Mustasukkaisuus??

NainenNNainen

Meillähän Suomessa ei ole samanlaista yhteisöllisyyttä kuin monessa muussa maassa ihan Euroopassakin muualla.
Jopa romani kulttuurissa perhe ja yhteisö tulee toisiaan ihan eri tavalla mikä yleensä koetaan rasitteeksi esim. sairaaloissa.
Itseäni ärsyttää ihan hirveästi se että Suomessa ei tervehditä. Ei työpaikoilla ei naapuria jne. Tämä on monessa muussa kulttuurissa erittäin epäkohteliasta. Se että mies on vaikka naisen mukana lääkärissä ym. Ei ole mustasukkaisuutta tai kyttäämistä vaan ihan sitä että ei haluta kenenkää ( edes miehen) olevan yksin.
Tämähän tulkitaan yleensä niin että mies on mustasukkainen tai haluaa kytätä naisensa tekemisiä.
Itse en ainakaan ole asiaa niin ottanut. Oman suomalainen perheeni siskot veljet isä ja äiti eivät koskaan ole olleet kiinnostuneet tekemisistäni. Ei millään tasolla ihan sama vaikka mitä tapahtuu.
Nyt on aina joku miehen sukulainen tai hän itse tukena. Ei tarvitse olla yksin tai pärjätä yksin. Mies on aina tukena seurana. Minä otan sen niin että miehen pitää suojella naista omaa tärkeintä ihmistä. En käytä huivia tms.
Suomessa on sitä parempi mitä enemmän naisen paljastaa ja on kuin portto. Ei kaikki halua omasta tahdostaan juoda tai käydä ulkona bilettämässä tai hakemalla hakea miesten huomiota.
Perinteiset roolit kunniaan. Nainen saa olla nainen, kuitenkin on ihan fyysisestikin se heikompi osapuoli. Miksi naisen pitää olla mies?
En minä ainakaan elä mitenkään alisteista elämää vaikka arabi miehen kanssa elänkin. Hän arvostaa että olen nainen ja sään sitä ollakin.

1

108

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mikämöttää

      Että sinä jaksat tätä samaa huttua. Jos suomi ja suomalaiset on sulle noin hirveitä miksi et lähde muualle. Miksi.ei tunnu uskottavalta, että sulla olis kaikki elämässä hyvin. Onnellinen ihminen ei jatkuvasti valita ja hauku muita.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      65
      815
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      726
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe