– Sukupuolella ei ole väliä, mutta sukupolven pitäisi vaihtua, näin toteaa Oulun seurakuntayhtymän kansainvälisen työn pastori Árpád Kovács.
Hän on vihkinyt samaa sukupuolta olevan parin ja on nyt tuomiokapitulin tutkittavana.
Aiemmin tällä viikolla Helsingin hiippakunta antoi vakavan moitteen pastori Kai Sadinmaalle homoparien vihkimisestä.
– Ratkaisu on hyvin naurettava. Se ei perustu Suomen lakiin, eikä kirkon omiinkaan sääntöihin, Kovács puuskahtaa.
Samoilla linjoilla on Raahessa asuva pastori Pekka Eloheimo, joka on Kovácsin tapaan julkisesti ilmoittanut vihkivänsä myös homopareja.
– Itse en vielä ole vihkinyt samaa sukupuolta olevaa paria, mutta Sadinmaan saama vakava moite ei estä meitä toimimasta millään tavalla, Eloheimo arvioi.
Kirkon avioliitto-opetuksen mukaan avioliitto on naisen ja miehen välinen liitto. Lisäksi piispainkokous on linjannut viime vuonna, että kirkollinen vihkiminen ei ulotu samaa sukupuolta oleviin pareihin.
Kansainvälisen työn pastori Árpád Kovácsin mukaan tämä ei kuitenkaan sido pappien käsiä vihkimistilanteissa.
– Kirkon johto ei voi sopia mielivaltaisesti asioita, jotka ovat kirkkolakia ja Suomen lakia vastaan.
Myös pastori Pekka Eloheimon mukaan nyt ollaan laillisesti epäselvässä tilanteessa.
– Jos kirkkolaissa tai -järjestyksessä olisi määräys asiasta, niin tilanne olisi selvä. Nyt niissä ei ole mainintaa vihittävien sukupuolesta.
Hiippakuntien epämääräiset ja vaihtelevat ohjeistukset sekä rangaistusten pelko vaikeuttavat Kovácsin mukaan pappien työskentelyä.
– Tiedän, että moni pappi olisi valmis vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja, mutta kirkkoon on onnistuttu luomaan pelon ilmapiiri, Kovács toteaa.
Koko juttu: https://yle.fi/uutiset/3-9832773
https://eroakirkosta.fi/

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kirkko on ajanut itsensä outoon välitilaan, jossa kirkon sisälläkään ei tiedetä miten tästä umpisolmusta päästään ulos. Yhä oudommaksi tilanne muuttui Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin nahkapäätöksen jälkeen. Jonka jälkeen todellakaan kukaan kirkon sisällä ei tiedä missä mennään. Veikkaan kirkon ajautuvan vielä loppuvuoden aikana totaaliseen anarkian tilaan, jossa kukin tekee mitä lystää ja lopulta kaikki on toistensa kurkussa kiinni.
Nyt pitää jo ottaa maallinen lakikin avuksi kirkon sisäisien riitojen ratkaisussa. Paljonkohan tulevat maksamaan nämä oikeudenkäynnit veronmaksajille?