Uskotteko että löydätte kumppanin vielä?

Uskon, että löydän. Ja haluan löytää. En kuitenkaan halua olla parisuhteessa vain sen takia, että pitää olla parisuhde. Kipinää ja kemiaa pitää löytyä.

Nimenomaan ja vain ja ainoastaan elämän kumppanin. Ei voi tietää, mutta ei tavoitteellisesti. Ei ole vaatimuslistaa, vaan yks. Täysin sopiva. Heh. Helppoa.

En usko. Olisihan se ollut hienoa kokea miltä tuntuu olla parisuhteessa.

En ole miettinyt. Elämä on ihana muutenkin. Olen aiemmin miettinyt, että olisi ihanaa jakaa elämäni jonkun kanssa. Kokemuksia yms. Nyt olen tullut siihen tulokseen, että se toinen, jos se löytyisi, ei jakaisi kanssani elämää vaan kulkisi rinnalla. Silloin, kun se on mahdollista. Ilman sitoutumisia ja vaatimuksia vaan omasta tahdosta ja niin kauan, kuin siltä tuntuu. Jos se tuntuu kummastakin, et loppuelämää, sehän olisi aivan loistavaa :) Mutten enää usko, et tälläistä samanlaista ajatusmaailmaltaan, kuin minä, ole olemassa. Kaikki tyypit, jotka uskottelevat olevansa samanlaisia arvomaailmaltaan, osoittautuivat ... erilaisiksi. Suurimmalle osalle se parisuhde statuksen vuoksi on se tavoittelemisen arvoinen juttu ja sen saamiseksi puhutaan mitä vain 😁 Mut Mä oon liian hankala pidettäväksi 😂 statuksen vuoksi 😂

Haluaisin mutta hiekka valuu tiimalasissa ja mitä syvemmäksi alakulo käy niin sitä pienempi on todennäköisyys löytää kumppani. Toki ymmärrän että mahdollisuus on olemassa, pakkohan sellainen on olla todennäköisyyksienkin valossa. Pitäisi vaan jaksaa sinnitellä, pysyä elämän syrjässä jotenkin kiinni, odottaa ja yrittää.

Sit kun on noin pari kolme vuotta seurustellut niin voi vasta tietää onko se koko elämän kumppani. Suhteet kun voi kaatua ihan yhtä äkkiä kun toinen kyllästyy. Ei ikinä tiedä mutta haluan toki sen kumppanin.

Näh, en usko.

Tuskinpa löydän. Ainoat jotka ovat usein kiinnostuneet, ovat olleet joko auttamattomia alemman tason naisia tai sitten yh-mutseja. Yh-mutseilta kun olen kysellyt mitä lasten isälle kuuluu, niin ovat vain näitä isiä kiroilleet...vittuakos valitsevat sellaisia huonoja miehiä ja pilaavat siten elämänsä. Ajattelisivat edes tulevia lapsiaan, mutta ei. Peruskoulussa ei löytynyt, ei lukiossa, ei töissä/intissä, ei AMK:ssa ja nyt vieläkään ei töissä tai muuallakaan, niin tuskinpa löytyy. Naisilla on niin tarkat vaatimukset, ettei monellakaan miehellä ole mahdollisuuksia. Tosin naisten nirsouden vuoksi tahtoo moni heistäkin jäädä sinkuksi, kun miehet eivät ole enää samanlaisia aivopestyjä aisureita kuin ennen.

Periaatteessa joo. Vaikka olen jo keski-ikäinen ja on lapsiakin :D

Mutta päätellen siitä, kuinka moni olisi ollut kiinnostunut nyt sinä aikana kun olen ollut sinkku. Omalla kohdalla nämä kiinnostukset vaan tuntuvat menevän ristiin - usein ne, jotka olisivat kiinnostuneet minusta, ovat minusta "kyllä ihan kivoja, muttei sillä lailla" ja välillä itse kiinnostun jostain, joka ei vastaa tunteisiin, ja välillä olen tapaillut/deittaillut/seurustellut jonkin aikaa jonkun kanssa, mutta niistä ei ole toistaiseksi tullut mitään kestäviä juttuja. Mutta näistä merkeistä päättelen, että ehkäpä löydän kumppanin, siis myös pitemmäksi aikaa tai vaikka loppuelämäksi.

Jolle löydä niin nainen ei ole uskollinen.

Kadottanut yhtä monta kuin löytänytkin. Mihin se siitä muuttuisi? 😀

Jo kolmekymppinen ja silti vapaa.. joten miksi se kierre loppuis ;) En halua, luottamus pilalla.