Muita psykiatrisessa hoidosa kävijöitä?

Käyn viikoittain psykiatrisessa hoidossa. Psykiatrin kanssa on päädytty siihen, että vakava masentuneisuus ja persoonallisuushäiriöt juontavat juurensa siihen, että minut on vastoin tahtoani lapsuudessa pakotettu kokouksiin, käännytystyöhön ja sittemmin lähes hylätty, kun olen eronnut järjestöstä. Onneksi tulen nykyään lääkkeillä ja psykiatrikäynneillä toimeen, mutta kalliiksi yhteiskunnalle tulee... Ja minkä takia? Sen, että vanhempani uskovat harhaoppiin, odottavat edelleen Harmagedonin tuloa ja surevat, kun me lapset olemme "luopioita" eli ns. kakkosluokan kansalaisia...
8479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Itse liennyin maanisdepressiivisyydestäni kun ensin söin lääkkeitä,mutta nykyään ihan ilman tulen toimeen eikä psykiatrilla tarvitse käydä.
Uskosta tippuminen on ilman eristämistäkin aika kova paikka.
Itse toivuin rupeamalla harrastamaan itsepuolustislajeja.

Äänestä

Olen PSYKIATRIN MIELESTÄ TOIPUNUT aikaisemmasta ei jt. kokemista traumoistani (esim. lapsena koettu väkivaltainen raiskaus), että myöhemmin minusta tuli Jehovan todistaja. Kiitos Jehovalle, että olen elossa!

Äänestä

On valitettavaa, että joudut kokemaan noin kovan kohtalon. Toivottavasti toivut ja palaa entisellesi. On järkyttävää, miten vanhemmat voivat pakoittaa lapsensa samaan harhaoppiin, mistä eivät itse pysty tai eivät halua luopua. Eivät kai muista, että tässä maassa on uskonvapaus. Jokainen päättää aikanaan mihin uskoo tai mihin ei. Onnelksi näitä tukiryhmiä on, missä voit kertoa kokemuksiasi. Me jokainen näillä palstoilla olemme myös joutunut kokemaan melkein samoja asioita. Onneksi monella muulla on henkinen tasapaino säilynyt. Vaiika ihme se on. Tuollaiset h..tin vanhemmat saisivat painua h..tin kuuseen. Olis kirveellä töitä!

Äänestä

Pitkään pidin pahan olon sisälläni, nyt olen psykiatrille ja sairaanhoitajille pystynyt puhumaan. Mutta se raivon tunne, kun en itse voinut tehdä lapsena asian hyväksi mitään, on aivan suunnaton. Minut raahattiin kokouksiin, kentälle selkäsaunan uhalla, viaton lapsi! Sieltähän ne vauriot ovat peräisin. Surettaa.

Äänestä
  • Olen iloinen että olet päässyt omillesi ja nyt saat myös hoitoa traumoihisi.
    Minua surettavat/pelottavat kuitenkin ne vielä mukana olevat, jotka kärsivät psyyken ongelmista.
    Esim. päihteiden väärinkäyttö -> masennus -> itsemurhayritykset -> psykoosi --->> ja edelleen seurakunnassa :(
    Kun voisi edes luottaa siihen, että sukulaiset rehellisesti kertoisivat hoitaville lääkäreille jt-taustasta, mutta enpä usko. Enkä niin ollen usko että millään hoidolla tullaan saavuttamaan hyviä tuloksia kun ei voida pureutua siihen mikä mahdollisesti näihin ongelmiin on myötävaikuttanut. En tarkoita että psykiatrin pitäisi väkisin yrittää saada potilasta irtautumaan seurakunnasta, eivätkä he niin teekään, mutta lääkärin on silti syytä tietää kaikki taustat. Toki tämä on vaikea tilanne lääkäreillekin.
    Ja sittenhän voi aina vetää esiin että nykykoulukunta on sitämieltä että kaikki psyyken häiriöt johtuvat epätasapainosta aivojen välittäjäaineissa tai sähkötoiminnassa. Ja näin saadaan taas pestuä omat jt-kädet.

    Äänestä

  • iloitsen sinun puolestasi kirjoitti:

    Olen iloinen että olet päässyt omillesi ja nyt saat myös hoitoa traumoihisi.
    Minua surettavat/pelottavat kuitenkin ne vielä mukana olevat, jotka kärsivät psyyken ongelmista.
    Esim. päihteiden väärinkäyttö -> masennus -> itsemurhayritykset -> psykoosi --->> ja edelleen seurakunnassa :(
    Kun voisi edes luottaa siihen, että sukulaiset rehellisesti kertoisivat hoitaville lääkäreille jt-taustasta, mutta enpä usko. Enkä niin ollen usko että millään hoidolla tullaan saavuttamaan hyviä tuloksia kun ei voida pureutua siihen mikä mahdollisesti näihin ongelmiin on myötävaikuttanut. En tarkoita että psykiatrin pitäisi väkisin yrittää saada potilasta irtautumaan seurakunnasta, eivätkä he niin teekään, mutta lääkärin on silti syytä tietää kaikki taustat. Toki tämä on vaikea tilanne lääkäreillekin.
    Ja sittenhän voi aina vetää esiin että nykykoulukunta on sitämieltä että kaikki psyyken häiriöt johtuvat epätasapainosta aivojen välittäjäaineissa tai sähkötoiminnassa. Ja näin saadaan taas pestuä omat jt-kädet.

    >>>Ja näin saadaan taas pestuä omat jt-kädet.

    Äänestä

Kyllä on muitakin. Mutta EI AINAKAAN sen takia että olen ollut JT-ihmisten kanssa yhteydessä. Kyllä ne oli ihan tavallisia ev lut ja vrk immeisiä, jotka minut masenukseen ajoi. Päin vastoin, minulla ei ole moneen vuoteen ollut niin kivaa kuin viime sunnuntaina, kun eräs jt-aviopari kävi kylässä. Hitsi, kun oli ihania ihmisiä.

Äänestä
  • kävin viimeiset 4 todistajavuottani terapian ja jaksoja sairaalassa. kaksisuuntainen mielialahäiriö.

    nyt elelen melkein ilman lääkkeitä ja terapialla.

    en ole enää todistaja enkä kanna syyllisyyttä siitä, etten pystynyt siihen mitä kaikkea vaadittiin. näin olen myös iratutunut hyvin lapsuuden seksuaalisesta hyväksikäytöstä ollessani todistaja.

    kiitos ateismille vapaudestani.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


troyen kirjoitti:

Käyn viikoittain psykiatrisessa hoidossa. Psykiatrin kanssa on päädytty siihen, että vakava masentuneisuus ja persoonallisuushäiriöt juontavat juurensa siihen, että minut on vastoin tahtoani lapsuudessa pakotettu kokouksiin, käännytystyöhön ja sittemmin lähes hylätty, kun olen eronnut järjestöstä. Onneksi tulen nykyään lääkkeillä ja psykiatrikäynneillä toimeen, mutta kalliiksi yhteiskunnalle tulee... Ja minkä takia? Sen, että vanhempani uskovat harhaoppiin, odottavat edelleen Harmagedonin tuloa ja surevat, kun me lapset olemme "luopioita" eli ns. kakkosluokan kansalaisia...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu