Miehiä ei enää kiinnosta työ

hyvähyvähyy

http://www.hs.fi/tiede/art-2000005374275.html

Yksi aika selkeä syy on kumppanin löytämisen ja sitä myötä perheen perustamisen vaikeutuminen. Perhe vie merkittävästi niin aikaa kuin rahaakin kun taas pelaaminen on puoli-ilmainen harrastus. Kun rahan ja statuksen kerääminen niiden itsensä vuoksi ei uusia sukupolvia innosta ja yhä useammalle on saatavilla vain töitä, jotka eivät itsessään motivoi, ei ole ihme ettei duunissa viitsitä olla pakollista vähempää.

Ei ole kyse vain tietokonepelaamisesta, vaan laajemmin siitä, että yhä useampaa nuorta miestä ei kiinnosta tarjolla oleva työmuurahaisen rooli nykyisillä pelisäännöillä. Teet töitä, painat pitkää päivää ja lopulta pääset maksamaan elatusmaksuja, jotka lankeavat sinulle kun vaimo löytää uuden jännämiehen. Jokaisesta tuutista kerrotaan sinun olevan etuoikeutettu nilkki. Intersektionaalisesta feminismistä kumpuava läpisairas vihapuhe on valtavirtaa ja huomaat olevasi syyllinen kaikkeen.

Asiaa on tutkittu muuallakin ja esimerkiksi Yhdysvalloissa työssäkäyvien nuorten miesten osuus on laskenut ennätysmaisen alas. Mutta presidenttiehdokas Haatainen juuri äsken paalutti, että työssäkäyvät naiset pyörittävät jokaista yhteiskuntaa. Mitään ongelmaa ei siis ole.

43

751

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tutkijoiden.tyhmyys

      Naurettavinta tässä on se, että niin kuin minä, sinä ja monet muut tämän tietävät, niin kallispalkkaiset tutkijat ja muu "älykäs, viisas ja paras a-ryhmä" on asiasta aivan kujalla. Osittain kyse on tietenkin rahoittaja tahojen ja valta "klikin" ohjailusta, mutta selittääkö se tämän kaiken naurettavuuden?

      • jsdhoqyoih

        Minkä naurettavuuden? Vaikuttaa siltä, että kasvatus on mennyt pieleen. Itsellä kun halusin stereot, laittoi isä tekemään töitä rahan eteen, että voin sitten ne ostaa. Kun halusin mopon, piti taas tehdä pari kesää töitä, ja kerätä rahat kasaan, että voi mopon ostaa.

        Nykysysteemi ja vanhemmat opettavat kakaransa vain kuinka eri sossun luukuilta voi kupata rahaa, jäitse ei mitään tehdä.

        Työtä tehdään sen takia, että saa rahaa, ja voi tulla toimeen omillaan. Tämä asia näyttää olevan aivan "kujalla" nykyihmisten ymmärryksessä.

        Vai että työtä tehdään sen takia että se olisi kivaa, Tai että saadaan naisia??? Kyllä on puheet niin kujalla, että tuollaisten pitäisi joutua vähäksi aikaa sotatantereelle opettelemaan, mitä se on taistelutahto, ja omista asioistaan itse huolehtiminen.

        Johan tuollaisella nynneröasenteella jokainen nainenkin tunnistaa, että mies on täysi nynnerö ja Uuno.

        Se on pojat sillä lailla, että teidän tulisi nähdä vähän aikaa nälkää, että alatte ymmärtää mistä kaikessa on kyse, ja saatte samalla vähän itsekunnioitustakin, kun löydätte sen taistelutahdon, ja alatte TOIMIA.

        Lisäksi teidän tulee ymmärtää, että työssä ollessanne, teidän tulee olla työnantajallenne tuottava työntekijä, eikä mikään kustannus erä.

        Myös tämä näyttää olevan monelle jopa työssä olevalle epäselvää.

        Olette tulosyksikössä, ettekä kustannuspaikalla. Olette ansaitsemassa palkkaanne, ettekä saamassa palkkaa.

        Toivottavasti tulette näkemään nälkää, jos ei sotaan joudu. Sitten opitte vähän kuinka asiat oikeastaan ovat.

        Sossunluukut vääristävät totuuden sellaisille, joilla ei ole kotona saatu kasvatusta.

      • thgfjh
        jsdhoqyoih kirjoitti:

        Tutkimus koski vähentyneitä työtunteja.

      • imeparsaa

        Puhuu joku nynnerö joka on päässyt työelämään ja parisuhdeelämään viimeistään 80 luvulla. Asiat olivat silloin täysin toisin ja paljon paremmin monessa suhteessa.

      • ettänäintää

        "Työtä tehdään sen takia, että saa rahaa, ja voi tulla toimeen omillaan. Tämä asia näyttää olevan aivan "kujalla" nykyihmisten ymmärryksessä."

        "Vai että työtä tehdään sen takia että se olisi kivaa, Tai että saadaan naisia??? Kyllä on puheet niin kujalla, että tuollaisten pitäisi joutua vähäksi aikaa sotatantereelle opettelemaan, mitä se on taistelutahto, ja omista asioistaan itse huolehtiminen."

        Juuri näin, ja näin se on nimenomaan ollut, ja se niin nytkin on, ja niin sen pitäisikin olla. Se vaan tässä on, että ei tällaista naisen saamisen vuoksi töiden tekemistä niin paljon ennen ajateltu, siksi kun ihan kelvollisen naisen saamisen oletettiin jo alitajuisestikin olevan ainakin hyvin mahdollista, ja todennäköistäkin varsinkin jos vaan työ-ja toimeentulouralle pääsi. Toki meillä moni mies on kyllä enemmän tai vähemmän pettymään joutunut tämän naisen saamisen suhteen.

        Nyttemmin kuitenkin nuoret miehet ovat tulleet väkisinkin huomaamaan sen, miten nimenomaan ainakaan asiallisen näköistä naista ei ole saaneet monet ihan koht. hyvän näköisetkään ja asiansa hoitaneet miehet, vaan ovat nämä päätyneet yksineläjiksi. Ja kun vielä valtamedia levittelee joka puolella parisuhteiden ja seksijuttujen tärkeyttä ja erilaisia panosankareita, niin siksikin tällaiseen asiaan kiinnittyy huomio erityisesti. Ja onhan nämä parisuhde/seksi-jutut ja lapset ja perheet ihan oikeasti aivan keskeinen asia elämässä, joskin tietty työ- ja toimeentulojutut ovat myös keskeisen tärkeitä asioita. Ja vielä nyt kaiken päälle on tulleet nämä mamumiehet, jotka näyttävät saavan tai vievän ihan suht. hyvän näköisiä naisia noin vain. Ja myös n.s. linnakundi-jännämiehetkin ovat naisten suosiossa, ja heilläkin siis ihan hyvän näköisiä naisia paremmin näyttää olevan, vaikka eivät nämä mitään hyvän näköisiäkään äijiä olisi.
        Kun nämä asiat näyttävät tällaisilta, ja kun asumiskelpoisen kämpän saa kunnan järjestämänä ja asumistuella, ja siihen päälle vielä vähän käyttörahaa, niin ei se ole ihme vaikka näillä netissä pelaillen elelemään jää mieluummin kuin mitä lähtee työuraa yrittämään. Siihen tulee se argumentti "Ei kannata lähteä alkuunkaan töihin ellei sillä saa hyvän näköistä naista ja palkkaa vähintään 5000 kuussa", Mikä tietenkin on ihan absurdi vaatimus, eikä se pidemmän päällekään työuralla etenemään onnistuen todennäköisesti toteutuisi ainakaan minkään säällisen näköisen naisen saamisen osalta y.m. syistä, jotka syyt siis ovat hyvinkin näkyvissä.

      • imeparsaa kirjoitti:

        Puhuu joku nynnerö joka on päässyt työelämään ja parisuhdeelämään viimeistään 80 luvulla. Asiat olivat silloin täysin toisin ja paljon paremmin monessa suhteessa.

        Pitäisikö tämä ymmärtää, että tänä päivänä ei työelämään enää pääse? Hyvin pitkälti on itsestä kiinni työllistyykö vai jääkö yhteiskunnan elätiksi. Vanha sanonta meni jotenkin niin, että kyllä tekevä töitä löytää, mutta nykynuorten aika menee älylaitteilla, eikä malteta keskittyä töiden tekemiseen. Tiedän useamman tapauksen, että hyvässä uskossa on otettu työntekijä töihin ja kenkää on tullut, kun huomataan, ettei ihmistä kiinnosta muu kuin somettaminen.

      • imeparsaa
        elämänpeli1 kirjoitti:

        Kannattaa ottaa pää pois sieltä puskasta ja katsoa miten asiat oikeasti on nykyään, eikä jauhaa mitä sattuu p.skaa. Hyvin suuri osa yksityisistä työnantajista on nykyään täysiä riistäjiä ja hyväksikäyttäjiä. Maksetaan olematonta palkkaa työhön nähden, otetaan mahdollisimman paljon valtiolta tukea (mm. palkkatuki ja 9e/päivä työllistetyt joista työnantaja saa vielä itse rahaa valtiolta etc.), pakotetaa nollatunti sopimuksiin etc. Viime vuosituhannen puolella tälläinen ei ollut mahdollista, eikä olisi ollut. Nykynuoretkaan eivät saa kovinkaan helpolla kesätöitä etc., koska työnantajat käyttävät näitä orjatyöntekijöitä ja halpa ulkomaalaistyöntekijöitä niissä töissä, joissa ennen oli nuoria töissä etc. Eli kultalusikka tai onnenhaukka pitää vain sen leipäläpensä kiinni, kun ei tiedä mistä puhuu tai sitten tietää mutta on niin itsekäs mulkero että pitää tuota hyväksikäyttäjien propagandaa yrittää levittää.

      • thnyjklk

        Ja höpöhöpö. Meillä on työttömyys lähes 10 prosenttia sen vuoksi, ettei löydy palkanmaksuhaluisia työnantajia. Ja toisekseen monelle tuotteelle ja työlle ei ihan oikeasti ole kysyntää. Eikä kyllä kuulukaan olla - sen verran turhaa tavaraa kaupat ovat pullollaan. Automatisaation myötä tarvittavan ihmistyön määrä esimerkiksi teollisuudessa ja monilla palvelualoilla tulee vain entisestään vähenemään.

        Työllistymiseen vaikuttaa niin moni asia, että on suoranaista typeryyttä väittää, että homma on "itsestä kiinni".

        Ja oikeastaan kaikkien halukkaina työssä käyvien tulisi olla vain onnellisia siitä, että jotkut haluavat olla työelämän ulkopuolella. Onpahan ainakin yksi kilpailija vähemmän siihen työhön. Ei yhteiskunta ole sitä varten, että "täällä jokainen pärjäisi omillaan". Järjestyneessä yhteiskunnassa pidetään huolta toisista - olivat ihmiset sitten millaisia hyvänsä. Jos mennään viidakon lailla, niin maailma näyttää kovin toisenlaiselta. Toivottavasti te tätä toivovat ja sotavertauksia viljelevät tiedätte, mistä puhutte. Epäilen.

      • ettänäintää
        imeparsaa kirjoitti:

        Puhut nyt 'orjatöistä' mitkä eivät ole edes oikeasti mitään tuottavia töitä. Näillä töillä pikemminkin vaan pyritään saamaan nuoria ja työttömiä edes jotenkin työelämään kiinni. Näissä töissä työnantajat on mitä on jos yksityisiä tai sitten ne on jotain kunnan juttuja. Tämä on aikamme ilmiö eikä tällaisia aiemmin niin ole ollut, mutta ne ei ole mitään työntekijän riistoa. Aiemmin työnantajat pyörittivätkin harjoittelijoita ihan tuottavissa töissä saadakseen niin halpaa työvoimaa, mutta se oli siis eri juttu kuin mitä nämä nykyiset 'orjatyöt' on.

        Se vielä että ei niitä hyviä työuria ennekään läheskään kaikki saaneet, joskin se tietty osa kyllä sai uran kuin manulle illallisen ja halpakorkoiset asuntolainat päälle jotka inflaatio kuittasi. Mutta niin monet eivät saaneet ammattikoulutuksistaan huolimatta ensimmäistäkään alan työpaikkaa siksi kun työkokemus puuttui((ja kun tulivat myös jo vähän myöhempäänkin työmarkkinoille), ja se meni sitä myötä koulutus hukkaan, ja myös se aika ja vanheneminen siellä koulutuksessa. Siinä sitten hanttihommista pienellä palkalla uraa yrittämään, mikä monelle päättyi 90-luvun lamassa saneeraukseen ja työttömyyskortistoon ja siitä jollekin pienelle eläkkeelle.

      • dhwyfouhoqhpj

        Työn antajalle valtion tuki on käytännössä vain se, että yhteiskuntamaksuissa saa helpotuksen, eli ei tarvitse koko henkilösivukustannusten summaa valtiolle maksaa siitä tuottamattoman luuserin pitämisestä suojatyössä jotta luuseri saisi "päivät täyteen". Ei yritys mitään tienaa valtion pussista.
        Jos yritys jotain tienaisi, tapahtuisi se työntekijän tuloksen kautta. Työntekijälle on maksettava palkka ihan yrityksen omilla rahoilla.
        Luuseri tulee töihin vain sen takia, että "pätevöityy" takaisin luukulle saamaan ilmaista rahaa kun oleskelee jossain työpaikassa näennäisesti mukamas töissä jotta saa päivät täyteen, ja sen kautta pääsee takaisin luukulle oleskelemaan.

        Olen samaa mieltä, että ilmaisen rahan jakaminen tulisi kokonaan lopettaa.

      • ouioiuoiuo
        imeparsaa kirjoitti:

        Puhuu joku nynnerö joka on päässyt työelämään ja parisuhdeelämään viimeistään 80 luvulla. Asiat olivat silloin täysin toisin ja paljon paremmin monessa suhteessa.

        Ugin autotehtaalla on raskasta kolmivuorotyötä kaikille. TYÖHALUISIA muuttaa sinne joka puolelta Suomea.

        Kasvatus on tosiaankin pielessä! Itse olen ollut 10v matalapalkka-alalla, vaikka olen korkeasti koulutettu.

        En kyllä kadehdi työttömiäkään. Liian kurjaa..

      • faktaaaaaaaaaa
        ettänäintää kirjoitti:

        Puhut nyt 'orjatöistä' mitkä eivät ole edes oikeasti mitään tuottavia töitä. Näillä töillä pikemminkin vaan pyritään saamaan nuoria ja työttömiä edes jotenkin työelämään kiinni. Näissä töissä työnantajat on mitä on jos yksityisiä tai sitten ne on jotain kunnan juttuja. Tämä on aikamme ilmiö eikä tällaisia aiemmin niin ole ollut, mutta ne ei ole mitään työntekijän riistoa. Aiemmin työnantajat pyörittivätkin harjoittelijoita ihan tuottavissa töissä saadakseen niin halpaa työvoimaa, mutta se oli siis eri juttu kuin mitä nämä nykyiset 'orjatyöt' on.

        Se vielä että ei niitä hyviä työuria ennekään läheskään kaikki saaneet, joskin se tietty osa kyllä sai uran kuin manulle illallisen ja halpakorkoiset asuntolainat päälle jotka inflaatio kuittasi. Mutta niin monet eivät saaneet ammattikoulutuksistaan huolimatta ensimmäistäkään alan työpaikkaa siksi kun työkokemus puuttui((ja kun tulivat myös jo vähän myöhempäänkin työmarkkinoille), ja se meni sitä myötä koulutus hukkaan, ja myös se aika ja vanheneminen siellä koulutuksessa. Siinä sitten hanttihommista pienellä palkalla uraa yrittämään, mikä monelle päättyi 90-luvun lamassa saneeraukseen ja työttömyyskortistoon ja siitä jollekin pienelle eläkkeelle.

        Työnantajat pyörittävät harjoittelijoita nykyään vielä enemmän. Opiskelijoista työttömiin. Tämä siis jo mainittujen asioiden lisäksi.

      • faktaaaaaaaaaaa
        dhwyfouhoqhpj kirjoitti:

        Työn antajalle valtion tuki on käytännössä vain se, että yhteiskuntamaksuissa saa helpotuksen, eli ei tarvitse koko henkilösivukustannusten summaa valtiolle maksaa siitä tuottamattoman luuserin pitämisestä suojatyössä jotta luuseri saisi "päivät täyteen". Ei yritys mitään tienaa valtion pussista.
        Jos yritys jotain tienaisi, tapahtuisi se työntekijän tuloksen kautta. Työntekijälle on maksettava palkka ihan yrityksen omilla rahoilla.
        Luuseri tulee töihin vain sen takia, että "pätevöityy" takaisin luukulle saamaan ilmaista rahaa kun oleskelee jossain työpaikassa näennäisesti mukamas töissä jotta saa päivät täyteen, ja sen kautta pääsee takaisin luukulle oleskelemaan.

        Olen samaa mieltä, että ilmaisen rahan jakaminen tulisi kokonaan lopettaa.

        Valehtelet tai et tiedä totuutta näistä asioista.

      • thnyjklk kirjoitti:

        Ja höpöhöpö. Meillä on työttömyys lähes 10 prosenttia sen vuoksi, ettei löydy palkanmaksuhaluisia työnantajia. Ja toisekseen monelle tuotteelle ja työlle ei ihan oikeasti ole kysyntää. Eikä kyllä kuulukaan olla - sen verran turhaa tavaraa kaupat ovat pullollaan. Automatisaation myötä tarvittavan ihmistyön määrä esimerkiksi teollisuudessa ja monilla palvelualoilla tulee vain entisestään vähenemään.

        Työllistymiseen vaikuttaa niin moni asia, että on suoranaista typeryyttä väittää, että homma on "itsestä kiinni".

