Kuinka moni teistä on käynyt tekemässä vertailuja II maailmansodan eri taistelujen uhrimääristä (menehtyneet)? Jos olette niin huomasitte varmaan sen että Suomen Talvisota on kansainvälisestikin arvioiden ollut äärimmäisen brutaali tapaus. Joitakin vuosia sitten julkaistu venäläistutkimus on kerännyt nimet tietokantaan menehtyneistä NL:n sotilaista: 167 976. Yhdessä suomalaisuhrien kanssa menehtyneiden määrä on ollut noin 194 000.
Uusi tutkimus Ranskassa on päätynyt taas siihen että Taistelu Ranskassa (1940) vei 75 000 ranskalaissotilaan hengen. Yhdessä muiden liittoutuneitten sekä Saksan menetysten myötä menehtyneitä on ollut noin 140 000.
Normandian ja Ardennien taistelut 4 vuotta myöhemmin jäävät myös uhrimäärässä selvästi talvisodan lukemista. Onko läntisellä ja eteläisellä rintamalla yhtään taistelua jossa päästään noin 3 kuukauden aikajaksolla talvisodan lukemiin? Ilmeisesti ei.
Talvisodasta tekee brutaalin ja armottoman juuri se että kuolleita molemmilla osapuolilla oli noin 30 kertaa enemmän kuin sotavangeiksi jääneitä.
Uusi tutkimus Ranskassa on päätynyt taas siihen että Taistelu Ranskassa (1940) vei 75 000 ranskalaissotilaan hengen. Yhdessä muiden liittoutuneitten sekä Saksan menetysten myötä menehtyneitä on ollut noin 140 000.
Normandian ja Ardennien taistelut 4 vuotta myöhemmin jäävät myös uhrimäärässä selvästi talvisodan lukemista. Onko läntisellä ja eteläisellä rintamalla yhtään taistelua jossa päästään noin 3 kuukauden aikajaksolla talvisodan lukemiin? Ilmeisesti ei.
Talvisodasta tekee brutaalin ja armottoman juuri se että kuolleita molemmilla osapuolilla oli noin 30 kertaa enemmän kuin sotavangeiksi jääneitä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
mitenkin.
Suomen kannalta ainoa mittari oli itsenäisyyden säilyttäminen.
NL:n kannalta mittari oli yrityksen epäonnistuminen. Niinpä sen uusimista pidettiin tarpeellisena.
Avaajan vertailu muihin sotiin on järjetöntä.
Suuri selittäjä oli maasto ja molempien osapuolten kyvyttömyys murtaa vastarinta saartamalla suuret joukkojen määrät niin että massa-antautumisia alkoi esiintyä. Suomessa oli aina metsää jonne vetäytyä. Jossain Ranskassa, Belgiassa ja Ukrainassa oli avoimia laajoja kenttiä jossa pakopaikkoja ei ollut. Vuonna 1944 etenevät armeijat suvereenisti ilmaherruudella riisuivat vastustajan aseista. Antautuneita oli aluksi moninkertaisesti pian monikymmenkertaisesti enemmän kuin kaatuneita.
Sota Suomen rintamalla käytiin paljastaa siis sen josta suomi24-historia-sivustolla on keskusteltu: Suomi, Saksa ja Neuvostoliitto kävivät teknologisesta PRIMITIIVISTÄ sotaa. Se suurelta osin selittää ideologisen virityksen ja maasto-olosuhteiden kanssa "epäsuhdan" suuren kuolleiden ja suhteellisen vähäisen antautuneitten välillä.
Suomeen ei kannata hyökätä, siinä voi käydä huonosti.
Saneliko Suomi rauhanehdot Neuvostoliitolle? Tiesitkö että 10 vuotta oli tykinkantaman päässä eduskuntatalolta neuvostoliittolainen sotilastukikohta?
Jos Suomeen hyökkää, saa turpaansa, aivan kuin Talvisodassa. Rauhanehdoilla ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä.
Länsiliittoutuneitten kyky lannistaa Saksan sotilaiden halu taistella yhä lisääntyvässä määrin 1944-45 kulki paitsi teknologisen tason (eteenkin ilmaherruus, strateginen ulottuvuus) myös selvästi humaanimman sotavankien kohtelun kautta (verrattuna siihen miten saksalaiset ja neuvostoliittolaiset kohtelivat toistensa sotavankeja idässä, tai Suomi 1941).
Ne maat jotka (pääsääntöisesti) noudattivat Geneven sopimuksia sotavankien hyvästä kohtelusta keräsivät sotilaallista voimaa itselleen. He rohkaisivat vihollista antautumaan. Neuvostoliitto ja Natsi-Saksa maksoivat kukin kovan hinnan törkeydestään itärintamalla. Miljoonat olisivat antautuneet ja pelastaneet henkensä jos kohtelu olisi ollut inhimillisempää.
Tapa jolla suomalaiset kohtelivat puna-armeijan sotavankeja vuonna 1941 aina kevääseen 1942 asti oli törkeää ja ehkä suurin häpeä koko viime sodista. Sitä on turha selitellä sillä että "olisi ne joutuneet Gulaggeihin kuitenkin". Se on puolestaan neuvostoliittolaisten häpeä, suomalaiset käsitelkööt vain omansa.
Itseäni hämmästyttää juuri se tosiasia että aikavälillä 6.kesäkuuta 1944 - 7.toukokuuta 1944 länsirintamalla lopultakin vain noin 230 000-240 000 saksalaista sotilasta menehtyi taistelussa mutta että heitä antautui peräti yli 4 miljoonaa. Huhtikuussa sellaisia joukkoja jotka eivät millään lailla olleet edes saarroksissa antautui jopa 50 000 päivittäin. Ja kaikki tämän 11 vuotta jatkuneen natsipropagandan jälkeen jossa toitotettiin arjalaisen rodun ylivertaisuutta ja saksalaisen sotilaan taistelutahtoa. Samalla tavoin vastoin neuvostopropagandaa ja terroria sadattuhannet puna-armeijan sotilaat antautuivat jotta edes saivat elää jonkin aikaa kuin kuolla varmuudella sodassa.