Miks Meller sanoo että vainajat näkevät kaiken

"Ilmestyskirjan neljännessä luvussa sen ensimmäisissä riveissä on tällainen sisältö; Taivaassa oli ovi avoinna ja ensimmäinen ääni jonka minä olin kuullut ikäänkuin pasuunan puhuvan minulle sanoi nouse ylös tänne niin minä näytän sinulle mitä tämän jälkeen on tapahtuva.

Jeesuksen ääni vakuuttaa, että me tulemme elävästi osallistumaan näkymättöminä Jeesuksen rinnalla taivaan kaupungissa siinä mitä maan päällä tapahtuu. Minä en nyt pyydä anteeksi mitä nyt sanon, minä sanon mitä Pyhä Henki kehottaa minua sanomaan. Kirkkaudessa oleva seurakunta ei ole rajoitettu siinä mitä se näkee tapahtuvan täällä maan päällä. Kaikki sinun Kristuksessa poisnukkuneet sukulaiset, uskonveljet ja sisaret kolmannessa taivaassa näkevät keskeytymättä miten sinä elät.

Heb.12:1 väittää että näkymätön pilvi todistajia on meidän ympärillämme, jotka seuraavat meidän vaellustamme ja sitten Paavali kirjoittaa, sen tähden koska näin on niin pankaamme pois synti joka niin helposti kietoo.

Tämä käsite todistaja on hyvin erikoinen Uuden Testamentin kielessä --- 1.Joh. 1: Mikä on alusta ollut minkä olemme kuulleet minkä omin silmin nähneet mitä katselimme ja käsin kosketimme siitä me puhumme elämän sanasta ja elämä ilmestyi ja me olemme nähneet sen ja todistamme siitä.

Tämä on sama käsite kuin hebrealaiskirjeessä --- osallistut, jopa käsin kosketat jotakin ja siitä sinä todistuksesi lausut --- seurakunta joka niin aktiivisesti on mukana meidän elämässä että jos henki voisi lihaa koskettaa niin me tuntisimme kuinka he koskettavat meitä koko ajan ja kuitenkaan tuo joukko ei voi pakottaa meitä mihinkään."
8126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Eivät vainajat näe. Kuollut on kuollut.
Toisessa tulemuksessaan Jeesus herättää uskossa kuolleet kirkastetussa ruumiissa, ja elossa olevat uskovat muutetaan ja näin Jeesus vie heidät 1000-vuodeksi taivaaseen, jonne Jeesus on mennyt valmistamaan omilleen sijaa.

Näin laulamme: Sinne Jeesus jo valmistamaan, mennyt on kodin kaunehimman.

Äänestä

Lainaus Luetunymmärtäjältä: "Kaikki sinun Kristuksessa poisnukkuneet sukulaiset, uskonveljet ja sisaret kolmannessa taivaassa näkevät keskeytymättä miten sinä elät.
Heb.12:1 väittää että näkymätön pilvi todistajia on meidän ympärillämme, jotka seuraavat meidän vaellustamme ja sitten Paavali kirjoittaa, sen tähden koska näin on niin pankaamme pois synti joka niin helposti kietoo. "

Nyt täytyy ojennella luetunymmärtäjää, sen verran olet hakoteillä. Näkymätön pilvi tarkoittaa edellisen jakeen poisnukkuneita pyhiä: Aabel, Eenok, Nooa, Aabraham, Iisak, Jaakob, Joosef, Mooses, Raahab, Gideon, Baarak, Simson, Jefta, Daavid, Samuel, lukuisast profeetat ja vainojen kautta kärsineet.

Lue tarkemmin 11. loppu ja 12. alku, niin pääset jyvälle, mitä tässä tarkoitetaan. Meidän uskossa olleiden omaistemme ei enää tarvitse mitenkään osallistua tähän menoon, he ovat säädetyn aikansa eläneet ja tehtävänsä tehneet, ja ovat nyt taivaan levossa. Eivät myöskään 11. luvussa mainitut mitenkään tänne katsele, vaan tarkoitetaan, että heidän muistonsa ja elämänsä elävät profeetallisesti Jumalan sanassa, meille opiksi ja ohjeeksi.

Äänestä
  • Pyhät ovat 1000-vuotta taivaassa, Jeesus toisessa tulemuksessaan vie heidät taivaaseen.

    Taivaassa on Elia. Elia meni tulisilla vaunuilla taivaaseen. Henok otettiin maistamatta kuolemaa.

    Äänestä

Job.7:9 Biblia. Pilvi raukee menee pois: niin myös se joka menee alas hautaan, ei nouse jälleen.

Äänestä

hällä ihan samanmoinen oikeus tulkita noita juttuja kuten teilläkin? Noista uskonasioista on turha vängätä, koska näkemystä on yhtä monta kuin vänkääjää ja kaikki oikeessa omasta mielestään.

Äänestä
  • Järjettömyyksiä ei kyllä kannata uskoa.

    Äänestä

Saarnaaja:
9:5 Sillä elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään, eikä heillä ole paikkaa, vaan heidän muistonsa on unhotettu.

Daniel:
12:1 Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo sinun kansasi lasten suojana. Ja se on oleva ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä saakka, kuin kansoja on ollut, hamaan siihen aikaan asti. Mutta siihen aikaan pelastetaan sinun kansasi, kaikki, jotka kirjaan kirjoitetut ovat.
12:2 Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen.
12:3 Ja taidolliset loistavat, niinkuin taivaanvahvuus loistaa, ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet, aina ja iankaikkisesti.

Äänestä

Melleriä voidaan seurata. On se niin mielenkiintoinen veli.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Luetunymmärtäminen kirjoitti:

"Ilmestyskirjan neljännessä luvussa sen ensimmäisissä riveissä on tällainen sisältö; Taivaassa oli ovi avoinna ja ensimmäinen ääni jonka minä olin kuullut ikäänkuin pasuunan puhuvan minulle sanoi nouse ylös tänne niin minä näytän sinulle mitä tämän jälkeen on tapahtuva.

Jeesuksen ääni vakuuttaa, että me tulemme elävästi osallistumaan näkymättöminä Jeesuksen rinnalla taivaan kaupungissa siinä mitä maan päällä tapahtuu. Minä en nyt pyydä anteeksi mitä nyt sanon, minä sanon mitä Pyhä Henki kehottaa minua sanomaan. Kirkkaudessa oleva seurakunta ei ole rajoitettu siinä mitä se näkee tapahtuvan täällä maan päällä. Kaikki sinun Kristuksessa poisnukkuneet sukulaiset, uskonveljet ja sisaret kolmannessa taivaassa näkevät keskeytymättä miten sinä elät.

Heb.12:1 väittää että näkymätön pilvi todistajia on meidän ympärillämme, jotka seuraavat meidän vaellustamme ja sitten Paavali kirjoittaa, sen tähden koska näin on niin pankaamme pois synti joka niin helposti kietoo.

Tämä käsite todistaja on hyvin erikoinen Uuden Testamentin kielessä --- 1.Joh. 1: Mikä on alusta ollut minkä olemme kuulleet minkä omin silmin nähneet mitä katselimme ja käsin kosketimme siitä me puhumme elämän sanasta ja elämä ilmestyi ja me olemme nähneet sen ja todistamme siitä.

Tämä on sama käsite kuin hebrealaiskirjeessä --- osallistut, jopa käsin kosketat jotakin ja siitä sinä todistuksesi lausut --- seurakunta joka niin aktiivisesti on mukana meidän elämässä että jos henki voisi lihaa koskettaa niin me tuntisimme kuinka he koskettavat meitä koko ajan ja kuitenkaan tuo joukko ei voi pakottaa meitä mihinkään."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu