Häpeän puute

Niilo22, Markoboy87, Cyberman, Evoluutiomies/Kuvalautalainen siinä YouTubessa vaikuttavia suomalaisia ATM:iä. Joidenkin mielestä heidän tuottamansa sisältö on ehkä jossain määrin noloa ja hävettävää, vaan näillä herroillapa on lääke tähän vaivaan, totaalinen piittamattomuus yhteisön moraalisesta tuomiosta. Ja onhan niitä muitakin saman kaliiberin jätkiä mutta heidän ATM-statuksensa ei ole aivan yhtä ilmeinen joten jätettäköön mainitsematta. Toki joku voi olla myös sitä mieltä että ainakin osa nimetyistä herroista on jollain tavalla kehitysvammaisia. Mutta oli miten oli, nämä miehet tekevät jotakin mistä saavat kiksejä, piittaamatta tuon taivaallista siitä mitä mieltä muut heistä ovat. Joten nyt palsta-ätmit ottakaa mallia ja siitä vaan rohkeasti naisia vokottelemaan! Te olette jo pohjalla eikä teillä oikeasti ole mitään menetettävää!
251926
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Ihan ihailtavaa että tekevät mitä tykkäävät muista piittaamatta, mutta miten se liittyy naisten vokotteluun? Eivätpä nuokaan herrat ole YouTube-julkisuudestaan huolimatta saaneet naisen naista. Ätmiys on sellainen asia että se ei somejulkisuudella parane.

2Äänestä
  • Silti näiden miesten touhut ovat jonkinlainen keskisormi yhteiskunnalle kun niin monia tuntuu ärsyttävän. Veljille voisi suositella nuorten naisten vokottelua Tinderissä.

    Äänestä

  • GOFORIT kirjoitti:

    Silti näiden miesten touhut ovat jonkinlainen keskisormi yhteiskunnalle kun niin monia tuntuu ärsyttävän. Veljille voisi suositella nuorten naisten vokottelua Tinderissä.

    Olen samaa mieltä ensimmäisestä virkkeestä mutta en ymmärrä mitä tekemistä jälkimmäisellä on asian kanssa. On hienoa että ei jää surkuttelemaan tilannettaan ja uhriudu, kuten melkein kaikki palstamiehet minä mukaanlukien, vaan pystyy tekemään niistä sitruunoista limua, mutta naisettomuusongelmaa se ei ratkaise. Tinderissä nuokin pyyhkäistäisiin vasemmalle pysähtymättä edes miettimään. Olisi hyvä, jos palstaätmitkin pystyisivät hyväksymään, että kahdenkeskinen seksuaalisuus ei tule koskaan olemaan sellainen asia mistä he pääsevät osalliseksi, ja jatkaa siitä eteenpäin. Mutta se on kovin vaikeaa.

    2Äänestä

Milloin viimeksi goforit on iskenyt itselleen naisen?

Äänestä
  • Milloin sinä kun ATM olet?

    Äänestä

  • On siitä aikaa, mutta sinulta kysyttiin, kun noin itsevarmasti meitä neuvot.

    Äänestä

Tyhmyydestä ja häpeän puutteesta on ainoastaan hyötyä nykyaikana. Tyhmä ja häpeilemätön tekee mitä tahtoo ja näyttää aina itsevarmalta. Itsevarmuus tehoaa naisiin. Älykäs ihminen on aina epäilemässä itseään ja omia kykyjään. Tyhmä vaan tekee kantapään kautta ja jos ei hävetä epäonnistuminen, niin on oikea tulevaisuuden superihminen kyseessä.

3Äänestä
  • Olen yleensä valmis tunnustamaan itsevarmuuden suotuisan vaikutuksen mutta ihan ihmeisiin sekään ei riitä. Itsevarmuus ei tässä tapauksessa riitä syrjäyttämään sitä outoutta, mitä kyseiset henkilöt edustavat. Kyllä nainen miettii "mitä minä saan tästä suhteesta" ja jos päällimmäisin vastaus on "myötähäpeää aiheuttavan youtube-julkkiksen" niin ohisektoriin menee.

    Äänestä

  • Buhahaha kirjoitti:

    Olen yleensä valmis tunnustamaan itsevarmuuden suotuisan vaikutuksen mutta ihan ihmeisiin sekään ei riitä. Itsevarmuus ei tässä tapauksessa riitä syrjäyttämään sitä outoutta, mitä kyseiset henkilöt edustavat. Kyllä nainen miettii "mitä minä saan tästä suhteesta" ja jos päällimmäisin vastaus on "myötähäpeää aiheuttavan youtube-julkkiksen" niin ohisektoriin menee.

    Niilon on hankala millään Youtube maineellaan saada naisia, mutta hän on itsevarma. En usko Niilon eläneen täysin naisetonta elämää. Eihän kaikki tiedän Niilon olevan "Niilo".

    Äänestä

  • arvaukseni.tähän kirjoitti:

    Niilon on hankala millään Youtube maineellaan saada naisia, mutta hän on itsevarma. En usko Niilon eläneen täysin naisetonta elämää. Eihän kaikki tiedän Niilon olevan "Niilo".

    Niilohan on itsevarma vain yksinään kameran edessä ja sen keharikaverinsa Onnin seurassa. Muuten tyyppi pelkää omaa varjoaankin, soivasta ovikellosta ja naapurista rappukäytävässä nyt puhumattakaan.

    Niilon pitäisi ruveta ryyppäämään taas niin hän uskaltaisi mennä baariinkin pillua vonkaamaan.

    Äänestä

  • Erittäin hyvin sanottu se menee juuri noin

    Äänestä

En ehkä laskisi Kuvalautalaista ihan samaan kategoriaan kolmen ensiksi mainitun kanssa. Toki Evoluutiomiehen tuotannossa on melkoista dadaa, mutta vastaavaa häröilyä kyllä ovat harrastaneet myös saamamiehet. Kuvalautalainen, joka lienee lähempänä henkilön todellista perusluonnetta kuin estoton sivupersoonansa Evoluutiomies, on kuitenkin fiksu ja (välillä liiankin) itsereflektoiva eikä ulkonäkönsäkään lienee naisten mielestä pahimmasta päästä.

Äänestä
  • Yhtä paljon Kuvalautalainen saa pillua kuin Nipsu vaikka fiksu olisikin. ATM:iä kumpainenkin vaikka äo onkin miehillä vähän eri tasoa.

    Äänestä

Vielä kun ottaa huomioon että Niilo22 on 164 senttinen kääpiö :D

Äänestä
  • Ja kaiken lisäksi tyhmempi kuin saapas.

    Mutta Cyberman on kai jo lopettanut tubettamisen?

    Äänestä

Pieksikö isi sinua pienenä ja sinusta tuli epäkehittynyt ego :D

Äänestä
  • samaa mietin minäkin että lapsuuttaan kaipaa, että joku ottais isän roolin ja näyttäis vähän tuominiemen herraan siis vai mikä se oli siis toivois että tulis hyvin pieksetyksi ei varmaankaan hetero, minä olen siis ei kiinosta

    Äänestä

  • Tarkoitit varmaan Koivuniemen Herraa. Sitä moni isompikin tarviis että osais käyttäytyä edes jotenkin eikä tekis tyhmyyksiään :D

    Äänestä

Unohdit tallahasseessahallat Nelikymppinen mies kaivaa metsässä kuoppia, mutta joo kaikki ei vaan kehity normaaliksi. Eipä sille mitään voi. Ikävää on myös se, että nämä jäävät aika yksin ja heitä ei arvosteta tai syritään ei haluta olla näiden kaveri.

Äänestä
  • Minä olen tavannut tallahassessahallatin oikein mukavanoloinen mies kovin yksinäinen vain ja se on vaikuttanut luonteeseen

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Minä olen tavannut tallahassessahallatin oikein mukavanoloinen mies kovin yksinäinen vain ja se on vaikuttanut luonteeseen

    Talla on aika 😍 olis kiva viettää aikaa yhessä.

    Äänestä

Tuossa on paljon totuutta.

Samaa taktiikkaa voi käyttää muutenkin, voi vaikka mennä juttelemaan kaveripohjalta nörttijutuista kauneimmille naisille. Niin hassulta kuin se kuulostaakin, vastaanotto on yleensä parempi kuin 6-8/10 tavisnaisilta. Tavisnaiset ovat vähän kuin "olenko niin ruma että tuo kuvittelee saavansa minut", superkauniit naiset tietävät olevansa eri tasolla kuin ruma tai muista syistä ätmi.

Äänestä
  • 6-8+ei+ole+tavis,+tavis+on+5+nainen,+joita++sekä+0-4+naisia+suomessa+on+95%+naisista,+6-8+naisia+on+tuo+5%.+Superkauniita+naisia+suomessa+näkee+vain+googlettamalla.Täällä+jaellaan+noita+kaseja+ulkonäöstä+naisille+kuin+halpaa+karkkia,+vaikka+totuus+on,+että+kasi+on++jo+mallin+tasoinen+alle+22v+nainen.

    1Äänestä

Kuka olisi uskonut, että Viheraho löytää naisen ja tekee vielä vauvan, tuskin kukaan.

Äänestä

On huomattu, että ei esim. niilo22 kommentoijatkaan ihan täysjärkisiä ole. Olin yhteen päivään saakka aina luullut, että ne kaikki kommentoijat ovat jotain 12-15v teinejä. No suurimmaksi osaksi varmaan onkin, mutta mutta on siellä ihme aikuislapsiakin joukossa kun tää eräs ruumiiden kuljettaja paljasti naamansa. Yli 30v on ja jaksoi päivät pitkät kirjoitella niilolle kaikkee kiusaa ja pahaa kunnes niilo lopulta heräsi ja bannas sen.


Kuka olisi uskonut, että Viheraho löytää naisen ja tekee vielä vauvan, tuskin kukaan.

Niitä lapsia on jo kaksi. Toinen yritettiin pitää aika hyvin salassa, mutta loulta sekin paljastu kun videolta kuulu ihan vauvan itkua ja tajus, että ei 2v Viljo noin enää itke, Sairas on kiusa jota viherahollekin tehdään. Mikä ihme joitain ihmisiä vaivaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


GOFORIT kirjoitti:

Niilo22, Markoboy87, Cyberman, Evoluutiomies/Kuvalautalainen siinä YouTubessa vaikuttavia suomalaisia ATM:iä. Joidenkin mielestä heidän tuottamansa sisältö on ehkä jossain määrin noloa ja hävettävää, vaan näillä herroillapa on lääke tähän vaivaan, totaalinen piittamattomuus yhteisön moraalisesta tuomiosta. Ja onhan niitä muitakin saman kaliiberin jätkiä mutta heidän ATM-statuksensa ei ole aivan yhtä ilmeinen joten jätettäköön mainitsematta. Toki joku voi olla myös sitä mieltä että ainakin osa nimetyistä herroista on jollain tavalla kehitysvammaisia. Mutta oli miten oli, nämä miehet tekevät jotakin mistä saavat kiksejä, piittaamatta tuon taivaallista siitä mitä mieltä muut heistä ovat. Joten nyt palsta-ätmit ottakaa mallia ja siitä vaan rohkeasti naisia vokottelemaan! Te olette jo pohjalla eikä teillä oikeasti ole mitään menetettävää!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu