Korttilähetys

sinun kertomuksesi on malliesimerkki kaikkien mielensäpahoittajien unelma-äidistä. olisi parempi jos äitisi ei muistaisi kertoa unohduksiaan.

onneksi minä en lähettele kortteja kenellekään enkä minkään syyn takia.

Pari muistoadressia olen vainajien omaisille elämäni aikana lähettänyt. Toivottavasti eivät pahastuneet.
Siis oikeesti, miksi pahoitat mielesi yhteensä noin kympin takia?
Anteeksi että kysyn, mutta minkä ihmeen takia äitisi olisi tuonut kylään tullessaan sinulle joulukortin?
Sehän olisi ollut, rehellisesti sanottuna, todella tyhmän tuntuinen juttu. Kortti on pelkkä paperinpala jossa on samat toivotukset mitä äitisi kertoi sinulle suullisesti.

Normaalistihan kortteja lähetellään tänä päivänä sen vuoksi kun ei viitsitä, tai haluta olla yhteydessä kortin vastaanottajaan suoraan kasvokkain tai puhelimitse.
Äitisi soittaa sinulle, käy kylässä, eli hän huomioi sinut. Nauttisit äitisi vierailuista ilman turhaa murjottamista ja vertailuja kehenkään muuhun.

Täs varmaan on pohjimmiltaan kyse muusta kuin korteista. Että et tunne että äiti välittää susta. Voihan se olla mahdollista että äiti syrjii yhtä lasta, se ilmenee sitten jopa korttiasioissakin. Jos näin se asia vain pitää käsitellä vaikka vaikee onkin.

Tuli vaan mieleen omasta elämästä ja isäsuhteesta, että ehkä äitisi luulee, että sinä olet vahva ja omillasi toimeentuleva ihminen, sinulla on kaikki hyvin, et tarvitse enää äidin kannustusta ja hyväksyntää joka jutullesi.
Veljesi taas voi olla sellainen äitinne mielestä sellainen vähän reppana jota äidin pitää puskea eteenpäin.

Ymmärrän, mitä tarkoitat, ap. Kysehän ei ole kortista ja postimerkistä eikä niiden hinnasta. Kyse on muusta, siitä mikä on tuolla ihmisessä syvemmällä. Ketä me tahdomme muistaa, kenelle tahdomme viestiä, että olet minulle merkityksellinen.

Korttien lähettäminen alkaa olla jo hiukan eilispäivää, mutta neli- viisikymppisille ja siitä vanhemmille ihan tavallista. Mutta kaikki hekään eivät ole mitään korttien lähettäjiä. Riippuu ihmisestä.

Äitini laittaa aina joulukortit minulle, kahdelle sisarelleni ja veljelleni. Ei kenellekään muulle. Eikä mitään muita kortteja koskaan, ei synttärionnitteluja, ei mitään.

Mutta poikkeuksena sitten hän laittaa niin joulu- kuin muutkin kortit veljemme lapsille ja veljelle tietysti myös. Kauhea hätä on aina, että ehtiikö veljen tyttären syntymäpäiväkortti varmasti ajoissa jne. Kun äiti on jo sen verran huonokuntoinen, että joutuu turvautumaan minuun tai sisariini, jotka sitten hankimme nämä kortit, ostamme postimerkit ja viemme postiin. Jouluna hän vielä laittaa sen joulukortin sekä veljen perheelle, että tämän kotona asuville lapsille erikseen. Se on omituista. Olen joskus ihmetellyt, että mitä ihmettä sinä näitä kortteja näille laitat, kun et meidän tyttärien lapsille ole koskaan yhtään ainutta korttia laittanut, etkä muutenkaan muistanut heitä mitenkään ikinä. Siihen ei ole tullut koskaan kunnon vastausta. Tai sitten jotain, että kun en ole muistanut. Nämä veljen lapset hän kyllä tasan muistaa ja hyvin.

No sehän johtuu tietysti siitä, että veli on ollut se äidin lellikki aina ja ikuisesti. Ja sen myötä sitten veljen vaimo ja lapsetkin niin tärkeitä. Miniää pitää mielistellä ja kehuskella. ettei vaan voisi sanoa anopista mitään pahaa ja heillä pysyisi välit hyvinä ainakin sen puolesta. Heh, eipä ole vävyjään mielistellyt eikä kehunut, vaikka nämä häntä joutuvat auttamaankin milloin missäkin asioissa. Se on vaan luonnostaan lankeavaa ilmeisesti.

Joskus olen piruuttani "unohtanut" laittaa sen veljen lapsen kortin ajoissa postiin, hups kun on mennyt myöhäiseksi. Meidän sisarten lasten kortithan on ilmeisesti jääneet postiin kokonaan, kun ei ole koskaan perille tulleet.

Onhan se toisaalta naurettavaakin, että näin vanhempana ihmisenä sitä vielä kokee tällaista syrjäytymistä tai sanotaan nyt sitten sisarusten välistä kilpailuasetelmaa, siitähän pitäisi päästä eroon aikaihmisenä. Mutta minkä sille mahtaa, kun tuntee oikeasti itsensä vähemmän tärkeäksi, vaikka pitäisi olla samanarvoinen muiden kanssa. Ja hymyilyttäähän se useimmiten, että miten voikin olla noin tärkeätä joku korttien lähettäminen, kun tietää vielä hyvin, että ei siellä vastaanottopäässä anneta peenkään vertaa arvoa millekään kortille, paitsi tietysti sellaiselle, mikä tulee kuoressa ja rahaa välissä.

Kerran sain äidille ns. luun kurkkuun, kun hän alkoi motkottaa, että miksi me sisaret ei muisteta veljen lapsia koskaan, ei edes korttia laiteta merkkipäivinä saati muuten eikä ole viety syntymäpäivälahjoja ym. Sanoin, että olemme oppineet sinusta, ei ole koskaan tullut kortteja eikä mitään muutakaan muistamisia. Eikä ole velikään meitä muistanut koskaan saati meidän lapsiamme. Siihen ei tullut vastauksena sitten muuta kuin kulmien kohottelemisia, eipähän tuohon muuta vastata voinutkaan.

Mutta joo, hymyillään tälle vaan. Ei tämä tästä muuksi muutu eikä meidän kenenkään maata kaada vaikka joskus vähän päähän ottaisikin. Isompien murheiden seassa se menee tämäkin.

Miksi sinä et kysy - äidiltä ?