Koska loiseläjä ateisti alkaa lukemaan Raamattua

Raamattu voidaan lukea läpi noin 80 – 100 tunnissa, jos lasketaan siihen käytetty kokonaisaika yhteensä, että kaikkein "kiireellisimpienkin loiseläjien" on mahdollista se lukea läpi, se ei vaadi muuta kuin suunnittelee ajan käytön hieman huolellisemmin.
Onko loiseläjä ateistilla ajan tajua tosiasioihin?
Se tiedetään että aikaa liikenee kyllä huuhaa ajankäyttöön!!!
45349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Yleensä, selkärangattomat nilviäiset limaiset lukee Raamattua ja evankeloi sitä toreilla. Evankelointi on pienitappisten käärmeiden homoo, ja oho, homojen

Äänestä

Loiseläjänä olen lukenut raamatun kahdesti kannesta kanteen. Toisella kertaa tein muistiinpanoja teologisista opinkappaleista.
Hyviä kansantaruja patriarkkataruissa. Huomasiko aloittaja, että ne ovat alunperin kanaanilaisia monijumalaisuuden kertomuksia mutta jotka on muokattu Jahven ylistämisen muotoon. Väärennös näkyy selvästi. Oletko hyvä aloitus lukenut ne! Jos olet ja ymmärtänyt, olet kanssani samaa mieltä. Siis Raamatun 1. Mooseksen kirja on kanaanilaisen ja ympäriltä lainatun monijumalaisen kulttuuriannin seos. Mooseskin löysi jumalansa vääräuskoisen apen luota tuijottamalla nuotioon ja saamalla aivokohtauksen.

1.Moos kirjan kahdessa ensimmäisessä luvussa on kaksi sumeerilaista luomiskertomusta peräkkäin. Huomasit sen varmaan.
Nooan tarinassa on babylonialaisesta Gilgameshin tarusta lainattu tuhotulva lähes sanasta sanaan.
Oikea kanaanilainen luomiskertomus esitetään Davidin tarinassa Davidin kiitosvirressä. Siinä luojajumala on EL, kanaanilaisten yhteinen Baalin (Jahven) vaimojumala ja joka olisi luonut maan ja taivaan. Siis kuningas David kumarsi vielä 900 luvulla eaa. "pakanajumalan" perään.
Kaikki oletetut jumalat ovat pakanajumalia toistensa suhteen. Niin myös krristillisten lahkojen Kristukset ovat paholaisia toisten lahkojen uskomuksina.

Huomasitko aloittaja näitä juttuja vai oletko ollenkaan lukenut raamattua?

2Äänestä
  • olemix , Luterilainen täipalli sölisee heikkoja

    Äänestä

  • Hyvin usein vaikuttaa siltä, että kristityt eivät juuri ole lukeneet Raamattua.

    5Äänestä

  • Se on selkeästi totta ja heillähän on myös omat moninaiset lahkonsa ja kiistansa kuka tai mikä lahko on oikeassa Kirjaa luetaan miten sattuu ja tulkitan lahkojen mukaan..

    4Äänestä

  • Ateisti on aivoton!

    Nyt on aika viisastua!
    1. Mooseksen kirja on Jumalan sanan taimilava.
    Se kertoo meille kaiken muun alusta, paitsi ei Jumalan.

    Äänestä

  • UPDATE_11748388 kirjoitti:

    Hyvin usein vaikuttaa siltä, että kristityt eivät juuri ole lukeneet Raamattua.

    Pysy palstalla, tulet enemmän tutuksi Raamatun kanssa!

    Äänestä

  • lahkot-laimeentaa kirjoitti:

    Se on selkeästi totta ja heillähän on myös omat moninaiset lahkonsa ja kiistansa kuka tai mikä lahko on oikeassa Kirjaa luetaan miten sattuu ja tulkitan lahkojen mukaan..

    Lopeta satujen kuunteleminen ja ota Raamattu käteen ja avaa se, lukeaksesi!

    Äänestä

Mä luin jo pienenä tarpeeksi satukirjoja, ei viitsi enään isompana niitä...

1Äänestä
  • Miksi valehtelet itsellesi????

    Äänestä

  • 80-100tunnissa kirjoitti:

    Miksi valehtelet itsellesi????

    Olisiko Jeesus kun pakottaa valehtelemaan??

    Äänestä

Muistan miten 1950-luvulla senaikuisen keskikoulun 1. luokan ensimmäisellä uskontotunnilla annettiin läksyksi 1. Mooseksen kirjan 1. luku, Sen lukeminen riitti vakuuttamaan, että kysymyksessä on aikuisten satukirja.

2Äänestä
  • Takavuosina sen kieltämistä ainakin alaikäisiltä harkiittiin mm. Honkongissa, pitivät kirjaa liian väkivaltaisena ja härskinä, jopa ruokottomana.

    1Äänestä

  • Väkivaltatarinoita kirjoitti:

    Takavuosina sen kieltämistä ainakin alaikäisiltä harkiittiin mm. Honkongissa, pitivät kirjaa liian väkivaltaisena ja härskinä, jopa ruokottomana.

    Täällä sitä kehotetaan joissain piireissä lukemaan jopa lapsille.

    1Äänestä

  • Yksinkertainen oot!

    Äänestä

  • Väkivaltatarinoita kirjoitti:

    Takavuosina sen kieltämistä ainakin alaikäisiltä harkiittiin mm. Honkongissa, pitivät kirjaa liian väkivaltaisena ja härskinä, jopa ruokottomana.

    Apurisi on saatana!

    Äänestä

Jos+ateistit+aiotte+oppia+tuntemaan+Raamattua,+teidän+täytyy+ottaa+aikaa+sitä+varten+ja+suunnitella+lukemisenne.+Silloin+ei+ole+vara+aikaa+käyttää+turhuuteen,+josta+nykyisin+käytätte+99+%+turhuuteen.

Äänestä
  • Sulle varmaa työnteko, nukkuminen, vapaaehtoistyö, rentoutuminen on turhuutta.

    Äänestä

  • ootkokireepäästäs kirjoitti:

    Sulle varmaa työnteko, nukkuminen, vapaaehtoistyö, rentoutuminen on turhuutta.

    Jumalattomuus on kaikessa turhuutta.

    Äänestä

  • ootkokireepäästäs kirjoitti:

    Sulle varmaa työnteko, nukkuminen, vapaaehtoistyö, rentoutuminen on turhuutta.

    Tuolle multinikille kaikki muu paitsi netti on turhuutta.

    Äänestä

Kymmenisen kertaa olen raamatun kannesta kanteen lukaissut. Oliko aloittajalla jotain kysymyksiä aiheesta? Voin valistaa, koska aloittajalta on lukutaidon hankkiminen jäänyt ilmiselvästi väliin.

3Äänestä
  • Jos olisit edes kerran lukenut Raamatun alusta loppuun, et olisi ateisti, vaan kristitty.

    Äänestä

  • Kristitty valvoo yöt ja antaa muiden tehdä ns. leipätyöt. Raamattu laiskisuttaa Luterilaiseksi pallliensa nuuskijaksi ja narkkikseksi mielellään swooommm!!!

    Äänestä

  • 80-100tunnissa kirjoitti:

    Jos olisit edes kerran lukenut Raamatun alusta loppuun, et olisi ateisti, vaan kristitty.

    Kristittynä ollessani luin Raamatun järjestelmällisesti kahteen kertaan läpi ja osia vanhasta- ja uudestatestamentista varmaan kymmeniä kertoja. Nykyään olen ateisti.

    Äänestä

  • agnoskepo kirjoitti:

    Kristittynä ollessani luin Raamatun järjestelmällisesti kahteen kertaan läpi ja osia vanhasta- ja uudestatestamentista varmaan kymmeniä kertoja. Nykyään olen ateisti.

    Miksi juokset Jumalaa karkuun??????

    Äänestä

  • Miksi kaikkivoipa Jumala on noin hidas juoksemaan, ettei saa edes kiinni?

    Äänestä

  • 80-100tunnissa kirjoitti:

    Miksi juokset Jumalaa karkuun??????

    En juokse karkuun olemattomia.

    Äänestä

  • 80-100tunnissa kirjoitti:

    Jos olisit edes kerran lukenut Raamatun alusta loppuun, et olisi ateisti, vaan kristitty.

    Tajusin olevani ateisti kun luin Raamatun. VT:stä tajusin, että sen kertomuksia ole järkevä ottaa tosissaan. UT:sta ymmärsin, että en ole kristittykään vaan uskon ennemmin vaikka Kalevalaan. Siinä seikkaillaan sentään kotimaisemmissa ympyröissä.

    Äänestä

  • 80-100tunnissa kirjoitti:

    Jos olisit edes kerran lukenut Raamatun alusta loppuun, et olisi ateisti, vaan kristitty.

    Ei, vaan raamatun lukeminen tekee kenestä tahansa ateistin. Ainkin kenestä tahansa aivot omaavasta. Ehkä sinä sitten et kuulu meihin...

    Äänestä

On luettu pariinkin kertaan ja ajatuksella jolloin huomasin ristiriitaisuuksia, asioiden sekoittamista ym. joten katson siksi kuuluvan samaan luokkaan fiktiokirjallisuuden kanssa. Suomeksi sanottuna satukirja!

1Äänestä
  • Saatana on suunnannut voimansa palstan ateisteihin.
    Raamatun totuus ei siitä muutu miksikään.
    Puheet ovat vain puheita!

    Äänestä

  • 80-100tunnissa kirjoitti:

    Saatana on suunnannut voimansa palstan ateisteihin.
    Raamatun totuus ei siitä muutu miksikään.
    Puheet ovat vain puheita!

    Ja sinä olet se Saatana.

    1Äänestä

  • Raamatussa puhutaan ja ohm,homoillaan.

    Äänestä

Raamatun lukeminen ei mitenkään liity ristinuskoon !

Äänestä
  • Se on kristinusko, ei ristinusko.

    Äänestä

  • Nikkivaras!

    Äänestä

No tää loiseläjä (mitäs se sun vitsikirjas muuten mainitsi muiden ihmisten haukkumisesta? :) Ei koske suo?) on lukenu jo nuoruudessaan pariinki kertaa raamatun kannesta kanteen, ja: Töytyy myöntää ettei juurikaan vakuuttanu kirjallisilla ansioillaan, ja lukemattomilla ristiriitaisuuksillaan. Puhumattakaan täysistä älyttömyyksistä!

Jos olisin kirjallisuuskriitikko, niin antasin vitosen asteikolla 0-10.

Äänestä
  • Ateistisuus ei todista muuta kuin epäonnistumisen historia.
    Vain tyhmä jatkaa epäonnistumisesta toiseen!!!

    Äänestä

  • Linkki?

    Äänestä

Montako kertaa olet itse lukenut Raamatun läpi? Voitaisiin pistää tietovisa pystyyn teistien ja ateistien välillä sen sisällöstä.

Äänestä
  • Lähes 20 kertaa.

    Jumalaton esittää tietovisaa, jonka itse kieltää.....hahhahahahahahahhahahahahahahha

    Äänestä

  • Miksi?
    Onko sulla noin huono muisti?

    Äänestä

Mitä tarkoittaa aloituksen loiseläjä?
Kysyn tätä vain päätelläkseni: Pitäisikö kokea olevansa loukattu?

Mistä kumpuaa sellainen ajatus, että Raamatun lukemalla päätyy kristityksi?
Tämäkin oli aivan uutta 'tietoa'.

Sitten on tämä 'turhuus'.
Jotenkin aloittajan viesteistä välittyy sellainen asenne, että turhuutta on kaikki mikä ei ole hänen elämäntavoilleen välttämätöntä/tärkeää.

Se vain ei oikein aukea, mikä olikaan aloittajan maailmankatsomus?
Omalla rajoittuneella lukutaidollani en oikein osaa ymmärtää aloittajan aivan uusia muotoja omaavia lauserakenteita, siispä viestiensä syvin olemus jää käsittämättä.

Vai pitäisikö näitäkin lukea kuin Raamattua? Välittämättä lainkaan räikeistä ristiriitaisuuksista jotta sisällön 'loistokkuus' paljastuisi...

Äänestä

Loiseläjäateistit ovat lukeneet raamatun. Juuri siksi heistä tulikin ateisteja. Ei raamatun tarinoita voi omilla aivoilla ajatteleva kovinkaan vakuuttavina pitää. Ristiriitaisuuksia aivan liikaa. "Uskovaisten", "kristittyjen" jne. jne. ei ole koskaan tarvinnut lukea raamattua, sillä hehän vain kuuntelevat raamatun "tukitsijoita" eli saarnamiehiä ja pappeja.

Äänestä

Saanko hypätä VT:n sukuluetteloiden yli, vai reputanko tenttisi eli en edelleenkään oppinut Raamattuasi jos jätän ne lukematta?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


80-100tunnissa kirjoitti:

Raamattu voidaan lukea läpi noin 80 – 100 tunnissa, jos lasketaan siihen käytetty kokonaisaika yhteensä, että kaikkein "kiireellisimpienkin loiseläjien" on mahdollista se lukea läpi, se ei vaadi muuta kuin suunnittelee ajan käytön hieman huolellisemmin.
Onko loiseläjä ateistilla ajan tajua tosiasioihin?
Se tiedetään että aikaa liikenee kyllä huuhaa ajankäyttöön!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu