Sisko suuttuu liian helposti

Hann.Saa

En oikein tiennyt minne palstalle olisin tämän kirjoittanut. Minusta tuntuu että minun siskollani on jonkinlainen mielenhäiriö ja se on alkanut häiritä myös minun elämää. ehkä tausalla on myös sisarkateutta. Myönnän, että olen joskus ollut kateellinen itsekin siskolle jostain. Siskoni on seurustellut nyt 5 vuotta oman miehensä kanssa ja he ovat kihloissa. Minä olen seurustellut nykyisen mieheni kanssa kohta 2 vuotta. Minulla ja miehelläni on ollut erimielisyyksiä ja kerran meinasimme erota. Kerroin siitä siskolleni, joka suuttui minulle todella paljon! Minusta olisi ollut mukavampaa jos hän olisi ennemminkin tukenut minua mutta ei. Hän syytti minua erosta. Muka kaikki on minun syytä, minä en kuulemma rakasta miestäni enkä yritä tarpeeksi. Pian hän ilmoitti että hän ei ole enää kihloissa miehensä kanssa. Kysyin miksi niin, vastauksena sain että "mies ei kuulemma halua". Siskoni käyttäytyy kuin uhmaikäinen kakara. Jos minulla ei ole miestä, niin ei ole hänelläkään.
Olemme saaneet miehen kanssa sovittua asiat ja ollaan taas oltu sovussa. Mutta olen alkanut kuitenkin kallistua siihen suuntaan että ero olisi parempi. En oikein rakasta miestäni enää. Huomaan hänessä vain niitä huonoja asioita enkä osaa katsoa häntä enää niin hyvällä tavalla. se ei ole enää se sama mies, johon rakastuin. Mutta en tiedä miten eron voisi ottaa esille. Ja minua huolettaa minun sisko. Jos hän kuulee että minä olen jättänyt mieheni niin hän suuttuu. Tiedän, että en voi tehdä päätöksiä vain siskoni takia, mutta en haluaisi rikkoa välejämme mitenkään. Siskollani on ollut masennusta ja syömishäiriö aiemmin. Tuntuu että hän ottaa pienetkin asiat liian vakavasti ja se jotenkin laukaisee masennuksen. Olen umpikujassa. En haluaisi jatkaa tätä suhdetta, koska se häiritsee minua suoraan sanottuna. En vain uskalla. Perhe on kuitenkin etusijalla minun elämässä ja haluan säilyttää hyvät suhteet heihin, sellaiset jotka olivat aiemmin. En vain voi käsittää, miksi minun ero on siskolle niin hirveän suuri asia....

2

495

Äänestä

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Poppis9

      Ei sun seurustelu ja parisuhde kuulu siskollesi pätkääkään. Et voi seurustella vain sen takia, että sisko muuten suuttuu. Ajattele nyt, jos olisit vaikka suhteessa huumeidenkäyttäjän tai väkivaltaisen miehen kanssa etkä silti eroaisi, ettei sisko suutu.

    • Hann.Saa

      Niin, totta se on. Mutta mitenkähän tilanteesta pääsee eroon? Luulen, että siskolla on jonkinlainen mielenhäiriö/masennus ja hoitoon ei kuulemma halua mennä koska ei ole mitään ongelmaa. Jotain kuitenkin pitäisi tehdä kun tilanne ahdistaa itseänikin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1610
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      106
      832
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      608
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      129
      581
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      538
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      60
      502
    Aihe