Tämän päivän aion kuluttaa sekä perinteiseen työntekoon, että sen ohella tapahtuvaan pohdinnalliseen osaan olemisen sietämättömässä keveydessä, joka on ehkä hieman raskaampaa kohdata kuin eilen, koska sää ulkona on varsin koiramainen.
Tarkistin juuri saapasvalikoimani. Huomasin kaikkien parien olevan suunniteltu siten, että vain takaosa on irti lätäköstä, ja kärki sukeltaa. Tässä suhteessa katsoisin olevani suhteellisen klassinen tapaus. Ja taas kaikki klassinen on väistämättä vanhaa, tai ainakin vanhahtavaa.
Toinen huomio kiinnittyy jälleen painoindeksiini, jolla riepottelu on lähellä rienausta. Painoindeksini on 19.
(hihitystä)
Tarkistin juuri saapasvalikoimani. Huomasin kaikkien parien olevan suunniteltu siten, että vain takaosa on irti lätäköstä, ja kärki sukeltaa. Tässä suhteessa katsoisin olevani suhteellisen klassinen tapaus. Ja taas kaikki klassinen on väistämättä vanhaa, tai ainakin vanhahtavaa.
Toinen huomio kiinnittyy jälleen painoindeksiini, jolla riepottelu on lähellä rienausta. Painoindeksini on 19.
(hihitystä)
Vastaukset 16
Vanhimmat
Itseäni kyllä viehätti ajatus siitä, että kykenisin voittamaan turhamaisuuteni ja rumistautumaan ja laskemaan terveydellistä statustani. Huomasin tämän kuitenkin suunnattoman vaikeaksi asiaksi toteuttaa. Minun on helpompi muuntautua merirosvoksi kuin naiseksi, joka vastaa nykystandardeja sellaisina kuin ne täällä nähdään.
Syitä tällaiseen on hyvä kysellä. Niin että miksi tämä yksinkertainen operaatio on niin suunnattoman kivulias.
😀
Turhaa taistelua! Tänään näin, huomenna noin, ja sitä rataa. Carpe diem!
Halu olla haluttu, liittyy vahvasti olemassaolon perusteisiin - vaikka mielestäni kokonaistilanne ei kummassakaan ääripäässä juuri muutu.
Esimerkkitapauksessa hyperhaluttu nainen on verrattavissa kotonaan fiilistevään haluamattomuuden artikkeliin, jolla ei ole mitään halua olla millään tasolla haluttu. Ja tämä siksi, että kokemus olemassaolosta on poikkeava. Niin poikkeava, että se on molemmissa ääripäissä sama, eli kokemus siitä, että on tasapainossa itsensä kanssa..
Kuitenkin aloitin päiväni prameasti katsomista janoavilla saappailla, vaikka minulla on myös kumisaappaat, niin kuin kaikilla naisilla Vallilassa on.
Sosiaalinen paine.
(Reps)
😀👌
Muistan nuoruudessani olleeni niin epävarma itsestäni, että lopulta hajosi muutama peili.
Kun tuntikausien vatvomisen jälkeen seisoo lasinsirpaleissa, lopulta päätyy kirjailijaksi.
Tämä oli lakoninen toteamus.
(Naurua)
👍😀
Kaikista kavalin käärme, jonka ihmismieleen voi ujuttaa, on epäilys siitä, että ei ole tarpeeksi sitä tai tätä.
👌😀
Joo"haluamattomuuden artikkeli" vaatii tuhansien tyhjien, sorry, ajatusten venkslaamista, ettenpä viitsi enempää kommentoida!
Tarkistin juuri painoindeksini, ja se olikin 20.
Olen suunniltani.
(Reps)
👌😀
Sekin olisi jännä tilanne, että kritisoitaessa tyhjiä ja kevyitä lauseita, niihin alkaisi ilmaantua niitä raskauttavaa sisältöä.
Interaktiivista kirjoittamista.
😀👍
Posteljooni kevensi kuormaansa luukullani. Lause äkkisiltään kuulostaa seksistiseltä ja naista halventavalta, mutta näin todellisuudessa kävi. Hän ei sullonut sisään muuta kuin bonuspisteet Espritiltä.
9,50€
En muistanut olevani jäsen. Enkä siitäkään ole varma, että kumpaa sukupuolta posteljooni edusti. Ja jos olisin avannut oven tarkistaakseni asian, posteljooni olisi huomannut minun olevan tavallinen Vallilalainen naiseläjä, sillä ylläni oli vain aamutakki ja pitkävartiset saappaat, joissa oli järjettömältä tuntuva korko.
Tiedän muutamia naisia, jotka ovat niin fiksoituneet tällaisiin kävelyttimiin, että käyttävät niitä lähes päivittäin. Luultavasti öisinkin... ja suihkussa.
Jos täysin rehellisesti puhutaan, niin tällaisissa pitäisi olla jokin ikäraja. Sekä ennen että jälkeen. Stuiduna et osannut näillä kävellä, ja kohta on ikään jo niin paljon, että ei enää viiitsi tai edes kehtaa.
Se sosiaalinen paine, nähkääs.
(naurua)
Nainen ja huomio
Kaikki rakastavat näkyvyyttä, paitsi minä. Kuitenkin elämän koko ovela viritelmä esittäytyy juuri näin, että en edes minä voi välttää alitajuisia näkyvyysvaatimuksiani, vaan kirjoittaessani tylsiä monologejani julkiseen ruutuun, oikeastaan en mitään muuta olekaan kuin näkyvyyttä.
Jos vien saappaani kortteliajelulle, niin ne näkyvät. Jos kirjoitan asiasta nettiin, sekin näkyy.
(reps)
Alunperin mun piti puhua naisellisuudesta, tai tarkemmin sanottuna "naismaisuudesta".
Naismaisuus kalskahtaa korviini hieman negatiivisena määritelmänä jostain epämääräisestä sisällöstä erilaisia tyylejä tai tapoja, joiden peruslähtökohta on murentaa kantajan älyllistä funktiota ja korostaa toisenlaisia seikkoja hänessä.
Inhoan sanaa naismainen, mutta kuitenkin myönnän, että se on parempi sana kuvaamaan naista kuin naisellinen. Naisellisuus on lähempänä äidillisyyttä, jossa taas naismainen ei sanana asu, tai mitään siellä kohtaa.
Naismaisuuden kannatinpylväs on korko, tai korot.
Naisellisuuden olemuksen ydin taas on hoivavietissä ja synnytystuskissa, masennuksessa, työ-
ja tenttiuupumuksessa, tai hyvin istuvissa ja mukavissa työkengissä.
Siinä missä naisellisuus työntää lastenvaunuja ylämäkeen, niin siinä samassa naismainen nainen klompsuttelee varsisaappaillaan perse pystyssä alamäkeen kuin mikäkin riikinaakka KaDeWen kangaskassi trendikkäästi ja berliiniläisittäin olalla heiluen, sekä luomassa mannereurooppalaista ulottuvuutta muuten merkityksettömiin naismaisiin, ja lähes slaavilaisiin askeliinsa.
Hieman huoraa kehiin. Kaikki rakastavat ja pelkäävät hieman hutsahtavia mirrejä.
(reps)
Mielestäni naismaisuus on sekä naisten korkopolitiikkaa, että miesten sana.
Minusta sanan käyttöoikeudet voitaisiin luovuttaa miehille, sillä toisinaan minusta tuntuu, että he ovat naismaisempi kuin minä. Minulla on vain korot, heillä naismainen käytös. Eli loppupeleissä miehen kriisi olikin naisen kriisi, koska hänellä ei ole sisältöä koroilleen.
Ei substanssia.
(reps)
Kaikkihan tuntevat Anne Hathawayn?
Rouva on jonkin sortin näyttelijä. Ja miksi nyt juuri hänet tähän radalle raahasin, on se että vasta Annen kierrepotkun jälkeen (kiertari) tajusin, että näillä koroilla ei enää ole oikein sisältöä, tai sitten minä en vain yksinkertaisesti ymmärrä, missä mennään.
Saappaitteni korot ovat oikeasti ase, eikä mikään perseenmuotoilija.
Milloin hyvät ihmiset tässä näin ehti käymään?
(naurua)
Otan erittäin hyvän esimerkin taululle, jossa mielestäni tiivistyy kaikki se, jota yritän sanoa.
Pirates of Caribian leffan päähenkilö, herra Depp.
Hahmo on miesfarssi, jota ympäröi klassisten miesten neuvottomuus ja maneerit, jäykkyys ja kyvyttömyys. Herra Depp on hieman "naismainen", sillä hänen älylliset suorituksensa poukkoilevat kuin hänellä olisi kuukautiset ja emotionaalinen epilepsiakohtaus päällä kaiken aikaa. Lisäksi hän juoksee kuin nainen, joka esittää naista, joka ei osaa juosta.
Tätä ilmiötä vasten meidän on tarkasteltava nykynaisen utopiaa.
Nyt olen omimmilla alueillani, sillä en ole koskaan muusta puhunutkaan.
(hirn)
Teknodonna
Koen olevani erittäin ristiriitainen hahmo, sillä kuoreni ei vastaa sisintä, eikä mikään sisimmässä korreloi lopputuloksen kanssa. Ulkoisesti naiseus toisinaan jopa ahdistaa minua, kun taas toisinaan nautin siitä kaikin mahdollisin tavoin. Kysymys on lähinnä siitä, että tiedostaako sitä vai ei. Jos omaa sukupuoltaan pitää siinä kämmenellä esillä kaiken aikaa, niin kyllähän se nyt alkaa rassaamaan, sillä sukupuoli on lähestulkoon vain kyhäelmä erilaisia tapoja kohdata asiat. Läjä maneereja.
Jokainen nettitrollaaja tajuaa tämän, koska oletusarvot ovat globaaleja ja siten yleisesti hyväksyttyjä.
Olen pitkään seurannut omaa kehitystäni käyttäen vertailukohtana tuotetun tekstin teemoja. Eli mikä minua oikeasti kiinnostaa ja mihin olen oikeasti joko kulkeutumassa, tai sitten kulkemassa. Siinä missä kanssasisaret pidentävät ripsiään, minä pidennän askeleitani. Siinä missä siskot etsivät unelmiensa miestä, minä etsin itseäni.
On vaikeaa sanoa, että kumpi meistä on lähempänä maalia, randomi mediapersoona vai minä?
(hihitystä)
Huonot puolet
Huonoja puolia ovat seuraamukset, sillä keskusteluyhteys väistämättä kärsii tällaisilla egotripeillä matkaillessa. Hommasta tulee aika henkilökohtaista. Ja jos tämä tällainen on päämäärä, niin en lupaa tuloksista kovinkaan kummoisia. Keskusteluyhteys ei saa katketa. Ihmisiä on vain jaksettava kuunnella, tai mitään ei ole tehtävissä.
Mutta mikä ihme tässä maailmassa vaatisi sinua kuuntelemaan valtavan pitkiä monologeja minuuden ihanuudesta?
Itse en saanut edes suunvuoroa juhlavierailta vknloppuna. Oli vain sitä tarinaa. Ja sitä tarinaa, sitä sitten oli kuin puussa suhinaa.
(hihitystä)