Moips!
Jokusia aikoja sitten olin aivan masentunut, kun mieheni väläytti mahdollisuuden erosta. Olin katkera, pettynyt, vihainen, surullinen, mitä kaikkea siinä tilanteessa nyt voi olla... Elämä oli yhtä helvettiä riitoineen, miehen äkkipikaisuus alkoi olemaan jo kontrolloimatonta. Toinen nainenkin oli salaa kuvioissa, vaikka monta kuukautta mies sen kielsikin. Pelotti ajatus siitä, että jään yksin neljän lapsen kanssa. Kävimme terapiassakin, mutta se ahdisti miestä vain lisää. Mutta kuinkas ollakkaan? Oikeastaan se lopullinen päätös sitten helpottikin. Tietty vapauden tunne ja oman elämän hallinta tuntuvat ihan käsittämättömiltä asioilta pitkään jatkuneen kriisin jälkeen. Nyt olen muuttamassa lasten kanssa omaan asuntoon ja tavaroiden jaostakin on päästy sopuun. Tulevaisuus ei pelota, ero ei enää tunnu pahalta ja kovasti toiveikkaana odotan mitä maailmalla on tarjottavana. Mutta pointtini tässä on se, että miksi löytyy niitä ihmisiä, joille oma asenteeni on ongelma? Appivanhempani, omat vanhempani jne. Niin kauan kun surin ja kävin prosessia läpi, kaikki ymmärsivät ja olivat valmiita tukemaan. Nyt kun mielialani on hyvä, asiat ovat lähteneet rullaamaan eteenpäin ja elämästäkin nautin taas erilailla, niin nyt tuntuu, että käyttäydyn jotenkin väärin. Ihmiset menevät sanattomaksi tai mutisevat jotain, kun asiasta keskustellaan. Harvassa ovat ne ihmiset, jotka ovat iloisia kanssani. Miksi ihmeessä? Pitäisikö tässä nyt sitten junnata paikallaan ja surra maailman tappiin asti? Onko muilla kokemusta samasta?
Käytännön asioihin liittyen: ero pitäisi laittaa vireille, käydä lastenvalvojalla ym. Mutta mitkä kaikki seikat vaikuttavat kun elatusmaksuja määritellään? Katsotaanko esim. asumistuki minun kyvykseni elättää lapsia? Ja miten sosiaalipuoli huomioi lasten lukumäärän? Ei kai isääkään voida ihan ryövätä, jos ajatellaan esim. elatustukea (118 risat/lapsi), niin sekin summa kertaa neljä on aika iso. Tosin mieheni tulotkin ovat huomattavasti suuremmat kuin omani, työttömänä kun olen. Ja voidaanko elatusmaksuja edes määritellä, ennen kuin ero on vireillä? Entä lapsilisien korotukset? Paljonkohan ne summana ovat? Markka-aikana muistaakseni jotain 200 mk/lapsi.
Kiittää vastauksista jo etukäteen! :)
Jokusia aikoja sitten olin aivan masentunut, kun mieheni väläytti mahdollisuuden erosta. Olin katkera, pettynyt, vihainen, surullinen, mitä kaikkea siinä tilanteessa nyt voi olla... Elämä oli yhtä helvettiä riitoineen, miehen äkkipikaisuus alkoi olemaan jo kontrolloimatonta. Toinen nainenkin oli salaa kuvioissa, vaikka monta kuukautta mies sen kielsikin. Pelotti ajatus siitä, että jään yksin neljän lapsen kanssa. Kävimme terapiassakin, mutta se ahdisti miestä vain lisää. Mutta kuinkas ollakkaan? Oikeastaan se lopullinen päätös sitten helpottikin. Tietty vapauden tunne ja oman elämän hallinta tuntuvat ihan käsittämättömiltä asioilta pitkään jatkuneen kriisin jälkeen. Nyt olen muuttamassa lasten kanssa omaan asuntoon ja tavaroiden jaostakin on päästy sopuun. Tulevaisuus ei pelota, ero ei enää tunnu pahalta ja kovasti toiveikkaana odotan mitä maailmalla on tarjottavana. Mutta pointtini tässä on se, että miksi löytyy niitä ihmisiä, joille oma asenteeni on ongelma? Appivanhempani, omat vanhempani jne. Niin kauan kun surin ja kävin prosessia läpi, kaikki ymmärsivät ja olivat valmiita tukemaan. Nyt kun mielialani on hyvä, asiat ovat lähteneet rullaamaan eteenpäin ja elämästäkin nautin taas erilailla, niin nyt tuntuu, että käyttäydyn jotenkin väärin. Ihmiset menevät sanattomaksi tai mutisevat jotain, kun asiasta keskustellaan. Harvassa ovat ne ihmiset, jotka ovat iloisia kanssani. Miksi ihmeessä? Pitäisikö tässä nyt sitten junnata paikallaan ja surra maailman tappiin asti? Onko muilla kokemusta samasta?
Käytännön asioihin liittyen: ero pitäisi laittaa vireille, käydä lastenvalvojalla ym. Mutta mitkä kaikki seikat vaikuttavat kun elatusmaksuja määritellään? Katsotaanko esim. asumistuki minun kyvykseni elättää lapsia? Ja miten sosiaalipuoli huomioi lasten lukumäärän? Ei kai isääkään voida ihan ryövätä, jos ajatellaan esim. elatustukea (118 risat/lapsi), niin sekin summa kertaa neljä on aika iso. Tosin mieheni tulotkin ovat huomattavasti suuremmat kuin omani, työttömänä kun olen. Ja voidaanko elatusmaksuja edes määritellä, ennen kuin ero on vireillä? Entä lapsilisien korotukset? Paljonkohan ne summana ovat? Markka-aikana muistaakseni jotain 200 mk/lapsi.
Kiittää vastauksista jo etukäteen! :)
Vastaukset 9
Vanhimmat
Itsekin mietin juuri kyseisiä asioita ja odottelen kanssasi mahdollisia vastauksia. Mieheni on sanonut minulle, että jos meillä ero tulee hän tekeytyy itsensä työttömäksi, ettei tarvitsisi elatusapua paljoa maksaa, hänellä kun on paremmat tulot kuin minulla. Tässä kuitenkin haluan toivottaa sinulle voimia, sillä se ei tule varmastikaan olemaan ihan helppoa ainakaan aluksi.
Meillä erotessa mies maksaa neljästä lapsesta minimin eli yhteensä 500 euroa kuussa.
Olisin saanut lastenvalvojan mukaan enemmänkin mutta tyydyin tuohon summaan.
Yksinhuoltajakorotus lapsilisiin on 36.60 per lapsi.
Asumistukea ei lasketa tuloiksi sinulle elatusapua määrättäessä,sen sijaan jos joudut hakemaan toimeentulotukea,silloin se lasketaan tuloiksi,samoin lapsilisät,niiden korotukset ja elatustuki plus palkka tai työttömyyspäiväraha tai kodinhoidontuki ym.
Toimeentulotukeen vaikuttaa lapsiluku,käy kaupunkisi tai kuntasi sivuilla katsomassa mitkä ovat ne summat,ne vähän vaihtelee riippuen siitä missä päin suomea asut joten en voi vastata niihin suoralta kädeltä.
Asumistuen voit käydä kelan sivuilta laskemassa,siellä on laskuri mikä antaa aika tarkan vastauksen.
Sitten eroamiseen,minulla on samat kokemukset että kun erosin niin tukea tuli mutta kun olin helpottunut jatkaessani lasten kanssa elämää niin kummasti kaikki unohtivat minut ja sain ihan suoraa palautettakin siitä miten kumman helposti erosta selvisin.
Eli niin kauan kun oli parisuhteessa kriisi ja minä sekä lapset voitiin huonosti,ymmärtäjiä riitti mutta kun selvisinkin jaloilleni loppui ymmärrys siihen paikkaan.
Kyllä sinä selviät hienosti,minäkin selvisin.
Erotilanteessa menette miehen kanssa yhdessä lastenvalvojan luokse,siellä määritellään tapaamisoikeus ja laitetaan paperille tapaamiset.Niissä kannattaa olla tarkka ja miettiä asia niin että jos tulee riitatilanne ja pitää turvautua siihen mikä on virallisesti määrätty niin se on oikeudenmukainen.Meillä esim. merkittiin että joka toinen joulu isällä,isälle kaksi viikkoa kesällä yhtäjaksoisesti,viikko talvella ja muuten joka toinen viikonloppu.
Toki me joustamme puolin ja toisin mutta viime kädessä ne on paperille merkitty.Jos tulee riita.
Tässä tuli nyt jotakin,toivottavasti tästä oli apua.
Iloista ja positiivista kevättä erosta huolimatta sinulle ja lapsillesi!
OLISIKO PAREMPI JOS LAPSET JÄISI ISÄLLE TÄSSÄ TAPAUKSESSA,ELATUSMAKSUJA VOISIT SINÄ MAKSAA SEN MITÄ PYSTYT
Miksi isälle?
Lapset jäävät minulle, monestakin syystä. Ensinnäkin, vuosikausia minä olen ollut se, joka tätä hotellia on pyörittänyt. Vienyt lapset lääkäriin, neuvolaan, kouluun, harrastuksiin, päikkyyn jne. Mieheni ei niitä asioita ole todellakaan ollut kovin halukas hoitamaan. Mieheni tekee lisäksi kolmivuorotyötä, joten hiukan olisi lasten hoidon järjestäminen vaikeampaa kuin että lapset tulevat minulle. Ja toisekseen, yksi eron syistä oli juurikin se, että mies halusi omaa elämää ja omaa tilaa, koska perhe-elämä ahdisti!! Miksi siis edes harkitsisin lapsien jäämistä isän kanssa, koska hän ei näin edes halua! Ja isommat lapset ovat itsekin sitä mieltä, että he haluavat asua äidin kanssa ja käydä isän luona vkonloppuisin jne. Siinä nyt ensi alkuun näitä syitä, miksi lapset eivät jää isälleen.
Minullakin oli aikoinani samanlainen tilanne eli ihmiset menivät sanattomaksi, kun ilmoitin reilusti, että olemme eronneet. Yleisen käsityksen mukaan eroa pitäisi salata, se on hävettävää. Yksinhuoltajaksi jääneen pitäisi olla joka paikassa valittava surkimus. Koska olin tehnyt itselleni selväksi, että tästä avioliitosta ei tule kerta kaikkiaan mitään, 2 aikuista vaan kituu, on parempi erota. Joskus tuntui, että joidenkin ihmisten kohdalla kyse oli kateudesta. Eli minä olin tehnyt sen hermoja raastavan ja kuluttavan mietinnän tuloksena päätöksen, että haluan erota. Eli nämä kateelliset ehkä vielä pyörivät tuskissaan ja miettivät erotako vai ei.
Tota mä en koskaan älynnyt edes ajatella, että joku voisi olla kateellinen sille, että perhe/pää hajoaa..huomasin vain, että "ystävät" ja sukulaiset vain jättivät ottamatta yhteyttä enää, kukaan ei soittanut koskaan ja kysynyt miten menee..(ilmeisesti kyse ei ollutkaan ystävyydestä)..ilmeisestikään myöskään eronneet ja ei-eronneet eivät kertakaikkiaan vain voi olla tekemisissä, eivätkä ex-puolisotkaan voi olla hyvissä väleissä. Ja kuu on juustoa..Kateutta tai mitäihmettä hyvänsä, mä luulin että se on just sitä että eronneena olen alempaa kastia ja tiesmikä tarttuu, jos on tällaisen kanssa tekemisissä. Sen lisäksi että on ollut hirveän paha olo joka päivä eron jälkeen, on kamppailtava katkeruutta ym. tunteita vastaan ,kun semmoinen ei oikein tunnu olevan sopivaa..Mutta minkäs sitä tunteilleen voi..Uskon kyllä siihen, että aika parantaa, siihen asti toiveikkain mielin!
On se jotenkin kummallista, että erotilanteessa kyllä moni tarjoaa tukeaan ja on kuuntelemassa kun purat murheitasi, mutta sellaiset ihmiset ovat todella harvassa, jotka jaksavat kuunnella sitä, kuinka onnellinen olet ja kuinka hyvin menee.Onneksi minulla on muutama hyvä ystävä,jotka eivät paheksu minua, vaan ovat todella onnellisia siitä kun olen onnellinen, vaikkakin eronnut.
Pidä nyt vaan puolesi niissä elatusmaksuissa ja muissa, sun lapset on ne ansainneet. Miehet ei valitettavasti koskaan ajattele paljon muuta kuin itseään. Äidit non ne jokta pitää yllensä huolta lapsistaan. Se johtuu varmaan jo siitäkin että äidit kantaa lastaan kehossaan ennen synnytystä 9 kuukautta, jo silloin luodaan sellainen yhteys mitä mieht ei koskaan saa lapseensa, väitän minä 50 v. äiti, jolla on vain 9-v. poika. Mulla on niin paljon jo kokemusta ja itsevarmuutta että mä oikeastaan tarvitsen miehen vain talouden ylläpitäjäksi, en muuhun. Toivoisin tietysti että mieheni olisi muutakin, esim. ystävä, mutta kun ei ole niin ei. Sille ei voi mitään.