Korttilähetys

Korttia_odotellessa

Tämä voi tuntua ulkopuolisille vähäpätöiseltä, mutta itseä asia on jäänyt häiritsemään, nimittäin korttilähetykset äidiltäni.
1) Asumme eri paikkakunnilla. Äitini piti käviessämme antaa meille joulukortti, mutta kuulemma unohti. Hän päätti siihen, että no saatte sen sitten ensi jouluna. Mietin vain, että tuskin hän olisi siitä vararikkoonkaan mennyt, vaikka olisi postitse lähettänyt yhden kortin enemmän!?
2) Menimme kihloihin, äitini kuulemma unohti lähettää kortin, kun kuuli, että tätimme ja setämme olivat kortteja lähetelleet. Emme ikinä saaneet edes "myöhästynyttä" kihlajaiskorttia.
3) Minä en saanut valmistujaiskorttia, mutta veljelleni hän osti ja kirjoitti kortin jo ennen kuin veljeni oli edes opinnäytetyötään palauttanut. Itse en suostunut korttia allekirjoittamaan kuin vasta virallisen hyväksynnän jälkeen. Kumpikin olemme valmistuneet yliopistolta.
Ehkä toisten mielestä mitättömän pieni asia, mutta kuten sanottua itseä nämä ovat jääneet vaivaamaan. Mielestäni kortti on mukava tapa viestiä, että lähettäjä on muistanut minua ja on kenties jopa iloinen puolestani. Ehkäpä minä en ole edes korttien arvoinen. Kaikki muut kyllä, sellaisetkin joiden kanssa olemme hyvin vähän tekemisissä.

8

338

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ainahukassa

      sinun kertomuksesi on malliesimerkki kaikkien mielensäpahoittajien unelma-äidistä. olisi parempi jos äitisi ei muistaisi kertoa unohduksiaan.

      onneksi minä en lähettele kortteja kenellekään enkä minkään syyn takia.

    • enlähetäkortteja

      Pari muistoadressia olen vainajien omaisille elämäni aikana lähettänyt. Toivottavasti eivät pahastuneet.
      Siis oikeesti, miksi pahoitat mielesi yhteensä noin kympin takia?
      Anteeksi että kysyn, mutta minkä ihmeen takia äitisi olisi tuonut kylään tullessaan sinulle joulukortin?
      Sehän olisi ollut, rehellisesti sanottuna, todella tyhmän tuntuinen juttu. Kortti on pelkkä paperinpala jossa on samat toivotukset mitä äitisi kertoi sinulle suullisesti.

      Normaalistihan kortteja lähetellään tänä päivänä sen vuoksi kun ei viitsitä, tai haluta olla yhteydessä kortin vastaanottajaan suoraan kasvokkain tai puhelimitse.
      Äitisi soittaa sinulle, käy kylässä, eli hän huomioi sinut. Nauttisit äitisi vierailuista ilman turhaa murjottamista ja vertailuja kehenkään muuhun.

      • Korttia_odotellessa

        Ei tässä rahasta kyse, vaan toisen muistamisesta, jota ei mitata rahassa. Äitini siis kertoi, että hänen piti antaa joulukortti, kun kotona kävimme. Hänellä ei ollut alun alkaenkaan näköjään aikomusta lähettää sitä, eikä halunnut jostain syystä sitä lähettää unohdettuaan sen antaa. Toiseksi en tullut kertoneeksi tilanteista enempää, mutta näin kun otit esiin, niin kerron, että äitini ei myöskään toivottanut toivotuksia suullisesti. Mikä olisi ollut ihan kiva kuitenkin.
        Hän ei myöskään soita tai käy kylässä.


      • ainahukassa
        Korttia_odotellessa kirjoitti:

        Ei tässä rahasta kyse, vaan toisen muistamisesta, jota ei mitata rahassa. Äitini siis kertoi, että hänen piti antaa joulukortti, kun kotona kävimme. Hänellä ei ollut alun alkaenkaan näköjään aikomusta lähettää sitä, eikä halunnut jostain syystä sitä lähettää unohdettuaan sen antaa. Toiseksi en tullut kertoneeksi tilanteista enempää, mutta näin kun otit esiin, niin kerron, että äitini ei myöskään toivottanut toivotuksia suullisesti. Mikä olisi ollut ihan kiva kuitenkin.
        Hän ei myöskään soita tai käy kylässä.

        äitisi käy kuitenkin veljesi luona kylässä vai mitä?
        eli kyse on sisarkateudesta?


    • tsemppiisulle

      Täs varmaan on pohjimmiltaan kyse muusta kuin korteista. Että et tunne että äiti välittää susta. Voihan se olla mahdollista että äiti syrjii yhtä lasta, se ilmenee sitten jopa korttiasioissakin. Jos näin se asia vain pitää käsitellä vaikka vaikee onkin.

    • vahvanisänvahvatytär

      Tuli vaan mieleen omasta elämästä ja isäsuhteesta, että ehkä äitisi luulee, että sinä olet vahva ja omillasi toimeentuleva ihminen, sinulla on kaikki hyvin, et tarvitse enää äidin kannustusta ja hyväksyntää joka jutullesi.
      Veljesi taas voi olla sellainen äitinne mielestä sellainen vähän reppana jota äidin pitää puskea eteenpäin.

    • söster

      Ymmärrän, mitä tarkoitat, ap. Kysehän ei ole kortista ja postimerkistä eikä niiden hinnasta. Kyse on muusta, siitä mikä on tuolla ihmisessä syvemmällä. Ketä me tahdomme muistaa, kenelle tahdomme viestiä, että olet minulle merkityksellinen.

      Korttien lähettäminen alkaa olla jo hiukan eilispäivää, mutta neli- viisikymppisille ja siitä vanhemmille ihan tavallista. Mutta kaikki hekään eivät ole mitään korttien lähettäjiä. Riippuu ihmisestä.

      Äitini laittaa aina joulukortit minulle, kahdelle sisarelleni ja veljelleni. Ei kenellekään muulle. Eikä mitään muita kortteja koskaan, ei synttärionnitteluja, ei mitään.

      Mutta poikkeuksena sitten hän laittaa niin joulu- kuin muutkin kortit veljemme lapsille ja veljelle tietysti myös. Kauhea hätä on aina, että ehtiikö veljen tyttären syntymäpäiväkortti varmasti ajoissa jne. Kun äiti on jo sen verran huonokuntoinen, että joutuu turvautumaan minuun tai sisariini, jotka sitten hankimme nämä kortit, ostamme postimerkit ja viemme postiin. Jouluna hän vielä laittaa sen joulukortin sekä veljen perheelle, että tämän kotona asuville lapsille erikseen. Se on omituista. Olen joskus ihmetellyt, että mitä ihmettä sinä näitä kortteja näille laitat, kun et meidän tyttärien lapsille ole koskaan yhtään ainutta korttia laittanut, etkä muutenkaan muistanut heitä mitenkään ikinä. Siihen ei ole tullut koskaan kunnon vastausta. Tai sitten jotain, että kun en ole muistanut. Nämä veljen lapset hän kyllä tasan muistaa ja hyvin.

      No sehän johtuu tietysti siitä, että veli on ollut se äidin lellikki aina ja ikuisesti. Ja sen myötä sitten veljen vaimo ja lapsetkin niin tärkeitä. Miniää pitää mielistellä ja kehuskella. ettei vaan voisi sanoa anopista mitään pahaa ja heillä pysyisi välit hyvinä ainakin sen puolesta. Heh, eipä ole vävyjään mielistellyt eikä kehunut, vaikka nämä häntä joutuvat auttamaankin milloin missäkin asioissa. Se on vaan luonnostaan lankeavaa ilmeisesti.

      Joskus olen piruuttani "unohtanut" laittaa sen veljen lapsen kortin ajoissa postiin, hups kun on mennyt myöhäiseksi. Meidän sisarten lasten kortithan on ilmeisesti jääneet postiin kokonaan, kun ei ole koskaan perille tulleet.

      Onhan se toisaalta naurettavaakin, että näin vanhempana ihmisenä sitä vielä kokee tällaista syrjäytymistä tai sanotaan nyt sitten sisarusten välistä kilpailuasetelmaa, siitähän pitäisi päästä eroon aikaihmisenä. Mutta minkä sille mahtaa, kun tuntee oikeasti itsensä vähemmän tärkeäksi, vaikka pitäisi olla samanarvoinen muiden kanssa. Ja hymyilyttäähän se useimmiten, että miten voikin olla noin tärkeätä joku korttien lähettäminen, kun tietää vielä hyvin, että ei siellä vastaanottopäässä anneta peenkään vertaa arvoa millekään kortille, paitsi tietysti sellaiselle, mikä tulee kuoressa ja rahaa välissä.

      Kerran sain äidille ns. luun kurkkuun, kun hän alkoi motkottaa, että miksi me sisaret ei muisteta veljen lapsia koskaan, ei edes korttia laiteta merkkipäivinä saati muuten eikä ole viety syntymäpäivälahjoja ym. Sanoin, että olemme oppineet sinusta, ei ole koskaan tullut kortteja eikä mitään muutakaan muistamisia. Eikä ole velikään meitä muistanut koskaan saati meidän lapsiamme. Siihen ei tullut vastauksena sitten muuta kuin kulmien kohottelemisia, eipähän tuohon muuta vastata voinutkaan.

      Mutta joo, hymyillään tälle vaan. Ei tämä tästä muuksi muutu eikä meidän kenenkään maata kaada vaikka joskus vähän päähän ottaisikin. Isompien murheiden seassa se menee tämäkin.

    • Vääräosoite

      Miksi sinä et kysy - äidiltä ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      277
      4722
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3050
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      45
      2941
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      41
      2911
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      77
      1826
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1694
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1531
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      64
      1471
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      97
      1322
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1222
    Aihe