Tuntuu että monet nauttivat toisten epäonnesta, huonosta parisuhteesta tai pettämisistä varsinkin jos oma suhde on karilla. Kateus taitaa vaivata ja kun huomataan että joku muukin kärsii se tuo helpotusta, tai kun joku pettää omassa suhteessaan niin miksen minäkin. Huomion puuttuminen lisää pettämistä, olen kysynyt aika monesti kumppaniltani mikset huomioi mua enempää, miksi seksi on kuollut eikä ole läheisyyttä. Nainen antoi todella selvän vastauksen...kuittasi sen olankohautuksella ja lisäsi ettei halua intiimiä kanssakaäymistä, selväksi tuli. Ehdotin eroamista, ei kuulemma onnistu nynytilanteessa eikä muutenkaan ole ajankohtaista joten näin jatketaan. Tästä tapuksesta kolme viikkoa olin baarissa ja taas tuli maistettua vierasta, ai kun teki hyvää vielä seuraavana aamunakin kun katselin taas kumppanin arkista ilmettä.
Miksi näin
mitäsitämuutakaan
2105
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
On sulla kummallinen suhtautuminen kumppanisi. Et voi erota miksi? Kyllä seksi hellyys ja muu huomioinen kuuluu terveeseen suhteeseen. Käyt pettämässä baari reissuilla sitä? Miksi? Eikö olisi sinkkuna paljon helpompaa nussia ja et loukkaisi sitä seksin antajaakaan. Mikä ihme pitää sairaassa suhteessa? Kerronko totuus on että olet säälittävä varattu mies joka pettää ja yrittää saada kumppaniaan eroamaan jotta ei sen tarvitse kylillä kertoa sinun pettämisestä jne? Et joutuisi toisten naurun kohteeksi. Sairas olet tuskin kumppani edes tietää ongelmista kotonanne. Et vain uskalla itse eroa ottaa kun sitä oikeaa syytä et ole edes kertonut kumppanillesi. Eikö ole ihanaa elämää sinulla kun taistelet huonon omatunnolla kanssa peläten kasvojen menettämistä muiden edessä? Nauti ihmeessä baari reissuistasi. Jos joku kertoisi totuuden kumppanillesi voisi se jättää sinut oikein silloin. Pakko suhteita ei ole olemassakaan. Jos velkaa on se maksettava olitte te yhdessä tai erikseen. Se mikä sinun mahdollisuus ja eron jälkeen mitä siitä sinulle kostuu on varmaan se syy tähän itkun vääntöön täällä. Ihan varmasti löytyy varatun ymmärtäjiä jotka nauttivat seksistä. Sehän on nykyajan trendi. Turhaan murut täältä sympatiaa säälittävä varattu mies joka on tossun alla. Kanna nyt ylpeästi omallatunnolla ja ole hiljaa itse sinä tuon tien valitsit. Kumppanisi syitä en tiedä mutta en usko että sinua noin paljon ymmärtäisi. Sairas kuvio teillä ja koittaakaa opetella suhteilee aamulla oikein ennenkuin rupeatte lisääntymään. Opettakaa seuraava polvi paremmin suhteilemaan joohan?
Eron voipi hakea myös yksipuolisesti, ei siihen puolison lupaa tartte. Käräjäoikeudesta saa paperit jotka voi palauttaa vaikka postin välityksellä, puolisolle tulee kyllä tieto sieltä missä mennään.