Olen lukenut viimeaikoina huolestuneena miten poliisit ovat aivan yhtä lailla radikalisoituneet suojellakseen jotain mitä poliisivaltaa ja maahanmuuttoa vastustavat edustavat. Mutta myös yhtä huolestuneet kansalaiset kärsivät kaikkien yhteissummana tapahtuvan radikalisoitumisen edessä. Onkin ihmeellistä miten toiminta saa jatkua juuri Suomen lakia polkemalla poliisien toimesta suhteessa siihen, kuinka poliisin mielestä "laittomin toimin" maahanmuuttoa vastustavat koittavat toimia toteuttaakseen lakia.
Se miten tämä heijastuu tavallisen kansalaisen arkeen on, kieltäminen ja kulkeminen tiettyjen kohtien ohi tai sivuavasti mennäkseen vaikkapa kahville, kauppaan tai ostoksille muuten vain. Esim. Kolmen Sepän patsaan luona minua ohjailtiin surutta muualle, vaikka olin menossa Stockmannin tavarataloon aikeissani ostaa ankan rintaa. Kauppareissusta tuli todella epämiellyttävä kokemus kaikenkaikkiaan. Aivan yhtäkkiä minut rinnastettiin johonkin missä en halunnut olla edes mukana. Poliisi ohjeisti häipymään, jonka kyllä teinkin anteeksi pyydellen. Mutta en saanutkaan mennä kauppaan, enkä toiselle kadun suunnalle kaupan sivuavasti päästäkseni edes jotenkin kauppaan. Kysyin poliisilta toimintaohjeistusta päästäkseni edes kauppaan, oli vastaus tyly Kierrä! No tätäkö tämä on? Minä joka maksan veroja tässä maassa enemmän kuin koko Helsingin poliisi tienaa palkkaa vuodessa! Todella hävytöntä toimintaa. Aion laatia ilmoituksen kohta Stocmannin tavaratalon vastaavalle, että he voisivat järjestää edes jonkunnäköisen suojaputken missä voi liikkua. Sitäkö tällä poliisin toiminnalla halutaan viestiä?
Olettekos tulleet ajatelleeksi, että tavallisen kansalaisen oikeusturvan kannalta minun täytyy järjestää henkilökohtainen turvasaattue, jos tilanne pahenee.. tarpeen vaatiessa minulla on kyllä varaa hommata oma palkattu ja aseistettu armeija, jos niikseen tulee. Silloin poliisi, sinä kierrät! Älkää viekö tätä siihen päivään tai se on kohta yhtä totta kuin Ukrainassa.

Vastaukset 33
Vanhimmat
Voit kiittää Sipilää ja Risikkoa tästä tilanteesta, että helsinkiläisen elämä omassa kotikaupungissaan on nykyään tällaista. Nuoret naiset kärsivät varmasti huutelusta ja ahdistelusta; miksi tama ei kiinnosta Risikkoa, vaikka on nainen ja hänelläkin oma tytär?
Hassun hauska känniviesti:)))))))))))))
Ootko kännissä? Mitä vedit?
Heh naapurin Ahmed veti mua perereikään ja minä vedin viinaa hiihaa
Vaihda äkkiä puoluetta, jos olet vihreä ja lopeta huoraaminen - se sovi hienolle naiselle!
JEESUS
https://keskustelu.kaksplus.fi/threads/nwo-onko-tuttu-teille-hyvae-vai-huono.2191660/
Iltarukouksessa pyydän turvaa suomalaisille. Pyydän myös, että ne kauheudet kohdistuvat tarpeeksi lähelle päättäjiä, jotta heille tulisi ymmärrystä mihin maatamme vievät.
Totta puhut. Toivottavasti nämä iskut ja raiskaukset eivät kohdistu ihmisiin, vaan pelkästään suvakkeihin.
Notta näin pohojanmaalla...olikohan partalapsi eli minkäköhän ikäinen tyyppi mahtoi olla kyseessä:
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201709210134133_u0.shtml
Toivottavasti eivät ota enää takas kouluun!
Kaikki ovat enintään 17-vuotiaita.
Ovat OIKEASTI 25v - 40v.
Notta näin pohojanmaalla...olikohan partalapsi ja minkä ikäinen? Toivottavasti ei enää pääse tuohon kouluun!
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201709210134133_u0.shtml
"Hyvää koulutus tekee terroristillekin".
***
Mahtava otsikko
"turvapaikanhakija erotettiin heti"
pariksi tunniksi. Finski olisi viety poliisin toimesta parin tunnin pidätyksen jälkeen tukka putkella lastensuojeluviranomaisille, jos alaikäinen.
***
"- Olemme nostaneet valmiuttamme henkilökunnan valvonnan ja toimenpiteiden osalta."
Tapauksen seurauksena henkilökuntaa valvotaan.
Koko SE-porukka ja niiden hengenheimolaiset pitäisi toimittaa putkaan muutamaksi vuorokaudeksi joka kerta kun ne tavattaisiin yleisellä paikalla.
Ja sinusta aloitetaan - hus putkaan siitä!
Marssitaan juhlan vuoksi ensi keväänä täällä Helsingissä punaset käsivarsinauhat takissa kunnioituksena luokkasodan uhreille 1918.
Hys, hys eihän niistä saa puhua, ettei kommarit, vihreät ja RKP:läiset suutu. Kyllä matun pitää saada toteuttaa sisintään halventamalla naisia ja käymällä miesten ja lasten kimppuun.
Marssitaan vagina-puvuissa ensi kesänä Helsingin läpi; jokohan sitten nämä loisijat lähtisivät kauhuissaan pakoon :-DDDDDD
Tällaistako päättäjät tahtoivat, kun haalivat tuvan täydeltä maahanmuuttajia.
Hirveitä mellakoita, joissa poliisi on alakynnessä.
Ei Helsinki ollut noin rauhaton, ei joskus muutama kymmentä vuotta taaksepäin.
Eivätkö he mitenkään voi ymmärtää, että maahan muuttajat aiheuttaa suurta pelkoa ja hirveää rikollisuutta.
Miksi heitä ei ajeta pois. Me suomalaiset olemme omassa maassamme.
Me määräämme, ketä kutsumme ja jos ei tykätä, on lähdettävä pois.
He ovat väkisin maassamme. Heitä me ei haluta.
Rouva hyvä, missä päin Helsinkiä olette kokenut turvattomuutta ?
Minä olen syntynyt (-55) täällä, kolmivuorotyössä olleena kulkenut julkisilla tai jalkaisin eikä koskaan ole kukaan uhkaillut, saati käynyt kimppuun. Tupakan ja rahan pummaajia on aina ollut mutta heille riittää kun sanoo ettei ole antaa mitään.
Neiti hyvä, ehkä omaat ulkonäön, joka turvaa yksin kulkemisen turvallisesti. Toisekseen, aika harvon ne käy eläkeikäisten kimppuun, ellei sitten satu olemaan pullea ruokakassi mukana. Tyhjä eväspakki ketään houkuta.
Juu se pakolainen on niin hyvä naimaan! Suomi luusereista ei ole ........
No, ota itselles sitten oma pakoloinen sua panemaan ja pidä se mutta älä päästä kunniallisten ihmisten kimppuun raiskaamaan tai tappamaan.
Kukaan ei ole niin vanha että muistaisi aikaa kun Helsingissä ei olisi ollut mamuja. Jos muuttaa Helsinkiin ja valittaa mamuista niin se on vähän sama kuin muuttaisi lentokentän viereen ja valittaisi lentomelusta.
Kuitenkin, mamut eivät kuulu mihinkään Keuruulle tai Kauhavalle. Tuo on pelkkää bisnestä. Mamut itse eivät halua asua jossain takahikiällä eivätkä takahikiäläiset mamuja sinne halua. Ainoastaan takahikiän päättäjät vetävät hyvät hillot mamujen ansiosta.
Kyllä mamut tulee asuttaa pk-seudulle, Turkuun, Tampereelle, kenties Jyväskylään mutta siinä se. Suvaitseva ja avarakatseinen väestö ei hätkähdä mamuista ja mamuilla itselläänkin on enemmän tekemistä kun maamiehiä on enemmän ympärillä.
tp-mamut tulee palauttaa takaisin kotimaahansa pitämään huolta omasta maastaan sekä naisista ja lapsista - eikä tulla tänne loisimaan ja kiusaamaan veronmaksajia.
Ei varmaan sipilä paljon kuljeskele kaduilla Suomessa kun arvaa et henki lähtee jos menee kadulle.
Ihmiset ovat kuitenkin hyvin mukavuudenhaluisia ja vierastavat öyhöttämistä. Niin kauan kun rahat riittävät laskujen maksuun ja kaupasta saa ruokaa ja kaljaa ja telkkarista tulee urheilua niin ei ihmiset viitsi öyhöttää.
mamulaumatkaan eivät häiritse niin kauan kun siellä omalla kivalla omakotitaloalueella ei arabian solkkausta kuulu eikä kaapunaisia näy.
Jos ei niitä saada äkkiä pois, niin käy kuin jossain Euroopan maissa, että paikkakuntalaiset saavat lähteä pakoon noita.
Taas näit työmatkalla oudon näköisen ?? Älä pelkää, ei ne pure.
Laita kans foto duunipaikasta, useimmat palstalaisista ei ole nähneetkään:))))
Provo.
Vai ankanrintaa olit menossa ostamaan...
:D
Kauhea häly tuosta videosta, että ei sovi herkille! Herkille tai kenellekään ei sovi myöskään videot niistä tilanteista, mitä muslimit tekevät naisille uskonnon nimissä; naisten alistus ja tyttöjen ympärileikkaukset. Suomestakin viedään tyttöjä silvottaviksi noihin maihin ja kukaan ei puutu! Miksi ei naispoliitikkoja edes kiinnosta tämä rikollinen tyttöihin kohdistuva väkivalta?
päällekarkaushälyttimet joka naiselle ja vanhukselle kaupungin laskuun!