Hieno juttu naiset

Totuuss

34

431

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Matut_ulos

      Mies oli matu, "Todistajan mukaan mies oli vaimonsa kanssa yhdessä vain saadakseen oleskeluluvan Suomeen."

      "Mies ilmaisi oikeudelle huolensa siitä, että hän menettäisi oleskelulupansa Suomessa, jos hänet tuomittaisiin asiassa."

      "Oikeuden mukaan pahoinpitelyt olivat hyvin moitittavia erityisesti kuristamisen ja päähän nyrkillä lyömisen osalta."

      Mies esti vaimoaan käymästä töissä, varmasti muutenkin ulkona yksin liikkuminen oli kielletty. Nainen puolusti miestään oikeudessa, muka unohti, mitä oli tapahtunut. Oli palannut monta kertaa miehen luo, vaikka välillä ole lähestymiskieltokin. "Vaimo kiisti oikeudessa, että aviomies olisi alistanut tai lyönyt häntä"

      "Naisen mukaan aviopari asui edelleen yhdessä eikä hän halunnut romuttaa miehensä tulevaisuutta."

      "tuomittiin eilen 50 päiväksi ehdolliseen vankeuteen." = ei siis mitään rangaistusta.

      • Luonnollisestikaan ei voineet antaa kuin ehdollista kulttuuritekojen edessä koska ennakkotapaus. Kun meillä on nyt kymmeniä tuhansia kansainvälisiä seikkailijoita majoittuneina suominaisten koteihin on se paljon edullisempaa ylläpitoa kuin vankilassa, eihän meillä riittäisi edes paikkoja niissä, niin ei ole oikeastaan sellaista vaihtoehtoa kuin ehdoton tuomio. Sillä että suominaiset parissa vuodessa käytöksellään huuhteli vessanpöntöstä alas kaiken sen minkä vuoksi ne on taistelleet vuosikymmeniä ei oikeastaan ole väliä, väliä on vain sillä että ahmedilla rittää ruokaa, discorahaa ja kodin lämpöä suominaisen lieden ääressä.


      • Harmaaritari kirjoitti:

        Luonnollisestikaan ei voineet antaa kuin ehdollista kulttuuritekojen edessä koska ennakkotapaus. Kun meillä on nyt kymmeniä tuhansia kansainvälisiä seikkailijoita majoittuneina suominaisten koteihin on se paljon edullisempaa ylläpitoa kuin vankilassa, eihän meillä riittäisi edes paikkoja niissä, niin ei ole oikeastaan sellaista vaihtoehtoa kuin ehdoton tuomio. Sillä että suominaiset parissa vuodessa käytöksellään huuhteli vessanpöntöstä alas kaiken sen minkä vuoksi ne on taistelleet vuosikymmeniä ei oikeastaan ole väliä, väliä on vain sillä että ahmedilla rittää ruokaa, discorahaa ja kodin lämpöä suominaisen lieden ääressä.

        Tämä on mielenkiintoinen ilmiö. Keskenkasvuiset vähän syrjäytyneet tytöt ymmärrän, kun saavat kerrankin huomiota vastakkaiselta sukupuolelta, ei se haittaa, jos vähän turpaan saa ja se ihana mies pikkasen käy vieraissakin, se kuuluu heidän kulttuuriinsa. Mutta hieman huvittaa nelikymppisten mammojen hinku nuorien mamujen perään. Yhtäkkiä huomataan, että se oma aviomies onkin ihan täysi mulkku ja liitosta on hävinnyt intohimo jne. No, ei siinäkään mitään, joskus näin käy. Mutta sitten alkaa se vouhotus omasta elämästä ja henkisestä kasvusta ja omillaan pärjäämisestä ja vahvuudesta ja mistä kaikesta. Eikä varmasti eroon vaikuta mikään muu kuin exän vittumaisuus, ei todellakaan tämä 20v nuorempi ystävä, joka nukkuu samassa sängyssä. Sälli pysyy mukana kuvioissa niin pitkään, kun saa täysylläpidon, ellei löydä toista parempaa/nuorempaa elättäjää.


    • huohvaan

      Sellaisia miehet on. KAIKKI. Itse pysyn sinkkuna jatkossakin.

      • pysyt.sitten.terveenä

        Sellaisia matut ja jännämiehet on. KAIKKI. Pysy vaan, jos et osaa pysyä noista muuten erossa.


      • huohvaan
        pysyt.sitten.terveenä kirjoitti:

        Sellaisia matut ja jännämiehet on. KAIKKI. Pysy vaan, jos et osaa pysyä noista muuten erossa.

        Juurihan kirjoitin että pysyn erossa miehistä.


    • Totuuss

      Matut on kaikki jännämiehiä

    • noeipäse

      lapsi lopulta edes syntynyt. Jumala katsoi parhaakseen ottaa sen ajoissa pois.

      • Ei se ollut Jumala vaan jännämies joka päätöksen teki. No, naisellehan se jännämies onkin varmaan ylempiarvoinen ja koska matu myös oikeudelle niin arvokas ettei lapsen murhasta annettu edes tuomiota.


      • Jeesus_vihaa_äpäriä

        Koko episodi Jumalan oikeudenmukainen rangaistus naiselle.


      • 23456
        Harmaaritari kirjoitti:

        Ei se ollut Jumala vaan jännämies joka päätöksen teki. No, naisellehan se jännämies onkin varmaan ylempiarvoinen ja koska matu myös oikeudelle niin arvokas ettei lapsen murhasta annettu edes tuomiota.

        "Lapsen murhasta"?
        Eihän kukaan abortin tekevä lääkärikään lapsenmurhasta oikeuteen joudu. Ihan laillista toimintaa se nykyään on.


      • hullumaahullummatsuvakit
        23456 kirjoitti:

        "Lapsen murhasta"?
        Eihän kukaan abortin tekevä lääkärikään lapsenmurhasta oikeuteen joudu. Ihan laillista toimintaa se nykyään on.

        Onko suvakit tosiaan noin hulluja, että keksivät jopa tuollaisia asioita puolustukseksi puolustaakseen rakkaita matujaan?


      • 23456
        hullumaahullummatsuvakit kirjoitti:

        Onko suvakit tosiaan noin hulluja, että keksivät jopa tuollaisia asioita puolustukseksi puolustaakseen rakkaita matujaan?

        Väitätkö sinä abortin olevan laitonta nykypäivänä?
        Minun mielestäni murha on murha, tehtiin se sitten sikiölle, tai täysaikaiselle ihmiselle. Suomen laki vain sanoo toista.


    • kaisaanhaukkuamiehiä

      Miehet on paskoja

    • niin.olette

      Hieno juttu miehet, vaikka nainen kuinka tykkää ja haluaa antaa mahdollisuuksia, te vaan hakkaatte ja möyhitte, julmia ja kiittämättömiä!!

      • pysyniidenkanssa

        Suu kiinni, jos matuihin sekaantuu niin se on oma vika.


      • lihavihatipunen
        pysyniidenkanssa kirjoitti:

        Suu kiinni, jos matuihin sekaantuu niin se on oma vika.

        Tarkoittiko tämä nyt sitä, että kotimaiset väkivaltaiset miehet onkin ihan ok?


      • pysyniidenkanssa
        lihavihatipunen kirjoitti:

        Tarkoittiko tämä nyt sitä, että kotimaiset väkivaltaiset miehet onkin ihan ok?

        Ei tietenkään tarkoittanut, mutta matuissa nyt vaan on noita hulluja prosenttuaalisesti paljon enemmän.


      • 3435
        pysyniidenkanssa kirjoitti:

        Ei tietenkään tarkoittanut, mutta matuissa nyt vaan on noita hulluja prosenttuaalisesti paljon enemmän.

        Ätmeissä niitä vasta onkin.


    • eeeereiuy
      • Ökokjkö

    • ikisinkkunainen

      Että "hieno juttu". Miehet siis todellakin ihannoi ja kuolaa jännämiesten tekemisiä.
      Jokainen mies on siis sisimmässään jännämies. Asia vahvistui taas kerran.

    • näinonsittenmyös

      Jokainen nainen on sisimmissään jännänainen. Varokaa siis niitä myrkyllisiä käärmeitä.

      • jännänainen

        Nyt oli kyse jännämiehistä. Voit tehdä aloituksen jännänaisista. Itkette sitten miesporukalla.


      • yrjö.lentää

      • miksi-itkette

    • atm35

      Jännämies on ähkinyt naisen paksuksi. Ihan tavallista, ei kunnon miehet pääse ähkimään naisen päälle.

      • njhb

        Saamaton nöhverö ei ole sama asia, kuin kunnon mies.


      • yrjö.lentää
        njhb kirjoitti:

        Saamaton nöhverö ei ole sama asia, kuin kunnon mies.

        Kunnolliset naiset taas ovat kuin taruolentoja, taru kertoo yhtä, mutta totuus toista.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/15007858/jannamiesten-patjat


      • lutkistässä

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      690
      2718
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      31
      1366
    3. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      13
      1274
    4. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      113
      1225
    5. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      47
      1188
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      103
      1042
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      112
      953
    8. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      105
      949
    9. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      779
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      761
    Aihe