejä tai niiden sisältöä.
Tämä ei paranna laajojen ihmisryhmien elämänlaatua koska uskovat olemme aika harvalukuinen
ihmisryhmä.
Olette siis sisäänpäinkääntynyt ja sisäsiittoinen eliittiä leikkivä feikkisnobiseura. Samasta syytätte kaikkia muita, oi kuinka ironista! Ja ennen kaikkea olette ristiriitainen sakki. Esitätte olevanne niin uskovia että, mutta lähetyskäsky unohtuu kun viritätte julistusaseenne tuomiomoodiin ja alatte laukoa.
PS. Nimimerkkini viittaa siihen, että v*ttu mitä paskaa teidän touhunne on.
Eli toimintanne ei paranna maailmaa.
Missä Raamatussa sanotaan, että uskovien tehtävä on parantaa maailmaa?
Joo. Sanotaan varmaan, että tuhotkaa maailma.
Kompromissi: Raamatussa uskovan tehtävänä ei ole olla millään tavalla hyödyksi.
Minä kysyin, että missä Raamatussa sanotaan, että uskovien tehtävä on parantaa maailmaa?
Vai eikä siellä sanotakaan niin?
Minä en todennut niin sanottavan Raamatussa, senkin pölvästi.
Miksi sitten sanoit "Eli toimintanne ei paranna maailmaa." jos niin olisi Raamatun mukaan tehtävä?
Ei missään.
Jos uskovaisuus ei johda mailmassa hyviin asioihin, miksi se olisi tavoittelemisen arvosta tai edes hyväksi ihmisille?
Uskovaisuus on uskoa Jumalaan ja Hänen valtakuntaansa, ei tähän maailmaan.
Vastasin noin pertsan lausuntoon. Hänen mukaansa uskovien toiminta ei paranna suuren väestön asemaa. Ei siinä mitään Raamattua ollut.
Sanotaanko Raamatussa, että uskovan ei pidä välittää mitään maailmasta ja sen ihmisistä?
Jos noin on, mikset ole vetäytynyt luostariin? Ajatusmallisi typeryys on selvää.
Siellä kaikki jo tietävät nämä asiat 😉
Kyllä sinä ressukka olet sekaisin 😂😂😂
Ei liity asiaan. Jos uskovan tehtävä on vain mainitsemasi, olet maailmassa turhaan.
En suinkaan ole 😉
Siis sekaisin, kun pertsan mukaan uskovat eivät paranna "laajojen ihmisryhmien elämänlaatua" ja minä totean siihen että uskovat eivät paranna maailmaa?
Juu, jos keskittyy uskoon ja Jumalaan, niin luostari on oikea paikka. Siellä voisi pottuilukin loppua. Espanjassa luostareita riittää,
Jos te maailmassa olevat uskovaiset ette paranna muiden elämänlaatua, olette käytännössä rasite yhteiskunnan kannalta. Joku saattaisi määritellä teidät jopa ongelmaksi tai häiriötekijöiksi.
Minä sanoin
Uskovaisuus on uskoa Jumalaan ja Hänen valtakuntaansa, ei tähän maailmaan.
Meidän ensisijainen tehtävämme mitä muilla ei ole on julistaa Jumalan valtakuntaa 😉
Ja jos ette julistuksellanne paranna muiden elämänlaatua, olette rasite. Esimerkiksi sinä et ole toteuttanut tehtävääsi, koska käytät kaiken aikasi täällä. Olet siis huono uskova.
Jos jossakin teet todellista julistustyötä, kertoisitko missä?
Kuuleppas nyt. Minä en käytä kaikkea aikaani täällä kuten sinä 😂
Eikä varmaan kuulu sinulle missä liikun, eihän?
Nyt menee jo vihapuheen puolelle. Pidät tiettyyn ihmisryhmään kohdistuvaa syrjintää hyväksyttävänä ja esität mielipiteen julkisesti.
Milloin viimeksi olet ollut täältä poissa enemmän kuin päivän?
Sinä nyt vähiten julistat Jumalan valtakuntaa. Elämäsi on solvata ja nälviä ihmisiä.
Eikös sinun kirjanpitosi kerro sitä 😂.
Niin metsä vasta kuin sinne huutaa 😳
Eli elämäsi on metsään huutamista. Minne se Jumala sinulla aina unohtuu?
Kyllä käsittääkseni uskovan tarkoitus on parantaa myös maailmaa. Jos uskova tekee ihmisille sen, mitä toivoisi itselleen tehtävän, sen luulisi parantavan maailmaa. Jos uskova rakastaa lähimmäisiään ja vihollisiaan , sen luulisi parantavan myös maailmaa. Rakkaus yleensä saa muutkin voimaan paremmin.
No jos sinä sanot olevasi metsä niin sitten on 😂
Sinä ja sinun rakkautesi 😂
Kyllä se on ihan Jeesus joka siitä rakkaudesta Raamatussa puhuu, ei se minun keksintöni ole, kuten Raamattua lukeneena tiedät.
No et käytä kun välillä nukut
Jokainen vastaa omista valinnoistaan - me voimme antaa teille vain suunnan.
Älä sinä homo nimittele IHMISIÄ.
Sinä et siis ole maailmassa turhaan?? :-)
Minulta kysyttiin aikoinaan että mihin luulisin joutuvani Vanhurskaan Jumalan tuomiolla
jos kuolisin nyt heti.
Vastaus oli --> kadotukseen ja se sai minut ryhdistäytymään ja luulen tuon puhuttelutavan
tepsivän muihinkin - vähempi ei riitä.
Kirkon mielestä olemme rasite ja meitä on erotettu pappisviroista mutta homot ja lesbot ovat saaneet jäädä.
Mutta onhan se pölvästi. kun sanoo minun olevan "sekaisin", vaikka hän itse oli käsittänyt väärin ja sekoittanut asiat.
Ja sinä olet nimitellyt IHMISIÄ mm. pahoiksi ja saatanan kätyreiksi.
Teitä on erotettu lähinnä epäasiallisen käytöksen takia. Seurakunnan paimenen kuuluu olla "sävyisä", eikä syytellä saarnastuolissa seurakuntalaisia halventaen.
"Seurakunnan paimenen kuuluu olla "sävyisä", eikä syytellä saarnastuolissa seurakuntalaisia halventaen."
___________
Kunnia sille jolle se kuuluu.
Miten homoa voisi puhutella kunnioittavasti ??
Sinäkin alat saada heti kunnioittavaa kohtelua kun luovut "takasepalustoiminnasta" kaikkine
nyansseineen.
Lisäksi usko.vainen ei tunne lakeja.
Hän sanoo, että on kirkkolain vastaista vihkiä homopareja. Mutta kirkkolaissa ei määritellä sukupuolta, ja lainoppineet ovat sanoneet niiden pappien joutuvan ehkä oikeuteen, jos kieltäytyvät vihkimästä homopareja.
Kirkkolaki kyllä määrää kirkon jäsenen käymään jumalanpalveuksissa ja viettämään siveellistä elämää.
Papin hommana ei ole halventaa seurakuntalaisia.
Ja sinulta tuskin kukaan kunnioitusta kaipaa. Saan kunnioittavaa kohtelua monelta, jotka ymmärtävät kunniottamisesta jotain. Kunnioittavaan käytökseen ei kuulu miettiä mitä kukin makuuhuoneissaan tekee.
"Lisäksi usko.vainen ei tunne lakeja.
Hän sanoo, että on kirkkolain vastaista vihkiä homopareja. Mutta kirkkolaissa ei määritellä sukupuolta, ja lainoppineet ovat sanoneet niiden pappien joutuvan ehkä oikeuteen, jos kieltäytyvät vihkimästä homopareja."
______________
Apostoliset kirjat kuuluvat kirkon tunnustukseen ja mm. roomalaiskirje määrää homot kuoleman ansaitseviksi - sellaiset eivät tarvitse mitään avioliittoja.
Lisäksi ovat VT:n rangaistukset homoille jotka myöskin kirkkojärjestys pitää sisällään.
Niin että pidäsnyt torre mölyt mahassasi tai paremminkin peräsuolessasi.
§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§
Kirkkojärjestys 8.11.1991/1055 v. 1993
Kirkolliskokous on kirkkolain (1054/93) 2 luvun 1 §:n 2 momentin nojalla hyväksynyt kirkkojärjestyksen seuraavasti:
I Osa
Yleisiä määräyksiä
1 luku
KIRKON TUNNUSTUS JA JÄSENET
1 §
Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä kristillistä uskoa, joka perustuu JUMALAN PYHÄÄN SANAAN, VANHAN ja UUDEN TESTAMENTIN PROFEETALLISIIN ja APOSTOLISIIN kirjoihin, ja joka on ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä muuttamattomassa Augsburgin tunnustuksessa ja muissa luterilaisen kirkon Yksimielisyyden kirjaan otetuissa tunnustuskirjoissa. Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että KAIKKEA OPPIA kirkossa on tutkittava ja arvioitava JUMALAN PYHÄN SANAN mukaan.
Roomalaiskirje puhuu niistä, jotka olivat olleet "luonnollisessa yhteydessä", joten voimme olla varmoja, ettei Paavali tarkoittanut homoja.
Raamatussa on ylipäätään kuolemanrangaistus lähes 50 teosta, joten voimmeko ajatella, että huuru kukaan ei tarvitse avioliittoa? Jos sapatin rikkomisesta on surmattava.
Homoille ei löydy VT:sta rangaistuksia, mutta kaikille niille miehille kyllä, jotka makaavat samalla lailla miehen ja naisen kanssa. Jos makaa miehen kanssa kuten miehen kanssa maataan, niin ketään ei rangaista.
Et ottanut huomioon lainkaan kirkkolakia avioliitosta. Siinä ei määritellä vihittävien sukupuolta.
Miten se parantaa maailmaa, että hyväksyy kaiken preversion mitä Seta ja kumppanit keksivät vaatia lailliseksi?
Toki nukun ja käyn töissä. Entä sinä?
"Miten se parantaa maailmaa, että hyväksyy kaiken preversion mitä Seta ja kumppanit keksivät vaatia lailliseksi?"
___________
Eerika ei ymmärrä mitä perverssiä paskan vatkaamisessa tai dildoilussa voisi olla.
Eerika on äärisuvaitsevainen mutta ei ymmärrä, että Jumala ei sitä ole eikä ole tarkoittanut ihmisenkään olevan 😏
Olen ymmärtänyt, että ne jotka haluavat epätoivoisesti tulla hyväksytyiksi eivät pysty kritisoimaan muita.
Paitsi, että Eerika yrittää hyppiä meidän nenällemme 😂
Pertsa voisi valistaa meitä tietämättömiä. Missä tapaat niitä paskanvatkaajia, kun minä en ole tavannut koskaan?
Se kyllä tiedetään, että eniten lukumääräisesti peppuseksiä harrastavat heterot, mutta raportit ovat kertoneet, ettei se paskan vatkaamista ole. Mutta onko se perverssiä olla kiinnostunut muiden petipuuhista?
Meidän Herramme saa aikaan kaiken tekemisen.Me olemme vain työkaluja.
Sinua ei usko kukaan. Ei mikään Herra saa aikaan sitä, että haukutaan ihmisiä paskan vatkaajiksi sun muiksi. Vai onko satana sinun Herrasi?
Teitä ei voi käännyttää iltasatuja lukemalla.
Taktiikkasi on epäonnistunut. Jo seitsemän vuotta tällä työpaikalla ihmisten haukkumista ja tulos nollatasoa.
Jos muslimi tulisi ja haukkusi vuosikausia tai edes pari päivää, niin en kyllä uskoon kääntyisi. Paremmin toimisi ystävällisyys ja hyvyys. Hyvän pariin voisi haluta, pahan pariin ei.
En ole äärisuvaitsevainen, sinun ja kumppaneidesi tapaa kommentoida ihmisille en suvaitse. Se on Raamatun sanan vastaista.
Ehkäpä ongelma onkin siinä, että sinä käännytät ja unohdat, että usko tulee Jumalalta, ei sinulta.
Kuulepas nyt Eerika. Niin kauan kuin sinä hyväksyt kaikki pervoidet niin älä tule minulle sanomaan mikä on Raamatun sanan vastaista!
Joten pistäppäs suuta supummalle jos et pysty muuta sanomaa. 🤗
Hassua kyllä ,ajattelen sinusta ihan samoin kuin kommentissasi kirjoitit.
Minulle on ihan sama mitä sinä tai kaltasesi minusta ajattelevat 😂😂😂
HOMOUDESTA VANHASSA TESTAMENTISSA :
3.Mooseksen kirja:
20:13 Jos joku makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan, tekevät he molemmat kauhistuksen; heidät rangaistakoon kuolemalla, he ovat verivelan alaiset.
3.Mooseksen kirja:
18:22 Älä makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan; se on KAUHISTUS.
18:29 Sillä jokainen, joka tekee minkä tahansa näistä kauhistuksista, hävitettäköön kansastansa, kaikki, jotka semmoista tekevät.
Hesekiel
16:49 Katso, tämä oli sisaresi SODOMAN SYNTI: ylpeys, leivän yltäkylläisyys ja huoleton lepo hänellä ja hänen tyttärillään; mutta kurjaa ja köyhää hän ei kädestä ottanut.
16:50 He korskeilivat ja tekivät KAUHISTUKSIA minun edessäni, ja minä, kun sen näin, toimitin heidät pois.
Niin tuleekin ja joille Hän ei sitä anna ovat "omanlaisiaan."
Ei kuulosta homoudelta. Homot eivät makaa miehen kanssa kuten naisen kanssa maataan, vaan niin kuin miehen kanssa maataan.
Ja ylipäätään miesten kanssa makaavat homot. biseksuaaliset ja heterot, joten laittamasi Mooses puhuu hyvin heikosti homoudesta.
Sodomassa oli kauhistuksia. Mutta 3. Moos 18 sanoo olevan 17 kauhistusta. Olet suurin väärinjohtaja maan päällä.
Tässä täytyy nimenomaan muistaa se, ettei kaikki konservattivi kristityt suinkaan tuollaisia ole. Ihan oikeassa elämässä kun täällä suomenmaan raamattuvyöhykkeellä elän niin ei tuomionpasuunoihin alituiseen törmää. Lähinä elävät rauhallisesti omissa oloissaan ja antavat myös toisten elää.
Kerrotko ketä on yritetty estää elämästä ja miten?😳
Tuo oli lähinä vertaus, kielikuva, metafora ;)
Minua on yritetty pontevasti estää elämästä kuten elän, koska se kuulemma koituu maailman tuhoksi.
Jaa, mitä sillä yritit sanoa?
Miten?
No lue sieltä mitä siinä sanoin.
Eikös sinun pidä selittää tekstisi jos se on vertaus, kielikuva, metafora?
Heippa Repeliini 🤗😳😳
>> Tässä täytyy nimenomaan muistaa se, ettei kaikki konservattivi kristityt suinkaan tuollaisia ole. Ihan oikeassa elämässä kun täällä suomenmaan raamattuvyöhykkeellä elän niin ei tuomionpasuunoihin alituiseen törmää. <<
Tuomiopasuunat ovat äänekäs, mutta pieni fundamentalistinen vähemmistö konservatiivisessa vähemmistössä. Joku Päivi Räsänen onnistuu kuitenkin jo yksinään luomaan monelle kuvan koko kristinuskosta jonain erittäin taantumuksellisena ja luotaantyöntävänä aatteena.
mummomuoriko tämän aloituksen teki? kiinni jäit!
>> Mitä hyviä asioita palstalla itseään kehuvat konservatiivikristityt ovat saaneet aikaan Suomessa? <<
Minusta konservatiivikristittyjen sitkeimmät ja uutterimmat vetäjät eli fundamentalistit ovat saaneet ja saavat jatkossakin aikaan kohtalaisen paljon. He vastustavat käytännössä kaikkea muutosta, ovat vaatimuksineen kohtuuttomia ja käyttäytyvät usein epäasiallisesti.
Eli mikä vierottaisi ihmisiä paremmin uskonnosta kuin se, että sen ehdottomimmat kannattajat esittäytyvät jonain, jollainen kukaan muu ei halua olla.
Ei uskovaiset vastusta ainuttakaan tervettä asiaa, kaikkea roskaa kylläkin.
Kerro miksi jumalattomien kokoontumisista jää yleensä jäljelle jumalaton roskasiivo mutta uskovien kokoontumisissa paikat vain puhdistuu, sama malli pätee kaikkeen ihmiskunnan alueisiin!
Jokaisen uuden ihmisyksilön lähtö Jeesuksen seuraajaksi parantaa ensin sen yhden maailman ja sitä kautta koko elämänkaarensa mittainen hyvän pulssin kaikkeen ympäristössä.
Jeesuksen seuraaja ei ole yhteiskunnan kuormittaja imien eliontapojensa kautta, eikö se paranna maailmaa häh??
