..... niin ja miehen ex miestäni... no. tavallaan eivät rakasta, mutta kuitenkin tämä mieheni ex katuu lähtöään, ja molemmat ovat todenneet että tunteita on vielä molemmin puolin. ja aina halaavat kun näkevät... ym... no, heillä on yhteinen lapsi ja sen takia on mielestäni hyvä että välit ovat kunnossa.
MUTTA silti musta tuntuu, että MÄ olen jossain välissä... vaikka mä tulin kuvioihin vasta heidän eronsa jälkeen. mutta jos mua ei olis, he varmaan yrittäisivät uudelleen. jee jee.
Mieheni kuulemma kyllä rakastaa minua enemmän ja haluaa olla kanssani jamennä naimisiin ym ym. eikä siis halua jatkaa exänsä kanssa IKINÄ. varsinkihn siitä syystä että ex lähti toisen miehen mukaan, jonka kanssa ex siis nytkin seurustelee.
tiedätte varmaan millaisia keskusteluja olemme saaneet aikaiseksi. aina kuitenkin sopineet. ja olen vakuuttunut, ettei heidän yhteen palaamisestaan mitään tulisi. vaikka olenkin käskenyt heidän vielä palata yhteen... ;/
heidän erostaan nyt puoli vuotta ja mä tulin kuukausi eron jälkeen kuvioihin. (itsekin silloin juuri eronnut) AIKA SOPPA, täytyy myöntää.
Mutta siis yksi pieni juttu mua vaivaa...
Millainen suhtautuminen on normaalia tähän asiaan?? Heillä on vielä yhteinen pankkitili, jota molemmat käyttävät ja jonne tulee palkat...
no, me siis asumme yhdessä ja rahamme ovat yhteisiä. eli siis sen exänkin rahat on mun. ja mun miehen sen exän. (ja tuntuu siis että munkin rahat on sen exän) Tästä olemme puheneet, ja he meinaavat näin pitää, koska siitä ei ole ollut mitään haittaa... toisen palkka tulee puolikuussa ja toisen lopussa, joten siinä syy: rahaa tulee sopivasti ...
ja minulta ei kysytä mitään.
ja toinen perustelu se, että nyt miehen ei tarvi maksaa elareita, kun exällä on oikeus miehen rahoihin.
Sen exän nykyinen mies ei kyllä tästä tiedä, ja jos tietäisi niin ei suvaitsisi. mä olen tähän asti suvainnut, vaikkakin hammasta purren.
Muutenkin me saadaa kyllä rahasta aika mahtavat riidat aikaiseksi. mun sun mun sun sun mun......
ollaan 26 ja 29. ja minä olin naimisissa 4 vuotta. edellinen suhteeni kesti 10 vuotta ja heidän 6. mulla kaksi lasta ja hänellä 3. joten aika kivan sopan olemme keittäneet.
Tuntuu siltä, että olemme kuin luodut toisillemme ja rakastamme,
MUTTA tämä riitelyn määrä on kyllä aika masentavaa välillä. kai se sitten on ihan normaalia, että sitä tikustakin yrittää veistää asiaa kiukullakin.
t. uusi nainen
MUTTA silti musta tuntuu, että MÄ olen jossain välissä... vaikka mä tulin kuvioihin vasta heidän eronsa jälkeen. mutta jos mua ei olis, he varmaan yrittäisivät uudelleen. jee jee.
Mieheni kuulemma kyllä rakastaa minua enemmän ja haluaa olla kanssani jamennä naimisiin ym ym. eikä siis halua jatkaa exänsä kanssa IKINÄ. varsinkihn siitä syystä että ex lähti toisen miehen mukaan, jonka kanssa ex siis nytkin seurustelee.
tiedätte varmaan millaisia keskusteluja olemme saaneet aikaiseksi. aina kuitenkin sopineet. ja olen vakuuttunut, ettei heidän yhteen palaamisestaan mitään tulisi. vaikka olenkin käskenyt heidän vielä palata yhteen... ;/
heidän erostaan nyt puoli vuotta ja mä tulin kuukausi eron jälkeen kuvioihin. (itsekin silloin juuri eronnut) AIKA SOPPA, täytyy myöntää.
Mutta siis yksi pieni juttu mua vaivaa...
Millainen suhtautuminen on normaalia tähän asiaan?? Heillä on vielä yhteinen pankkitili, jota molemmat käyttävät ja jonne tulee palkat...
no, me siis asumme yhdessä ja rahamme ovat yhteisiä. eli siis sen exänkin rahat on mun. ja mun miehen sen exän. (ja tuntuu siis että munkin rahat on sen exän) Tästä olemme puheneet, ja he meinaavat näin pitää, koska siitä ei ole ollut mitään haittaa... toisen palkka tulee puolikuussa ja toisen lopussa, joten siinä syy: rahaa tulee sopivasti ...
ja minulta ei kysytä mitään.
ja toinen perustelu se, että nyt miehen ei tarvi maksaa elareita, kun exällä on oikeus miehen rahoihin.
Sen exän nykyinen mies ei kyllä tästä tiedä, ja jos tietäisi niin ei suvaitsisi. mä olen tähän asti suvainnut, vaikkakin hammasta purren.
Muutenkin me saadaa kyllä rahasta aika mahtavat riidat aikaiseksi. mun sun mun sun sun mun......
ollaan 26 ja 29. ja minä olin naimisissa 4 vuotta. edellinen suhteeni kesti 10 vuotta ja heidän 6. mulla kaksi lasta ja hänellä 3. joten aika kivan sopan olemme keittäneet.
Tuntuu siltä, että olemme kuin luodut toisillemme ja rakastamme,
MUTTA tämä riitelyn määrä on kyllä aika masentavaa välillä. kai se sitten on ihan normaalia, että sitä tikustakin yrittää veistää asiaa kiukullakin.
t. uusi nainen
Vastaukset 20
Vanhimmat
No, vastaan nyt näin julkisesti ja kirjallisesti kun ei kanssasi taas ton mökötyksen aikana voi puhua.
Kyllä, se on totta että meillä on ex;n kanssa vielä tunteita jäljellä ja voi olla, että jos sua ei olisi me oltaisiin jo takaisin yhdessä. Tai sitten voi olla, että ei.
Sä et ole missään välissä. Sä olet mun edessäni. Paitsi suuttuessas sä olet jonkun helvetillisen muurin takana, jonne ei puhe ja sanat tai kosketukset yllä.
Mä en ymmärrä miks sä pelkäät sitä, että mä jättäisin sut sen ex:n takia. Jos mä jätän sut niin kyllä mä teen sen sitten ihan itseni takia tai jonkun vielä tuntemattoman naisen takia. Eteen päin täytyy yrittää eikä haikailemaan vanhaa.
saanen huomauttaa rakas, että sinäkin lähdit toisen( eli minun) matkaan. Etkä suinkaan ollu silloin vielä eronnu.
Joo, se hyvä puoli oli sen edellisen kanssa, että sen kanssa EI KOSKAAN tapeltu rahasta. Kaikesta muusta kylläkin. Nyt tuntuu, että tapellaan KAIKESTA muusta ja RAHASTA! Mutta itse juuri selitit sen miksi ne tilit on yhteiset. Tiedän kyllä tunteesi, mutta tälläisessä taloudelisessa tilanteessa ( kun sinäkään et juuri tienaa...vielä) niin käytännön hyöty menee kyllä ohi sun tunteidesi. SORI! Ja sitä paitsi sinä viljelet sitä sunmun sun mun-paskaa. En minä. Juuri perjantaina maksoin omasta palkastani sun Firmasi 400€;n laskun. Että en mä nyt niin kauheen mustasukkanen rahoistani ole.
"Tuntuu siltä, että olemme kuin luodut toisillemme ja rakastamme,
MUTTA tämä riitelyn määrä on kyllä aika masentavaa välillä. kai se sitten on ihan normaalia, että sitä tikustakin yrittää veistää asiaa kiukullakin"
Vai tuntuu susta siltä? Miks et sitten käyttäydy niin? JOs sä suostuisin riidan hetkellä avaamaan edes yhden pienen luukun sieltä muurista, jonka taakse kuuroutesi kanssa menet niin voitais tapella vähemmän...mä haluan vain puhua! On se saatanan kumma, että kun on mies joka haluaa puhua niin sekään ei ole hyvä. Toki mä ymmärrän sen, että en ole sun ihanne miehes tai edes hyvä ihminen, mutta mä haluan vain ymmärtää sua ja haluan, että sä ymmärrät mua. Ja kyllä, nykypäivän vaatimuksiin ei kuulu, että hyväksytään toinen sellaisena kuin se on vaan jokainen alkaa heti suhteen alussa muuttamaan toista itselleen mieleiseksi, niin sinäkin teet. Toki tiedän, että mulla on paljon parannettavaa, mutta niin on sullakin rakas!
p.s Mä olen yrittänyt olla sulle ystävällinen ja kehua ja kiittää sua aina kun olen löytänyt siihen aihetta niin, että sulla olis hyvä olla. Tiedän sen, että olet luonteeltasi sellainen, että positiivisten asioiden sanominen ei sulta kerta kaikkiaan onnistu, mutta nyt alkaa olla mun mittani täynnä siitä, että sä aina tavalla tai toisella huomautat, otat esiin, mulkaiset, tiuskaiset jne..mun ulkoisen olemukseni. Ok. Olen ylipainoinen me molemmat tiedetään se, mutta sä taidat sittenkin kuulua siihen porukkaan, jolla ulkoiset seikat merkitsee enemmän kuin sisäiset! Kun sä et voikkaan olla minusta (näyttelyesineenä) ylpeä sun kavereittes edessä. Sulle taitaa niiden mielipiteet merkitä enemmän kuin mun tai sun.
ja teille ulkopuolisille, jotka luette tätä; Tiedän, että on helvetin typerää keskustella näistä asioista täällä julkisesti, mutta sillä on nyt taas sellanen vaihe maneillään, että SEN KANSSA EI KERTA KAIKKIAAN VOI PUHUA! Mutta niin kuin hän on todennut; Kaikki vika on VAIN minun päässäni. Hänessä tai hänen kavereissaan ei ole mitään vikaa!
No huh huh...
tossa tilanteessa kannattais lähtee parisuhdeneuvojalle tai eri teille...
Yhteiset rahat exän kanssa..? On siinä miehellä selkärankaa!
>Eteen päin täytyy yrittää eikä haikailemaan vanhaa.
- juuri näin. Ja miten se tehdään? Etsitään kompromisseja. Näyttää siltä, että riidelette usein samoista asioista. Jos oikeasti olet tämän naisen mies, mieti mitä sinä voisit tehdä että hänellä ei olisi epämukavaa. Olet sellainen kuin olet, muttei se tarkoita ettet voisi muuttaa käytöstäsi? Et näytä olevaan valmis siihen.
Ulkopuolisena ei ole vaikeata ymmärtää miksi läheinen suhteesi exään haittaa sun nykyistä naista.
Ja lopuksi hyvä vinkki: kuka lähti kenen matkaan ei ole olennaista. Tosi tyhmää vertailla nykyistä naista exään, se on loukkaavaa eikä kovin fiksua! Ei tuu mitään hyvää jos vaan syytätte toisianne.
Hyvää, että se tulee toimeen exän kanssa, mutta yhteinen tili ja tunnetunnustukset... Ei näytä siltä, että hän on päässyt sen naisen yli. Ehkä syynä siihen on se ettei hän päässyt rauhassa suremaan eroa vaan tapasi sinut melkein heti eron jälkeen ...
Saa hyvää ystävää halata, mutta kaikille tekee hyvää, jos eron jälkeen ottaa etäisyyttä toiseen. Hyvä ystävä ei jankuta siitä, että on vielä tunteitajäljellä eikä kadu eroaa... Mikä ystävyys tämä on?! Ei ihme, että sinulla on epämukava olo siitä ja sun miehen pitää ottaa se huomioon!
Ja vielä kun tämän exän nykyinen mies ei tiedä mitään siitä tilistä ja ei varmaankaan tiedä, että sen nainen haluaa takas exän kainaloon... Tämä vaikuttaa salailulta.
Mitä tulee raha-asioihin, sinun ja sun miehen pitää sopia mitä tehdään. Sanoit, että sinulta ei kysytä mitään. Kuitenkin sinun mielipiteen pitää tässä asiassa olla se tärkein, eikä exän.
Totta kai on mukavaa, että hän saa rahaa suoraan miehen tililtä.
Voit tietysti pitää rahasi omalla tilillä, mutta jos ymmärsin oikein tässä on kyse siitä, että vähän etäisyyttä exään tekis hyvää ja siinä olen täysin samaa mieltä.
aika osuvasti kirjoitit. tässä yhdessä lueskeltiin. minähän tietysti hymähdin iloisesti, että onpa joku munkin puolella. ;)
no, tietenkin ulkopuolisten on vaikea ihan kaikkea tietää ja siten mitään neuvoja ladella. mutta siis me ei kyllä ymmärretä toisiamme juuri tossa tili-jutussa. ja sekin vielä että nyt miehellä on siis rahaa koko kuukauden ajan, eikä hänen tarvitse sitä sitten multa pyytää kun se exän tili tulee puolikuussa.
no, ymmärrän kyllä että se on todella ärsyttävää pyytää toiselta käyttörahaa. tottakai maksamme puoliksi kaiken ja se maksaa, jolla on rahaa niin että kaikki tulee maksetuksi. ja makselemme ristiin toistemme laskuja. mä en silti vaan ymmärrä sitä yhteistä tiliä.... nou nou nou...
jaaha. katsotaas sitten miten ukkeli vastaa.. ;)
viheltää homma poikki. Ei mies voi aloittaa täysillä uutta jos roikkuu vielä noin pahasti vanhassa. Pankki asiatkin vielä yhteisiä, huh.
enpä kattelis moista. Ottappa aikalisä. Jos hän rakastaa sinua täysillä, hän toimii sinun ja tulevan perheensä hyväksi.Vaikka pahalta koko homma tuntuukin, olet sen arvoinen. Joskus pitää aikuisen ihmisen tehdä päätösiä ja ne yleensä koskee kipeästi. Ehkäpä muuten kärvistelet asian kanssa vuosi tolkulla. Miehesi on tehtävä lopullinen valinta, ja kylmetettävä itsensä exän suhteen.
Miehesi voi pitää hyviä suhteita yllä lapsiinsa muutenkin. Ja sehän on ihan ok hommeli et lapsilla kaikki hyvin.
Saatan olla tyhmä, mutta kun mä en vieläkään tajua mikä siinä nyt on niin helvetin väärin?! Se on pelkästään käytännön sanelema juttu. Kun ottaa huomioon sen, että tämä nykyinen ei todellakaan vielä tienaa kovin hyvin!! Totta kai mä erotan ne tilit sitten kun tilanne on eri. Ja mitä tunteisiin tulee...Niin olette sitten mitä mieltä tahnsa niin mulla kun ei ole mitään nappulaa, josta voisin laittaa naks! Jos joku asia meni ohi niin voin kertoa, että tää edellinen todellakin lähti yht´äkkiä kesken kaiken ja kaikki todellakin jäi kesken. Mutta mä yritän elää ja rakentaa uutta elämää parhaani mukaan. Mä olen pahoillani siitä, että mä EN VOI vihata sitä edellistä. Mulla ei ole kuin ihan pikkasen katkeruutta siitä mitä hän teki, mutta kaikin puolin muuten HÄN ON AIVAN IHANA IHMINEN! Edelleen! Vaikka teko itsessään olikin todella törkeä ja perseestä, mutta ei se itse ihmistä pahenna. Me ollaan puhuttu se asia tämän eksän kanssa ja niin hullulta kuin se kuulostaakin niin mä YMMÄRRÄN miksi se sen teki. Tosin toisenlaisetkin toimenpiteet olis johtanu parempiin tuloksiin, mutta hän nyt ei osannu tehdä mitään muuta!
MUtta se täällä on hienoa kun voi neuvoa toisia elämään oikein...tai sitten voitte vihellellä muuten vaan.
Ymmärränkö oikein, että sinä todella rakastat vielä exääsi. Miten on mahdollista aloittaa uusi suhde, jos sitä katkasijaa jolla ne tunteet katkaistaan, ei vielä ole löytynyt.
Ja miten minusta tuntuu että oikeasti vain miehet ovat noin hyviä aloittamaan uuden suhteen, vaikka sydän on vielä entisestä sekaisin.
Miksi yksinolo on niin vaikeaa?
Oma itsetuntoni ei kestäisi seurata sivusta, kuinka mies "kokee yhä tunteita" entistä kohtaan.
Ja exän kehuminen ja arvostelu (siis ylistävään sävyyn) on julmaa kuunneltavaa uudelle kumppanille! En koskaan haluaisi kuulla mieheni suusta, että hänen exänsä ON AIVAN IHANA IHMINEN. Ja mieheni ON NIIN IHANA IHMINEN, ettei hän koskaan loukkaisi minua sanomalla niin, vaikka täytyyhän hänen entisissään olla jotain ihanaa ollut...
Tajua! Mitä pahaa tai koukkaavaa siinä on, että sanon mun eksäni olevan ihana ihminen!! Se nyt vain on tosia-asia, joka pitää niellä!! Ei se vähennä nykyisen ihanuutta mihinkään! Sanonhan mä ystävistänikin, että se ja se on ihana ihminen! Eikä se, että mulla on tunteita exääni kohtaan vähennä mun tunteitani nykyistä kohtaan millään tavalla. Olkaa te siitä mitä mieltä tykkäätte! Ei mun tapani ole sanoa, että Exä oli parempi siinä ja siinä, mutta en mä kyllä halua sitä haukkuakkaan. VIttu, mä en tajua ämmien ajatuksen juoksua. Pitäiskö mun sitten ihan oikeesti puhua siitä exästä vaan pahaa,jotta en loukkaisi nykyisen tunteita! Kertokaa nyt KUN KERRAN OSAATTE NEUVOA MITEN ELETÄÄN OIKEIN!
No, joo. JOs olisin sellainen kuin haluaisin niin en paljon jäisi perään porailee, mutta kun mulla nyt sattuu olemaan ihan aitojakin tunteita ja syviä sellasia. Tosi asia kuitenkin on, että vain 1 ihminen jää kun muut lähtee. Ainakin vielä toistaiseksi. Se on tähtisilmä,aurinkosuu,elämänilo,rakkauspakkaus...vaikka ämmät tulee ja menee niin tyttäreni jää!!! Ja Sen mä voin sanoa, että KETÄÄN kohtaan mun rakkauteni ei ole niin aitoa, pyyteetöntä,syvää,hellää,huolehtivaa,kaikki maailmat nielevää kuin lapsiani kohtaan. Tapelkoot saatana aikuiset paikastaan auringossa tai elatusmaksuista tai pankkitileistä, mutta lasteni seurassa kaikki sellanen on "yks vitun hailee"!!! Kun mä halaan 4,5 vuotiasta aurinkoani niin maailmassa EI OLE MITÄÄN MUUTA! Nykyinenkin sanoo, että mun suhteeni rakkauspakkaukseen on KADEHDITTAVA! Se on niin hellää, aitoa,avointa,kunnioittavaa,rakastavaa,kiittävää,kehuvaa,koskevaa,halaavaa,huomioivaa,jne!ja mikä hienointa se on sitä MOLEMMIN PUOLIN, Mutta myös tarpeen tullen komentavaa. Ja mä haluaisin ja yritinkin kohdella nykyistäni vähän samoin, mutta hän ei ollut valmis ottamaan sitä vastaan. Kun Tässä yhteiskunnassa ei voi sanoa positiivisia asioita tai kehua ketään kun se on heti "ylitsevuotavaa"! No, Olkoo mitä tykkää, mutta kyllä mä voin sano, että MUN LAPSENI todellakin KUKOISTAA! Ja se johtuu juuri siitä mitä se saa! Esim; nykyisen lapset on , varauksellisempia,varovaisempia,pelokkaampia jne. enkä mä sano tätä arvostellakseni vaan siksi, että niin on. Totta kai nekin nauraa ja hymyilee ja on hauskoja,kertakaikkisen ihania lapsia jne. Mutta se ei ole ollenkaan niin avointa,itsestäänselvää kuin mun tyttärellä. Se kaiketi johtuu siitä, että niitä kohtaan ei olla käyttäydytty niinkuin minä ja ex tytärtäni kohtaan.
Mä päätin nimittäin, että kun multa on tuhottu itsetunto ja luottamus itseen ja maailmaan jo kehdosta lähtien niin MUN LAPSENI EI SITÄ TULE MILLOINKAAN MINUN TOIMESTANI KOKEMAAN! Ja Näkisitte miten se ihminen säteilee,kukoistaa,hurmaa kaikki!!! Kun hän nauraa;koko maailma nauraa hänen mukanaan ja kun hän itkee koko maailma kietoutuu sadepilviin ja niiskuttaa hänen rinnallaan. Maailmassa ei ole mitään niin upeeta ja puhdasta,aitoa,rakasta kuin tyttäreni ja mun ja hänen välinen suhde!
Ehkä poikkesin vähän aiheesta,mutta kyllä tälläset asiat, joista tässä riidellään ja keskustellaan ON NIIN HELVETIN PIENIÄ todellisten asioiden rinnalla!
.... mitä väliä sillä on tienaanko vai en??!! kyllä sitä rahaa koko ajan tulee, joten ei varmaan nälkä kuolema tule. ja sitä paitsi ei sitä rahaa määrällisesti sen enempää ole, vaikka se yhteinen tili teillä onkin. koska periaatteessahan ex sieltä enemmän saa ottaa, jos niihin alkuperäisiin syihin mennään.
mutta ei voi mitään. ei siitä exästä voi päästää irti. ei sitten millään. no, totesinkin jo äsken että kai se on sitten mun vika.
kyllä mä olen sun exääsi nähnyt ja vallan mukava ihminen on. ihan kuule omin silmin olen sen voinut todeta. joten kyllä se sattuu, jos sitä hehkutetaan.
voi, vittu! Nyt riittää. Onko meillä oikeesti jotain vitun tarvetta heitellä puolin ja toisin täällä saatanan keskustelupalstoilla. Vähän viihdettä ihmisille, joilla muka menee niin helvetin paljon paremmin. Saavat lukea ja kauhistella ja onnitella itseään, että on se niin vitun onni,että ei ainakaan meillä jne. NYt mun puolestani jumalauta jo riittää!!! JOs sulla on sanottavaa sä sanot sen suoraan mulle, etkä perkele levittele niitä täällä! Ku MUN kanssani vielä toistaseks voi puhua!
p.s anteeksi kielenkäyttöni ja kiroilu, mutta kun nyt alkaa todella riittää ja VITUTTAA!
Tässä on 24, kyllä oudoin keskustelu. Ensiksi sanoisin. Kuka on niin tyhmä, että rupeaa seurustelemaan juuri eronneen kanssa? Kukas eronnut sitten on niin tymä, että haluaa noin pitkän suhteen jälkeen heti uuden suhteen? Ja selitykset salamarakkaudesta voitte unohtaa. Ei mene läpi. Aikuisen ihmisen pitäisi tietää paremmin. Tämän varmaan jo tiesittekin, eihän tosta voi seurata kuin ongelmia. Itsepähän niitä kerjäsitte.
Kukaan itseään kunnioittava nainen ei aloita suhdetta miehen kanssa, joka on noin kiinni entisessään. Fakta. Suhteenne on kestänyt vasta puoli vuotta, teillä on kaksi vaihtoehtoa: ottaa OIKEASTI konkreettia etäisyyttä miehesi exään, antaa hänen selvitellä rauhassa tuntemuksensa ja eronsa jälkivaikutukset, tai se parempi vaihtoehto (etenkin LASTEN kannalta) erotkaa.
Sinä, joka tämän kirjoiti uusi nainen, olet hyvin tyypillinen nainen. Haluat ymmärtää miestäsi viimeiseen pisaraan, sulatat yhteisen pankkitilin, halaukset ja JOPA sen, että miehesi myöntää tunteensa exään. Ei sinun tarvitse tuota kaikkea ´sulattaa, se EI OLE normaalia. NORMAALI mies kunnioittaisi SINUA niin paljon, että ei kertoisi tunteistaan exäänsä kohtaan sinulle, tai parempaa: ei tuntisi tuollaisia tunteita exäänsä kohtaan. Sinulla on nyt oikeus määritellä suhteenne rajat: nämä ja nämä asiat käytäntöön tai suhde loppuu. Yksi tärkeä asia olisi miettiä lapsia, ei ole oikein, että he kärsivät noin paljon, vanhempiensa kyvyttömyydestä hallita elämäänsä. Olisiko heidän elämänsä parempaa jos heidän isinsä palaisi rakastamansa äidin luo? Tässä on ainoa kysymys, jota teidän OIKEASTI kannattaisi miettiä. Että ette vain typeryydellänne aiheuttaisi HEILLE ELINIKÄISIÄ traumoja. Käsittämätöntä, että aikuiset, oman ikäiseni, ihmiset käyttäytyvät voin niin kuin te kaksi.
Tässä on 24, kyllä oudoin keskustelu.
***Siinä olet ihan oikeassa. Ja turhin.
Ensiksi sanoisin. Kuka on niin tyhmä, että rupeaa seurustelemaan juuri eronneen kanssa? Kukas eronnut sitten on niin tymä, että haluaa noin pitkän suhteen jälkeen heti uuden suhteen?
***Niin, maailma on täynnä ihmeellisiä asioita. Ja jotkut tarvii näköjään itselleen ponkulaudan, jotta pääsee eroon edellisestä miehestään.
Ja selitykset salamarakkaudesta voitte unohtaa. Ei mene läpi. Aikuisen ihmisen pitäisi tietää paremmin. Tämän varmaan jo tiesittekin, eihän tosta voi seurata kuin ongelmia. Itsepähän niitä kerjäsitte.
***no, joo. Ongelmia on seurannut, mutta vaikka tää täällä palstalla kuulostaisi ja näyttäisi miltä, niin käytännössä meidän elämä on kyllä yllättävän sopuisaa ja yllättävän pieni ongelma tämä kaikki kuitenkin on.
Kukaan itseään kunnioittava nainen ei aloita suhdetta miehen kanssa, joka on noin kiinni entisessään. Fakta.
***no, sinähän nyt et todellisuudessa tiedä asioista yhtään mitään muuta kuin se mitä tässä ollaan kirjoitettu. Ja Niin kuin olen jo toisaalla sanonut, MINÄ OLIN JÄTETTY, että kai sitä nyt JUMALAUTA saa olla tunteita vielä.
Suhteenne on kestänyt vasta puoli vuotta, teillä on kaksi vaihtoehtoa: ottaa OIKEASTI konkreettia etäisyyttä miehesi exään, antaa hänen selvitellä rauhassa tuntemuksensa ja eronsa jälkivaikutukset, tai se parempi vaihtoehto (etenkin LASTEN kannalta) erotkaa.
***tota mä en ymmärtäny. Miten niin lasten kannalta parempi vaihtoehto. Lapset tässä nyt mielestäni kaikkein vähiten on kärsiny. Kyllä, mä sen tiedän, että täällä kaikki ajaa toisiaan eroon kun voidaan yhdessä kauhistella, että onpas tyhmiä ihmisiä kun toimii noin, mutta niin kuin sanoin; sä et todellakaan tiedä muuta kuin sen mitä täällä on kirjoitettu.
Sinä, joka tämän kirjoiti uusi nainen, olet hyvin tyypillinen nainen. Haluat ymmärtää miestäsi viimeiseen pisaraan, sulatat yhteisen pankkitilin, halaukset ja JOPA sen, että miehesi myöntää tunteensa exään. Ei sinun tarvitse tuota kaikkea ´sulattaa, se EI OLE normaalia.
*** Voi, olla että mun toimintani EI OLE normaalia, mutta SÄ tunnut olevan joku moraalinvartija tai oikeineläjä. Ei mun mielestäni sitä, että mä halailen eksääni ja myönnän tunteeni ole mitään pahaa. Mun mielestäni olis vielä pahempaa, että valehtilisin kaiken olevan toisin kuin on. Kyllähän tämä nykyinenkin halailee eksäänsä ja kertoo mulle mitä se eksä on tunteistaan taas sanonut. Tuleehan nykyisellekin vielä tuntemuksia, mutta mitä pahaa siinä on? Niin pää toimii. SE on Psykologiaa, jos et sattunu tietämään.
NORMAALI mies kunnioittaisi SINUA niin paljon, että ei kertoisi tunteistaan exäänsä kohtaan sinulle, tai parempaa: ei tuntisi tuollaisia tunteita exäänsä kohtaan.
***joopa joo ja tsuppudui. Mikäs se nyt sitten on normaalia? No, niin kuin olen jo sanonut SÄ et tiedä tämän suhteen kehityskulkua tai lähtökohtaa. Mun Ja nykyisenkin mielestä tällä suhteella on kuitenkin paljon paremmat selviytymismahdollisuudet kuin nää yhden asian ympärillä pyörivät kirjotukset, KOska niiden lisäksi on kuitenkin miljoona muuta syytä miksi kannattaa jatkaa.
Sinulla on nyt oikeus määritellä suhteenne rajat: nämä ja nämä asiat käytäntöön tai suhde loppuu. Yksi tärkeä asia olisi miettiä lapsia, ei ole oikein, että he kärsivät noin paljon, vanhempiensa kyvyttömyydestä hallita elämäänsä. Olisiko heidän elämänsä parempaa jos heidän isinsä palaisi rakastamansa äidin luo? Tässä on ainoa kysymys, jota teidän OIKEASTI kannattaisi miettiä. Että ette vain typeryydellänne aiheuttaisi HEILLE ELINIKÄISIÄ traumoja.
***joo, kun juuri äskön kesksutelin lapsistani ja tultiin molemmat siihen tulokseen, että ei tää ero ole paljon niihin vaikuttanu. Heitä rakastetaan edelleen yhtä paljon ja yhtä pyyteettömästi ja varauksetta kuin ennenkin. Sulle vissiin on joku aiheuttanut ELIN IKÄISIÄ traumoja kun otat sen noin. Lapset ei tiedä yhtään mitäään siitä, mitä meidän aikuisten välillä käydään. Tai toi oli väärin sanottu. Totta kai he tietää, että asutaan erillään ja ollaan toisten kanssa jne,Vaistoaa jännitteet jne. Mutta ei ne tiedä mun ja eksän tunnesotkuista.
Käsittämätöntä, että aikuiset, oman ikäiseni, ihmiset käyttäytyvät voin niin kuin te kaksi.
***No, maailmassa on kuitenkin vielä paljon pahempiakin asioita, enkä mä nyt omasta mielestäni ole juurikaan tuskaa lapsilleni aiheuttanut. Päin vastoin, pelkkää riemua ja iloa siitä kun saavat tulla luokseni. Tai tokihan heillä on ikävä minua, mutta kerro nyt kaikkitietävä, että miten se eroaa tuhansista muista erolapsista? Paitsi siinä, että meillä EI OLE alkoholia tai VÄKIVALTAA!!! Päin vastoin on vain rakkautta, joka näköjään leviää vähän liian rajattomasti ja liian monille ja liian laajalle!! Ja mitä ikään tulee; oppia ikä kaikki. Se mitä mä opin esim; tästä tilanteesta on jotain sellaista mitä monet EI OSAA edes 7.liitossaan 60-vuotiaina!
Mutta kaiken kaikkiaan, en mä puolustele käytöstäni tai toimiani. On vaan mielenkiintoista nähdä miten erilaisia ihmisiä on. Harmi vaan, että tänne ei kirjottele sellaiset ihmiset, jotka olis samaa mieltä asioista. Ja vaikka täällä sanottaisiin mitä niin kyllä mä aion edelleen kompuroida eteenpäin ja pyrin tietenkin korjaamaan asioita, jotka on mun käsissäni.
Yksi asia mulle kuitenkin jäi epäselväksi; miksi helvetissä teillä kaikilla on niin negatiivinen suhtautuminen EXÄÄN! Voitteko käsittää, että jotkut ei eroakkaan haista vittu-pohjalta? Ja vielä sellainen asia, te ette tunne minua, ette exääni ettekä nykyistäni. Aika huonot lähtökohdat ladella elämänviisauksia.
Et tainnu lukea tota tekstiä hiukan ylempänä, jossa kerroin lapsistani ja suhteestani heihin. Missä kohtaa siellä on mainittu ne elin ikäiset traumat tai kärsimykset niin kuin mainitsit? Pistää oikein vituttamaan tommonen puusilmäsyys ja kaikkitietävyys.
Teksti on " niin se sitten on" otsikon alla!!!
Siis et taijua miksei ole hyvä idea olla exän läheinen ystävä, halailla ja vaihtaa tunnetunnustuksia? Toivottavasti elämä opettaa ...
Ulkopuolisena en tietenkään voi tietää kaikkea yksityiskohtia, mutta sun naisen kirjoituksesta saa sellaisen kuvan että kyllä häntä häiritsee sun käytös. Eli sitä on syytä muuttaa. Etäisyys exään on hyvää myös tunteiden kannalta.
Sanoit, että on syytä jatkaa: se on hienoa! Ei vaan näytä siltä että haluat muuttaa käytöstäsi.
>Aika huonot lähtökohdat ladella elämänviisauksia.
Myös edellinen kirjoittaja antoi hyvän neuvon, jos et neuvoja tartte, kokeile ratkaista ongelma itse, ei ole pakko kirjoittaa kun kerran et kaipa apua ;)
Siis et taijua miksei ole hyvä idea olla exän läheinen ystävä, halailla ja vaihtaa tunnetunnustuksia? Toivottavasti elämä opettaa ...
***Voi, olla, että se ei ole hyvä idea, mutta eikö ystävyys exään voisi myös onnistua?
Ulkopuolisena en tietenkään voi tietää kaikkea yksityiskohtia, mutta sun naisen kirjoituksesta saa sellaisen kuvan että kyllä häntä häiritsee sun käytös. Eli sitä on syytä muuttaa. Etäisyys exään on hyvää myös tunteiden kannalta.
*** Häntä häiritsee. Nyt. Aluksi se ei ainakaan sitä myöntänyt ja siksi olen sita jatkanutkin, koska luulin, että se ei häntä häiritse.
Sanoit, että on syytä jatkaa: se on hienoa! Ei vaan näytä siltä että haluat muuttaa käytöstäsi.
***Hetkinen, missä kohtaa on tullut esiin se, että en halua muuttaa käytöstäni? Kyse on kuitenkin siitä, että mä en halua HUONONTAA välejäni exään. Ratkasujen tekeminen vie aikaa ja haluan sellaisen, joka on hyvä kaikille osapuolille.
>Aika huonot lähtökohdat ladella elämänviisauksia.
Myös edellinen kirjoittaja antoi hyvän neuvon, jos et neuvoja tartte, kokeile ratkaista ongelma itse, ei ole pakko kirjoittaa kun kerran et kaipa apua ;)
***No, minähän en ole tätä keskustelua aloittanut, mutta aloin nyt vaan vastailemaan ja oikomaan väärinkäsityksiä.;)
Mites outona muuten tätä pidätte; Kun Nykyiseltäni viivästyi rahojen saanti tämän soneranlinjojen ongelman takia ja minä ehdin maksaa jo muita isoja (hänen) laskuja omasta palkastani niin meiltä myöhästy vuokra. Mistä hän hommas vuokrarahat? No, pyysi exältään, joka suostui! Tai kun tänään on nykyisen naisen kaksosten synttärit ja huomattiin, että meillä ei ole vatkainta, jolla tehtäis kakku. No mistä me saatiin vatkain? Mun exäni tuo sen samalla kun lapsetkin... Että niin ne exät voi auttaa. Eikä se ole mun mielestäni muuta kuin IHAN VITTU OK! Onko se nyt muka niin helvetin outoa?
Että on ne exät ihania ihmisiä...hänenkin. ;)
VAikka tää olis teidän mielestänne miten outoa tai pöyristyttävää niin eiköhän kyseessä ole kuitenkin kateus?
aattelin nyt sit minäkin jotain kommentoida.
(vaikkei pitänyt)
onx tää nyt sit joku outo keskustelu? no, en tiedä.
Aika moni on kuitenkin varmaan alkanut seurustelemaan juuri eronneen kanssa ja vielä juuri erottuaan tai vieläpä ei vielä edes erottuaan. en sitten tiedä, kuinka monessa tapauksessa ollaan menty ojasta allikkoon. mutta meidän suhde on nyt kuitenkin paljon "järkevämmällä" pohjalla kuin esim. mun edellinen suhde. (joka oli vähän kuin isä-tytär suhde, vaikkakin parisuhde sekin oli)
salamarakkaus?!! No, siksi tätä kyllä voi kutsua. rakastuminen tapahtui jo toisessa tai kolmannessa puhelussa. juhuuu!! siis molempiin kolahti niin lujaa että taidettiin vallan tippua koko linnunradalta. mutta siis parempi kuitenkin se että ne tunteet on molemmin puolisia; kun onnettomastikin voisi käydä, minkä kyllä olen kokenut.
ja omasta aikuisuudestani en tiedä. lapsille yritän sitä olla.
Mistä mä olisin voinut tietää silloin kun tustuttiin, millainen suhde tällä miehelläni siihen exäänsä tulisi olemaan. tiesin vain että hän on eronnut. ja hän kyllä tiesi, että mä en ole eronnut, mutta miettimässä sitä.
kyllähän niin kuin järjellä voisi jälkeenpäin todeta, että parempi olisi molemmille ollut, että olisimme olleet yksiksemme vähän aikaa. mutta sitten emme olisi varmasti tässä tilanteessa, mikä siis olisi mielestäni kuitenkin suurempi vahinko kuin tämä meidän olemisemme.
tottakai mieheni varmasti pääsee eroon syvimmistä "rakkauden" tunteistaan exäänsä. mutta vaatiihan se aikaa. en mä voi vaatia mitään sekunneissa tai siis edes viikoissa. mulla taas on helpompi tilanne, kun mä olin se joka lähti. mulla ei ollut enää suuria tunteita; ainoastaan olen välillä kaivannut sitä tuttua ja turvallista oloa. mutta en niinkään exääni, vaikka mukava ja hyvä mies onkin.
ja mitä lapsiin tulee. vaikeinta varmasti on ollut mun kahdella lapsellani, koska ovat niin pieniä, etteivät vielä osaa käsittää näitä juttuja. mutta mitä uuden mieheni lapsiin tulee; he ovat jo sen varran vanhempia, että ymmärtävät joitain käsitteitä jo. ja he kyllä tietävät että heitä rakastetaan; ja tietenkin osoitamme rakkautemme kaikille lapsille tasapuolisesti. ja kaikki on sujunut hyvin.
Ja se että eroaisimme, olisi varmasti jo tässä vaiheessa aika hämmentävää, koska mun lapset on jo aika kiintyneitä uuteen mieheeni ja hänen lapsensa hiukan minuunkin. tai kai aika paljonkin. :)
Joo, kyllä kai mä yritänkin sulattaa miehessäni kaiken aika pitkälle. mutta en mä yhtään sen helpompi ole sulattaa. aluksi minäkin otin esiin exästäni asioita, joita uusi mieheni ei olisi halunnut kuulla, mutta nyt jo tiedän että se on ihan turhaa ja auheuttaa ihan turhaa mielenpahoittamista tai ärsyyntymistä. mutta siis kun tuo mieheni ja hänen exänsä suhde nyt vaan on näyttänyt koko ajan parantuvan, niin se on alkanut häiritsemään enemmän. aluksi siis siedinkin heidän "ihanaa" kanssakäymistään, ja niinpä tietysti mieheni ei osannut arvata että "hei, nyt se häiritseekin mua enemmän", koska en mitään kertonut, vaan otin sitten nokkiini ja aloin mököttämään. mikä tietysti ei auttanut yhtään asiaa. ja kun otin asian esille hän "painostuksestaan", ei hän ymmärtänyt näkökantaani. nyt hän jo on alkanut ymmärtää tai ainakin sanoo toisaalta ymmästävänsä mun tuntemukset. ja tiedän että enää hän ei varmasti _hehkuta_ heidän suhdettaan, koska siitä on vain haittaa meidän suhteemme kehittymiselle.
mutta siis mun on vaan hyväksyttävä se, että miehelläni on tunteita exäänsä, mutta sitä mun ei ole pakko kuulla häneltä missään muodossa koskaan. on mullakin tunteita jostain edellisistä suhteista, mutta en ota niitä esille ellei _hän itse_ vedä niitä mukaan keskusteluihin. (ja kyllähän mä sitten olen rehellinen)
ja kuten itsekin tiedän: ei ole mitään nappulaa josta saa kytkettyä tunteet pois päältä. ja kyllähän sitä on tutkittu että erosta toipuminen voi viedä vuosiakin. ne asiat pitää vain sitten osata käsitellä uudessa/uusissa suhteissa. jos ei muuten niin ulkopuolisen avun voimin.
ja enhän mä kaikkea siedä; ollaan näistä keskusteltu. ja ihan varmasti me vielä joskus elämme keskinäistä suhdettamme ilman exiin liittyviä tunteita. ja onhan niitä muitakin ongelmia, ihan ilman exiä tai edes ilman toisiamme. ;)
t. alkuperäinen :)
Kirjoittaja, joka totesi tämän olevan oudoin keskustelu täällä, osui harvinaisen oikeaan.
Luettuani tämän kaiken erittäin tunnepitoisen vuodatuksen en voi varovaisesti ehdottaa muuta kuin aikalisän paikkaa. Molemmilla osapuolilla tuntuvat puuro- ja vellilautaset menevän nyt niin pahasti sekaisin, että lopputulkosena syntynyttä soppaa en ihmettele yhtään. Jos haluatte saada keskinäisen suhteenne kuntoon, teidän asemassanne varaisin ajan heti parisuhdeterapeutille tai perheneuvolaan. Tosin pahoin pelkään, ettei siitäkään ole apua, sillä ongelmanne näyttäisivät liittyvän enemmänkin molempiin itsenänne kuin yhteiseen suhteeseenne. Myös lapsenne kärsivät väistämättä tuosta tilanteesta - ei ole koskaan hyvä lapselle elää noin epätasapainoiselta vaikuttavassa tunneilmastossa. Joka tapauksessa apua on saatavilla varmasti, kun sitä vain osaa ja uskaltaa etsiä.