Jari Ehrnroothin kolumni. (Yksi harvoista islamkriittisistä henkilöistä, joille YLE antaa mahdollisuuden tuoda näkemyksiään julkisuuteen? Hän on käsitellyt aihepiiriä toistuvasti kolumneissaan YLE:ssä.)
https://yle.fi/ uutiset/3-9862523
Muutama kriittinen huomio sinänsä ansiokkaasta kolumnista:
Kehuu yksilönvapauden ja oikeuksien arvojärjestelmää juutalais-kristilliseksi. Moittii tyttöjen silpomisen sallimista, mutta ei puhu mitään poikalasten sukuelinten silpomisesta. Onko tulkittava juutalaismyönteiseksi kannanotoksi, juutalaisten lempeämmäksi kohteluksi muslimeihin verrattuna?
Kristillinen (evlut.) vauva/lapsikaste uskonnonvapauden vastainen, mutta monet pienemmät kristilliset lahkot vastustavat sitä ja hyväksyvät Raamatun mukaisesti vain uskovan kasteen, aikuiskasteen. Toki näissä lahkoissa monia suuria ongelmia uskonnonvapauden ja lasten kohtelun suhteen, kuten kolumnistikin sanoo. Ja aikuiskasteen korostaminen on pienten lahkojen oman edun mukaista, (tulkaa tänne ja saakaa oikea kaste), aivan kuten vauvakaste evlut. kirkon edun mukaista.
Esittää kaikilla oppilaille pakollista ja neutraalia yhteistä ainetta USKONTOtietoa. Miksi sen nimi olisi uskontotieto, kun on muunlaisiakin vakaumuksia ja maailmankatsomuksia on kuin vain uskonnollisia. ja miten taataan tämän kaikille yhteisen oppiaineen neutraalius? (Toki nykysysteemiä puolueellisempaa, indoktrinoivampaa systeemiä on vaikea kuvitella toteutettavaksi Suomen kouluissa.)

Vastaukset 4
Vanhimmat
https://yle.fi/uutiset/3-9862523
oltava muutakin kuin linkki
Jumalanpalvellusten ja aamuhartauksien ruletti pyörii kouluissa, vaikka toiminnan pitäisi olla "uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja poliittisesti sitouttamatonta". Säädöksiä ei noudateta.
Niin olisi vaarassa käydä myös yhteisen katsomusaineen kanssa, kun opettajaksikin tulisivat lähinnä nykyiset uskonnonopettajat.
Nykysysteemi antaa kuitenmin mahdollisuuksia elämänkatsomustiedon parempaan hyödyntämiseen. Ks. et-opetus.fi
ET:n menetys oppiaineena kirpaisisi. Pitäisikö sitten olla uskontotieto ja sen rinnalla ET - ja vapaa valinta näiden kahden välillä KAIKILLE?
Samoihin kiinnitin itse huomiota. Erityisesti tuo sukuelinten silpomisen huomaaminen vain toisella sukupuolella pisti silmään.
Mutta ei se poista kirjoituksen ansioita. Hyvä että pääsee tämäkin kanta julkisuuteen!