        Ja oikeastaan kaikkien halukkaina työssä käyvien tulisi olla vain onnellisia siitä, että jotkut haluavat olla työelämän ulkopuolella. Onpahan ainakin yksi kilpailija vähemmän siihen työhön. Ei yhteiskunta ole sitä varten, että "täällä jokainen pärjäisi omillaan". Järjestyneessä yhteiskunnassa pidetään huolta toisista - olivat ihmiset sitten millaisia hyvänsä. Jos mennään viidakon lailla, niin maailma näyttää kovin toisenlaiselta. Toivottavasti te tätä toivovat ja sotavertauksia viljelevät tiedätte, mistä puhutte. Epäilen.

        En minä onnesta hihku maksaessani veroja, kun porukka vapaaehtoisesti jättäytyy työelämän ulkopuolelle. Juuri tälläisien loisien takia oikeasti vähävaraisilta otetaan ne vähätkin tuet pois. Että sinä ja muut kaltaisesi voisivat miettiä toisenkin kerran, kannattaako yhteiskunnan varoilla eläminen. Kaikesta pitää säästää, että yhteiskunnan tuottamattonat elätit voisivat jatkaa tuottamatonta elämäänsä onnellisen tietämättöminä elämän realiteeteista.

      • jsdhoqyoih kirjoitti:

        Minkä naurettavuuden? Vaikuttaa siltä, että kasvatus on mennyt pieleen. Itsellä kun halusin stereot, laittoi isä tekemään töitä rahan eteen, että voin sitten ne ostaa. Kun halusin mopon, piti taas tehdä pari kesää töitä, ja kerätä rahat kasaan, että voi mopon ostaa.

        Nykysysteemi ja vanhemmat opettavat kakaransa vain kuinka eri sossun luukuilta voi kupata rahaa, jäitse ei mitään tehdä.

        Työtä tehdään sen takia, että saa rahaa, ja voi tulla toimeen omillaan. Tämä asia näyttää olevan aivan "kujalla" nykyihmisten ymmärryksessä.

        Vai että työtä tehdään sen takia että se olisi kivaa, Tai että saadaan naisia??? Kyllä on puheet niin kujalla, että tuollaisten pitäisi joutua vähäksi aikaa sotatantereelle opettelemaan, mitä se on taistelutahto, ja omista asioistaan itse huolehtiminen.

        Johan tuollaisella nynneröasenteella jokainen nainenkin tunnistaa, että mies on täysi nynnerö ja Uuno.

        Se on pojat sillä lailla, että teidän tulisi nähdä vähän aikaa nälkää, että alatte ymmärtää mistä kaikessa on kyse, ja saatte samalla vähän itsekunnioitustakin, kun löydätte sen taistelutahdon, ja alatte TOIMIA.

        Lisäksi teidän tulee ymmärtää, että työssä ollessanne, teidän tulee olla työnantajallenne tuottava työntekijä, eikä mikään kustannus erä.

        Myös tämä näyttää olevan monelle jopa työssä olevalle epäselvää.

        Olette tulosyksikössä, ettekä kustannuspaikalla. Olette ansaitsemassa palkkaanne, ettekä saamassa palkkaa.

        Toivottavasti tulette näkemään nälkää, jos ei sotaan joudu. Sitten opitte vähän kuinka asiat oikeastaan ovat.

        Sossunluukut vääristävät totuuden sellaisille, joilla ei ole kotona saatu kasvatusta.

        Mitä nälän näkeminen mihinkään liittyi? Oletko itsekään muka joskus nähnyt nälkää?

      • outsider1 kirjoitti:

        Mitä nälän näkeminen mihinkään liittyi? Oletko itsekään muka joskus nähnyt nälkää?

        "Oletko itsekään muka joskus nähnyt nälkää?"

        Sinä et ainakaan ole nähnyt nälkää, koska olet ylipainoinen vässykkä. Ruokasi ostat toisten asaitsemalla rahalla. Olet laiska ihrakasa, etkä viitsi käydä edes töissä.

    • Wwu

      Niinno, siellä koneellahan ne teidän naisetkin on.

    • Totuuss

      Ei kannata töitä tehdä kun ei alle 5000 euron palkalla saa naista ja parisuhdetta. Sitä paitsi joka saatanan työhaastattelija on nainen joten sanomattakin selvää että ätminä en töitä saa.

    • rtyuiolkjh

      Tuossahan ei ole mitään ongelmaa. Itse olen ainakin vaan mielissäni, että naiset ja maahanmuuttajat tekevät työtä, niin voin itse makoilla mukavasti kotona ja tehdä mitä huvittaa.

    • omavalintasi

      Onko pakko ottaa jännänainen joka jättää jännämiehen takia. Ota kiltti nainen niin ei tarvitse valittaa.

      • tykkäisinkovasti

        Oikea kiltti nainen on lähes kuin taruolento, monet kertovat niistä, mutta vain harva on oikeasti sellaisen kohdannut.

    • Tuo on ihan totta. Vähitellen miehet alkavat tajuta, että huonoon diiliin ei kannata suostua.

    • EiMotivaatiota

      Menee myös niin, että suomalaisten miesten työelämän ulkopuolelle jättäytyminen ja tuntien vähentäminen sekä mahdollisimman vähällä työllä eläminen lisääntyy aina kun maahan tulee hyvännäköisiä irakilaisia, afganistanilaisia, marokkolaisia, tunisialaisia, kurdeja, egyptiläisiä, brittejä ynnä muita miehiä, jotka ennemmin tai myöhemmin satavarmasti löytävät suomalaisen naisen. Siskon kaveripiiristä olen kuullut, että noilla irakilaisilla geelitukilla on niin hyvä kysyntä, että vaihtavat jatkuvasti tyttöystävää ja pitävät montaa samaan aikaan. Perustason irakilainen turvapaikkaturisti voittaa ulkonäössä 95 prosenttia suomalaisista samanikäisistä miehistä, hyvännäköinen 99,9%:a, koska saavat vielä eksotiikkalisää. Sekin on kokemukseni mukaan etu, että pääsevät harjoittelemaan englannin puhumista noiden komistusten kanssa. Suomen kieli on niin *uncool*. Englantia puhuvia pariskuntia, joissa suomalainen nainen ja irakilainen/afganistanilainen/musta afrikkalainen mies näkyy ihan hemmetisti nykyään.

      • EiMotivaatiota

        Tässä puhun erityisesti nuorista koulutytöistä, murrosikäisistä ja nuorista naisista. Keski-iän lähestyessä ja lasta halutessaan se suomalaisen miehen lompakko alkaa painaa vaakakupissa siinä määrin, että siirrytään enimmäkseen suomalaisiin miehiin, kun on ensin annettu parhaat vuodet ulkomaalaisille miehille.

        Vastaavasti voidaan kokeilla, mitä tapahtuu suomalaisten miesten työllisyysasteelle, jos maahan otetaan 400 000 sinkkunaista ja yksinäisten miesten maahanmuutto kielletään.

        Naisten ja matujen työpanoksella ei ylläpidetä korkeaa elintasoa. Miehet luovat melkein kaiken uuden, heteronaisia ei kiinnosta tekniikka- ja talousaiheet taikka yritysten perustaminen ja riskin ottaminen. Kaikki huiput kaikessa ovat miehiä. Formulat, shakki, videopelit, älykkyys...

      • 23456
        EiMotivaatiota kirjoitti:

        Ja niin te vain heitätte hukkaan kaikki kykynne, vaikka noin ylivoimaisen erinomaisia olette joka alalla. Taitoa olis vaikka muille jakaa, mutta ei motivaatiota. Säälittävää sakkia.

    • No voi v.ttu! Ja mä täällä painan nytkin laikka punasena duunia! WTF!

    • Puuhapete_247

      Näin 12-vuotta pätkätöitä tehneenä voin sanoa että ne työhalut alkaa pikkuhiljaa minustakin kaikota. Naisilla ei yleensä ole tietoakaan minkälaista on olla miesten aloilla yksityissä firmoissa/vuokrafirmoissa töissä. Tällä hetkellä ollut töissä noin 15 eri firmassa. Firmoilta saa aina jotain paskaduunia mitä kukaan muu ei ole suostunut tekemään puoleksi vuodeksi kerrallaan. Puolen vuoden pätkän jälkeen yleensä saa vaan taputuksen selkään että hyvää työtä, katsellaan ensi vuoden tiistaina että jos olisi taas jotain keikkaa.

      Vituttaa katsella noita kunnan ja valtion suojatyöpaikoissa vinkuvia akkoja että kun on niin paska palkka ja työ. Menkää oikeisiin töihin niin tiedätte että mitä on paska työ ja palkka!

      • vaihdaalaa

        Mikä estää hakeutumasta kunnan ja valtion suojatyöpaikkoihin? Puhunet lastentarhan opettajista / lastenhoitajista / hoitoalalla toimivista? Heidän "vinkumisensa" kun on ollut tapetilla viimeaikoina ja ei nyt muita järin naisvaltaisia aloja tule äkkiä mieleen. Lastensuojelua yms. semmoista puuhastelua. Sosionomikouluun vaan ja suojatyöt plakkariin. Saat yhteiskunnalta tukeakin siihen.

        Tosin kiinnostaako? Ei taida.... Olen mies itsekkin. Ja ei minusta heittämällä noihin hommiiin ja työyhteisöihin olisi.

      • Puuhapete_247

        Voisi kiinnostaakkin. Alkaa tämä metallialan pätkätyöhelvetti jo tympimään sen verran, että sama kai se on hakeutua esim. hoitoalalle. Se on ihan sama hitsaileeko sitä vaiko pyyhkii persettä tai hoitaa äpäröitä, Yhtä paskaa hommaa kaikki. Saman rahan kai siitä saa, mutta olisi vähän enemmän vaihtoehtoja.

        Voihan sitä sitten välillä käydä tekemässä niitä hitsaushommiakin, jos alkaa ne ämmät vituttaan.

      • vaihdaalaa
        Puuhapete_247 kirjoitti:

        Ei huono idea olleenkaan. Rahan takia suurin osa ihimisistä töissä käy. Riippumatta mitä on jalkovälissä.

      • otaselväätyhmä
        vaihdaalaa kirjoitti:

        Mikä estää hakeutumasta kunnan ja valtion suojatyöpaikkoihin? Puhunet lastentarhan opettajista / lastenhoitajista / hoitoalalla toimivista? Heidän "vinkumisensa" kun on ollut tapetilla viimeaikoina ja ei nyt muita järin naisvaltaisia aloja tule äkkiä mieleen. Lastensuojelua yms. semmoista puuhastelua. Sosionomikouluun vaan ja suojatyöt plakkariin. Saat yhteiskunnalta tukeakin siihen.

        Tosin kiinnostaako? Ei taida.... Olen mies itsekkin. Ja ei minusta heittämällä noihin hommiiin ja työyhteisöihin olisi.

        P.askat opiskelemaan helpolla pääse, eikä sitä yhteiskunta kauheasti tue jos aikuisena lähet opiskelemaan, tosin ei tue nuorillakaan kauhean hyvin. Työtön voi saada max. kaksi vuotta kelan päivärahaa ja asumistukea ja sen jälkeen pitäisi itse pystyä rahoittamaan kaikki, koska tuet viedään veks jos et lopeta koulua ja ala työttömäksi. Annetaan siis kahden vuoden jäkeen kaksi vaihtoehtoa, joko maksat itse tai sitten lopetat koulun kesken.

      • melkein.itkettää
        Puuhapete_247 kirjoitti:

        Voisi kiinnostaakkin. Alkaa tämä metallialan pätkätyöhelvetti jo tympimään sen verran, että sama kai se on hakeutua esim. hoitoalalle. Se on ihan sama hitsaileeko sitä vaiko pyyhkii persettä tai hoitaa äpäröitä, Yhtä paskaa hommaa kaikki. Saman rahan kai siitä saa, mutta olisi vähän enemmän vaihtoehtoja.

        Voihan sitä sitten välillä käydä tekemässä niitä hitsaushommiakin, jos alkaa ne ämmät vituttaan.

        Sääliksi käy jo etukäteen niitä raukkoja jotka sinun hoidettavaksi joutuisivat. Niillä sairailla, vammaisilla ja pienillä lapsilla ei ole mitään mahdollisuuksia valita kuka heitä "hoitaa". Tuollainen ilkeä ihminen aivan varmasti aiheuttaisi vain kipua ja kärsimystä hoidettavilleen. Toivottavasti sote-alan koulujen pääsykokeissa on edes jonkunlaiset psykologiset testit, ettei ihan mitä sadisteja hyvänsä sinne hyväksytä.

    • Usein kuultu, mutta todellisuudesta hieman vieraantunut teoria. Tuskin monikaan nuori perusjamppa ajattelee jotain elatusmaksuja.

      • "Tuskin monikaan nuori perusjamppa ajattelee jotain elatusmaksuja"

        Ei varmaankaan. Mutta siinä vaiheessa viimeistään ajattelevat kun nainen jää lapsen kanssa asumaan yhteiseen kotiin, mies joutuu muuttamaan yksiöön, mies maksaa naiselle rahaa sen takia että nainen erosi, naisella on heti uusi mies jonka kanssa on pitkän aikaa jo harrastanut seksiä salaa, mies ei saa tavata lastaan koska narsistinen nainen on valehdellut sossutädeille ja lakimiehille miehen olevan paha ja väkivaltainen, nainen kertoo sukulaisille ja tutuille mustamaalaten miten mies on kaikkea muuta mitä todellisuudessa on.

    • missäoikeuteniovat

      Ap on oikeilla jäljillä.. Mutta ei tässä pääse edes elatusmaksuja makselemaan, kun eletään ilman naista ja seksiä koko elämä. Ei aukene edes aisurin paikka.

      Itse olen 30v mies joka ei ole koskaan ollut töissä. Tällä hetkellä kahlaan lukiota läpi tälleen vähän myöhässä.
      Syy? Parikymppisenä olin täysin elämänhaluton ja katkeroitunut yksinjäännistä. En löytänyt töitä ja kouluttautuminen normaalien ihmisten seassa ei kiinnostanut. Nyt alan pikkuhiljaa alistumaan sille faktalle että elän täysin ilottoman ja yksinäisen elämän, jossa osani on vain käydä hommissa joka ikinen päivä lumimyrskyssä ja pakkasessa.
      Kyllä se on niin että kautta aikojen töihinmenolle suurin motivaatio on ollut se että pitää elättää perhe. Nykyään ei saa perhettä, ainakaan minä en saa. Niin eipä siinä kovin montaa asiaa ole jotka piristää työpäivää.

      • Naisasialooser11

        Päteviä syitä. Oletko koskaan harkinnut rikollista uraa? Mitä järkeä tehdä paskatöitä jos ei naistakaan saa

    • Pahamies111

      Olen ollut 15-vuotiaasta kaikki kesät töissä, käynyt yliopisto ja ollut vakituisessa työssä 8 vuotta.

      Ei työttömien jossakin ihan kivassa melko uudessa vuokrakämpässä ajoittain vaihtoon menevän naisen kanssa elämän kovin kauhealta vaikuta. Viikonloppuisin vähän otetaan kaljaa ja viikolla nukutaan pitkään, pelataan, kuntoillaan ja paukutetaan naista.

      • Kauheetaa

        "Ei työttömien jossakin ihan kivassa melko uudessa vuokrakämpässä ajoittain vaihtoon menevän naisen kanssa elämän kovin kauhealta vaikuta. Viikonloppuisin vähän otetaan kaljaa ja viikolla nukutaan pitkään, pelataan, kuntoillaan ja paukutetaan naista."

        Ei voi muuta kuin kadehtia noita vidun työttömiä! Vie kaikki naiset ja elää herroiksi, suatana!!

      • atmatm

        Outo käsitys meistä työttömistä. Täällä sitä ollaan vielä kolmekymppisenä poikuus tallella ja vituttaa ihan saatanasti. Dokattua toki aina välillä tulee ja netissä 24/7, pois lukien treenit.

    • 1714

      Meidän iian hyvä sosiaaliturvamme tuon laiskuuden on saanut aikaan. Muinoin vaihtoehtona oli kerjuulle lähtö, jos ei työtä huvittanut tehdä.

      • .. Viimeksi kun RiistoPorvarit kävivät Suomessa liian ahneiksi ja kansan mitta tuli täyteen taisi sattua jotain ihan muuta.. Toivotaan, ettei historia toista itseään ja Järki voittaa Ahneuden.. Muuten ei hyvä heilu.. Ainoa mikä palautti jotenkin kansan yhteen ja pakotti rakentamaan maata yhdessä oli YhteinenVihulainen.. ;P

        .. Hinta molemmissa Sorissa oli Hirveän kova.. Ehkä ihminen on Otuksena liian tyhmä oppiakseen virheistään yhtään mitään.. Varsinkin Ahneet Yksilöt.. ;P

    • downshifter

      On tuossa perää. Minä olin ensin palkkatyössä ja sitten siirryttyäni yrittäjäksi havaitsin pian ettei motiivia raatamiseen ole. Tienasin kolmella päivällä viikossa sen verran että sain asunnon maksettua muistaakseni 33-vuotiaana. Nyt teen noin puolet vuodesta 3 päivää viikossa säästöjä kartuttaen ja kesäajan 2 päivää viikosta jotta aikaa jää retkeilylle ja muille harrastuksille.

      En tienaa paljoa, mutta koska en tarvitse mitään statusta nostavaa (hieno asunto arvostetulta alueelta, kallis sisustus, uusi auto, all-inclusive turistimatkat)...ei kulujakaan ole paljon.

      Pari suhdetta ovat päättyneet nopeasti. Kun aloitimme seurustelun, kerroin ihan rehellisesti miten elän ja naiset sanoivat sen olevan hienoa ja kadehdittavaa kun minulla on niin paljon vapaa-aikaa. Mutta hyvin pian alkoi painostus kun naisten alkoi tehdä mieli unelma-asuntoja joihin rahat riittäisivät jos siirtyisin 5-päiväiseen viikkoon.

      Aviomies minun tilanteessani joutuisi antamaan periksi ja tekemään 40-50 tuntia viikko, mikä romahduttaisi elämänlaadun.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5339
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3447
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1572
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      193
      1484
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1066
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      25
      1003
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      788
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      779
    Aihe