Pätevin saa aina työpaikan. Hankit hyvän koulutuksen ja tie tähtiin on auki. Kyllä se pitää sanoa sivusta seuranneena aika monessa työpaikassa, että työpaikkoja on jaettu sukulaisille, puolisoille, kavereille joilla ei ole minkäänlaista pätevyyttä työhön. On se aika huvittavaa seurata kun nämä sankarit sitten nostavat älytöntä palkkaa ja joku muu tekee heidänkin vähät työnsä siinä sivussa. Toivoisin, että kirjoitukseni olisi vitsi, mutta se on totisinta totta.
On myös tullut todistettua tyyppejä, joilla on kyllä muodollisesti pätevät paperit, mutta osaaaminen on mitä on. Eivät saa mitään aikaan, mutta ovat hyvissä väleissä pomojen kanssa ja palkka juoksee vuodesta toiseen.
Työpaikka on käytännössä kuin paluu yläasteelle, suosio/menestys määräytyy ihan muilla avuilla kuin lahjakkuudella. Satut vain olemaan sosiaalisesti hyvin verkostoitunut niin helpolla tulet pääsemään ja ylennyksiä saamaan.
Nuorisolla tuntuu olevan sellainen käsitys, että
3
61
Vastaukset
- EiMitäänVäliä
Sekin on tullut todistettua, että yritykset laittavat työpaikkoja avoimiin hakuihin "näön vuoksi" vaikka on aikapäiviä sitten päätetty kenelle kaverille työpaikka annetaan. Sitten vain haastattelevat kylmästi näön vuoksi ihmisiä vaikka tietävät, että paikka on jaettu aikoja sitten.
- näkö_harha
Harvoin yksikään firma huviksensa laittaa työpaikkailmoituksia lehtiin, verkkoon tai mol sivuille. Senverran raskas ja aikaakuluttava prosessi se firmalle on. Joku sadoista hakijoista saa silloin sen työpaikan. Muut nuolevat näppejänsä. Työpaikkailmoitus on samalla myös firman mainostamista. Firmalla menee hyvin ja palkataan lisäväkeä listoille. Käytännössä suurin osa työpaikoista menee suoraan ilman työpaikkailmoituksia. Aina ollut näin. Jos tarvitaan uusi työntekijä ja on tiedossa suht sopiva, niin hänet palkataan luonnollisesti ilman raskasta hakuprosessiruljanssia. Siinä sinänsä mitään värää olekaan. Entuudestansa jonkun tuttu on paljon luonollisempi valinta kuin täysin tuntematon pystymetsän hakija. Eri asia on valtion ja kuntien virat. Ne on aina laitettava hakuun lain mukaan. Niissä se oikeusmurha yleensä tapahtuu. Paikka on jollekin jopa pedattu mutta lain mukaan on laitettava hakuun. Muut hakijat tulevat silloin jymäytetyiksi. Kovin montaa kallispalkkaista laiskottelijaa ei mikään yksityinen firma kestä. Sellainen firma lentää varmasti nurin alta aikayksikön. Jos firma pysyy vuodesta toiseen pystyssä ja tekee hyvää tulosta, niin kovin montaa ylätason laiskottelijaa ei voi olla palkkalistoilla. Se on kyllä käytännön mahdottomuus.
- 41-raksamies
Olen ollut työpaikassa jossa ne korkeasti koulutetut raksamiehet ei osaa oikein mitään. Ei ihme kun talot on homeessa jo parin vuoden jälkeen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti28218097Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245749- 1382674
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172213Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3401813Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111070- 59981
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto33969Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45964