Miksi mokutuksesta on tullut pakkomielle suomessa

Aiheellinen kysymys miksi suomeen niin iinnokkaastinhalutaan arabeja a afrikkalaisia ja päästä EUn kaikkiin ytimiin ja muiden käskettäväksi...syy on suomalaisten huono itserunto jota ei ole juurikaan muussa euroopan maassa paitsi ehkä virossa..

Suomalaiset on aina olleet hieman tyhmempiä,rumempia ja köyhempiä kuin eurooppalaiset kanssasisaremme ja sehän on iskostoitunut meidän takaraivoomme ja tämä taakka siirtyy sukupolvelta toiseen...meillä on pottunenät ja olemme lihavia emmekä osaa pukeutua ja käyttäytyä ja lisäksi olemme aina jumbosijalla euroviisuissa vaikka mitenkä laittasimme ruotsikielisiä viisuja ja ehdokkaita esille..

Lisäksi olemme tottuneet että ruotsi tai venäjä käskyttää meitä onhan siihen jo satojen vuosien historia siksi päätösvalta pitääkin antaa EUlle koska emme enää osaa olla itsenäisiä..

Suomalainen kulttuurikin on pahasta...mutta eihän suomalaista kulttuuria edes ole tai suomen . Kansaa....näinhän oli isot sivut taannoin hesarissa.....eli meillä,ei ole oikeutusta omaan valtioon vaan se pitää antaa muille.....myölmä on yhteinen kylä kuten eräs setapresidnttii totesi...
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Ckfkfnfmfmmf kirjoitti:

Aiheellinen kysymys miksi suomeen niin iinnokkaastinhalutaan arabeja a afrikkalaisia ja päästä EUn kaikkiin ytimiin ja muiden käskettäväksi...syy on suomalaisten huono itserunto jota ei ole juurikaan muussa euroopan maassa paitsi ehkä virossa..

Suomalaiset on aina olleet hieman tyhmempiä,rumempia ja köyhempiä kuin eurooppalaiset kanssasisaremme ja sehän on iskostoitunut meidän takaraivoomme ja tämä taakka siirtyy sukupolvelta toiseen...meillä on pottunenät ja olemme lihavia emmekä osaa pukeutua ja käyttäytyä ja lisäksi olemme aina jumbosijalla euroviisuissa vaikka mitenkä laittasimme ruotsikielisiä viisuja ja ehdokkaita esille..

Lisäksi olemme tottuneet että ruotsi tai venäjä käskyttää meitä onhan siihen jo satojen vuosien historia siksi päätösvalta pitääkin antaa EUlle koska emme enää osaa olla itsenäisiä..

Suomalainen kulttuurikin on pahasta...mutta eihän suomalaista kulttuuria edes ole tai suomen . Kansaa....näinhän oli isot sivut taannoin hesarissa.....eli meillä,ei ole oikeutusta omaan valtioon vaan se pitää antaa muille.....myölmä on yhteinen kylä kuten eräs setapresidnttii totesi...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu