tuo viesti kannattaa lukea ja miettiä, mitä tämä yhteiskunnan rattaat tekevät.
http://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2017/09/19/tuhkatkin-pesasta/
leikepätkä, loput linkistä. Toivottavasti teen oikein tämän lainauksen ja linkin suhteen.
Sosiaalihuollon palveluista määrätty maksu ja terveydenhuollon palveluista henkilön maksukyvyn mukaan määrätty maksu on jätettävä perimättä tai sitä on alennettava siltä osin kuin maksun periminen vaarantaa henkilön tai perheen toimeentulon edellytyksiä tai henkilön lakisääteisen elatusvelvollisuuden toteuttamista.
Kunnat eivät siis noudata lain velvoittavaa määräystä. Lisäksi kunnat rikkovat lakia toisellakin tavalla ja elättävät siinä sivussa perintätoimistoja. Asiakasmaksut ovat suoraan ulosottokelpoisia, joten jos niitä peritään, niin kunnan on vietävä ne itse ulosottoviraston perittäväksi. Niitä ei saa kierrättää perintätoimiston kautta.
Näin kuitenkin tehdään. Jo vuonna 2014 Kuntaliitto selvitti, että yli puolet kunnista toimi vastoin lakia. Perintätoimistot hoitavat myös suoraan ulosottokelpoisten laskujen perinnän ja lisäävät laskuun omat kulunsa. Näin toimitaan yhä edelleen, sillä kunnat hoitavat itse entistä vähemmän selvienkin saatavien perintää.
lainaus päättyy. Eli siksi linkitän, että voi miettiä, jos on ongelmaa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tässäkin on syyllinen tuo köyhä itse, kun ei osaa pitää puoliaan tai ei hoida maksujaan. Monellahan kysy on vain passiivisuudesta ja välinpitämättömyydestä, ei välitetä hoitaa laskuja ja maksuja.
Samoille henkilöille kasaantuu muistakin pienistä, jopa muutaman euron laskuista satojen eurojen perittäviä summia, eikä niissä laskuissa ole mitää osuutta kunnilla taikka Sipilän hallituksella! Vai voiko joku syyttää jotain muuta tahoa, kun henkilö itse jättää vaikka pienen muutaman euron puhelinlaskunsa maksamatta ja sitä aletaan perimään jopa oikeusteitse.
Tälläkin palstalla on tämän tästä näitä talousneroja, jotka ovat itse sössineet raha-asiansa, tietysti silloin jäävät nuo terveydenhuollonkin laskut maksamatta.