Raamatussa kerrotaan Jumalan juutalaisuudesta

Pelastus_Juudasta

Raamatussa kerrotaan Jumalasta ja Jumalan antamasta evankeliumista ja annettu juutalaisuudesta ja Jumalan valtakunnan Herra on sama aina ollut myös kaikkiin ihmisiin nähden eikä voi muuttua, sillä vain yhden Herran nimi annettu kaikille ihmisille että voivat päästä Israelin Herran tuhatvuotiseen valtakuntaan ja tästä syystä myös opetettu vedestä ja Hengestä syntymisen tärkeydestä ja nimensä kirjoittamisesta Jumalan elämänkirjaan ja suiden tunnustuksista tässä samassa yhteydessä sekä maan päällä että taivaassa, sillä vielä Jumalan valtakunta ei ole laskeutunut alas taivaasta ja kun laskeutuu, niin alkaa se tuhat vuotinen hyvä aikakausi maan päällä ja tämä on hyvä evankeliumin keskeinen asia ja autuaat sen ymmärtävät.

Ennen hyvän alkamista koittavat myös vaikeat ajat maan päälle, sillä Saatana heitetään alas taivaasta ja alkaa tuottaa hävityksen kauhistusta ennennäkemättömästi ja samoin Jumalan tuomiot koittavat kansoille ja hyvin keskeistä tuomioissa se, miten ovat Jeesuksen juutalaisiin veljiin suhtautuneet kansakunnat näissä ihmisten sukupolvissa ja tietysti Jeesuksella myös juutalaisten lisäksi on kaikista pakanakansoista koottu suuri joukko myös ja Jeesus opettanut tuomioista, miten on suhtauduttu häneen ja vaikka ei häntä nähdä ihmisten keskuudessa, niin Jeesus opettanut, minkä olette tehneet hänen omilleen, sen te olette tehneet minulle.

5

184

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lisäystä_edelliseen

      Jeesus opetti myös minkä olette jättäneet tekemättä hänen omilleen, sen te olette jättäneet tekemättä myös hänelle. Siis ei vain pahan tekeminen ole pahaa vaan myös hyvän tekemättä jättäminen on pahaa ja Jumala tuomiollaan nämä molemmat ottaa huomioon vanhurskaasti.

      Jos holokaustin kaltaista pahuutta pyrkii suhteuttamaan Jeesuksen sanoihin tuomiostaan, niin holokausti on pahuudessaan juuri tämän aikauden kaltaista äärimmäistä hävityksen kauhistusta, mutta pahuutena Jeesus esittää paljon vähäisemmän kaltaista tekemättä jättämistä lähimmäisilleen ja tässä ajassa näemme juuri tällaista välinpitämättömyyttä, mitä myös Sodomassa esiintyi kun köyhistä ei tahdottu pitää huolta vaan riitti se oma napa ja lähipiiri.

      Raamatussa myös selvästi opetetaan ettei auta ihmistä, jos vain suullaan tahtoo siunata, muttei tahdo tehdä mitään toisten ihmisten auttamiseksi, ja uskonnollisiakin ihmisiä arvosteltiin ulkokultaisuudesta kun tekivät sitä hyvää siksi että toiset antaisivat heille siitä arvostusta eikä ollut todellista lähimmäisenrakkautta ja Jeesus opetti salassa auttamisesta ja myös rukouksesta, eikä tietysti nämä estä julkisesti näitä myöskään tekemästä, kun motiivit ovat totuudelliset ja puhtaat.

      Raamatussa rakkaus ja viha hyvin voimakkaasti opetettuna tässä tekemisessä ja tekemättä jättämisessä on aivan selvää jokaiselle, eikä tarvita mitään selvityksiä niiden ymmärtämiseksi ja vain teot erinäisissä asioissa ovat hyvää ja tekemättä jättämiset sen sijaan pahaa, kun kyse on ihmisten hyvinvoinnista ja perustarpeiden täyttymisistä yhteiskunnallisesti. Tietysti ihmiset osaavat sulkea korvansa ja sydämensä toisten kärsimyksiltä ja siten tuottaa pahuutta myös yhteiskuntaan kun ovat tekemässä erinäisiä päätöksiä moninaisissa asioissa.

    • Jeesus_opettanut

      Jeesus opettanut tärkeitä asioita Raamatussa ja tietysti tärkeää ihmisinä ymmärtää opetuksiensa merkitykset totuudellisesti.

      Autuaat tuntevat Raamatun ja Jeesuksen Jumalan valtakunnan Juutalaisten Kuninkaana, jonka sanojen kautta kaikki ihmiset ajallaan saavat sen tuomionsa ja samoin kansakunnat, eikä ole enää kaukana vaan hyvin lähellä.

    • Raamatussa_totuus

      Juutalainen Jumala Poikana ristiinnaulittiin Jerusalemissa ristille roomalaisten sotilaiden toimesta ja Jeesus kuoli ristillä ja verensä vuoti ristin juurelle. Jumalan Juutalainen Poika myös nousi kuolleista ja samoin myöhemmin taivaaseen ja sai kuolleista nousemisessaan ihan liha ja veri ruumiin ja käärinliinat olivat tyhjät haudassa.

      Myös takaisin Jeesuksen palatessa Juutalaisten Jumala palaa Jerusalemiin, ja Daavid Jeesuksen sukupuussa Israelin kuninkaana oli sen valloittanut Israelille noin kolme tuhatta vuotta sitten. Jerusalem on suuren kuninkaan kaupunki ja Jeesuksen valtaistuin on taivaalla sen yläpuolella Uudessa Jerusalemissa ollut luomisesta alkaen ja pian laskeutuu alas, kun Jeesus palaa ja alkaa tuhatvuotinen valtakunta.

      Jeesus Juutalaisten Kuninkaana opetti apostolinsa opettamaan seuraajilleen kaiken sen, minkä oli heille myös opettanut ja tämä koskee myös meitä tämän ajan ihmisiä Jeesuksen seuraajina. Jeesuksen opetukset ovat Isän Jumalan tahdon mukaista juutalaisuutta Jeesus Kuninkaana ja Jumalan Poikana. Raamatussa on kerrottu Jumalan juhla-ajoista ja kevätjuhlat vertauskuvallisina täyttyivät Jeesuksen kuoleman läheisyydessä kaksi vuosituhatta sitten ja syysjuhlat vertauskuvallisina täyttyvät tässä pian alkavassa Jeesuksen toisen tulemuksen eli Herran päivään liittyvissä ja Ilmestyskirjassa kerrotaan niistä seitsemästä vuodesta hyvinkin tarkkaan myös.

    • rtrrtgeer

      Raamattu annettiin osin taivaasta, osin ihmisille näkyjen kautta, Jumalan kirjoittama se ei ole. Ei myöskään koraani. Jumala ei ole ihminen. Jumala ei ole biologinen kehittyvä laji.

      • Jumala_loi_ihmisen

        Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja tästä syystä myös ihmiset ovat Jumalan Pojan Jeesuksen kaltaisia ihmisinä. Tärkeä ymmärtää tässäkin asiassa syy ja seuraus totuudellisesti. Jumala loi ihmisen lisäksi eläinlajit lajilleen, kuten nähdään tässäkin ajassa, toki maan päälliset olosuhteet ensimmäisten 1500 vuoden ajan ennen vedenpaisumusta hyvinkin erilaiset kuin 4500 vuoden ajan vedenpaisumuksen jälkeen ja hyvä ymmärtää tämäkin asia. Samoin Jumala loin kasvilajit lajilleen kuten nähdään asian olevan nykyäänkin. Myös alkuaineet ja erilaiset niiden yhdistelmät ovat samanlaisia tässä ajassa kuin luotaessa hyvinkin pitkälle varmasti, ja erityisen mielenkiintoisia ovat vesi ja kulta ja jalokivet ja toki myös kaikki Jumalan luomistyöt ovat mielenkiintoisia ihmisten tutkia ja hengellinen ihminen myös tutkii asioita, mutta johtopäätökset ihmisellä voivat olla totuudellisia tai valheellisia erinäisissä asioissa. Myös matematiikka ja musiikki ja kielet moninaisina ovat Jumalan ihmisille antamia, ja nähdään niissäkin mielenkiintoisia asioita moninaisesti ja hyvinkin erilaisia tyylejä ja ulkoasuja.

        Koko luomakunta todistaa viisaasta Luojasta ja esimerkiksi ihmisessä on niin hienoja asioita, että lapsetkin voi ymmärtää Luojan välttämättömyyden näissä asioissa. Valitettavasti ihmisten keskuudessa levitetään paljon myös valheita ja pimeydeksi sitä voidaan kutsua ja samoin menestyy muunkinlainen pahuus moninaisesti ja todistuksena siitä ihmisten kärsimykset moninaisesti ja pahantahtoisuutta myös on myös moninaisesti todistamassa ihmisten heikosta luonteesta suhteessa Jumalan hyvyyteen ja samoin pahuuden menestymiseen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?

      Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?
      Ikävä
      255
      17806
    2. Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa

      Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?
      Ikävä
      46
      2054
    3. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      192
      1507
    4. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      135
      1416
    5. Varmaan koet, ettet ole tehnyt mitään väärää

      Mutta olet sinä tehnyt.
      Ikävä
      28
      1209
    6. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      968
    7. Huomioon ottaminen

      Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin
      Ikävä
      30
      922
    8. Sinkkusiskoni pliis kertokaa

      Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex
      Sinkut
      81
      794
    9. Nainen, se on sellainen juttu että kun sä vain nautit

      Niin me miehet tehdään ne työt että sä voisit nauttia. Kato siinä ku sä meet mukamas töihin suojatyöpaikkaas lämpimään t
      Ikävä
      82
      756
    10. Voitko väittää

      Ettet flirttaillut tai ainakin yrittänyt osoittaa kiinnostusta?
      Ikävä
      75
      678
    Aihe