Vanhin todiste Jeesuksesta kirjoitettiin lyijylle

Ateistit ovat aina kyselleet, mikä on varhaisin todiste Jeesuksesta. Nyt 70 lyijylevystä valmistettua kirjaa, jotka löydettii vuonna 2008 Jordanista eräästä luolasta, tutkijoiden mukaan todettu mittausmenetelmin noin 2 000 vuotta vanhoiksi ja ne on mitä todennäköisemmin kirjoitetty Jeesuksen elinaikana. Kirjoja tutkineen ryhmän mukaan, ne tuskin ovat väärennöksiä.

Noissa 70 kirjassa kerrottiin Jeesuksesta ja kuvailtiin hänen palvovan jumalaa, joka oli sekä mies että nainen. Kirjojen mukaan Jeesus ei halunnut perustaa uutta uskontoa vaan herättää eloon vanhat juutalaiset perinteet. Jos siis nämä uudet analyysit osoittautuvat paikkansapitäviksi, tämä kirjakokoelema eli koodeksi on varhaisin kirjallinen lähde, jossa mainitaan Jeesus. Kirjoissa esiintyvät myös apostolien Jaakobin, Pietarin ja Johanneksen nimet, sekä juutalainen menora, risti ja kahdeksansakaraisia tähtiä.
46506
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Jos osoittautuvat oikeiksi, niin kumoavat oikein nätisti kristinuskon ja sen perusperiaatteet. Varsinkin höpinät "uudesta liitosta"...

Äänestä
  • Jos osoittautuvat oikeiksi, niin kumoavat oikein nätisti ateistien perusdogmit, varsinkin höpinät "satu-Jeesuksesta"...

    Äänestä

  • JordaninLyijykirjat kirjoitti:

    Jos osoittautuvat oikeiksi, niin kumoavat oikein nätisti ateistien perusdogmit, varsinkin höpinät "satu-Jeesuksesta"...

    Se todistaisi sen että on ollut henkilö nimeltä "jeesus" suunnilleen oikeaan aikaan, mutta todistaisi sen vääräksi että kyseessä olisi voinut olla mitään jumalallista tai "jumalan poika". :)

    1Äänestä

  • JordaninLyijykirjat kirjoitti:

    Jos osoittautuvat oikeiksi, niin kumoavat oikein nätisti ateistien perusdogmit, varsinkin höpinät "satu-Jeesuksesta"...

    Niin, se että osoittavat Jeesuksen ihmiseksi, ei jumalan pojaksi, joka palvoi hermafrodiittijumalaa eikä kuollut ristillä pelastaakseen ketään ei tietenkään olisi kristinuskolle vahingollista...

    1Äänestä

  • DRHouse kirjoitti:

    Niin, se että osoittavat Jeesuksen ihmiseksi, ei jumalan pojaksi, joka palvoi hermafrodiittijumalaa eikä kuollut ristillä pelastaakseen ketään ei tietenkään olisi kristinuskolle vahingollista...

    "Niin, se että osoittavat Jeesuksen ihmiseksi, ei jumalan pojaksi..."

    Onko se sinulle ongelma? Minulle se ei ole, minulle kun riittää se että Jeesus oli olemassa.

    Äänestä

  • Oudoksuva kirjoitti:

    Se todistaisi sen että on ollut henkilö nimeltä "jeesus" suunnilleen oikeaan aikaan, mutta todistaisi sen vääräksi että kyseessä olisi voinut olla mitään jumalallista tai "jumalan poika". :)

    Hmmm... et selvästikkään tiedä, että termi "Jumalan Poika" on juutalaisten käyttämä synonyymi profeetalle, esimerkiksi profeetta Elisaa kutsuttiin Jumalan mieheksi. Suosittelen ihan rauhassa unohtamaan dogmit ja ottamaan asioista ja termeistä selvää sen sijaan että tyytyy vain huutelemaan.

    Äänestä

  • JordaninLyijykirjat kirjoitti:

    "Niin, se että osoittavat Jeesuksen ihmiseksi, ei jumalan pojaksi..."

    Onko se sinulle ongelma? Minulle se ei ole, minulle kun riittää se että Jeesus oli olemassa.

    Siis sinulle riittää että joku tyyppi oli olemassa? Samahan sitten on uskoa kehen tahansa, jos jessessä ei kerran mitään erikoista ollut.

    1Äänestä

  • JordaninLyijykirjat kirjoitti:

    "Niin, se että osoittavat Jeesuksen ihmiseksi, ei jumalan pojaksi..."

    Onko se sinulle ongelma? Minulle se ei ole, minulle kun riittää se että Jeesus oli olemassa.

    Suurin osa ateisteista varmaankin uskoo, että Jeesus oli olemassa vaikka nykyinen tutkimustieto näyttäisi kerääntyvän sitä ajatusta vastaan. Jeesus ei ollut sen kummempi kuin muutkaan ihmiset.

    Äänestä

  • JordaninLyijykirjat kirjoitti:

    Hmmm... et selvästikkään tiedä, että termi "Jumalan Poika" on juutalaisten käyttämä synonyymi profeetalle, esimerkiksi profeetta Elisaa kutsuttiin Jumalan mieheksi. Suosittelen ihan rauhassa unohtamaan dogmit ja ottamaan asioista ja termeistä selvää sen sijaan että tyytyy vain huutelemaan.

    Ei ole. :)
    "Jumalan poika" ja koko käsitys kolmiyhteisestä jumaluudesta tuli vasta kristinuskossa.

    Juutalaisuuden jumaluus on yksi ja ainoa heidän uskomuksissaan ja Messias on pelastaja, jonka tyyppi on jätetty avoimeksi. :)

    Äänestä

  • Oudoksuva kirjoitti:

    Ei ole. :)
    "Jumalan poika" ja koko käsitys kolmiyhteisestä jumaluudesta tuli vasta kristinuskossa.

    Juutalaisuuden jumaluus on yksi ja ainoa heidän uskomuksissaan ja Messias on pelastaja, jonka tyyppi on jätetty avoimeksi. :)

    ""Jumalan poika" ... tuli vasta kristinuskossa."

    Kun tutkijat tahtovat nykyään olla toista mieltä. Jumalan Poika tulee syvältä juutalaisuudesta ja tarkoittaa terminä profeettaa. Kannattaa luopua jo niistä iänokuisista dogmeista ja ottaa itse asioista selvää. Profeetan merkityksen lisäksi, myös koko Israelin kansaa kutsuttiin Jumalan Pojiksi.

    Äänestä

  • MerkitysOnProfeetta kirjoitti:

    Jumalan lapsi ei ole termi jota käytettäisiin juutalaisuudessa messiaasta ja ainoa vastaava maininta on ollut yhdessä kuolleen meren kääröistä. Joten älä muuta aihetta :)

    Lisää luettavaa sinulle jos kiinnostaa oikeasti tarkistaa faktasi ja luopua huonosti perustelluista uskomuksistasi.
    https://en.wikipedia.org/wiki/Son_of_God#Judaism

    Peittoaako Wikipedian artikkeli kirjastosta lainattavan kirjan? Minulle opetettiin jo koulussa että Wikipedia artikkelit on epäluotettavia eikä niihin tule luottaa, joten en en käytä Wikipediaa enkä luota Wiki artikkeleihin.

    Äänestä

  • JordaninLyijykirjat kirjoitti:

    "Niin, se että osoittavat Jeesuksen ihmiseksi, ei jumalan pojaksi..."

    Onko se sinulle ongelma? Minulle se ei ole, minulle kun riittää se että Jeesus oli olemassa.

    MIKSI sinulle riittää pelkkä se, että Jeesus on ollu olemassa?
    Varsinkin kun sä vieläpä uskot et se on joku ihmeheppu?!?
    Joten mites sen pelkkä olemassaolo muka todistaa YHTÄÄN MITÄÄN yhtään mistään? :/

    Sama ku väittäsit et scientologien huru-ukon Hubbardin olemassaolo todistais UFOjen olemassaolon!? :D

    Äänestä

  • KäyKirjastossa kirjoitti:

    Peittoaako Wikipedian artikkeli kirjastosta lainattavan kirjan? Minulle opetettiin jo koulussa että Wikipedia artikkelit on epäluotettavia eikä niihin tule luottaa, joten en en käytä Wikipediaa enkä luota Wiki artikkeleihin.

    Ja+vice-versa!+Mikä+tekee+pelkästään+kirjastossa+lojuvasta+kirjasta+ehdottoman+luotettavan?+Löytyy+sieltä+varmaan+Hitlerin+Mein+Kamfkin!+Onko+se+sun+mielestäs+100+%+totta?PS:+Ja+ootko+muutes+koskaan+huomanu+wikissä+niitä+pieniä+numeroita+niissä+laatikoissa+niitten+artikkelien+seassa?+:)+Tiedätkös+mitä+ne+on?+Koitas+joskus+mitä+niistä+tapahtuu!+Ja+vasta+SEN+JÄLKEEN,+jos+koet+että+wikin+artikkeli+on+virheellinen,+niin+älä+syytä+siitä+WIKIÄ,+vaan+niitä+lähteenä+käytettyjä+materiaaleja!+Käviskö?

    Äänestä

  • KäyKirjastossa kirjoitti:

    Peittoaako Wikipedian artikkeli kirjastosta lainattavan kirjan? Minulle opetettiin jo koulussa että Wikipedia artikkelit on epäluotettavia eikä niihin tule luottaa, joten en en käytä Wikipediaa enkä luota Wiki artikkeleihin.

    Tällä kertaa peittoaa moninkertaisesti.
    Tsekkasitko ne numerot eli linkit ja kirjat joita tossa siteerattiin? :)

    Äänestä

Ajatella, että kamelikuskit osasivat jo silloin kirjoittaa. Lyijylevyille kirjoitettiin mahdollisesti lyijykynällä. Kas kun eivät kultaisille levyille kirjoittaneet tarinoita kultaisesta kaupungista. Jeesus olisi saanut kultalevyn :D

Äänestä
  • Kas kun sä et o aikasemmin ymmärtäny sitä, et kyl KAIKKI toi muinaishistoria on stvitty just nimenomaan noista vanhoista säilyneistä KIRJOTUKSISTA!? :)

    Etkö o koskaan miettiny sitä, et miks meidän omaa, suomalaisten historiaa, ei juurikaan tunneta enne Ruåttin vallan aikaa? Vaikka (ilmeisesti) suomalaisia on argeologien kaivausten perusteella asunu näillä nurkilla jo toistakyt tuhatta vuotta! Mut: Koska me ei oltu siihe aikaa mitää kirjailijaporukkaa, ni siitä ajasta ei o sit jääny jälkipolville mitään haisua! Got it?

    Äänestä

  • Onhan Lähi-idässä ollut kirjoitustaitoista porukkaa jo huomattavasti tuota kauemmin.

    Äänestä

  • Monet Raamatun kirjat on kopioitu vanhemmista tarinoista, jotka ovat peräisin Egyptistä ja Sumerista. Näin on muodostunut Raamatun ristiriitainen Jumala, kun on yhdistelty eri jumalia yhteen pakettiin.

    Äänestä

Tuosta ei oikein löydy minkään tiedelehden artikkelia. Enemmän "yleismediaa", joiden toimittajat eivät tunnetusti ole kovin hyviä asiantuntijoita historian suhteen. Jutuissa vedotaan "asiantuntijoihin", mutta ei nimetä heitä.

<<Kirjoissa esiintyvät myös apostolien Jaakobin, Pietarin ja Johanneksen nimet, sekä juutalainen menora, risti ja kahdeksansakaraisia tähtiä.>>

Nuo symbolit mietityttää. Risti yleistyi kristittyjen symbolina vast 300-luvulla (vanhempi symboli oli kala) eikä roomalaisten teloitusvälinettä tietenkään yhdistety mitenkään Jeesukseen hänen elinaikanaan. Juutalaisten käyttämä tähti oli alkujaan viisisakarainen (alkuperäinen "Salomonin sinetti"). Kuusisakaraisesta Davidin tähdestä on yksi epävarma havainto 200-luvulta jaa ja varmasti sitä käytettiin vasta keskiajalla. Kahdeksansakaraisia tähtiä en ole ennen kuullut liitettävän juutalaisuuteen.

Missä näistä olisi arkeologien tekemä kuvaus ja johtopäätökset?

1Äänestä

Ristikään ei liity mitenkään Jeesukseen, sillä hänetkin ripustettiin kansanvillitsijänä orteen kahden muun "rikollisen" kera.

Äänestä

Jeesus löytyy täynnä LYYJYÄ jostain uskoo avaaja, LIIKAA MAFIOSOPERKELEEN SATUELOKUVIA KATSONUT HARRYPOTTERIINKIN USKOVA VAJAKKI KUTER-LUTERILAINEN

Äänestä

Ja nytkö ne tieteelliset iänmittausmenetelmät yhtäkkiä kelpaavatkin tosikristityille?

1Äänestä

Jahas, kristillisyydenkin alkusyy löytyi.

Lyijy vaikuttaa lähes kaikkiin kehon kudoksiin. Myrkytyksen ensimmäisinä oireina esiintyy usein päänsärkyä ja vatsakipuja.

Pitkäaikaisemman altistumisen haittavaikutuksia ovat:
Oppimisvaikeudet ja älyllisen kehittymisen häiriintyminen (erityisesti lapsilla)
Käytöshäiriöt, kehitysvammat, uskonnollisuus
Muut hermostovauriot
Harhat
Munuaisvauriot
Vaurioittaa ruoansulatuselimistöä ja maksaa
Kihti lyijyn kertyessä luihin
Nostaa verenpainetta, vaurioittaa verenkiertoelimistöä.
Sikiöillä kehityshäiriöitä, keskenmeno
Miesten hedelmällisyyden aleneminen
Tyttöjen viivästyvä puberteetti
Lyijy voi aiheuttaa syöpää
Lihasten ja nivelten kipeytyminen

Äänestä
  • "uskonnollisuus"

    Lyijy kyllä kertyy ihmisen elimistöön ja luihin aiheuttaen anemiaa, mutta en enusko että se aiheuttaa uskonnollisuutta. Lyijy oli muumuassa suosittu vesijohtoputkien valmistusmateriaali aina antiikin Roomasta 1900-luvulle asti. Lyijymyrkytys antiikin Roomassa ei ollut mitenkään poikkeuksellista.

    Mitä taas noihin lyijykirjoihin tulee, ne todettiin jo pian löytymisensä jälkeen 2008 monessa kriittisessä arvioinnissa vuonna kehnoiksi väärennöksiksi.

    Äänestä

  • Jordanian ja Israelin asiantuntijat pitävät niitä väärennöksinä. Todisteet Jeesuksesta pysyvät edelleen heikkoina.

    Äänestä

  • Linkki?
    Mä en o nähny vast ku ton Elkingtonin kirjeen ja jossa epäiltiin noitten aitoutta. Joten voisiks sä edes keksiä jotkut NIMET noille omille "asiantuntijoilles" ? :)

    Äänestä

Loistava uutinen ateisteille, jos nuo levyt hyväksytään aidoiksi! Jeesus palvoi isä&äiti-Jumalaa ja uskoi, että Jumalan kasvot pystyi näkemään Solomon temppelissä. Jumala myös asui tässä temppelissä.

Äänestä

olihan ne hitlerin päiväkirjatkin tehty, ja myyty jne, kunnes selvisi taidokkaiksi väärennöksiksi...

Äänestä
  • Onko hitlerin "päiväkirja" eli vahvasti värittynyt oma- "kokemus" -elämänkerta Mein Kamp (Taisteluni) siis väärennös?

    Äänestä

  • OnkoVäärennöskö kirjoitti:

    Onko hitlerin "päiväkirja" eli vahvasti värittynyt oma- "kokemus" -elämänkerta Mein Kamp (Taisteluni) siis väärennös?

    Hitlerin "Taisteluni" on tyystin eri asia kuin "Hitlerin päiväkirjat":
    https://en.wikipedia.org/wiki/Hitler_Diaries

    Äänestä

" Vanhin todiste Jeesuksesta kirjoitettiin lyijylle "

Aurinko on pallosalama

Äänestä

Israelin valtio perustettiin juutalaisten hajaannuksen jälkeen v. 1948. Tämä tapahtuma on yksi varmoista todisteista Raamatun, Jumalan Sanan paikkansapitävyydestä ja samalla Jumalan olemassaolosta.

Jeremia 23:5-8:
"Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä herätän Daavidille vanhurskaan vesan; hän on hallitseva kuninkaana ja menestyvä, ja hän on tekevä oikeuden ja vanhurskauden maassa.
Hänen päivinänsä pelastetaan Juuda ja Israel asuu turvassa. Ja tämä on hänen nimensä, jolla häntä kutsutaan: 'Herra on meidän vanhurskautemme´
Sentähden, katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin ei enää sanota: 'Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti israelilaiset Egyptin maasta',
vaan: 'Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti ja toi Israelin heimon jälkeläiset pohjoisesta maasta ja kaikista muista maista, joihin minä olin heidät karkoittanut.' Ja niin he saavat asua omassa maassansa."

-----------------------
Jos puolueettomasti tutkit Raamattua, niin voit tulla siihen tulokseen, että kukaan muu kuin Jumala (Raamatussa profeettojensa kautta) ei olisi kyennyt vuosituhansia aikaisemmin ennustamaan Israelin kansan diasporaa ja exodusta , jotka ovat toteutuneet historiassa ja ovat parhaillaan toteutumassa.

Äänestä
  • Muutama ongelma.

    Juutalaiset historioitsijat eivät pidä Daavidia historiallisena kuninkaana vaan papiston 700-800-l eaa keksimänä fiktiivisenä hallitsijana. Samoin on Saulin ja Salomonin laita.
    Toiseksi tuo ennustus on kovin ylimalkainen, sanotaan vain ympäripyöreitä asioita eikä mitään oikeasti sellaista mitä olisi ollut mahdoton aiemmin arvata.
    Lisäksi tuo ennustus on itseään toteuttava kun zionismin hengessä 1800-luvulla syntyi aate omasta maasta, joka kulminoitui toisen maailmansodan hirvittävien tapahtumien jälkeen.
    Ja kannattaa myös huomioida, ettei exodus ole oikeasti totta. Kuten varmaan tiesit.

    Ennustus toteutuu osin vain päässäsi ja kun kriittisesti tarkastelet asiaa niin huomaat ettei se edes ole niin.

    Äänestä

  • q.v kirjoitti:

    Muutama ongelma.

    Kertomukset Daavidista ja Salomonin ista perustuvat Raamatun ulkopuolisiin lähteisiin. Nämä lähteet mainitaan Raamatussa kuten esimerkiksi Salomonin historia tai Näkijä Iddon kirja. Olisi kiva vain tietää mistä nämä Raamatun ulkopuoliset kirjat löytyvät kun niitä oikein kehotetaan lukemaakin. Ehä niistä selviäisi lisää sellaista mitä emme tidä ja löytyisi jotain sellaista mikä muuttaisi kaiken.

    Äänestä

  • ManitutLähteet kirjoitti:

    Ehkä voisit ilmoittaa näistä lähteistä juutalaisille historioitsijoille, kun he eivät edelleenkään niihin usko.

    Äänestä

  • uthechamp kirjoitti:

    Ehkä voisit ilmoittaa näistä lähteistä juutalaisille historioitsijoille, kun he eivät edelleenkään niihin usko.

    Näiden lähteiden puuttuminen todistaa ettei niitä ole koskaan ollukkaan, ja päivä päivemmältä se on vain yhä varmempaa. Pelkkiä keksittyjä kirjoja, jotta Raamattu näyttäisi varmemmalta. Tälläisiä keksittyjä, muka kadonneita tai tuhoutuneita, kirjoja on ollut pilvinpimein koko kirjoitetun historian ajan. Kaikki mitä on ollut löydettävissä on jo löydetty, eikä enempää ole löydettävissä ja tuskin löydetäänkään.

    Äänestä

No noi lyijylevyt ei tule KAUAA säilymään, ennenku joku "vahingossa" sulattaa ne, jos niissä on noin kerettiläistä tekstiä? :D

Äänestä

joku 2000 vuotta sitte kirjotettu juttu ei todista jeesuksen ja jumalan olemassaolosta mitään

Äänestä
  • Ota Jeesus ja Jumala erikseen. Jeesus oli olemassa, mutta Jumalaa ei ole olemassa. Jeesus oli juutalainen joka uskoi Jumalaan. Näin yksinkertaista, eiköstä vain?

    Äänestä

Mikähän kirjapaino alkaa painamaan tästä lyijykirjasta kopioita!! Se on ainakin varmaa, että lyijyn markkinahinta tulee nousemaan taivaisiin.

Äänestä

Ateisteille on turha väittää Jeesuksen olemassa olosta,se on aivan sama jos menee puhumaan tai kirjoittamaan lyhtypylväälle. Ateisteille ei riitä mikään, onneksi se ei ole uskovaisten vaan ateistien ongelma. Jumala tulee ateisteille vääjäämättä eteen,siksi ei koskaan kannata olla ateisti,heidän kannattaisi myöskin ottaa se huomioon ,Jumala on todellakin olemassa.

Äänestä
  • Voit valittaa vaikka maailman tappiin, mutta ilman todisteita et vakuuta kuin itsesi.

    Äänestä

Luin just äsken deanderilais ihmisen harjoittaneen jonkinlaista hautaamis seremoniaa jeesus kulttia, heillä oli nähtävästi oma jeesustelija ennen luomistarinaa 6000 vuotta sitten, heidän aivotilavuus oli nyky ihmistä suurempi kuitenkin heilläkin oli taipumus jeesustella miksei kun nyky ihminen pienimmillä aivoilla jeesustelee ja päivittelee.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

JordaninLyijykirjat kirjoitti:

Ateistit ovat aina kyselleet, mikä on varhaisin todiste Jeesuksesta. Nyt 70 lyijylevystä valmistettua kirjaa, jotka löydettii vuonna 2008 Jordanista eräästä luolasta, tutkijoiden mukaan todettu mittausmenetelmin noin 2 000 vuotta vanhoiksi ja ne on mitä todennäköisemmin kirjoitetty Jeesuksen elinaikana. Kirjoja tutkineen ryhmän mukaan, ne tuskin ovat väärennöksiä.

Noissa 70 kirjassa kerrottiin Jeesuksesta ja kuvailtiin hänen palvovan jumalaa, joka oli sekä mies että nainen. Kirjojen mukaan Jeesus ei halunnut perustaa uutta uskontoa vaan herättää eloon vanhat juutalaiset perinteet. Jos siis nämä uudet analyysit osoittautuvat paikkansapitäviksi, tämä kirjakokoelema eli koodeksi on varhaisin kirjallinen lähde, jossa mainitaan Jeesus. Kirjoissa esiintyvät myös apostolien Jaakobin, Pietarin ja Johanneksen nimet, sekä juutalainen menora, risti ja kahdeksansakaraisia tähtiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu