Hei. Haluaisin kuulla kokemuksia siitä miten teillä itsellänne (naiset) on kolmenkympin kriisi näyttäytynyt. Ja miksei miehetkin voisi kokemuksiaan puolisonsa kriisistä kertoa. Olen aina ollut sitä mitä mieltä, että se on huuhaata, mutta nyt oma vaimoni tuntuu kärsivän jonkin sortin 30-kriisistä. Tuo maaginen ikä tulee täyteen juuri tänä vuonna.
Taustoista sen verran, että ollaan oltu naimisissa yli puolenkymmentä vuotta ja pari lastakin on siunaantunut. Vaimoni on aina ollut varsin realistisesti asioista ajattelevaa sorttia, mm. rahan suhteen. Samoin sellainen positiivinen ilopilleri joka on ollut helppo houkutella mukaan mihin tahansa menoihin. Hänen kanssaan on voinut sopia asioista ja hän on ollut luotettava.
Nyt kuitenkn tuntuu, että hänelle on iskenyt joku kriisi. Hän ei innostu enää oikein mistään tai ainakin se on entistä vaikeampaa. Hän myös syyttää minua milloin mistäkin asiasta. Viimeksi kuulemma kontrolloin häntä kun otin esille sen, että hän antaa lapsillemme liikaa epäterveellistä ravintoa kuten sokeria. Ja tässä puhutaan nyt lähes päivittäisestä pullan ja limun syöttämisestä eikä viikottaisesta karkkipäivästä. En ymmärrä miten tuosta huomautuksesta saa minut pahikseksi.
Toisaalta hänelle on myös iskenyt joku bilehimo, 2-3 kertaa kuussa pitäisi päästä kavereiden kanssa bilettämään. Jos ei joku kerta pääsee niin taas syyttää minua kontrolloimisesta. Olen yrittänyt selittää, että parisuhteessa ja varsinkin lasten kanssa sitä ei voi mennä joka viikonloppu. Ja vaikka silloin tällöin voikin niin asioista pitää sopia etukäteen eikä ilmoittaa lauantai iltana, että "Jossu" tulee kohta tänne ja sitten mennään. Pahin oli kun kerran hän sanoi menevänsä kaverinsa luo yöksi maalle, mutta käräytinkin hänet Tampereelta bilettämästä tyttökavereidensa kanssa. Valehteli siis minulle menoista jotta pääsee kavereidensa kanssa baariin.
Hänestä on myös tullut jotenkin epärealistinen rahan suhteen. Siinä missä ennen tuli vähällä toimeen ja oli vähään tyytyväinen, nyt pitäisi asua mahdollisimman isossa ja hyvin sisustetussa keskusta asunnossa. Kerroin hänelle, että me voimme tälläisen asunnon hankkia, mutta se maksaa reilusti ylimääräistä. Vastaus oli, että siinä tapauksessa me hankimme. Ja mehän hankimme. Mutta nyt kun postiluukusta on alkanut virrata laskuja niin hän valittaa jatkuvasti, että palkasta ei jää tarpeeksi käteen. Eikä selitykseksi kelpaa se, että itsehän tälläisen asunnon halusit. Jotenkin se yrittää kääntää sitä minun syyksi kun tuhlaus rahaa ei ole tarpeeksi. Ja voin sanoa, että vaikka emme olekaan mitenkään varakkaita niin hänelle jää shoppailuun ja kahvitteluun satoja euroja kuukaudessa. Minun mielestäni asiat voisivat olla huonomminkin.
Lisäksi hän on nyt omaksunut tavan joka ärsyttää minua. Hän on alkanut vertailla meidän elämäämme muiden elämään. Hänen mielestään lähes kaikilla hänen kavereistaan on asiat paremmin kuin meillä. "ihan pyllystä kun mä en voi tuhlata shoppailuun kuin 300e/2vk ja "Jossu" voi laittaa 500e, ärsyttää tämä kituuttaminen". Asenne on välillä tuota luokkaa. Eikä hän nyt jostain syystä hyväksy "tekosyitä" kuten sen, että me maksamme parin lapsen päivähoidosta ja Jossu ei. Tai, että tämä Jossu asuu lähiössä ja me keskustassa.
Ja ettei elämä olisi liian helppoa niin hän myös alkanut valittamaan kropastaan. Se toki ei kahden lapsen jälkeen ole samanlainen kuin ennen kahta lasta. Mutta se ei selitykseksi kelpaa. Ja voin sanoa, että hän ei ole ylipainoinen vaan painaa noin 50 kiloa. Toinen rinta on vähän lörpsähtänyt imetyksen jälkeen ja kuulemma nyt pitäisi saada silikoonit. Olen sanonut, että hänen rinnoissaan ei ole mitään vikaa, mutta kuulemma on. Samoin peilailee jatkuvasti lantiotaan ja valittaa kun siellä on hieman ylimääräistä. No siellä on hieman ylimääräistä, mutta tähän voi valehtelematta sanoa, että vain hieman. Vaimoni on aina ollut hoikka ja myös kasvoiltaan hyvin kaunis. Ja nyt kun hän ensi kertaa elämässään joutuu jossain kauneusihanteessa tinkimään niin tämä tuntuu olevan mahdoton asia hyväksyä.
