Kokoomus on jälleen nostanut kannatustaan ja jatkaa yhä suomalaisten suosituimpana puolueena.
Syynä tähän ovat luonnollisesti matujen pakkopalautusten voimakas ajaminen sisäministeri Risikon johdolla. Lisäksi valtiovarainministeri Orpon toimien ansiosta Suomen talous on noussut pitkästä aikaa voimakkaaseen kasvuun.
Sen sijaan esim. persujen kannatus junnaa ja on nyt jopa hieman laskenut. Tämä johtunee mm. siitä, että kansa ei innostu persujen EU-eropuheista, koska EU-ero tarkoittaisi käytännössä omaan jalkaan ampumista. Lisäksi kansa on huomannut, että tiukan matupolitiikan toteuttamiseen ei tarvita persuja, kun se hoituu nyt jo muutenkin.
https://yle.fi/uutiset/3-9865602
Syynä tähän ovat luonnollisesti matujen pakkopalautusten voimakas ajaminen sisäministeri Risikon johdolla. Lisäksi valtiovarainministeri Orpon toimien ansiosta Suomen talous on noussut pitkästä aikaa voimakkaaseen kasvuun.
Sen sijaan esim. persujen kannatus junnaa ja on nyt jopa hieman laskenut. Tämä johtunee mm. siitä, että kansa ei innostu persujen EU-eropuheista, koska EU-ero tarkoittaisi käytännössä omaan jalkaan ampumista. Lisäksi kansa on huomannut, että tiukan matupolitiikan toteuttamiseen ei tarvita persuja, kun se hoituu nyt jo muutenkin.
https://yle.fi/uutiset/3-9865602
Vastaukset 27
Vanhimmat
Kokoomus-Suomi tuottaa tällähetkellä arvoa monikertaisesti samoille henkilöille työttömien ja alipalkattujen kustannuksella.
Omistajien tuloutukset, osingot, bonukset ja lisäeläkkeet ovat reiluista työjärjestelyistä, palvelusta ja tekijän arvosta pois.
Mikä on omistaja-kapitalismin ja työväkeä sosialisoivasti orjuuttavan kommunismin ero ?
Eräs Jarru Sarkastivuo sanoi, että nationalismi ei toimi- Miksiköhän ei ?
Työttömyys on työttömien ihan oma valinta. Riittävä ammattikoulutus, ajanmukainen osaaminen sekä HALU tehdä työtä vaikka matalapalkallakin ovat yhdistelmä jolla saa aina töitä. Parhaimmillaan työelämässä saa nauttia itse valitsemistaan työajoista ja työstä jota itse haluaa tehdä. Tämä tilanne minulla on.
Työnantajia ei kiinnosta joku ammattikoulutkin kesken jättänyt Leijonakorumies, vaan työnantajaa kiinnostaa tuoreen ammatin opiskellut, työhaluinen ja ammattitaitoinen mies tai nainen jolla on valmiudet kehittyä alallaan, joustaa työajoissa ja joustaa työtehtävästä toiseen osaamisen suhteen. Pari vuotta kotonaan piereskellyt kiitos Suomi-juntti ei saa sillä raksapuolen tai autofiksaripuolen vanhentuneella osaamisellaan mitään työtä enää koskaan.
Tervetuloa kuljetusalalle töihin ne joita kiinnostaa oikea työ, löytyy HALUA kehittyä ja olla töissä sekä halua joustaa esimerkiksi siten, että viikonloppujakin ollaan kiinni töissä! 10-15 tuntia on normaali työpäivän pituus, alle sen ei kutsuta edes työpäiväksi.
Siellä, missä kokoomus mainitaan, niin saatanan palvojien veisu yltyy.
Eikö olisi kannattanut kehua kokoomusta, ja yrittää sillä tavoin saada hyvää mieltä itselleen. Vai oliko hyvän mielesi lähde perussuomalaisten haukkuminen.
Millä tavalla tuossa persuja muka "haukuttiin"?
Yle tilasi taas galluppin kokoomulaisen kansanedustajan Eero Lehden firmalta joten toki kokoomus on suurin. Manipulaatiota.
Voithan sinä uskotella itsellesi asiaa tuolla tavalla, jos se tekee sinut onnelliseksi :D
Peukaloitu galluppi. Näin se menee kun tekijänä on kokoomusfirma.
Kymmeniä vuosia yhtäjaksoisesti hallituksessa ja maan asiat täysin sekaisin.
Päin vastoin: kokoomus on onnistunut tekemään Suomesta maailman vakaimman valtion:
"Tiistaina julkaistun raportin mukaan Suomi on maailman vakain maa. The Fund for Peace -järjestön vuosittain kokoama Fragile States Index (FSI) tarkastelee muun muassa ihmisoikeuksien toteutumista, köyhyyttä ja turvallisuuselimiä."
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/jarjesto-vertaili-178-maata-suomi-on-maailman-vakain-maa/731776/
Tuossa tutkimuksessa huomioidaan vaan aseelliset konfliktit eikä esim. valtiontaloutta joka Suomessa on kuralla .
Valtiontalous ei suinkaan ole kuralla, vaan kasvu-uralla :D
Jopa Ruotsi jää kakkoseksi: https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005236232.html
Valtiontalous on kuralla koska valtionvelka kasvaa edelleenkin. http://www.velkakello.fi
Minkäs puolueen firma on tuon gallupin tehnyt?
Demareiden ja Kokoomuksen hallituksella Tämä ilo alkoi.
Suvakit, femakot ja matut ovat syvältä ja juuri he äänestää kokkareita rikkaiden lisäksi. Ilman Soinia ja kumppaneita Suomessa olisi kymmenätuhansia enemmän matuja ja orpopiru ottaisi koko ajan lisää, sehän ehdotti taas matu-kiintiön kasvattamista vaikka juuri ollut terrori-isku ja lisää tulossa. Kokkareita kiinnostaa vain halpa työvoima ja sosiaaliturvan alasajaminen.
Höynäytettiinkö joku dementikko vastaamaan vaaligallupiin lahjuksella?
Kokoomus on kova suunnittelemaan kaikenlaista, verojakin. Eiköhän se suunnittelu onnistu noissa gallupeissakin, tyyliin keneltä kysytään.Tietenkin stetson kertoimella korjattuna.
Gallupintekijät luottavat siihen, että ainakaan virkamiehet ja varakkaat eivät vaihda puoluetta.
Miksi ihmeessä vaihtaisivatkaan? Kokoomus on virkamiesten, varakkaiden ja yrittäjien asialla. Jos mulla olisi oma yritys niin äänestäisin takuuvarmasti Kokoomusta ymmärrettävistä taloudellisista syistä. Molemmat vanhempani ovat pitkän linjan yrittäjiä ja kokoomuksen pitkäaikaisia kannattajia. Persuilla ainakaan ei ole tarjota mitään kenellekään yrittäjälle. Yrittäjä tarvitsee vapaat EU-markkinat ja euroalueen yhteisen valuutan käydäkseen onnistuneesti kauppaa. Persut vastustavat EU:ta ja kaikkea kansainvälisyyttä.
Kokoomus on todellakin vain ja ainoastaan pääomapiirien etujenajaja.
Kokoomus on suhteellisen turvallinen vaihtoehto kun tarkoitus on vastustaa Perussuomalaisia. Iso osa kansasta äänestää kokoomusta torjuakseen Halla-Ahon natsi persujen öyhötyksen ja nousun. Mikä tahansa puolue kelpaa kun vastustetaan isänmaallisuutta ja isänmaallisten ihmisvihaa. Äänestän itsekin strategisesti isänmaallisia ja heidän isänmaansa lippua vastaan.
Spärräpummi "tietää".
Kyllä+persuja+nimen+omaan+tarvitaan+halla-aho+on+tehnyt+tän+hallituksen+maahanmuutopolitiikan+linjaukset+tosin+hallitus+ei+näitä+noudattanut+sanoivat+jopa+että+halla-ahon+arvot+ei+sovi+hallitukseen+ja+heille+sitten+tuli+turun+isku+ja+halla-ahon+ohjelma+kelpasikin+ja+sitä+ruvettiin+toteuttamaan+mutta+vasta+kun+tuli+murha+isku+ei+tosiaan+hyvä+ja+viimeisimpänä+keskusta+on+ehdotellut+tukempaa+halla-ahomaista+linjaa+koska+niiden+kannatus+on+laskemassa+alle+15%+eli+hallitus+tekee+vain+murhien+ja+pakon+edessä+pakolaispäätöksiä+mitkä+halla-aho+oli+vaatinut+jo+yli+2+vuotta+sitten+mutta+murha+piti+tulle+enkä+hallitus+alko+toimiin+kyllä+siis+persuja+tarvitaan+että+tähän+tulee+johdonmukaisuutta+eikä+näin+että+toimitaan+vain+kun+isku+tulee+tai+oma+kannatus+laskee.
Kansallisvaltio palaa, joko äänestämällä tai sisällissodan kautta.
Tarvitaan vain riittävästi herätettyjä nälkäpalkollisia.
Persujen suosio kasvaa hitaasti, mutta varmasti, vaikka voikin olla että persujen aika tulee aikanaan myöhemmin ryminällä siinä vaiheessa kun suomi on islamisoitunut sellaiseen pisteeseen, että sitä ei voi kukaan, pahimpia mädättäjiä lukuunottamatta, enää jättää huomioimatta.
Kokoomuksen suosio taas on täysi mysteeri: miksi vitussa kukaan noita äänestää, paitsi tietysti rikkaat ja ylemmän keskiluokan pikkuherrat?
Suomalaiset lisäksi kaikissa gallupeissa vastustavat hillitöntä maahanmuuttotipolitiikkaamme, mutta SILTI äänestävät kokoomusta, joka surutta toteuttaa kaikki EU:n pakolaisia maahamme pakottavat käskyt.
Tuhoavat suomalaisuuden ja antavat suomalaisten työllä hankkiman vaurauden täysin pyyteettömästi lahjaksi kelle tahansa maahan saapuvalle valehtelijalle.
Ei voi tajuta.
Kokoomuksen kannatusta nostaa lisäksi hoitajien lomarahaleikkaukset.se on se KIKY eli kilpailukykyloikka!