Pikkurahan puutetta irakilaisturvaikan hakijoilla

Todistin Prisman kassalinjalla kuinka kahdelta irakilaisturvapaikan hakijalta puuttui pikkuraha. Olin suoriutunut omasta kassa-asioinnista ja pakkasin ostoksia etäämmällä kun sattumoisin näin kassahenkilön käsittelevän paksua nippua 50 euron seteleitä. Asiakkaina oli 2 tötterötukkairakilaista nuorta miestä. Ostoslinjalla ei ollut mitään ja oletin miesten maksavan isokokoisista ostoksista, jotka olisi jo nostettu lattialle. Ei näkynyt mitään. Jäin seuraaamaan. Kassa antoikin koko euronipun vaihtorahana toiselle miehelle ja mieskaksikko hymyili tyytyväisenä. Miesten ostokset olivat hyvin mahtuneet tavallisenkokoiseen kauppamuovikassiin. Minä arvuuttelin itsekseni oliko maksuseteli irakilaisten oman rahapajan painama. En nähnyt maksutapahtumaa, en tiedä minkäarvoisella setelillä maksu tapahtui. Olen kyllä lukenut turvapaikanhakijan kehuvan ettei ole rahasta puutetta Suomessa, koska Irakissa asuva isä lähettää rahaa. Ymmärettävästi isompiarvoiset setelit vievät vähemmän tilaa kirjekuoressa niin ettei 1000 euroa vähempiarvoista tietenkään kannata lähettääkään. (minkäarvoisia seteleita voi automaatilta nostaa?)
10338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tuhannen euron seteli? Harvinainen on ,ehkä yksittäistapaus

Äänestä
  • Yhtä harvinainen kuin se paljonpuhuttu seitensatanen.

    Äänestä

  • En osaa sanoa kyseisestä tapauksesta mutta kyllähän heistä monilla " rahhoo oli evväänä " tänne tullessaan.Eräätkin taksilla posottivat Torniosta Turkuun.Ekat matut kun tulivat kouluun niin suomalaiset oppilaat sanoivat ettei kellään muulla ollut niin kalliita puhelimia.Paikallinen taksi totesi että vastaanottokeskuksen kyydit on suosittuja kun maksavat aina isolla setelillä eivätkä ole vaihtorahaa vailla.

    Äänestä

En usko, koska kassat ei vaihda parkkirahaakaan eivät riko isoja seteleitä (kielletty). Sen kyllä uskon että heillä on varoja jotka heidän olisi käytettävä ennen kuin meidän rahojamme, eihän kukaan suomalainen saa sossusta/kela jos sinulla on realisoitavaa omaisuutta. Oliko se norja vai tanska joka viisaasti toimii näin siihen ei pykälät vaikuta ..

Äänestä
  • Tanska.
    Ja niinhän se PITÄS toimia meidänkin ... MUTTA! ... kun meidän päättäjillämme on nyt paljon tärkeämpiäkin asioita päätettävänään (kuten tää maailman vaarallisin asia: Vihapuhe, ja sen lakkauttaminen!) niin ei aika riitä ton valmiin Tanskan mallin mukaisen lain säätämiseen! :)

    Äänestä

Mistä se johtuu, kun Irakilainen käy kolmena päivänä pizzeriassa töissä. On vaimo.kaksi lasta ja autoa vaihdetaan usein se on Bemari tai Mersu. Lisäksi he käy usein lomalla Irakissa?
Miten on mahdollista lomailla,Touko Aallon mukaan niin levottomassa ja vaarallisessa maassa?ettei voi pakkopalauttaa kielteisen turvapaikka päätöksen saaneita?
Rahakasta hommaa on pizzan paistajilla?

Äänestä

Oliko marketin kasööri kenties tunnistettavissa märkämirriseksi suvakkimisuksi (h*roksi)? Nehän nyt jakaa kaikille tulokkaille: - milloin rahaa ja milloin jotain muuta. Hyödyttömiä ja niin aivottomia tussupuskia ovat. Joku saattaisi kutsua jopa spermaviemäreiksi...

Äänestä

Irakilainen tuttavani sanoi, että hänen perheensä on niin rikas, ettei hänen tarvitse koskaan tehdä töitä. Suomessa hän saa silti ilmaisen asunnon ja toimeentulotukea. Niistä hän säästää rahaa omaan taloon, jota rakennetaan parhaillaan Irakissa. Siellä odottaa myös vaimo, joka on raskaana. Suomessa mies hurvittelee ja pitää tyttöystävää. Sanoi, että tätä vapaata elämää saattaa tulla ikävä sitten, kun palaa vaimonsa luokse.

Tapasinpa sitten myös tämän miehen suomalaisen tyttöystävän, joka luulee löytäneensä elämänsä miehen. Eipä uskonut, että miehellä on vaimo ja talo rakenteilla Irakissa. Aikoo mennä miehen kanssa naimisiin Suomessa. Haaveilee lapsista. Mitä siinä on tehtävissä, jos toinen ei halua kuulla totuutta?

Työkkäri koittaa kotouttaa miestä, joka tietää asuvansa täällä vain 5-7 vuotta kerätäkseen rahaa jo valmiiksi varakkaalle perheelleen. Miestä harmittaa vain se, ettei hän voi enää saada ilmaista lentomatkaa takaisin kotiin, eikä paluurahaa. Ilosesti hymyillen hän totesi kuitenkin saavansa enemmän rahaa kuin monet kaverinsa, jotka tulivat tänne vasta myöhemmin. Omien sanojensa mukaan hän tuli tänne "silloin kun suomalaiset eivät tienneet irakilaisista mitään". Nykyään täytyy kuulemma jokaiselle tulijalle keksiä oma tarina, kun vielä viisi vuotta sitten saattoivat monet käyttää samaa tarinaa turvapaikkaa hakiessaan.

Sitä mies ei hyväksy, että täällä valehdellaan kristinuskoon kääntymisestä. Moskeijassakin on kuulemma keskusteltu tästä asiasta. Parempi kuulemma sanoa olevansa vaikka shiia tai kurdi.

Äänestä

Mamu kusettaa aina!

Äänestä

Me vaan keskenämme kinastelemme niiden raha-asioista sekä muista lieve-ilmiöistä.
Meidät on ovelasti ohjailtu taistelemaan tuulimyllyjä vastaan ruohonjuuritasolla.
Emmekä ollenkaan huomaa suurta kusetusta, jonka joku soros tai onko peräti joku valtio kaiken takana.
Eurooppaan tullaan väärennetyillä rahoilla, sekoitetaan rahamarkkinat, sekoitetaan alkuperäisten arkipäivätoiminnot, liikenne, terveydenhuolto, koulut, ihan kaikki minkä ne vain pystyvät sekoittamaan.
Euroopan romahdus, arvotavaroiden ym omaisuuden ryöstö, kuka mahtaa olla tämän takana???
Siinä on nyt kyseessä bilderbergiäkin suuremmat kuviot, ja me täällä jankutamme suvakkia ja rasistia.
Voi meitä! Onko tämä nyt yksi ilmestyskirjan vitsauksista, vai useampi niitä yhdistettynä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eiolepienempää kirjoitti:

Todistin Prisman kassalinjalla kuinka kahdelta irakilaisturvapaikan hakijalta puuttui pikkuraha. Olin suoriutunut omasta kassa-asioinnista ja pakkasin ostoksia etäämmällä kun sattumoisin näin kassahenkilön käsittelevän paksua nippua 50 euron seteleitä. Asiakkaina oli 2 tötterötukkairakilaista nuorta miestä. Ostoslinjalla ei ollut mitään ja oletin miesten maksavan isokokoisista ostoksista, jotka olisi jo nostettu lattialle. Ei näkynyt mitään. Jäin seuraaamaan. Kassa antoikin koko euronipun vaihtorahana toiselle miehelle ja mieskaksikko hymyili tyytyväisenä. Miesten ostokset olivat hyvin mahtuneet tavallisenkokoiseen kauppamuovikassiin. Minä arvuuttelin itsekseni oliko maksuseteli irakilaisten oman rahapajan painama. En nähnyt maksutapahtumaa, en tiedä minkäarvoisella setelillä maksu tapahtui. Olen kyllä lukenut turvapaikanhakijan kehuvan ettei ole rahasta puutetta Suomessa, koska Irakissa asuva isä lähettää rahaa. Ymmärettävästi isompiarvoiset setelit vievät vähemmän tilaa kirjekuoressa niin ettei 1000 euroa vähempiarvoista tietenkään kannata lähettääkään. (minkäarvoisia seteleita voi automaatilta nostaa?)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu