Eräs lähisukulainen on lainaillut useita vuosia rahaa vanhemmiltamme. Vippisummat ovat yleensä olleet satasista useampaan tonniin. Hän on maksellut noita vippejä hyvin vaihtelevasti takaisin, mutta suurin osa taitaa olla vielä makasamatta. En edes tiedä kuinka suuri summa on tällä hetkellä piikissä. Vanhemmat eivät tunnu saavan tuota vippailijaa kuriin, vaikka kuinka yrittävät puhua hänelle siitä. Ilmeisesti hyvää hyvyyttään auttavat häntä. Minua kuvottaa tuollainen tyyli, että heti tiukan paikan tullen ollaan käsi ojossa, eikä edes yritetä selvitä omillaan. Työssäkäyvä henkilö vielä! Vanhempien eläkkeet eivät ole järin suuria, joten pohja tulee ennen pitkää vastaan. Miten hänelle saisi puhuttua järkeä, että lopettaisi tuon vippailun?
Vippaileva sukulainen kuriin
17
368
Vastaukset
- suunnitelmallisuutta
No mutta jopas nyt jotain!
Sano vanhemmillesi että eivät maksa hänelle enää.
Tottakai olet jo sen sanonut, mutta tee se tällä kertaa tehokkaammin ja järjestelmällisemmin!
Kirjoittakaa ylös ne summat milloin vipannut, päivämäärä ja summa, milloin lupasi maksaa takaisin, mihin tarkoitukseen meni, käyttikö hän sen siihen sitten, ottakoot kuittauksen joka kerralla ja siihen kirjoittakoon että milloin aikoo maksaa takaisin. Kun maksaa takaisin niin kuittaus vanhemmiltasi siihen.
Seuraavaksi voitte jutella että mistä johtuu.
Paperille sekin. Onko työtä, hakeeko työtä, miksi ei saa työtä, mitä voi tehdä että saisi työtä.
Seuraavaksi tieto, että on olemassa sosiaalitoimistoja, voi kääntyä sinne ja pyytää lainaa. Kenenkään ei tarvitse Suomen maassa kuolla nälkään!
Keskustelkaa myös vanhempien osuudesta.
Miksi he antavat, kun tietävät että ei tule takaisin.
Miksi eivät anna saman vertaa teille muille? Tää on muuten tärkeä pointti.
Jos antavat, niin sanokaa että sen sukulaisen on vastavuoroisesti tehtävä töitä vanhemmillenne tai muille sukulaisille.
TEHKÄÄ SELVÄKSI ETTÄ TÄMÄ SUKULAINEN ON - LOINEN!
Kyllä se siitä, kun suunnitelmallisesti käsittelette asian.
Jos on vaikea ottaa esille, niin ottakaa kopio tästä kirjeestä ja pyytäkää lukemaan. - ohjuhgtf
Toisaalta kukaan ei määrää vanhempiesi rahoja kuin he itse. He saavat tehdä niillä mitä haluaa ja myöskin vippailla. Vanhemmat monesti vippaavat esim. aikuiselle lapselle ja sanoo ettei tarvitse maksaa takaisin. Näin minäkin teen omille lapsilleni, annan rahaa jos on ylimääräistä.:)
- vippiville
Ei pahalla, mutta erikoinen tyyli tuokin. Kyllähän nyt jos jotain vipataan, niin maksetaan myös takaisin. Johan sen kuuluisi olla kansalaisvelvollisuus. Ei pikavippifirmatkaan ilmaiseksi anna.
Mitä tulee suunniltemallisuuteen, niin tässäkin tapauksessa vanhemmat pitävät kirjaa, että kuinka paljon milloinkin on lainattu rahaa. Myöskin takaisinmaksusumma on molemmilla osapuolilla tiedossa, mutta pelkäänpä, että tämä vippailija ei ole enää pysynyt laskuissa mukana, tai ei vain välitä.
- loisetkuriin
Vanhemmat ovat silloin saamattomia nahjuksia (muka "rakkauden" varjolla) kun antavat asioiden olla.
Ja mikä nahjus tää aikuinen mies sitten on, jos on vielä työssäkin?
Mihin kuluttaa rahansa
Joo loinen on.- vippiville
Ihan ansiotyössä oleva henkilö on kyseessä, eli ei pitäisi olla ongelmia toimeentulon kanssa, mutta näköjään on. Ikävää kun siihen ikään mennessä ei ole oppinut käyttämäään rahaa oikein ja harkiten. Voikohan vanhemmat muuttaa nuo vipit ennakkoperinnöksi, eli kun aika koittaa, niin tämä vippailija jäisikin ulos perinnönjaosta?
- uhjhuy
No verottaja voi kyllä jossain vaiheessa kiinnostua, jos summat ovat isoja eli lahjavero voi tulla.
- huhheijaasinua
Oletko vanhempiesi holhooja?
Jos et ole, niin asiahan ei sinulle kuulu millään lailla. Vanhempasi voivat antaa "lähisukulaisellesi" rahaa mielensä mukaan. Ainoa joka voi puuttua asiaan on verottaja, jos summa ylittää 4999€ rajan.
Jos vanhempasi valittavat sinulle rahojensa vähyyttä, niin silloin voit sanoa isille ja äidille, että pyytävät omiaan takaisin "lähisukulaiseltasi". Siinä se mitä sinä voit asialle tehdä.
Tai ainahan voit hakea vanhemmillesi virkaholhoojaa, jos koet että he eivät ole enää kykeneviä itse hoitamaan omia asioitaan.- vippiville
En ole heidän holhoojansa, mutta saan kuulla heiltä joka kerta, kun tämä vippailija on käynyt heiltä pummaamassa rahaa. Tuntuu vaan niin väärältä, että vanhemmat antavat hänelle rahaa tietäen, että sitä ei makseta koskaan takaisin. Enhän minä tosiaan voi puuttua tuohon sen kummemmin, kuin kehoittaa heitä, etteivät enää antaisi rahaa hänelle. Sen sijaan tekisi mieli tarttua luuriin ja sanoa pari valittua sanaa tälle vippailijalle...
- onennakkoperintöä
Voisithan tiedottaa vippailijan tuttavia, työnantajaa, lähilehdistöä sillä tavalla että et joudu itse kiipeliin.
"On se surku kun x pummaa rahaa vanhoilta vanhemmiltaan, jotka itsekin tarvitsisivat".
Miksi muuten nää vanhemmat kertovat sinulle?
Ovat aika hölmöjä muuten.
Niin ja miksi et voi tarttua siihen luuriin?
Tietääkö vaimonsa/tyttöystävänsä?
Tee moraalinen juttu tästä ja älä välitä näistä "viisastelijoista" täällä. Nykyajan "muoti-ilmaisu" kun on että "jokainen tekee mitä haluaa".
Tälläisillä tyypeillä ei ole mitään omaa, menevät virran mukana ja apinoivat muita.
Kyllä voit muuten muuttaa ne vipit ennakkoperinnöksi.
Kysy lakimieheltä (lakipalsta tai perinnönjako-palsta). Silloin ei ehkä kannata kertoa vanhemmillesi. Kirjaa vain tiedot ylös.
Pankkisaldoista näkyy jos käyttävät tilejä.
Kysy ja tilaa vaikka puolen tunnin konsultaatio lakimieheltä. (Tee kysymykset valmiiksi ja ota munakello mukaan).
On myös kyselypalsta netillä https://www.laki24.fi/ mistä voit kysyä.
Nuo on laskettavissa ennakkoperinnäksi. Mutta sinun tarttee osata todistaa (nauhoita kun kertovat asiasta).
Kun ei ole oikein tuollainen! - syytäteissämolemmissa
onennakkoperintöä nikille: kehoituksesi nauhoittaa salaa vanhempien kanssa käytyjä keskusteluja on todella sairas. Tiesitkö, että sellainen teko on laissa kielletty?
Mietitkö yhtään miltä tuntuu apn vanhemmista kun kuulevat miten heidän puheitaan nauhoitetaan salaa ja soitetaan ne sitten lakimiehelle. Minä en ikinä voisi tehdä omille vanhemmilleni tuolla tavalla.
Juuri oli iltapäivälehdissä juttua siitä, miten uimahallin työntekijää oli kiusattu työpaikalla ja hän nauhoitti salaa työpaikallaan käytyjä keskusteluita todisteeksi kiusaamisesta. Eivät kelvanneet oikeudessa. Kyseiset työkaverit kommentoivat tosi törkeästi myös uimahallin asiakkaita, eivätkä saaneet edes potkuja, vaikka oli ne nauhat todisteena, eli salaa äänitetyt nauhat eivät kelvanneet edes irtisanomisperusteeksi.
Jos asia vaivaa ap:tä noin helvetisti, kysyn miksi et keskustele vippaajan kanssa suoraan asiasta kasvokkain?
Jos tilanne kerran on niin paha vanhemmillasi, ettei rahat enää meinaa riittää heidän omiin menoihin, sanot sen veljellesi/siskollesi ja pyydät häntä tulemaan jatkossa toimeen omillaan. Kerrot, että isä ja äiti tarvitsevat rahaa ruokaan ja lääkkeisiin, eivät he voi olla nälässä.
Vai onko joku aikaisempi syy miksi ette ole keskenänne enää puheväleissä? - mitenmuutentietäää
No miten sitten todistetaan? Vaikka eivät kelpaa oikeudessa, niin hyvä oli että nauhoitti uimahallikeskustelut, ei olisi tiedetty muuten mitään asiasta. Jos ollaan tarkkoja, niin hyvin paljon nauhoitetaan, esim poliisit (vaikka yksityisihmiset eivät ole poliiseja). Sinusta oli siis ihan jees että uimahallin työntekijää sai kiusata ja että sai kommentoida lapsia? Mitä tarkalleen olisit itse tehnyt siinä tilanteessa? Olisiko joku uskonut sinua jos olisit vain kertonut? Ei takuulla.
No vaikka ei tehonnut oikeudessa, niin asia tuli kuitenkin ilmi ja julkisuuteen.
Tälläinenkin että jos esim joku käy tekemässä tuhotöitä pihallasi, niin miten sinä saat muuten selvää, jos ei ole kuvausta? Voihan sitä kuvata, vaikka ei kelpaisikaan oikeudessa. Saa ainakin sillä tavalla tietää, kuka niitä tihutöitä käy tekemässä. Voi ottaa valokuvia, vaikka ei kelpaisi oikeudessa todisteeksi.
Eli ehdotus ei ole mitenkään "sairas" vaan järkevä oikeastaan.
Esim itse aikoinani otin kopioita kun eräs yritti pimittää. No hyvä oli, sillä keinolla en tullut huijatuksi. Se että otin kopioita, oli erittäin järkevää! Mitä itse tekisit? Kyttäisitkö yökaudet nurkan takana? Antaisit tihutyön tekijän jatkaa? Kerro miten toimisit?
Takuulla on yrittänyt keskustella.
Niin paljon nauhoitetaan. Jos ei ole mitään pelättävää, niin ei haittaa. Luennoilla nauhoitetaan, että muistaisi kaiken, ei niitä viedä "oikeuteen". - tervettäjärkeä
No miten sitten todistetaan? Vaikka eivät kelpaa oikeudessa, niin hyvä oli että nauhoitti uimahallikeskustelut, ei olisi tiedetty muuten mitään asiasta. Jos ollaan tarkkoja, niin hyvin paljon nauhoitetaan, esim poliisit (vaikka yksityisihmiset eivät ole poliiseja).
Sinusta oli siis ihan jees että uimahallin työntekijää sai kiusata ja että sai kommentoida lapsia? Mitä tarkalleen olisit itse tehnyt siinä tilanteessa? Olisiko joku uskonut sinua jos olisit vain kertonut? Ei takuulla. Kerro!
No vaikka ei tehonnut oikeudessa, niin asia tuli kuitenkin ilmi ja julkisuuteen.
Tälläinenkin että jos esim joku käy tekemässä tuhotöitä pihallasi, niin miten sinä saat muuten selvää, jos ei ole kuvausta? Voihan sitä kuvata, vaikka ei kelpaisikaan oikeudessa. Saa ainakin sillä tavalla tietää, kuka niitä tihutöitä käy tekemässä. Voi ottaa valokuvia, vaikka ei kelpaisi oikeudessa todisteeksi. Mitä itse tekisit? Kyttäisitkö yökaudet nurkan takana? Antaisit tihutyön tekijän jatkaa? Kerro miten toimisit?
Eli ehdotus ei ole mitenkään "sairas" vaan ihan järkevä. Ne tiedot on sitten muistissa myöhemmin jo vanhempien poistuttua, kun keskustellaan ennakkoperinnöstä. Vaikka eivät kelpaisikaan, niin vippailija saa tietää että on saanut jo perintöä. Neuvottiin kysymään lakimieheltä.
Esim itse aikoinani otin kopioita kun eräs yritti pimittää. No hyvä oli, sillä keinolla en tullut huijatuksi. Se että otin kopioita, oli erittäin järkevää! Jos en olisi ottanut kopioita salaa, niin tänään olisin puilla paljailla ja se toinen olisi saanut minut petetyksi.
Entä jos lapsellasi on vaikka kivääri piilotettuna. Onko oikein käydä salaa katsomassa kaappeja?
Entäs jos vaikka mies on uskoton, niin onko tosiaan lainvastaista käydä tutkimassa taskuja?
Pitää olla vähän järkevä, sitä kutsutaan ”terveeksi järjeksi”.
Takuulla on yrittänyt keskustella.
Niin paljon nauhoitetaan. Jos ei ole mitään pelättävää, niin ei haittaa. Luennoilla nauhoitetaan, että muistaisi kaiken, ei niitä viedä "oikeuteen". - rauhoitu_nyt
Kun kerran jossittelulinjalle on lähdetty, jatketaan:
Entäs jos apn vanhemmat ovat jo höppänöitä ja kertoilevat satuja?
Entäs jos se apn veli ei vippaakaan vanhemmiltaan rahaa, vaikka vanhemmat niin väittävät. Voihan asia olla päinvastoin. Veli kantaa fyrkkaa vanhemmille ja apn vanhemmat häpeävät sitä kun ap ei pysty antamaan heille rahaa niinkuin veli tekee ja sen vuoksi naamioivat saamansa rahat muka lainan takaisinmaksuksi!
Esim. minun mutsini asuu jo hoitokodissa, hänen oma asuntonsa on tyhjillään. Tavarat ovat entisillä paikoillaan olleet jo pari vuotta. Äitini käy silloin tällöin tarkistamassa että mitään ei puutu.
Äitini haukkuu milloin ketäkin meistä sisaruksista mitä moninaisemmista asioista, yleensä siitä, että meistä kuka milloinkin on käynyt hänen asunnossaan varkaissa. Esim. viime viikolla kertoili totena veljelleni, että olen varastanut hänen kotiavaimensa ja samalla häneltä rahaa 110€. Oli ihmetellyt, että mitähän minä käyn viemässä hänen kotoaan kun niin kovasti olen avainta tarvnnut. Olen viimeksi käynyt äitiäni katsomassa yli kuukausi sitten, ei ollut minkäänlaista puhetta hänen kodistaan tai kotiavaimista.
Veljeni sanoi, että enpä usko näin tapahtuneen ja pyysi äitini hakemaan kukkaronsa. Avain ja rahat olivat kukkarossa omilla paikoillaan kaikki. Kun veljeni sanoi, että katso nyt tässähän nämä ovat, äitini väitti veljeni olevan samassa juonessa ja laittaneen avaimet ja rahat hänen kukkaroonsa takaisin.
Veljeni käyttää hänet pankissa ja tietää tasan tarkkaan kuinka paljon äidillä on käteistä. Hoitokodissa kun käteistä rahaa ei tarvita mihinkään.
Viimeksi äitini syytteli veljeäni kotisaunan polttamisesta. Siellä se on pystyssä yhä. Tosin aikoinaan samalla paikalla ollut sauna on kyllä palanut salaman iskusta. Veljeni ei ollut silloin syntynytkään.
Äitini on syyttänyt hoitokodin hoitajia muiden potilaitten tappamisesta, yhtä lääkäriä pahoinpitelystä, vaikka äitini ei ole vuosikymmeniin käynyt kyseisen lääkärin vastaanotolla ja lääkärikin on eläkkeellä. Kun tarkemmin kyselin että no mitä siellä vastaanotolla tapahtui, selvisi, että kyseessä oli hammaslääkäristä (aivan eri ihminen) joka oli joutunut käyttämään voimaa hampaan poistossa ja pihdit olivat lipsahtaneet äidin huuleen. Huulesta oli tullut verta.
Äitini kertoo totena myös miten hän on kaatunut ja maannut pakkasessa lumihangessa ja tilannut itselleen siinä maaten ambulanssin. Hän suuttuu tulisesti, jos huomauttaa, että eihän se asia noin ollut. Kun fakta on että äitini makasi liikunta- ja puhekyvyttömänä omassa sängyssään keskellä kesää, ambulanssin tilasi naapurin rouva joka tuli tuomaan äidilleni keräämiään mustikoita. Äitini väittää kivenkovaan myös, että hän tuli takaisin kotiin jo seuraavana päivänä, tosiasiassa hän oli 2 viikkoa sairaalassa ja 4 viikkoa terveyskeskuksen vuodeosastolla ja siirtyi siitä suoraan hoitokotiin eikä ole kotonaan asunut tuon sairaalareissun jälkeen yhtään päivää eikä yötä.
Jos esim. näitä äitini juttuja nauhoitettaisiin ja totena soitettaisiin muille ihmisille ja viranomaisille niin johan siitä soppa nousisi.
Muut jossittelusi olivat jo niin outoja, että niihin ei ole mitään järkeä edes kommentoida.
Miksi minun lapsellani olisi kivääri kaapissaan? En ymmärrä ollenkaan tätä.
Ja tuo uimahallijuttu. Työsuojelupiiri ja ammattiliitot ovat sitä varten. He tekevät tutkimukset ja silloin saadaan aikaan myös tuloksia. Nyt syyttäjä ei syytä, työnantaja ei antanut kiusaaville työkavereille potkuja. Asiaa puidaan somessa ja lehdissä vaikka täällä ei ole minkäänlaisia faktoja tiedossa. Jossainhan tuo homman selvittely on karahtanut pahasti kiville. - rauhoitu_nyt
Kun kerran jossittelulinjalle on lähdetty, jatketaan:
Entäs jos apn vanhemmat ovat jo höppänöitä ja kertoilevat satuja?
Entäs jos se apn veli ei vippaakaan vanhemmiltaan rahaa, vaikka vanhemmat niin väittävät. Voihan asia olla päinvastoin. Veli kantaa fyrkkaa vanhemmille ja apn vanhemmat häpeävät sitä kun ap ei pysty antamaan heille rahaa niinkuin veli tekee ja sen vuoksi naamioivat saamansa rahat muka lainan takaisinmaksuksi!
Esim. minun mutsini asuu jo hoitokodissa, hänen oma asuntonsa on tyhjillään. Tavarat ovat entisillä paikoillaan olleet jo pari vuotta. Äitini käy silloin tällöin tarkistamassa että mitään ei puutu.
Äitini haukkuu milloin ketäkin meistä sisaruksista mitä moninaisemmista asioista, yleensä siitä, että meistä kuka milloinkin on käynyt hänen asunnossaan varkaissa. Esim. viime viikolla kertoili totena veljelleni, että olen varastanut hänen kotiavaimensa ja samalla häneltä rahaa 110€. Oli ihmetellyt, että mitähän minä käyn viemässä hänen kotoaan kun niin kovasti olen avainta tarvnnut. Olen viimeksi käynyt äitiäni katsomassa yli kuukausi sitten, ei ollut minkäänlaista puhetta hänen kodistaan tai kotiavaimista.
Veljeni sanoi, että enpä usko näin tapahtuneen ja pyysi äitini hakemaan kukkaronsa. Avain ja rahat olivat kukkarossa omilla paikoillaan kaikki. Kun veljeni sanoi, että katso nyt tässähän nämä ovat, äitini väitti veljeni olevan samassa juonessa ja laittaneen avaimet ja rahat hänen kukkaroonsa takaisin.
Veljeni käyttää hänet pankissa ja tietää tasan tarkkaan kuinka paljon äidillä on käteistä. Hoitokodissa kun käteistä rahaa ei tarvita mihinkään.
Viimeksi äitini syytteli veljeäni kotisaunan polttamisesta. Siellä se on pystyssä yhä. Tosin aikoinaan samalla paikalla ollut sauna on kyllä palanut salaman iskusta. Veljeni ei ollut silloin syntynytkään.
Äitini on syyttänyt hoitokodin hoitajia muiden potilaitten tappamisesta, yhtä lääkäriä pahoinpitelystä, vaikka äitini ei ole vuosikymmeniin käynyt kyseisen lääkärin vastaanotolla ja lääkärikin on eläkkeellä. Kun tarkemmin kyselin että no mitä siellä vastaanotolla tapahtui, selvisi, että kyseessä oli hammaslääkäristä (aivan eri ihminen) joka oli joutunut käyttämään voimaa hampaan poistossa ja pihdit olivat lipsahtaneet äidin huuleen. Huulesta oli tullut verta.
Äitini kertoo totena myös miten hän on kaatunut ja maannut pakkasessa lumihangessa ja tilannut itselleen siinä maaten ambulanssin. Hän suuttuu tulisesti, jos huomauttaa, että eihän se asia noin ollut. Kun fakta on että äitini makasi liikunta- ja puhekyvyttömänä omassa sängyssään keskellä kesää, ambulanssin tilasi naapurin rouva joka tuli tuomaan äidilleni keräämiään mustikoita. Äitini väittää kivenkovaan myös, että hän tuli takaisin kotiin jo seuraavana päivänä, tosiasiassa hän oli 2 viikkoa sairaalassa ja 4 viikkoa terveyskeskuksen vuodeosastolla ja siirtyi siitä suoraan hoitokotiin eikä ole kotonaan asunut tuon sairaalareissun jälkeen yhtään päivää eikä yötä.
Jos esim. näitä äitini juttuja nauhoitettaisiin ja totena soitettaisiin muille ihmisille ja viranomaisille niin johan siitä soppa nousisi.
Muut jossittelusi olivat jo niin outoja, että niihin ei ole mitään järkeä edes kommentoida.
Miksi minun lapsellani olisi kivääri kaapissaan? En ymmärrä ollenkaan tätä.
Ja tuo uimahallijuttu. Työsuojelupiiri ja ammattiliitot ovat sitä varten. He tekevät tutkimukset ja silloin saadaan aikaan myös tuloksia. Nyt syyttäjä ei syytä, työnantaja ei antanut kiusaaville työkavereille potkuja. Asiaa puidaan somessa ja lehdissä vaikka täällä ei ole minkäänlaisia faktoja tiedossa. Jossainhan tuo homman selvittely on karahtanut pahasti kiville. - kunsattuusitäsuntätä
No nyt vain sattui, että lapsella oli ihan sattumalta kivääri sängyn alla.
Ja sattui että ukolla oli taskussa sitä sun tätä.
Sattui myös että joku naapuri teki tihutöitä.
Sattui myös että eräs meinasi petkuttaa raskaasti.
Sattui myös tuo uimahallijuttu.
Sattui että joku vippaa koko ajan rahnaa ja ei maksa takaisin.
Sattui myös että leski yritti petkuttaa 10.000 euron tulot.
Sattui myös että teki väärän valan ja valehteli suoraan.
Joten ole sinä vaan hiljaa siellä! - häpeä_olet_aikuinen
Tämä huolestuttaa. Kenellä lapsella oli varastettu kivääri sängyn alla? Sun omalla lapsellako? Kai ilmoitit poliisille ja veit pikana lapsesi mielenterveyshoitoon, koska kukaan henkisesti terve nuori ei pidä laitonta kivääriä sänkynsä alla. Katsos kun jokainen päälle 10 vuotias tajuaa, että laitonta asetta ei tuoda kotiin, ei vaikka se olisi kuinka coolia tahansa kavereiden mielestä. Mistä lapsi oli kiväärin varastanut ja minkä ihmeen takia?
Mitä sun ukolla oli taskussa, kortsujako? Kävikö se vieraissa?
Mitä tihutöitä se sun naapuri sulle teki? Kusi sun aamiaismuroihin?
On se kumma miten sinulle tapahtuu kaikki ikävät asiat ja miten kaikki ihmiset ovat sinua vastaan.
Sanotaan, että kateus vie kalatkin vedestä ja perinnön odottelu pilaa sisaruussuhteet. Näköjään se pitää paikkansa. On se sääli miten rahan ahneus pistää ihmiset keksimään mitä tahansa paskaa veljensä tai siskonsa päänmenoksi ja valehtelemaan vanhemmille suut silmät täyteen. - eiviitvastattyhmälle
Voi että oot tyhmä,
en viiti ees vastata sulle.
Oot vissiin jostain Peräkylästä kotoisin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.34888201 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12571Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692348- 1791955
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161542Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91391- 1121337
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181841328RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601310Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421227