Kumpi tulee nopeammin?

Jeesuksen.morsmaikku

Jeesus vai Joulupukki?

Kumman luulette olevan nopein?

17

125

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • No sitähän en nyt tiedä, että mitä "tulemisella" oikein tarkoitat, mutta kuulemma Joulupukki ainakin käy kylässä joka vuosi, jos on oltu kilttejä. Jeesus taas on jo parisen vuosituhatta myöhässä.

      Nopeuteen voisi ottaa sen verran kantaa, että kuulemma Joulupukki lentää poroineen taivaita pitkin, minkä suhteen olen hyvin skeptinen. Koska poroilla ei ole mitään omaa lentokykyä, niin tuon valjakon on kuljettava ballistista lentorataa pitkin, mikä on tietysti edellyttänyt melkoisen laukaisuvoiman. Myös Jeesuksen on täytynyt painella aikamoista haipakkaa, kun aikoinaan kuulemma oikein vetten päällä pystyi kävelemään - siis siinä on täytynyt olla yli-inhimillinen horisontaalinen nopeus! Voikohan sitä enää kävelemiseksi kutsuakaan?

      • Minun luonani ei ole Joulupukkia näkynyt enää vuosiin. Näkyy niitä joskus sentään tuolla ulkona tai tavarataloissa. Ehkä olen ollut niin tuhma, ettei hän minua noteeraa.

        Jeesuksen myöhässä olemisesta en sen sijaan menisi vannomaan. Aikatauluja kun ei meille tiettävästi ole jaeltu. Siis varteenotettavia aikatauluja.

      • Kuusenjuuret kirjoitti:

        Minun luonani ei ole Joulupukkia näkynyt enää vuosiin. Näkyy niitä joskus sentään tuolla ulkona tai tavarataloissa. Ehkä olen ollut niin tuhma, ettei hän minua noteeraa.

        Jeesuksen myöhässä olemisesta en sen sijaan menisi vannomaan. Aikatauluja kun ei meille tiettävästi ole jaeltu. Siis varteenotettavia aikatauluja.

        Eipä ole meilläkään näkynyt. Tuhma olen ollut, hyi hyi. Mitä tulee Jeesuksen myöhässä olemiseen, niin minä tukeudun tässä sellaiseen raamatuntulkintaan, missä hän olisi luvannut saapuvansa silloisen sukupolven elinaikana. Tästähän on vaikka mitä tulkintoja, joiden mukaan kyse on ollut jostain muusta ajankohdasta, mutta enhän minä vakavissani tuommoisesta piittaakaan, koska en usko Jeesukseen EDES historiallisena henkilönä. Richard Carrier voi selventää lisää, minä en tämän enempää viitsi tämmöisten trivialiteettien parissa vatvoa, tällä kertaa.

      • Tuomiopäivä kirjoitti:

        Suoraan sanoen en ole kovin suuri asiantuntija Jeesuksen paluun aikataulukysymyksissä. Tiedän vaan, että se on nyt lähempänä kuin 2000 vuotta sitten. Tuosta kyllä muistui mieleeni, että VR:n myöhästymiset tulivat tutuiksi silloin joskus kun junilla lähes päivittäin kuljin. Syiksi kerrottiin lumisateet, vesisateet, ei sateita, syksyn lehdet raiteilla, jäätyneet junat, jäätyneet vempaimet, veturinkuljettajan myöhästyminen, kahvinkeittäjän myöhästyminen, sähköviat, matkustajien odottelu jne.

        Jeesuksen kerrotaan kävelleen vetten päällä, joten en usko sääilmiöiden olevan hänen mahdollisen paluunsa esteenä.

    • Kyllä.Jeesus

      Jeesus ratsastaa eläinten Mersulla, kun taas pukki on reessä Punakuonon vedätettävänä.

      • niin.tai.näin

        Aasin nimi oli muuten Halli. Arvaa, mitä Jeesus huusi ennen kuin saapui Jerusalemiin?

      • MitäOnPalkintona
        niin.tai.näin kirjoitti:

        Aasin nimi oli muuten Halli. Arvaa, mitä Jeesus huusi ennen kuin saapui Jerusalemiin?

        "Missä täällä on lähin kapakka!? Saatana että osaakin kuivaa suuta toi aavikkopöly! *pthyi* "

        Osasinko?

      • niin.tai.näin
        MitäOnPalkintona kirjoitti:

        "Missä täällä on lähin kapakka!? Saatana että osaakin kuivaa suuta toi aavikkopöly! *pthyi* "

        Osasinko?

        Palkintosijoille, hyvä.
        Halle Lujaa!

      • niin.tai.näin kirjoitti:

        Palkintosijoille, hyvä.
        Halle Lujaa!

        Väärin.
        Jos aasin nimi on Halli, kuten kertoit, niin komennon olisi pitänyt olla "Halli lujaa".

      • niin.tai.näin
        antsug kirjoitti:

        Väärin.
        Jos aasin nimi on Halli, kuten kertoit, niin komennon olisi pitänyt olla "Halli lujaa".

        niin tai näin Halli tai Halle! Virhietä sattuu. Hyvää silti. Tulihan uusi juttu: "Missä täällä on lähin kapakka!? Saatana että osaakin kuivaa suuta toi aavikkopöly! *pthyi*

    • Herättelevä

      Kristus Jeesus on PYHÄNHENGENSÄ kautta kokoajan paikalla. Niin kuin Hän Raamatun UT:ssa lupasiksin. Vai harvat ja valitut ovat tunnistaneet!

      Kaikki minkä olette tehneet, tai jättäneet hyvää tekemättä yhdellekin vähimmistä, jotka ovat uskoviaan, olette tehneet ensisijaisesti Hänelle. Olette varmaankin tietoisia myös niistä vääryyden uhreiksi jotuneista LÄHIMMÄISISTÄ? Onko tullut mentyä vain kylmästi ohi?!! Hän oli myös siinä uhrin osassa. Ja ym.

      • lueraamattua

        Isä,Poika ja pyhä henki. Kristus ei tule pyhän hengen kautta.

      • Herättelevä
        lueraamattua kirjoitti:

        Isä,Poika ja pyhä henki. Kristus ei tule pyhän hengen kautta.

        Isän ja Pojan, (jotka ovat yhtä) Pyhänhengen nimessä muistuttaen, että Hän on ollut ja on, niinkuin LUPSIKIN, PYHÄSSÄHENGESSÄÄN kokojan keskudessamme. Muistuttamassa ja valistamassa / puolustamassa, Pyhässä, Jeesus nimessään.

    • JeesusOnNuorekas

      Kuulemma Jeesus tulee kuudesti, helposti. Voi tulla nopeastikin.

    • Pudis55

      Kumpi tulee nopeammin Jeesus vain maailmanloppu , tarkoitan tätä auringon aiheuttamaa noin 500 miljoonan vuoden päästä.

    • Toinen noista on satuhahmo.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4423
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      3038
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      36
      2850
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      116
      2615
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2499
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      112
      2248
    7. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      35
      2130
    8. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      13
      2024
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2005
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1707
    Aihe