JOS kaikki olisvat Jeesuksen seuraajia kaiken laillisuuden valvonnan voisi lopettaa, koska laki olisi jokaisella itsellään vastuullisessa muodossa, eikö se parann amaailmaa häh??
ketä vastaan on armeijat ja sotakoneistot, jos ei niitä jotka EIVÄT Jeesusta seuraa vaan seuraavat kelettä ja sitä kautta kaikkinaisia omia himojaan ja ovat sotien aiheuttajia.
seurasiko hitler tai stalin tai sat amuuta vastaavaa Jeesusta tehdessään kaiken sen pahan sen kaiskessa muodossa.
Uskovaisia EI ole astettu paranatmaan maailmaa vaan pitämään oman elämänsöä kautta yllä evankeliumin valoa, jolloin mailma parantuu luonnostaan sitä kautta.
näin se menee jos ei joku sokea näin yksinkertaista asiaa muuten tajua, niin nyt tajuaa jos tahtoo.
Tämähän se perustelu aina on mutta enpä usko, että viimeisellä tuomiolla siitä miinuspisteitä tulee jos nyt on ohimennessään vähän yrittänyt maailmaakin parantaa.
Tuo, että uskovaiset jotenkin kuormittaisivat vähemmän yhteiskuntaa ei taida pitää paikkansa, tietääkseni kun kukaan ei pelkästä sanasta kuitenkaan elä. Jos kaikki olisivat uskovaisia niin voitaisiin lopettaa lakienvalvonta on sitten jo ihan naurettava väite. Jos noin olisi, niin ei uskovaiset syyllistyisi rikoksiin lainkaan.
Ainahan sitä ihminen mielellään näkisi itsensä ja kannattamansa ajatusmaailman parhaassa mahdollisissa valossa mutta se ei ole realistista. Yhä edelleenkään se usko tai uskovaisuus ei takaa mitään absoluuttisen oikeaa moraalia.
Kerro mikä mielestäsi olisi se prosennti jonka poliisikunta tietyllä intervallilla käyttää resurssejaan Jeesuksen seuraajien toilailujen takia?
laita nyt asteikko 0 - 100 ja kerro mikä porukka se sitten sen lopun käyttää.
Tilastoja tuskin tuosta näkövinkkelistä on koskaan tehty ja harvemmin lähden mutuilemaan.
Se on kuitenkin varmaa, että myös uskovaiset syyllistyvät rikoksiin . Ja vaikka kaikki olisivat uskovaisia olisi rikoksentekijöitä jonkun verran keskuudessamme. Usko ei siis takaa automaattisesti absoluuttisen oikeamielistä moraalia. Uskonnollinen elämän katsomus on tietenkin yksi osa sosiaalisen minän rakennuspalikoista mutta suinkaan ainoa se ei ole.
Kyllä kaikki uskovien toilailut revitellään lööpeissä 🤗
Mutta eipä niitä näy....
Meillä aikoinaan kävi kylässä vain uskovia, mutta niin vain minulta katosi vihkisormus, timantti ja CD-levyjä. En ilmoittanut lehdille.
Kun luemme Sakkeuksen ja Jeesuksen kohtaamisesta, niin kertokaapa mitä huonoa siitä seurasi?
minun lukutaidollani siitä seurasi pelkästään hyvää ja kannatettavaa yhteiskuntaa oikaisevaa asiaa!
Suomessakin on iso lauma ihmisiä jotka aamusta iltaan miettivät millä rikollisella tavalla saisivat helposti ja äkkiä paljon rahaa allensa!
Ketä se lauma seuraa, omia himojaanko vaiko Jeesusta, ja jos ja kun se lauma alkaisi seurata Jeesusta, olisiko se suurikin vahinko ja onnettomuss yhteiskunnalle, teksteistänne päätellen olisi aikamoinen onnettomuus ja hidaste jollekkin ns kehitykselle ja uudistukselle!
lutterin laitoksella ei ole mitään vastauksia nihin asioihin, he ovat oma vatikaaninsa oppeineen ja poltikoimisineen valtion erikoisihmesuojeluksessa joka mailmanmitassa on ihan käsittämätön systeemi.
tuhannet papit veivaa saarnavirsiään viikosta toiseen jolla kukaan ei tule yhtään miksikään, parhaimillaan on korkealle oksalle kiivennyt muotojumalinen ja farisealinen mikälie eliittipopula, mutta Jeesusta ei seuraa juuri yhtään kukaan.
Uskovat olemme suolana täällä ....
Matt. 5:13
Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi.
Jeesus puhui "kansanjoukoille", huoh!