Venäläiset ovat jatkuvasti raivostuneita EUsta.

EU ei antaa rahaa Venäläisille.

EU-parlamentilta täystyrmäys venäläiselle Nord Stream 2 -kaasuputkelle
Ilkka Luukkonen | 14.09.2017 | 12:21- päivitetty 14.09.2017 | 12:30
Meppien mielestä Saksan entinen liittokansleri Gerhard Schröder on siirtynyt ”palvelemaan Venäjää”.
Kaikki EU-parlamentin suuret ryhmät ilmoittavat vastustavansa Itämeren pohjaan suunniteltua Nord Stream 2 -kaasuputkea. Vain yksi EU-vastainen ryhmä asettui EU-parlamentin keskustelussa tukemaan sitä. Myös EU-komissio vastustaa putkea.
– Komission kanta on, että putkellä voi olla kielteinen vaikutus muun muassa Ukrainaan, sanoi EU:n energiakomissaari Miguel Arias Cañete EU-parlamentissa.
Venäläisyhtiö Gazprom kaavailee rakentavansa Nord Stream 2 -kaasuputken, joka veisi kaasua Venäjältä Saksaan. Gazpromin lisäksi hankkeesseen osallistuu yrityksiä Saksasta, Hollannista ja Ranskasta. Gazprom on tähän saakka neuvotellut putken rakentamisesta yksittäisten maiden kanssa.
EU-komissio esitti kuitenkin kesäkuussa, että se alkaisi jäsenmaiden sijaan neuvotella Gazpromin ja Venäjän valtion kanssa. Ehdotusta käsitellään parhaillaan EU-parlamentissa ja EU-jäsenmaiden ministerineuvostossa. EU-parlamentti tukee ehdotusta.
EU-parlamentin suurimman ryhmän keskustaoikeistolaisen EPP-ryhmän puheenjohtaja Manfred Weber toteaa, että kaasuputki toimisi vastoin EU:n periaatteita; EU haluaa vähentää riippuvuutta sekä fossiilisista polttoaineista että venäläisestä energiasta.
– Herää kysymys, että jos putkea ei tarvita, miksi siihen pannaan näin paljon rahaa. Onko tämä taloudellinen vai poliittinen projekti? Venäjä tekee kaikkensa ajaaksen poliittisia tavoitteitaan.
Sakslalainen Weber sanoo, että Saksan entisen liittokanslerin Gerhard Schröderin mukanaolo on ”merkillepantava seikka”. Schröder toimii Nord Streamin hallintoneuvoston puheenjohtajana. Vihreiden EU-parlamentaarikko Reinhard Bütikofer, myös saksalainen, ilmaisee mielipiteensä suoremmin.
– Minun mielestäni Schröderin käytös on häpeällistä.
Tshekkiläinen Stanislav Polčák (EPP) arvioi, että takavuosina Schröder oli vielä Eurooppa-myönteinen, mutta nyt tämä on siirtynyt ”palvelemaan Venäjää”.
Sosiaalidemokraattimeppi Jeppe Kofod sanoo, että Nord Stream 2 uhkaisi Euroopan turvallisuutta.
– Venäjä painostaa EU-jäsenmaita. Komission pitää sanoa putkelle selkeästi ei, koska se on Euroopan etujen vastainen.
Ainoastaan EU-parlamentin EFDD-ryhmä asettuu tukemaan Nord Stream 2 -putkea. Liettualainen Rolandas Paksas epäilee, että putken torjuminen tarkoittaisi ”Kiinan muurin” rakentamista EU:n ympärille.
– Ehdotan, että siirrämme tämäbn politikoinnin sivuun ja toteutamme taloudellisesti kannattavia hankkeita, Paksas sanoo.
EFDD-ryhmä vastustaa EU:ta. Ryhmään ei kuulu suomalaisjäseniä.
EU-parlamentti käsitteli Nord Stream 2 -kaasuputkea torstaina täysistunnossaan. Suomalaiset mepit eivät käyttäneet puheenvuoroja.
Komissaari Cañete sanoo, että enemmistö EU-jäsenmaista kannattaa ehdotusta siitä, että komissio kävisi kaasuputkineuvottelut. Ehdotusta vastustavat Saksa, Itävalta ja Hollanti.
152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vastustamme kaasuputkea.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

EUonMahti kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu