AHDISTAA olla yksin..muita samanlaisia?

Ahdistunuttääl

Hei, nuori nainen täällä. Pelkään ja ahdistun, jos joudun olemaan yksin. En ole mitenkään yksinäinen, sillä minulla on ystäviä, miesystävä ja perheen jäseniä joiden kanssa viettää aikaa, mutta silti pelkään yksinäisyyden tunnetta todella paljon.

Sairastan masennusta ja siihen minulla liittyy joka päivä lieviä ahdistumisen tunteita. Joskus aika harvoin ahdistus menee niin pahaksi, että tärisen, hengitän nopeaan tahtiin enkä saa tarpeeksi happea ja menen pieneen paniikkiin. Lähes joka ilta ahdistun sen verran, että hengitän nopeasti ja itken yleensä vaikka mitään erikoista ei olisi tapahtunut.

Ennen nautin yksin olemisesta, mutta nykyään se tuntuu hirveältä ja ahdistavalta.. Jos miesystäväni esimerkiksi ilmoittaa, että hän on 2 viikon päästä menossa kaverilleen tai vanhemmilleen eri paikkakunnalle, varsinkin useammaksi yöksi, niin ahdistun heti niin paljon, että kyyneleet alkavat valumaan ja murehdin asiaa jo etukäteen. Pelkkä ajatus siitä, että joudun tulevaisuudessa jonkin aikaa olemaan yksin, saa minut sekaisin. Kerran esimerkiksi miesystäväni ilmoitti, että puolen vuoden päästä työpaikan firma saattaa järjestää 2 viikkoa kestävän ulkomaan matkan, niin rupesin heti itkemään ja murehtimaan, miten mä siitä selviän? Vastasin miehelle puhelimessa, että "hieno jutta ja mene ihmeessä" yms, mutta oikeasti olin asiasta heti melkein surunmurtama.

Usein, jos miesystävä on muualla pidemmän aikaa, yritän väkisin saada kaverin seuraksi tai keksiä itselle tekemistä. Tällä hetkellä miesystäväni on pari yötä toisella paikkakunnalla vanhemmillaan ja olen keksinyt seuraavalle tekemistä kaverin kanssa. Pahin hetki on se, kun tulen kotiin yksin ja illalla joudun nukahtamaan yksin.

Tämä ei siis johdu mistään sellaisesta, että en haluaisi antaa miesystäväni viettää aikaa muiden ihmisten kanssa tai, että haluaisin omistaa hänet. Haluan todellakin, että hänellä on muitakin ihmisiä elämässään kuin minä. Pelkään vain yksin olemista todella paljon.. Käyn psykologilla, mutta se ei ole vielä auttanut tuohon.

Muita samanlaisia? Miten selviätte ja onko vinkkejä antaa?

8

262

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hihjhiujyhi

      Varmaan siellä terapiassa saat eväitä käsitellä asiaa. Mutta ehkä toi liittyy jotenkin hylkäämisen ja tyhjyyden tunteeseen? Koet olevasi yksin, vaikka olisit vain fyysisesti sillä hetkellä yksin? Onko sun jotenkin vaikea käsittää sitä, että sulla on ihmisiä ympärillä vaikka nämä henkilöt eivät sillä hetkellä kanssasi olisikaan? Niin kuin itsekin sanoit ettet ole yksinäinen, vaan se on vain tunne, joka sulla tulee yksinolosta. Osaatko ajatella miksi näin, onko sut kenties joskus hylätty? Ja jos ennen olet nauttinut yksinolosta niin miksi et enää, muuttuiko se miehen myötä? Kauanko olette seurustelleet?


      En tiedä auttako tuohon, jos saat neuvoksi esim. tehdä kotona yksin jotakin kivaa. Luultavasti tohon auttaa se, että käsittelet asiaa siellä terapiassa ja yrität selvittää syyt mistä ne kumpuavat.
      Mutta jos tossa on taustalla jotakin, että saat ahdistuskohtauksia yksin ja tavallaan siitä tulee se oravanpyörä, kun pelkäät jäädä yksin, jos taas saat kohtauksen. Niin ehkä kuitenkin hyvä yrittää opetella rentoutumaan ja tekemään jotakin kivaa yksin. Varmasti ajan kanssa pystyt tähän.
      Voithan kotona ollessa jutella ystävien kanssa vaikka somessa tai, jos ystävät eivät ole tavoitettavissa niin mennä vaikka chattiin (kai niitä vielä on :-D), niin tunnet olevasi ihmisten ympäröimänä.

      • Ahdistunuttääl

        Kiitos vastauksesta.
        Nautin yksinolemisesta muistaakseni sitä ennen, kuin melkein 3 vuotta sitten tapahtui ikäviä isoja muutoksia elämässäni, mitkä eivät olleet mun hallittavissa mitenkään. Tukahdutin pitkäksi ajaksi nämä tapahtumat ja teeskentelin itsellekkin ettei ne haitanneet ja että pääsisin niistä kyllä ihan ajan kanssa itse yli. En hakenut apua mistään, koska asiat olivat liian kipeitä käsitellä. Silloin jäin ihan yksin, masennuin ja sulkeuduin. Opinnotkin oli pakko keskeyttää tämän takia, kun en ahdistuksen takia uskaltanut mennä opiskelupaikkaan enään, enkä jaksanut tehdä mitään. Olin todella pitkään ainakin vuoden yksin näiden asioiden kanssa.. Sitten tapasin nykyisen miesystävän, jonka kanssa ollaan oltu vähän yli vuosi yhdessä. Tuntuu, että tuosta ajasta kun olin masentunut ja yksin asioiden kanssa jäi kammo yksinolemiseen.
        Lapsuudellakin varmaan osuutta asiaan on..Henkistä- ja psyykkistä väkivaltaa on ollut lapsuudesta asti. Alkoholi ongelmaa perheessä, en saanut rakkauden osoituksia juurikaan ja vasta aikuisena olen tajunnut miten kaikkea on joutunut kestämään. Alaikäisenä oli pakko muuttaa pois äkkiä, kun oma äiti tuli pahoinpitelemään ja oli ennenkin pahoinpidellyt. Onhan näitä kaikkia ollut..


    • kasettifani

      katso vhs-kasetteja

    • Hei Ahdistunuttääl


      Kerrot, että yksinolo on muuttunut vaikeaksi sietää, vaikka aiemmin oli toisin. Kerrot myös masennuksesta.
      Erityisesti koet vaikeana erillään olon miesystävästäsi.

      On hyvä, että käyt psykologilla juttelemassa. Usein tilanteet ovat mutkikkaita ja niihin vaikuttaa monet seikat. Toisaalta toivo ja lohtu on se, että joskus myöskin käänne parempaan voi alkaa milloin tahansa, ongelmat voivat tulla selätetyiksi ja voimavaroja karttuu.

      Kannustaisin sinua kokeilemaan turvallisen yksinolon harjoittelua, että voisit sopia jonkun ihmisen kanssa hänen olevan yhteydessä sinuun tarvittaessa vaikka Whatsapp viestillä, mutta että tämä ei olisi se sinun miesystäväsi vaan joku muu tuttu. Jos miesystäväsi kuormittuu liikaa sinun ahdistuksestasi yksinoloon, se ei tee hyvää suhteellenne. Joku neutraalimpi ihminen voisi ikään kuin olla 'takaturvana'. Voisit hänelle kertoa, mitä kulloinkin teet ja kokea siten, että joku välittää sinusta.

      Kannattaa myös kokeilla monenlaisia itseilmaisun keinoja. Jotakuta auttaa kirjoittaminen, toista maalaaminen, kolmatta tanssiminen, neljäs vaihtelee huonekalujen järjestystä, viides tekee käsitöitä jne. Mikä voisi olla sinun tapasi? Itseilmaisulla ja luovuudella on yleensä itsetuntoa vahvistava ja myös elämäniloa tuova ja huolista huojentava vaikutus. Se, että saa tehtyä jotain konkreettista, lisää myös aivokemian myönteisiä vaikutuksia.

      Nukahtamiseenkin voit keksiä apukeinoja esim. Youtubessa on videoita, joiden on tarkoitus poistaa stressiä ja rauhoittaa mieltä. Erilaisia rentoutus-CDlevyjä varmasti on tarjolla ihan vaikka kirjastossa. Psykologon kanssa voitte lisää etsiä keinoja hallita ahdistusta ja stressiä ja löytää juuri sinulle sopiva tapa tyynnyttää mieltäsi. Joitakuita auttaa ihan vaikkapa piikkimatolla makaaminen ennen nukahtamista.

      Toivon sinulle hyviä löytöjä oman itsenäisyytesi etsimisen matkalla. Tarinasi voi muuttua hyvään suuntaan sinulle sopivana aikana. Itseluottamus voi kasvaa ja sen hyödyt näkyvät elämässäsi

      Merja, diakoni

      • Yliopistoon

        Pitäisikö sinua Merja lähteä opiskelemaan psykologiaa. Olet selvästi innostunut aiheesta ja kirkko nyt vaan halveksii diakoneja.


    • Kohti.aamua

      Täälläkin on vain yksinäisiä ?? ja heidän puolesta puhujia.
      Itse olen n. 53-vuotias mies, minulla ei ole kuin "työ" ja tämä metsämökki jossa asun yksinään.
      Helppo on yksinään asua mutta !! kyllä kaipaan silti rinnalleni asumaan ja juttelemaan naisen puolta.
      EN mainosta itseäni minään "unelmien prinssinä" itseäni, vaan olen oman tieni kulkija.
      TYÖ ja asunto vie vapaa-ajan kokonaan , en käy baarissa, tansseissa, kiertelen "joskus" suomea . Yksinään liikkumiseenkin kyllästyy helposti.

      Tässä lyhykäisyydessään kertomus itsestäni , yhteystietoja en anna täällä "mediassa" turha kysellä. Julkisella paikalla on helpompi tehdä ensitreffit "jos" jotakin kiinnostaa.

      Kuulemiin.

      • metsissäparas

        Kohti. aamua, sinulla oli jouhea ja virkistävä kirjoitus!

        Itse olen onnellisesti naimisissa oleva nainen, mutta pystyn samaistumaan sinun elämääsi hyvin. Metsämökki on aika paratiisi asua, diggaan itse sellaisesta myös, ja muutoinkin luonnonläheisestä elosta! Mies myös.

        Harmi ettei ole kohdallesi osunut nyt hyvvää immeistä, toivonpa että piakkoin sellainen tapahtuisi! Kyllähän mukavampi on saada keitellä aamukahvit ja puurot toisellekin, ja jakaa arjen juttuja

        Hyvä kun et baareista ja semmoisista etsikään edes. Mites jos vaan liikkuisit ihmisten ilmoilla noin niinkuin vähän tiheämmästi, kaupoissa voi tutkailla tavaroita "hartaasti" ( :) ), viivytellä, kirpputoreilla, kahvilassa, toritapahtumissa, siellä missä MYÖS näitä "kuulolla olevia" naisimmeisiä liikkuu, ja voit ottaa kontaktia? Ymmärsin ettet ole ainakaan syrjäänvetäytyvä ja ujo, sen kyllä aistii sun kirjoituksesta. Usein on naisilla ero takana, aikuiset lapset jo asuvat muualla, niin kyllä "vapaita" varmasti löytyy, kunhan osutte samalle aukiolle.

        Itse tiedän kumppania kaipaavia naisia jonkun omien tuttujenikin joukosta, ja kerran sain yhdet rohkeat jo treffeillekin, mutta sitten se jokin ei vaan tärpännytkään. No nyt se mies kuitenkin löysikin jo, näkyvät olevan onnelliset.

        Hyvin sanottu, että oman tiesi kulkija! Itsekin olen ollut vähän aina sellainen kettu-luonne, puikkelehtinut missä kulloinkin. Luonnossa ja elämässä.
        Ketunpoikanen jossain videolla kun hyppeli ja leikki hiiren kanssa, niin tunsin jonkunlaista yhteyttä, välillä se nosti kuonoa ja haisteli tuulia. Siitäkin sen toilailuista näki aitoa iloa. :)

        Hyvää marraskuun himmeetä sinulle täältä!


    • Mähaluunhyvää

      Moikka! Kuullostaa tutulle. Se on kyllä sellanen on/off nähtävästi. Siitä ei puhuta koska vaikea aihe hänelle pitkän parisuhteen taakse jättämisen takia, varmaan. No nyt on vaan mä ja se, ja joku suhde.

      Usein kun vietän hänen kanssaan aikaa, toivon olevani yksin. Koska hän ei sytytä minussa tunteita romanttisesti, päinvastoin usein. Pilvi ja veikkaus on se ykkös prioriteetit elämässä, mä oon kolmonen tai vielä enemmän..vähemmän.

      En halua kuitenkaan olla yksin. Haluan miehen johon voi luottaa. Luotatko sinä? Jos et se voi olla osa syy tohon yskin jäämisen pelkoon. Et tiedä mitä hän hommaa? Se ahistaa ja itekettää? Itsellä tämä. Luottamuksen puute vai ahdistus yksin olosta, vai molemmat..?

      Haluatko olla itsenäinen ihminen vai riippuvainen toisesta joka hetki? Jos yksin olo ja itsenäisyys ahdistaa on hyvä alkaa viemään asioita eteen päi. Itselläkin ollut käytössä masennuslääkkeet ja tiedät että masennuksen keskellä ei ole helpoin alkaa viemään asioita eteenpäin.

      Yrittäminen on tärkeintä. Et ole luovuttaja vaan vaikeudet voittava ihminen joka uskolsi kirjoittaa tännekkin ja pyytää neuvoa ja apua. Mahtava alku. Sitten kun sanat siirtyisivät henkiseen kasvuu, olet lähempänä parempaa.

      Keksi jotain mieleistä tekemistä. Ala vaikka katsomaan jotain sarjaa johon koukutut ja sast ikävän pois. Se auttaa oikeasti. Tsemppiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      49
      4995
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3277
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1412
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1255
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      957
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      878
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      215
      731
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      728
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe