Antti Tuurin romaaniin perustuvan Ikitien ensi-ilta oli 15.9. Neljän viikonlopun jälkeen on katsojamäärä lähes 90000. Katsotuin elokuva viikonvahteessa. Viiden tähden elokuva uskotaan
keräävän hyvät määrät koko loppuvuoden.
keräävän hyvät määrät koko loppuvuoden.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mitä sitte?
On hyvä tietää jos on itse nähnyt tai aikoo itse katsomaan. Seuratahan sitä katsojien määrää urheilussa, teatterissa, musiikin ostoja, kirjojen painoksia, mitä autoja myydään?
Iki-tie on niin lähellä Lapualaasten muistoja kun sieltä löytyy niitä muiluttajien ja muilutettujen jälkeläisiä.Olen lukenut iki-tie kirjan ja tuli lapsuusajan muistot mieleen kun kirja oli niin samallainen kuin ne vanhat lapsuusajan puheet
Mite tämä muka liittyy Lapuaan???
-Ei mun mielestä yhtään mitenkään.
Elokuvan sisältö on seuraava: Jussi Ketola haetaan yöllä kotoaan ja kuljetetaan mustien autojen kyydissä itärajan pintaan. Rajalla Ketola aiotaan ampua, mutta hän pääsee livahtamaan murhaajiltaan ja juoksee yli rajan Neuvostoliiton puolelle. Rajan takana Neuvostoliiton valtiollinen poliisi, NKVD, antaa hänelle uuden henkilöllisyyden, työpaikan kolhoosista ja järjestää uuden vaimon. Yhdessä vapaaehtoisesti Karjalaan saapuneiden amerikkalaisten kanssa Ketola rakentaa työläisten paratiisia. Stalinin vainojen myötä paratiisi muuttuu helvetiksi, jossa Ketola mieluummin ottaisi kuulan kalloonsa kuin eläisi, mutta kuolemaapa hänelle ei sallita. Hän näkee ja kokee asioita, joita ei tosiksi uskoisi elleivät ne niitä olisi.
Elokuvassa ei puhuta Lapuasta sanaakaan. Jos kysäiset vaikkapa satunnaisotannalla jonkun eteläsuomalaisen elokuvakokemuksesta, ei hän elokuvan perusteella osaa yhdistää Lapuaa millään tavalla koko asiaan. Ellei joku sitten hänelle kerro sitä. Katsoja näkee vain sen minkä elokuva näyttää, eikä ymmärrä että lapualaiset pitävät elokuvaa kieroutuneella tavalla omanaan.
Häpeet vaan itsesi ja sukusi puolesta.
Eteläpohjalainen elokuvakatsoja on todennäköisesti lukenut Antti Tuurin kirjan ja kerrotaan että kyyditys alkaa Kauhavalta, ja Lapuan kautta Alajärvelle, Ikitielle. Jokaisessa elokuva-arvostelusssa, ja kun elokuva siirtyy kansainväliseen levitykseen niin se kertautuu, Lapuanliike on historiallinen fakta. Jussi Ketolan kyydittäjät, mistä he tulivat, mikä aate heitä liikutti? Netissä löytyi, Viestit Karjala, Ikitie esitetään Petroskoissa 8.12
Suomessa on paljon ihmisiä, jotka hyväksyivät joukkoteloitukset. Stalinistiset järjestöt ylioppilaskunnissa, muissa kunnissa ja muualla ihailivat Stalinin urotöitä ja Neuvostoliittoa.
Terrorismin silloisia kannattajia ei pidä ottaa töihin vaan erottaa viroistaan. Takinkääntöä en pidä luotettavana.
SKPn Helsinki-Kaivopuiston ja muiden osastojen jäsennimet julki kuten vapaamuurareistakin on tehty, vaikka he ovat sentään rehellisiä hyväntekijöitä.