Suomen vienti kasvaa 4,7 miljardia, ystävämme ja USA ja Britannia tekevät poikkeuksen. Hornettien vastakaupat lisää vientiä sitten aikanaan.
Suomen vienti kasvaa, poikkeuksena USA
Ali_Jäämä
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Suomen vienti kasvoi lähes kaikkiin tärkeimpiin kauppakumppaneihin, mutta laski Yhdysvaltoihin ja Britanniaan. Suurinta kasvu oli Saksaan ja Alankomaihin.
Lähes kaikkien merkittävien tavararyhmien vienti kasvoi elokuussa. Henkilöautojen viennin kasvu oli erittäin jyrkkää. Koneiden ja laitteiden, metsäteollisuuden tuotteiden ja metallien vienti kasvoi hitaammin.
Suomen vientiteollisuus on vetänyt koko vuoden, sillä tammi–elokuun yhteenlaskettu viennin arvo kasvoi 16 prosenttia.
Tuonti nousi elokuussa noin kymmenyksen noin 4,9 miljardiin euroon, joten Suomen kauppatase on yhä alijäämäinen.
Jenkit kiristää Suomea nihkeällä kauppapolitiikalla Natoon, patentit kyllä omitaan välimiesoikeuksissa.