osaaminen ja työpanos määrittävät palkan, ei se minkälaisia suhteita on johtajiin. Ei se miten kovaa nauraa pomojen vitseille tai minkälaisia vitsejä puolestaan kertoo. Olisi mukavaa jos töissä tehtäisiin töitä eikä ruodittaisi kaikkien henkilökohtaisia asioita. Olisi mukavaa jos työpaikalla saisi olla omissa oloissaan ja olla kertomatta omia asioitaan, jos niitä ei itse tahdo kertoa. Olisi mukava jos työpaikalla olisi edes jonkinlainen oikeudenmukaisuuden häivähdys. Pätevimmät hakijat valittaisiin oikeisiin työtehtäviin.
Olisi myös mukava työskennellä paikassa, jossa työskentelee itsensä lisäksi ihmisiä, jotka eivät puukota selkään ja ole valmiita tekemään mitä tahansa säilyttääksen hikisen työnsä.
Olisi mukava löytää työpaikka, jossa työnteko
8
924
Vastaukset
nykyisessä paikassa ei ole muuta vikaa kuin että kaikkien mielestä pomo on ihan kuollutta painoa, hänellä toki omat pomot mutta persoonnallisuus just semmonen että ainoastaan korkeammalla tittelillä varustettu "saa väittää vastaan", suurin syy miksi selaan mollia viikottain, perkele mitään ymmärrä ja taikauskoisia selityksiä asiassa kuin asiassa
tekisit oikeita töitä. Viljele siis maata vitun homo äläkävalita jos et tee töitä se on oma vikasi.
- niin_se_on
Hyvä pomo on kuin isä pojalle: Opastaa hommissa, joista ei vielä ymmärrä. Ymmärtää työn vaikeudet ja järjestää apuja tarpeen vaatiessa. Tällaisen mallin kun on työlle imenyt jo nuoruuden kesätöissä, niin ei paljon sysmän ollien asenteella työntekijäksi sitten saadakaan.
Johdon pitää olla työntekijän tasalla tai jää työt tekemättä heti kun silmä välttää.
- kulkijakuun
Nykyään helppoa. menee tarvittaessa töihin kutsuttavana hommiin suorituspuolelle. saa palkan just tekemästään, työpaikan ovet aina kiinni, kotiin oottamaan soittoa- ja voi muutakin tehdä, kun ei ole ta:n tarjoamia.
En itse valita järjestelyä. Keskittymiskyky vaihtuvissa kuvioissa on tarpeellinen luonnonvara. Pomoa on turhaa syytellä, jos työ ei suju. Monesti pomo omistaa koko puljun perheineen, tai pomo tekee itsekin yrityksen fyysisiä töitä.
Hyvä kun on pomoja- muuten ei ois töitäkään. palkkasuhteessa olevia en pomoksi ajattele. Työtiimin vetäjät, esimiehet, luottarit sun muut on ihan eri asia kuin vastuulliset. joille se työ tehdään. - Machiavelli
Osaaminen ja työpanos eivät ole hyvä palkanperuste, vaan työntulos eli aikaansaannos. Jos kykenet oikeasti tuomaan firmalle lisäarvoa, niin palkkasi nousee. Mene pyytämään palkankorotusta ja perustele asia tuomallasi lisäarvolla. Jos saat korotuksen niin firma arvostaa tekemistäsi. Jos et saa korotusta, niin olet enintään sen nykyisen palkkaksi arvoinen. Olet silloin melko helposti korvattavissa. Olet vain yksi monista. Palkankorotusta ei tule jos ei mene pyytämään palkankorotusta. Milloin viimeksi pyysit tarkistamaan palkkaasi ylöspäin ? Onko siitä jo kauan? Vielä yksi fakta. Liika miellyttämisen halu tekee ihmisen näkymättömäksi. Ethän sorru siihen syntiin ja pitämään kynttilääsi vakan alla.
- roskapostiakin
Aloittaja on kuvannut duunipaikan jossa on ylimiehitys , liikaa porukkaa vähän työtä . Olisiko eduskunnasta kyse ?
- faktat_esiin
Ei Suomessa ole kuin huonoja työpaikkoja, niistä harvoista ja hyvistä työpaikoista ollaan visusti hiljaa ettei yksikään vaikea persoona tule työpaikan henkeä pilaamaan.
Rekryt käyvät juurikin puskaradion kautta ja sisäpiiriin ei pääse kuin tuttavien kautta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama305110Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä644101Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve783676Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732728Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1582534Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602388Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl792199Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272167- 1381695
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko401548