Kerrostalo kaikilla energiansäästötempuilla

https://yle.fi/uutiset/3-9831352

Järvenpääläisessä kerrostalossa otettiin käyttöön kaikki mahdolliset uusiutuvan energian hyödyntämis- ja energiatehokkuustemput. Lopputulema oli, että aurinkoenergia osoittaustui kannattamattomaksi, kun taas maalämpö oli hyvä investointi.
6171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hatunnosto siitä että tuunaavat ilman valtaisia yhteiskunnan tukiaisia.
Toivottavasti ovat plussalla kokeiluissaan. Maalämpö on itelläkin.

Äänestä

Toi on hyvä: "Yhtiö on laskenut, että 18 sentin eriste on kokonaisuutena sopiva määrä eristävyyden ja kustannusten näkökulmasta".
Viime aikoina on vaadittu vähintään 25 sentin seinäeristeitä ja jopa paksumpiakin. Paksukalloisuudessa löytyy.

Äänestä

Koeprojekti tämäkin. Ehkä laskuvirhe arvioissa:

"Viimeisimmät laskelmat kuitenkin osoittavat, että aiempaa tehokkaammilla ja halvemmilla järjestelmillä takaisinmaksuaika olisi jopa alle 10 vuotta. Helmikuussa 2018 valmistuukin 6,5 kilowatin aurinkosähköjärjestelmällä varustettu kerrostalo. Myös Kinnariin suunniteltavaan kouluun harkitaan vakavasti aurinkopaneeleita.

Uusien hankkeiden takaisinmaksuarviot on laskenut eri taho kuin se, joka laski kokeilutalon toteutumatta jääneet arviot."
https://yle.fi/uutiset/3-9831352

1Äänestä
  • Ennakkolaskelmat ja toteutunut tosi ovat hiukka eri asia. Myös sillä "eri taholla".

    Äänestä

  • Jos kerrostalossa saadaan kaikki tuo 6,5kW hyödynnettyä, niin silloin takaisinmaksuaika on parikymmentä vuotta sisältäen yhden verkkoinvertterin uusimisen.

    Miten kerrostalossa saadaan 6,5kW käytettyä. Ilmeisesti käytetään kolmivaiheinvertteriä, jolloin yhtä vaihetta kohden saadaan pari kilovattia. Ilmanvainto kuluttaa tasaisesti koko ajan samoin kiertivesipumppu. Hissiä ja valoja käytetään pääasiassa aamuisin ja iltaisin, jolloin ei saada tuottoa. Kerrostalossakaan ei todennäköisesti saada tuota määrää sähköä kulutettua, joten takaisinmaksuaika ei ole lyhyt.

    Jokin liiketila, jossa on päivisin paljon kulutusta voi päästä pienempään takaisinmaksuaikaan. 6,5kW järjestelmä tuottaa vuosittain noin 5000kW eli viisi/ kuusisataa euroa. 6,5kW järjestelmän asennus avaimet käteen maksaa yli kymmenen tuhatta euroa.

    Kannataako?

    Äänestä

Vain tuulimylly puuttuu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


NoinhanSeOn kirjoitti:

https://yle.fi/uutiset/3-9831352

Järvenpääläisessä kerrostalossa otettiin käyttöön kaikki mahdolliset uusiutuvan energian hyödyntämis- ja energiatehokkuustemput. Lopputulema oli, että aurinkoenergia osoittaustui kannattamattomaksi, kun taas maalämpö oli hyvä investointi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu