Leninin tavoite oli Neuvosto-Suomi

"Valtiosopimus Suomen ja bolsevikkien välille

1.3. 1918 Kansanvaltuuskunta ja neuvostojohto allekirjoittivat valtiosopimuksen, joka määritteli Suomen aseman puolueettomana sosialistisena työväentasavaltana.

Sopimuksen laadintavaiheessa keskusteltiin mm. federaatioajatuksesta eli Suomen liittymisestä sosialistiseen federaatioon "

Eli suunnitteilla olleeseen Neuvostoliittoon

Leninhän puhuikin eroamisesta Venäjästä yhdistymistä varten.

Ei hänen tavoitteensa tietenkään ollut hajottaa Venäjää pysyvästi itsenäisiksi pikkumaiksi.

Kaikkein vähiten porvarillisiksi pikkumaiksi.

http://www15.uta.fi/yky/arkisto/suomi80/v18v9.htm
22167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Lenin ei toteuttanut 31.12.1917 antamnsa tunnustuksen b- kohtaa jonka mukaan oli neuvoteltava porvarillisen Suomen hallituksen kanssa mm.venäläisten joukkojen poistaminen Suomesta.

Sen sijaan Venäjän bolsevikkijohto painosti Suomen sosiaalidemoraatteja ottamaan väkivaltaisesti vallan.

Maahan jätetty Venäjän sotaväki avustaisi Suomen vallankumousta.

Niin tapahtuikin tammikuun lopulla 1918.

Venäjä kuitenkin hävisi sodan Saksalle jonka tavoite oli irrottaa Venäjästä sen reuna-alueet kuten Suomi.

Brest-Litovskin rauhassa 3.3.1918 Venäjä joutui luopumaan Suomesta.

Äänestä

Tuolloin punaiset olivat hävinneet Vilppulassa, ja menivät itse mottiin Tampereelle, tämän jälkeen sitten Venäjälle kokonaan.

Äänestä

https://fi.wikipedia.org/wiki/Brest-Litovskin_rauha?previous=yes

Brest-Litovskin rauha oli 3. maaliskuuta 1918 Brest-Litovskin kaupungissa solmittu rauhansopimus

Venäjällä muutamaa kuukautta aiemmin valtaan nousseet bolševikit ryhtyivät rauhanneuvotteluihin tilanteessa, jossa Venäjä oli jo pitkään ollut pahasti tappiolla Saksalle.

Brest-Litovskin rauhassa Neuvosto-Venäjä joutui tunnustamaan Ukrainan ja Georgian (ennen Gruusia) itsenäisyydet, sitoutumaan vetämään joukkonsa 31. joulukuuta 1917 tunnustamastaan Suomesta,

Suomessa Brest-Litovskin rauhan seurauksena Saksan strateginen asema Itämerellä vahvistuu niin paljon, että Svinhufvudin itsenäisyyssenaatti tukeutuu Saksaan eikä kansanvaltuuskunta voi enää luottaa saavansa merkittävää tukea bolševikeilta vallankumousyrityksen loppuun viemiseksi.

Äänestä

Yhteisellä paraatilla Brest-Litovskissa haluttiin mitätöidä siellä 1918 tehty rauhansopimus.

Stalin ja Hitlerhän olivat salaa sopineet uusista rajoista.

Äänestä

keväällä 1919 bolsevikkien suhtautumisen pienten maiden itsenäisyyteen.
Nyt katsottiin niiden parhaiten selviytyvän suuren bolsevistisen Venäjän yhteydessä.
Ohjelman mukaisesti palautettiin eronneet maat takaisin Venäjän yhteyteen pois lukien Suomi, Baltia ja Puola, jotka olivat turvautuneet länsimaihin.

Äänestä

------Ei hänen tavoitteensa tietenkään ollut hajottaa Venäjää pysyvästi itsenäisiksi pikkumaiksi.---

Mikä on se maa jonka johto haluaa maansa hajoavan? Espanja ei halua itsenäisä Kataloniaa, Britannia ei halua päästää Skotlantia, Irak ei halua päästää kurdeja, USAssa tuli verinen sisällisota kun Etelävaltio erosivat jne... kautta historian. Mitä uutta ja ihmeellistä siis tuossa luulet kertovasi ?

Sen verran vielä, jos neukku halusi kommari-Suomen niin porvari-Suomi halusi porvari-Venäjän joten halujen suhteen kai ollaan tasoissa, vai mitä.

Äänestä
  • "Sen verran vielä, jos neukku halusi kommari-Suomen niin porvari-Suomi halusi porvari-Venäjän joten halujen suhteen kai ollaan tasoissa, vai mitä. "

    Ei olla. Porvarit halusivat porvari-Suomen ja myös saivat sen. Ei ne eri puolien halut olleet aina yhtenevät ja kaikenlaisia hajaääniä esiintýi. Niitä ei pidä yleistää!

    Äänestä

  • KuinMyösSinulle kirjoitti:

    "Sen verran vielä, jos neukku halusi kommari-Suomen niin porvari-Suomi halusi porvari-Venäjän joten halujen suhteen kai ollaan tasoissa, vai mitä. "

    Ei olla. Porvarit halusivat porvari-Suomen ja myös saivat sen. Ei ne eri puolien halut olleet aina yhtenevät ja kaikenlaisia hajaääniä esiintýi. Niitä ei pidä yleistää!

    -----Porvarit halusivat porvari-Suomen ----

    Ja neukku halusi neukku-Venäjän joten taas ollaan tasoissa vaikka mitä inisisit.

    Äänestä

  • Ei olla vieläkään!

    Neukulla ei ole mitään asiaa "haluta" Suomea miksikään!

    Äänestä

  • No tämäpä kumma! Sinustahan kaikki suomalaiset olivat fanaattisia rysdävihaajia. Nytkö se toinen puoli tukikin valkosloboja! Vasemmisto ei missään vaiheessa vaatinut Vöyrin marssin tavoin bolsevisoitunutta venäläistä sotaväkeä häipymään Suomesta.

    Äänestä

Kansanvaltuuskunta ei tehnyt N-Venäjän kanssa sellaista maanpetossopimusta minkä porvarit tekivät Saksan kanssa. Suomen hallintaa ei miltään osin annettu Venäjälle kuten porvari antoi kaiken Saksan hallintaan luonnonvaroja myöten.

Äänestä
  • "Kansanvaltuuskunta ei tehnyt N-Venäjän kanssa sellaista maanpetossopimusta minkä porvarit tekivät Saksan kanssa. "

    KansanKansanvaltuuskunta ei tehnyt ylipäätään yhtään mitään!

    "Suomen hallintaa ei miltään osin annettu Venäjälle kuten porvari antoi kaiken Saksan hallintaan luonnonvaroja myöten. "

    Me emme tiedä, miten jatko olisi mennyt ilman keisarillisen Saksan romahdusta. Uskon, että että olisimme itsenäistyneet joka tapauksessa!

    Äänestä

  • NaziTarkkisKuumana kirjoitti:

    "Kansanvaltuuskunta ei tehnyt N-Venäjän kanssa sellaista maanpetossopimusta minkä porvarit tekivät Saksan kanssa. "

    KansanKansanvaltuuskunta ei tehnyt ylipäätään yhtään mitään!

    "Suomen hallintaa ei miltään osin annettu Venäjälle kuten porvari antoi kaiken Saksan hallintaan luonnonvaroja myöten. "

    Me emme tiedä, miten jatko olisi mennyt ilman keisarillisen Saksan romahdusta. Uskon, että että olisimme itsenäistyneet joka tapauksessa!

    -----Me emme tiedä, miten jatko olisi mennyt ilman keisarillisen Saksan romahdusta---

    Turhaa veivausta. Tiedämme mitä oli luvattu Saksalle ja tiedämme myös että täällä oli ylivoimainen Saksan sotajoukko sopimuksen toteutumista valvomassa.

    Jos Saksa olisi voittanut sodan niin kaikki se mitä oli luvattu Saksalle olisi mennyt ja ajanoloon varmasti vielä paljon sen päällekin Saksan tyylin tuntien.

    Äänestä

  • "Jos Saksa olisi voittanut sodan niin kaikki se mitä oli luvattu Saksalle olisi mennyt ja ajanoloon varmasti vielä paljon sen päällekin Saksan tyylin tuntien. "

    Tuskinpa. Mikään tuon tason liittosuhde ei olisi kestänyt kauaa!

    Äänestä

  • 17astetta kirjoitti:

    -----Me emme tiedä, miten jatko olisi mennyt ilman keisarillisen Saksan romahdusta---

    Turhaa veivausta. Tiedämme mitä oli luvattu Saksalle ja tiedämme myös että täällä oli ylivoimainen Saksan sotajoukko sopimuksen toteutumista valvomassa.

    Jos Saksa olisi voittanut sodan niin kaikki se mitä oli luvattu Saksalle olisi mennyt ja ajanoloon varmasti vielä paljon sen päällekin Saksan tyylin tuntien.

    10 000 ukkoa on siis sinusta ylivoimainen verrattuna Venäjän itämeren laivastoon ja 40 000 miehittäjän joukkioon. Suomessa vasurit ja entente m6ehet liioittelivat Saksan valtaa. Englanti lopettikin viljatoimitukset tänne Saksan häärättyä täällä. Mielenkiintoista miten syytät Saksaa ja valkoisia siitä kurjuudesta mitä Englanti aiheutti katkaisemalla viljatoimitukset.

    Äänestä

Kaikilla valtioilla on tavoitteita. Miksi Leninin oli pitänyt vastustaa mahdollista neuvosto-Suomea ?

Äänestä
  • Ei ole kyse 'vastustamista'. Kyse on punaisten asian edistämisestä. Bolsevikit lähettivät kokonaisen asejumalastin punaiselle osapuolelle ja toivoivat parasta! Heidän toiveensa ei toteutunut!

    Äänestä

  • KuppakasanToiveHiekkaan kirjoitti:

    Ei ole kyse 'vastustamista'. Kyse on punaisten asian edistämisestä. Bolsevikit lähettivät kokonaisen asejumalastin punaiselle osapuolelle ja toivoivat parasta! Heidän toiveensa ei toteutunut!

    Miksi sinua ei vähääkään haittaa porvariston harjoittama maanpetoksellinen Saksan asian edistäminen kun kaikki annettiin Saksalle.

    Äänestä

----Sopimuksen laadintavaiheessa keskusteltiin mm. federaatioajatuksesta eli Suomen liittymisestä sosialistiseen federaatioon "----

Niin kuka keskusteli, neukut ! Miten se on Suomen vasemmiston vika jos neukku alkaa puhumaan liittymisestä heidän valtioonsa. Ja punaisethan eivät liittyneet neukkulaan vaan sopimus oli kahden itsenäisen valtion tasa-arvoinen sopimus toisin kuin porvariston tekemä sopimus Saksan kanssa jossa Suomi alisti Saksan johtoon ja valvontaan:
- ulkopolitiikan
- kauppapolitiikan
- armeijan
- luonnonvarat
- haluttiin diktaattorin valtuuksin varustettu saksalainen kuningas
- tilattiin Saksasta miehitysjoukko valvomaan sopimuksen toteutumista

Siinä sinulle vertailukohtaa kumpiko tuhosi Suomen itsenäisyyttä, vasemmisto vaiko oikeisto. Oikeiston sopimuksella Suomi lakkasi olemasta itsenäinen valtio "

Äänestä
  • Suomalaisten punaisten selvä sovinismi sallittiin tilapäisesti. Ei suomalainen punikkikaan niin alhainen ole, että loputtomasti lipoisi. Lenin vaati Suomen punikkeja takamaan etenkin maassa olevien venäläisten oikeudet. Punikit vaativat, että maassa olevat venäläiset olisivat normaaleja Neuvosto-Suomen kansalaisia ilman eritysoikrukdia. Ei Venäjä voi olla rajamaa ja Suomi valtakunta edes punaisena. Venäläisen sotaväen ja suomalaisten punikkien välit olivat yleensä huonot, vaikka valkoisessa propagandassa yritettiin esittää näiden olleen kuin paita ja peppu. Isovenäläisestä sovinismista ei päästä eroon millään typerillä lauseilla ja symboleilla. Isovenäläisiin istutetaan ajatus 'Pyhästä Venäjästä' ja venäläisyyden ylivertaisuudesta jo maatuskan maidossa.

    Äänestä

  • Mitään tasa-arvoista ei tietenkään punakaartien suurimman aseidentoimittajan ja sotilaallisen kouluttajan kanssa tehdyissä sopimuksissa ollut. Suomen sisäisiin asioihin sekaantuminen lähes sata vuotta sitten heijasteli muutenkin venäläistä suuruudenhulluutta. Oltaisiko punakaarteja sitten voitettu pelkästään venäläisiltä varaskunnilta saaduilla aseilla on asia erikseen. Kuusisen mukaan suurin syy vallankumouksen tappioihin Baltian maissa ja Suomessa oli 'Trotskin teatraalinen esiintyminen Brest-Litovskissa'. Trotski väitti, että marraskuun yleislakon aikaan Suomelta puuttuivat Trotski ja Leninit.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rtuert kirjoitti:

"Valtiosopimus Suomen ja bolsevikkien välille

1.3. 1918 Kansanvaltuuskunta ja neuvostojohto allekirjoittivat valtiosopimuksen, joka määritteli Suomen aseman puolueettomana sosialistisena työväentasavaltana.

Sopimuksen laadintavaiheessa keskusteltiin mm. federaatioajatuksesta eli Suomen liittymisestä sosialistiseen federaatioon "

Eli suunnitteilla olleeseen Neuvostoliittoon

Leninhän puhuikin eroamisesta Venäjästä yhdistymistä varten.

Ei hänen tavoitteensa tietenkään ollut hajottaa Venäjää pysyvästi itsenäisiksi pikkumaiksi.

Kaikkein vähiten porvarillisiksi pikkumaiksi.

http://www15.uta.fi/yky/arkisto/suomi80/v18v9.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu