epäonninen avioliitto

Onko täällä mitään vastaavaa kokenutta naista kuin oma tilanteeni? Ennen avioliittoani en juurikaan uskonut avioliiton onnistumisen mahdollisuuteen arabimiehen kanssa ja aina ajattelin, että en lähtisi moista edes yrittämään. Sitten tutustuin tulevaan mieheeni ja menimme naimisiin em ennakkopäätöksistäni huolimatta. Hän vaikutti "erilaiselta". Hän tuli jopa kirkkoon silloin. Mutta avioliiton solmittuamme tilanne kääntyi huonompaan. Hän muuttui jyrkemmäksi uskontoani kohtaan ja vähitellen meille alkoi tulla riitoja. Hän muutti nukkumaan erilleen alle vuoden avioliiton solmimisen jälkeen (ja jäi sille tielleen). Hän käytti tuohon aikaan runsaasti avioerolla uhkaamista saadakseen minut mukautumaan tahtoonsa. Uskontoon liittyvät erilaiset näkemykset ovat johtaneet siihen, että mieheni ajoittain on jopa vihannut minua. Hän ei ole tullut vastaan kulttuurillisesti lainkaan, vaan on täysin vetäytynyt kotitöistä ja myös taloudellisesta vastuusta. Yrittäessäni selittää, että koska joudun käymään töissä (mukavahan sitä olisi kotona olla jos joku elättäisi!), niin myös miehen kuuluisi osallistua kodinhoitoon. Yksinäisyys ja kotitöiden ja taloudellisen vastuun kaatuminen niskoilleni on vähitellen katkeroittanut minua, samaten nimittelyt, joita olen kaikki vuodet saanut kuulla. Siksi olen vähä vähältä vetäytynyt suhteesta, lopettanut asioiden kertomisen miehelle (koska miestä ei ole koskaan asiani kiinnostaneet), tullut varmaankin aika lailla kylmäkiskoiseksi. Kaiken takana on suru, koska mies, jota rakastin ja varmaankin rakastan yhä, ei koskaan halunnut olla minulle kumppani ja ystävä. Mutta hänen silmissään en ollut koskaan mitään. Nyt olen yksin. Mutta kaikki olisi voinut olla hyvin.