Taustaa: Olemme kolmekymppisiä molemmat, meillä on pari vuotias taapero. Olemme olleet yhdessä 6 vuotta.
Minua on jo pidemmän aikaa ahdistanut tämä suhde. Näkisin sen johtuvan siitä ettei kumppani arvosta minua. Olen itsestäänselvyys. Vähän kerrallaan riitamme ovat nakertaneet sisintäni ja itsetuntoani. Saan kuulla olevani typerä, lapsellinen ja mielipiteeni ovat turhaa lässytystä. Kumppanini on hyvin vahva luonteinen persoona, itsekehu on vahvasti hallussa. Vaikka sanookin ettei asioiden pidä mennä kuten hän sanoo, on hän kuitenkin hyvin tyytyväinen siihen, kun niin käy.
Minulla ei oikein ole ystäviä tai kavereita edes vastakkaisesta sukupuolesta sillä kumppani kokee vastakkaisen sukupuolen uhaksi ja samaa sukupuolen olevan hän haukkuu sekopääksi tai joksikin muuksi, kun ei häntä miellytä. Vaikkei kenessäkään ei ole vikaa. Olen silti monesta joutunut luopumaan.
Minä en pidä hänen rasistisesta tai sovinistisesta huumoristaan ja suutun/loukkaannun helposti jos hänen vitsinsä kohdistuu minuun. Kyllä, olen tosikko. Minulla on aina ollut huono itsetunto. Puolustaudun hyvin kärkkäästi kun rakkaimmat heittää minusta vitsiä. Mutta lopulta kaikenlainen keskustelu on turhaa, koska hän ei koe sanomisissaan tai tekemisissään tai edes näe mitään väärää itsessään vaikka kertoisin missä mielestäni mättää. Ja pian taas tunnenkin kuinka vika on aina minun.
Kumppani kuitenkin rakastaa minua mutta minä en tiedä enää mitä ajatella. Ahdistun jo pienestä kosketuksesta.
En tiedä kannattaako minun erota vai onnistuisinko esittämään onnellista vain lapsemme vuoksi, onnistuisinko unohtamaan itseni asettamalla lapseni itseni edelle.
Lapsemme tuntuu tällä hetkellä rakkaammalta kuin kumppani.
Minua on jo pidemmän aikaa ahdistanut tämä suhde. Näkisin sen johtuvan siitä ettei kumppani arvosta minua. Olen itsestäänselvyys. Vähän kerrallaan riitamme ovat nakertaneet sisintäni ja itsetuntoani. Saan kuulla olevani typerä, lapsellinen ja mielipiteeni ovat turhaa lässytystä. Kumppanini on hyvin vahva luonteinen persoona, itsekehu on vahvasti hallussa. Vaikka sanookin ettei asioiden pidä mennä kuten hän sanoo, on hän kuitenkin hyvin tyytyväinen siihen, kun niin käy.
Minulla ei oikein ole ystäviä tai kavereita edes vastakkaisesta sukupuolesta sillä kumppani kokee vastakkaisen sukupuolen uhaksi ja samaa sukupuolen olevan hän haukkuu sekopääksi tai joksikin muuksi, kun ei häntä miellytä. Vaikkei kenessäkään ei ole vikaa. Olen silti monesta joutunut luopumaan.
Minä en pidä hänen rasistisesta tai sovinistisesta huumoristaan ja suutun/loukkaannun helposti jos hänen vitsinsä kohdistuu minuun. Kyllä, olen tosikko. Minulla on aina ollut huono itsetunto. Puolustaudun hyvin kärkkäästi kun rakkaimmat heittää minusta vitsiä. Mutta lopulta kaikenlainen keskustelu on turhaa, koska hän ei koe sanomisissaan tai tekemisissään tai edes näe mitään väärää itsessään vaikka kertoisin missä mielestäni mättää. Ja pian taas tunnenkin kuinka vika on aina minun.
Kumppani kuitenkin rakastaa minua mutta minä en tiedä enää mitä ajatella. Ahdistun jo pienestä kosketuksesta.
En tiedä kannattaako minun erota vai onnistuisinko esittämään onnellista vain lapsemme vuoksi, onnistuisinko unohtamaan itseni asettamalla lapseni itseni edelle.
Lapsemme tuntuu tällä hetkellä rakkaammalta kuin kumppani.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Et sitten aikasemmin saanut noita inhottavia piirteitä kumppanistasi selville? Noh myöhäistähän se nyt on. Mun mielestä jo kuudessa vuodessa olisi pitänyt olla riittävästi osviittaa siitä millanen toinen on tai minkä tyylisiä juttuja suustaan päästelee. Vai toivoitko kenties sinua häiritsevien piirteiden/asioiden katoavan itsestään?
Tämä tuskin aloittajaa auttaa. Sinusta hän lienee tyhmä. Etpä itsekään kovin fiksu ole.
Ei todellakaan voi tietää minkälaisia piirteitä tulee esiin vuosien kuluttua toisesta ihmisestä!
Ei me itsekään tiedä minkälaisia piirteitä omaan käytökseemme tulee tulevaisuudessa.
Toki perusluonteenpiirteet säilyy, mutta elämän kolhut ja muut tapahtumat muokkaavat meitä.
Siksi ei voi syyttää aptä että mikset ennakoinut tulevaa! Seurusteluaikana ei voi tietää millainen kumppani on viiden, kymmenen vuoden kuluttua.
Vain huomiota herättävimmät piirteet on havaittavissa, esim väkivaltaisuus, mustasukkaisuus....
Kumppanisi rakastaa sinua?
Aito rakkaus sisältää toisen arvostusta, toisen kuuntelemista, halua toimia toista kohtaan kohteliaasti, epäitsekkäästi ja tasavertaisesti. Tai ainakin siihen pyritään.
Kuulostaa, että miehelläsi ei ole tällaisia ominaisuuksia, vaan hän on pikemminkin egoisti joka nauttii sinun lyttäämisestäsi henkisesti. Sellainen ihminen ei pysty hyvään parisuhteeseen. Parisuhde tuntuu ahdistavalta, alistettu tuntee itsensä huonoksi ja syylliseksi kaikkeen. Omista tunteista ja ajatuksista puhuminen ei tuota tulosta, koska sellainen ihminen ei oikeasti välitä siitä mitä ajattelet, tärkintä hänelle on olla oikeassa kaikessa.
Eroa.
Minun neuvoni on että lähde parantamaan sitä heikkoa itsetuntoasi! Se on kulunut sanonta mutta pitää paikkansa että juuri heikko itsetunto saa ihmisen nujertumaan vähästä.
Ja koska miehesi saa sinut nujertumaan, ota vähän etäisyyttä. Ja sen teet mm siten, että kun mies piikittelee ja haukkuu, niin ajattele että siinäpä haukut, ei koske minua!
Muista myös puolustautua!
Sanot että puolustaudut herkästi jos sinusta tehdään pilaa. Niinhän pitääkin tehdä!
Puolustautuminen on itseasiassa merkki siitä ettei sinulla olekaan niin heikko itsetunto kuin luulet. Ja itsensä puolustaminen on välttämätöntä.
Sitäpaitsi, yleensä on niin että sellaiset jotka tekevät pilaa toisesta, eivät kestä yhtään jos HEISTÄ tehdään pilaa.
Itsetuntoa on vaikea ylläpitää saati rakentaa suhteessa jossa kumppani käyttää sanallista väkivaltaa: typerä, lapsellinen ja mielipiteet ovat turhaa lässytystä. Tuo on ihan kamalaa ja kaukana pilailusta.
On todella raskasta olla aina puolustuskannalla ja se "tyhmä" jonka mielipiteillä ei ole merkitystä, fiksumpikin ihminen alkaa tuntemaan itsensä epävarmaksi. Minuus siinä hukkuu, ja elämänilo.
Miehelläsi on jotain persoona ongelmaa, eivät normaalit ihmiset suhtaudu kumppanin tuttaviin uhkana tai sekopäinä tai vastaavaa. Hänellä tuntuu olevan kova tarve nostaa itsensä muiden yläpuolelle arvostelemalla milloin ketäkin ja olemalla itse aina oikeassa ja muita parempi. Kuten sinunkin yläpuolellesi.
Jos koetat edelleen esittää onnellista ja unohtaa omat ajatuksesi ja toiveesi, tulet ahdistumaan lisää. Se tie ei vaan ole oikea.
Itsensä puolustaminen tuollaiselle ihmiselle ei auta mitään. Mä ihsn oikeesti ihmettelen näitä neuvojia, jotka ovat sitä mieltä, että suhteen pitää olla joku taistelukenttä, jossa kumpikin puolustaa koko ajan omaa näkemystään. Itsestäni tuollainen puolustautuminen on voimia vievää ja nakertaa auhteen vähitellen. Eikö terve ihminen osaa huomioida kumppania muutenkin ilman, että tämän pitää vaatia jotain tai puolustautua.
Juttuhan menee niin että jos on epäsuhtainen pari - toinen nujertaa ja toinen aina hiljenee ja ottaa vastaan iskuja, joko henkistä tai fyysistä - niin se nujertuva vaipuu aina vain alemmaksi.
Ja niinkuin ap kertoo, hänen itsetuntonsa menee todella huonoksi tämänkin takia.
Siksi mielipiteeni on, että jos nousee puolustautumaan, itsetunto kohoaa. Myös koko kuvio saattaa muuttua, ja se nujertaja ehkä havahtuu tarkistamaan omaa käytöstään.
Mutta on totta että on olemassa ihmisiä jotka eivät havahdu muuttamaan käytöstään koska nujertaminen on heille elinehto! Heidän koko elämä on kiinni siitä että on edes yksi jota saa / voi nujertaa.
Jos näin on, parisuhteesta pitäisi lähteä.
Tiedän parisuhteita joissa on käytetty fyysistä väkivaltaa vuosia. Eräässäkin vaimo otti iskuja vastaan vuosia, lapset, koira ja huonekalutkin saivat osansa. Mutta erään kerran vaimo löi takaisin nyrkillä ja mies meni aivan hämilleen.
Miksi? Koska koko kuvio oli ollut sairas, ja vaimon puolustautuminen rikkoi tuon kuvion.
Erohan siitä tuli lopulta. Mutta vaimo kertoi paljon myöhemmin että juuri tuosta yhdestä nyrkiniskusta jolla hän puolustautui, alkoi se että hän sai voimaa lähteä koko avioliitosta.
Tämä ei varsinaisesti vastaa aloittelijan ongelmaan.
Totean vain että, luultavasti nämäkin merkit ovat olleet nähtävissä jo kauan aikaisemmin. Kannattaa siinä paria valittaessa miettiä, mitkä ovat niiden luonteen piirteiden, joihin ihastut, kääntöpuolet.
Se itsevarma tyyppi, joka antaa tarjoilijan kuulla kunniansa ja haukkuu exänsä, varmasti myös antaa sanallisen arkkunsa avautua kun riitaa tulee sinun kanssa.
Se mahtavan huoliteltu ja muodikkaasti pukeutuva tyyppi saattaa saada hirveät kilarit, jos hiuslakkapurkki unohtuu veneretkellä.
Se minusta mahtavasti huolehtiva tyyppi, joka palvoo minua ja haluaa jatkuvasti olla yhtydessä saattaakin olla narsisti.
Oletko suoraan, silmiin katsoen (siis et miehen selälle vaan mihen tajuntaan) ILMOITTANUT että hänen käytoksensä on torkeää ja haavoittavaa?
Tietääko , siis todella tajuaako, miehesi ettei hänen käytoksensä ja alentavat sanontansa, kuulu parisuhteeseen? Olis inulla heikko itsetunto tai ei, miehen käytos EI ole hyväksyttävää!
Onko miehesi tietoinen aiheuttamastaan pahoinvoinnista suhteenne sisällä?
Nyt on aika ottaa miestäsi kevyesti olkapäästä kiinni, KATSOA SUORAAN SILMIIN ja ILMOITTAA:
"Sinun sanavalintasi minua kohtaan on jo kauemman aikaa ollut hyvin loukkaavaa ja asiaan kuulumatonta. Haavoittavilla sanavalinnoillasi on pitkäaikaiset seuraukset. Minä en enää KOSKAAN halua kuulla alentavaa kielenkäyttoä sinulta. Ymmärrätko?"
EI MUUTA. Ei selittelyä, ei kinastelua. Ei mitään lisättävää, vain poistu vaikka toiseen huoneeseen ja jatka hommiasi.
Salli miehelle aikaa sulattaa kuulemaansa.
Salli miehelle aikaa todella ymmärtää että sinä olet tälläkertaa tosissasi.
Salli mieheelesi tilaisuus tajuta että sinä ET ole tästäpäivästä lukien enää hänen sylkykuppinsa etkä hänen jätekaivonsa.
Salli miehelle tilaisuus tajuta että sinä et halua teidän huolellisesti ja ajatuksella hankkimanne lapsen enää KOSKAAN kuulla eikä nähdä alentavaa käytostä mieheltä.
Se loppuu tähän hetkeen!
Jos sinun täytyy toista tuo viesti , tee se vielä kerran. Ellei viesti sittenkään mene perille, riippuu aivan sinusta itsestäsi haluatko yhä jakaa elämäsi likakaivona ja näyttää esimerkkiä lapsellenne kuinka toimia sylkykuppina.
Tuossa elämässä on rakkaus niin kaukana kuin itä on lännestä!