Kuinka ihmeessä Pääministerimme Juha Sipilän perustama Chempolis- firma voi ylipäätään olla vieläkin elossa kun sen talousluvut ovat seruaavanlaisia:
- 2014 liikevaihto 27 000 euroa
- 2015 liikevaihto 14 000 euroa
- 2016 liikevaihto 80 000 euroa
Todistukseksi:
https://www.finder.fi/Konsultointipalveluja/Chempolis Oy/Oulu/yhteystiedot/129193
Huolimatta luvuista, silti firma on muka maksanut palkkaa näinä vuosi 12 - 13 henkilölle, siis keskimäärin noin 100 euroa kuukaudessa????
Palkkalistoilla ovat olleet mm. Esko Aho, Juha Sipilän lapset ja entinen Valmetin pääjohtaja Sundberg, ym muita kepulaisia silmäntekeviä. Firma ei ole koskaan tehnyt yhtäkään toimeksiantoa yhdellekään asiakkaalle, mutta silti se on saanut kepulaisilta hallituksilta yli 35 000 0000 euroa veromaksajien rahaa yritystukina!
Nyt firma on sitten pakotettu Fortumin ostamaksi ja Fortum on pulittanut kymmenet miljooanat entisile kepulaisille omistajille. Mitä lie tämän Fortuminkin todellinen businesosaaminen. Ainakin veronmaksajat ovat maksaneet jo vuosikaudet 100 000 000 eurojen bonuksia Fortumin johdolle, että pitäisivat suunsa kiiinii niistä asioista mitä kepuministerit ovat heidät pakottaneet tekemään. Kerotokaa nyt ihmeessä, ketkä tiedätte, onko Suomessa sittenkin korruptiota?
- 2014 liikevaihto 27 000 euroa
- 2015 liikevaihto 14 000 euroa
- 2016 liikevaihto 80 000 euroa
Todistukseksi:
https://www.finder.fi/Konsultointipalveluja/Chempolis Oy/Oulu/yhteystiedot/129193
Huolimatta luvuista, silti firma on muka maksanut palkkaa näinä vuosi 12 - 13 henkilölle, siis keskimäärin noin 100 euroa kuukaudessa????
Palkkalistoilla ovat olleet mm. Esko Aho, Juha Sipilän lapset ja entinen Valmetin pääjohtaja Sundberg, ym muita kepulaisia silmäntekeviä. Firma ei ole koskaan tehnyt yhtäkään toimeksiantoa yhdellekään asiakkaalle, mutta silti se on saanut kepulaisilta hallituksilta yli 35 000 0000 euroa veromaksajien rahaa yritystukina!
Nyt firma on sitten pakotettu Fortumin ostamaksi ja Fortum on pulittanut kymmenet miljooanat entisile kepulaisille omistajille. Mitä lie tämän Fortuminkin todellinen businesosaaminen. Ainakin veronmaksajat ovat maksaneet jo vuosikaudet 100 000 000 eurojen bonuksia Fortumin johdolle, että pitäisivat suunsa kiiinii niistä asioista mitä kepuministerit ovat heidät pakottaneet tekemään. Kerotokaa nyt ihmeessä, ketkä tiedätte, onko Suomessa sittenkin korruptiota?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tämä Fortum, joka oli ennen valtion omistama Suomen kankein ja byrokraattisin valtionfirma voimalaitosomistaja IVO Oy, joka teki jo 90- luvulla jättimäiset tappiot Romaniassa modernisoidessaan neljä hiilivoimalaa siellä. Kukaan ei firmassa ymmärtänyt vähääkään kansanivälisestä businieksesta. Näin IVO jouduttiin konkurssin edessä fuusioitumaan toiseen valtionfirmaan Neste Oy:n. Näin syntyi Fortum. Kuitenkaan Nesteen piirissä ei noteerattu kankeita IVO- laisia businesihmisiksi ollenkaan ja siten IVO:n hölmö porukka kammettiin ulos. Siitä syntyi kepulainen kepuli Fortum, joka on nyt Kepun käsikassara.
Liikevaihto tuhansina ja tappiot miljoonina.
Ministeri Lintilä (kesk.) näyttelee omistajaohjaajana tietämätöntä Fortumin kaikkien aikojen suurimman yrityskaupan asioista!
https://www.is.fi/taloussanomat/porssiuutiset/art-2000005401781.html
johtavien poliitikkojen firmoissa lasketaan jotenkin noi luvut silleen ettei tule syytettä, vähän ku niistä on joku saanut pitää ajokorttinsa vaikka saa sairauskohtauksia liikenteessä ja on jo kertaalleen tappanutkin sivullisen niin kortti ei lähteny.
Päättäjätiedot
Vastuuhenkilöt
Tomi Petteri Honkala, toimitusjohtaja (6/2017)
Heli Kyllikki Antila, hallituksen puheenjohtaja (6/2017)
Näytä roolit muissa yrityksissä (5)
Muthiah Chidambaram Pethachi Chidambaram, hallituksen jäsen (6/2017)
Pontus Oinonen, hallituksen jäsen (6/2017)
Näytä roolit muissa yrityksissä (17)
Pasi Petteri Rousu, hallituksen jäsen (6/2017), prokuristi (9/2003)
Näytä roolit muissa yrityksissä (2)
Risto Yrjänä Sormunen, hallituksen jäsen (6/2017)
Jouni Matti Vainionpää, hallituksen jäsen (6/2017)
Näytä roolit muissa yrityksissä (12)
Seppo Ilmari Keränen, hallituksen varajäsen (6/2017)
Näytä roolit muissa yrityksissä (2)
Tero Tapani Luoma, hallituksen varajäsen (6/2017)
Näytä roolit muissa yrityksissä (10)
Jorma Matti Sundberg, hallituksen varajäsen (6/2017)
Näytä roolit muissa yrityksissä (4)
Mikko Johannes Ylilammi, hallituksen varajäsen (6/2017)
Näytä roolit muissa yrityksissä (1)
NOI "Näytä roolit muissa yrityksissä"
on aika mielenkiintoinen yksityiskohta jokaisella rivillä.
Jokaisella suhinaa monissa muissakin yrityksissä.
Mikä "siivousfirma" toi oikein on?
Onko sen ainoa funktio kierrättää valtion tukia?
Pitäisi olla vähän läpinäkyvämpi, jos kerran saa valtion miljoonia
veronmaksajien rahoja.
Kesäkuussa näyttää Sipilän Intian Chempoliksen markkinointimatkan jälkeen otettu myös yksi intialainen hallituksen jäseneksi. On jollakin tapaa täysin käsittämätöntä, että intialainen liikemies alistuu sellaisen firman hallitukseen Suomessa, jolla ei ole minkäänlaista kokemusta. Haiskahtaaa vähintäinin mädäntyneelle. Kaiken lisäksi firma, jolla ei ole mitään referenssejä ei voi saada kansainvälisiltä markkinoita minkäänlaista toimeksiantoa,tai saisi jos saisi se perustusi korruptioon.
Näyttää Esko Aho (kesk.) saanen kenkää!
Meidän veronmaksajien Chempolilselle antama avustus oli reilut 35 miljoonaa euroa. Sipilän liikesuihkulentokoneen listahinta on 7,044 miljoonaa USD. Tarkista tästä:
Unit cost
M2: US$4,500,000 (2015)[2]
CJ2 : US$7,044,000 (2012)[3]
CJ3 : US$7,995,000[2]
CJ4: US$8,995,000 (2015)[2]
Muuten miksi osti vain Citation CJ2 tyypiin kun _Citation CJ4 tyypin olisi saanut, kun olisi viitisinyt laittaa 2 miljooaan taalaa lisää tiskiin. Iskikö nuukuus vaikka oli toisten rahaa!
Juhalle jäi vielä lähes 30 miljoonaa euora helikopterin hankintaan ja liikesuihkulentokoneen ja helikopterin lupakirjakurssia varten. Kurssien jälkeenkin jäi reilut 20 miljoonaa euroa polttoaineisiin ja huoltokustannuksiin. Hieno homma, kepuloi itsensä aivan hetkeksi Suomen pääministeriksi, onhan näyttöä rahanteosta!
- onko saulin ja sipilän vastuulla se, kun tuotiin suomeen lomille 35000 pakolais turistia?
- onko saulin ja sipilän vastuulla terrorismi, raiskaukset ja murhat??
-kuka ottaa vastuun verovarojen tuhlauksesta ? - ja suomen turvattomuudesta??
- tähänkin maksajaa etsitään...
No Sipilä lupasi heille asuntonsa käyttöön, en tiekä kuinka moni siinä Sipilän lukaalissa nytkin asuu?
Saatatte olla ihan oikeilla jäljillä meillä on todella petollisia poliittisia päättäjiä ja puolueita. Ilman kunnollista ja täysin puolueetonta tutkintaa totuus ei koskaan löydy ja sen nämä konnat tietävät, joten vero-ja velkaeurojen tuhlaus valtion kassasta jatkuu.
Kepu pettää aina! Ei kuulemma antanutkaan asuntoaan pakolaisille, ainoastaan houkutteli ne Suomeen lupaamalla asunnon ja ylläpidon pakolaisille. Raiskasivat sitten vielä siellä Kempelessä tytön, olikohan Sipilän sukulainen? Ainakin Sipilä kävi siellä pahoittelemassa tapahtunutta. KEPU PETTÄÄ AINA, PETTÄÄ MYÖS PAKOLAISRAUKAT! Jos maksajaa etsit niin kysy Juha Sipilältä!