Kaiken kaikkiaan tuntuu, että kolmekymppinen vaimoni ja kahden lapseni äiti on jostain nyt kaivanut esiin 20v naisen bilehimot ja 16v tytön mielentilan. Todella vaikea yhtälö.
Kaikesta huolimatta, rakkautta meidän liitossa on aina riittänyt ja kummankin mielestä riittää vieläkin. Mutta mikä vikana? Tuntuuko tarina tutulta? Onko kyseessä 30v kriisi vai jotain muuta? Vaimo on itsekin joskus syvällisen keskustelun jälkeen ollut sitä mieltä, että joku on vialla. Epäilee jopa jonkin sortin masennusta, mutta itse en tähän varsinaisesti usko. Jostain syystä aloin epäilemään tuota ikäkriisiä. Aivan kuin hän ei olisi sinut vanhenemisensa kanssa ja yrittäisi uudestaan elää nuoruuttaan.
En tiedä mitä tehdä. Jäänkö odottamaan ja toivon muutosta vai luovutanko? Fakta on, että näin ei voi jatkua. Kokemuksia vastaavasta "kriisistä"?
Onko vaimollani kolmenkympin kriisi?
41
1640
Vastaukset
- 7369
Mielestäni johonkin numeeriseen ikään liitetyt "kriisit" ovat höpöjuttuja. Eivätköhän elämäntilanteet ja niissä tapahtuvat muutokset ole käyttäymisen muuttumisen aiheuttajia.
Ei meillä ole ollut mitään ikäkriisejä eikä oikeastaan muitakaan.
Lasten tulo ei ollut mikään kriisi vaan odotettu muutos elämäämme.
Muuttaessamme velalla ja omalla työllä rakennettuun taloon olivat hihat tyhjät muutaman kuukauden mutta sekään ei ollut mikään kriisi.
Kun viimeinen tenavamme lähti omilleen niin vaimoni oli pari kuukautta jotenkin poissaolevan tuntuinen. Joku saattaisi tietysti pitää sitä kriisinä.
Kun valmistellessani "eläköitymistä" niin 12 vuotta haalin viikot marginaalikillinkejä pitkin Suomea. Yhteinen päätös. Yhteinen tavoite. Ei kriisiä.
Eläköityminen, vaimon hormonaaliset muutokset, asumismuodon muutos yms. eivät olleet kriisejä.
Elämäntilanteiden muutoksista voinee halutessaan rakentaa kriisin mutta ne eivät ole sidoksissa kalenteri-ikään! - Tavallinen.nainen
Vaimosi valinnat ja arvot kuulostavat aika epäkypsiltä ja pinnallisilta. Yli varojensa eläminen, bilettäminen, valehtelu, ulkonäkökeskeinen ajattelutapa ja kriittisyys sinua kohtaan eivät liity ikään vaan persoonaan.
Sinulla vaikuttaisi olevan vaimo jolla on taipumusta itsekkyyteen ja ehkä materialismiinkiin (haluan sitä tätä ja tuota ollakseni tyytyväinen). Elämäntilanteenne on sallinut tuon luonteenpiirteen nostaa päätään. Nyt olet huomannut, että alkaa tuntua siltä ettei hänelle riitä oikein mikään?
Älä siis sotke tuota mihinkään höpönlöpö ikäkriisiin. Minkälaiset ovat omat elämänasenteesi ja arvot? Ovatko samanlaiset kuin vaimolla ensinkään? Kumppanit eivät voi puhaltaa yhteen hiileen, jos arvostetaan ja toivotaan elämältä eri asioita. Minusta tämä on ydinkysymyksesi. - Biletysvaihe
Tuli sellanen fiilis, että lapset on hankittu nuorina ja nyt kun lapset on vähän vanhempia niin bilettämiselle yms. on halua ja aikaa.
- classiccase
Biletysvaihe pitäisi elää ennen lapsia. Miten niin aikaa? Tuskin nuo lapset kovin isoja ole ja kertoohan ukko että vaimo nalkuttaa rahasta kun sitä ei ilmeiseti ole. Itsekäs lunttu joka päivittää someen joka hemmetin "hienoutta". Velaksi eletään ja kohta on avioero ovella.
- eytr
Jokin kriisi vaimollasi on. Se on selvä. Olisiko hänellä "murrosikä"? Eli olisiko hän tullut vasta nyt parisuhteen itsenäistymisvaiheeseen? Jos näin on, elätte jännittäviä aikoja. Olette olleet naimisissa vasta reilut viisi vuotta, ja kaksi lasta sinä aikana ei ole liioin antanut tilaisuutta parisuhteenne pohdiskeluun, yhdessä eikä etenkään erillään oloon.Oli miten oli, niin teidän pitäisi nyt löytää yhteinen sävel uudelleen. Vähän huonolta kuulostaa vaimosi "pakoreissut", bilettämisreissut ja marina rahasta. Keskustelkaa arvoistanne.
- kivempi.vaimo
Jos minä rupeaisin tuommoista lapsellista naukumista, laittaisi mies mut välittömästi ruotuun. Sanoisi, että ota toinen työ jos rahasi eivät riitä kaikkeen shoppailuusi ja jos rafloissa riekkuminen muiden seurassa ja oma ulkonäkö kiinnostaa enemmän kuin perhe-elämä, niin lähdetään eri teille. Ja jos kehitysehdotuksetkin ovat kontrollointia, käskisi mennä itseeni. Ja myös menisin.
Eli ei todellakaan kuulosta tutulta. - beethooven
Musta alkaa jo tuntua että näin 36 vuoden yhdessä olon jälkeen niillä on aina joku 20, 30, 40, 50 ja 60 vuoden ikäkriisi jonkun aikaa jossain vaiheessa. Syynä milloin ikäkin mielikuvitus? Normaalisti se mene jossain vaiheessa ohi ikään kuin miltei huomaamatta. Ei kannata turhasta hermostua itse kunkaan ihan syyttä ja suotta kuitenkaan. nimimerkillä moisesta korvasta sisään ja toisesta ulos liki saman tien.
- mekkk
Tämän takia lapset kannattaa tehdä vasta 35 v niin ei tule sitä uuttä biletysvaihdetta kun ollaan liian nuorena tehty kaikki ja pitäsi elää kun vahukset ja naisellasi on ruvennut tansijalkaa vipottamaan eli vieraat miehet kinnostamaan kun kaikki on tapahtunut liian nuorena. Ei osaa nauttia siitä mitä on on vaan haluaisi vaihtelua.
- 7369
Toinen näkökanta. Kun kahdestaan purkaa matkustus- jarälläyshalujaan ajoissa ja tekee penskat ( 2 kpl ) alle 25:na niin tenavien lähtiessä omilleen ovat "vanhukset" vielä täydessä timmissä alle 5-kymppisinä.
Kun vielä älyää "eläköityä" ajoissa niin eipä ole työesteitäkään häiritsemässä yhteisiä itsensä toteuttamisen tapoja. - mekkk
Itse olen 56v ja täydessä tikissa ja jää moni nuorempi kunnossa toiseksi ja on kivaa kun lapsikin vasta 22v ja ei vielä tartte lapsen lapsia nurkissa katella. Alle 25v on paha tehdä lapset kun opiskelut monella kesken ja pitäisi se työpaikkakin löytää että tienaisi kunnolla. Olin 34v kun ainoa lapsemme syntyi ja hyvä ikä vanhemmaksi kun ei enää biletys kiinnostanut.
- kimaaaaaa
Ei kun sillä on juoksuaika. Miehethän aina selittelee seksin tarvetta, kun miehillä se vaan on niin että pitää päästä paneen. No ihan biologiaan vedoten voidaan sanoa, että naisillakin on juoksuaika. Ei baariin kaan kannata lähteä muutaku silloin, kun on juoksuaika
- EnAllekirjoita
Höpö höpö. Kyllä kai meidän perheessä sekä kavereiden perheissä käydään baarissa ihan vaan tuttuja tapaamassa ja tanssimassa. Mielumminhan sitä baarissa sen alkoholiannoksen nauttii kuin kotona kalsarit jalassa. Eikä silti vieraissa juosta.
- yupyi
Kannattaisi keskustella asiasta vaimon kanssa. Muuten olette pian suurissa vaikeuksissa.
Jotenkin kuulostaa siltä, että vaimosi etsii vielä itseään ja paikkaansa. Miten kauan olette tunteneet? Oletteko "ajautuneet" naimisiin? Onko vaimollasi koulutusta ja työtä? Miten lapset hoidetaan?- Epätoivoinenisä
Emme ajautuneet, halusimme mennä. Tosin aika nopeasti, noin 2v siitä kun aloimme seurustelemaan. Ja olemme kyllä keskustelleet asiasta. Vaimolla on koulutus ja työ, tosin ei työ jota varsinaisesti haluaa tehdä. Ei sitä toki ole minullakaan. Eikä sellaista ole olemassakaan, teen työtä rahan, en intohimon takia.
Meillä kävi niin, että ensimmäinen lapsi oli vahinko. Tosin kumpikaan ei aborttia halunnut tehdä. Rakastamme kuitenkin lapsiamme, siitä ei ole kyse. Olen analysoinut tilannetta ja tullut siihen tulokseen, että tuo lapsi ehkä kummankin kohdalla vähän keskeytti sen elämän mitä halusimme elää. Siihen kuului myös juhliminen. Itse olen muutaman vuoden vanhempia ja ehdin juhlia pidemmän kaavan mukaan mitä hän. Ehkä vaimo nyt ottaa takaisin niitä juhlimattomia juhlia?
Tilanne on kuitenkin eri mitä sanotaan 2-3v sitten. Hän on myös alkanut nyt tarkkailla kroppaansa enemmän mitä samaiset 2-3v sitten. Jotenkin itselleni tuli heti mieleen ikäkriisi. Hän on itsekin puhunut siitä, että 30 vuotta tuntuu vanhalta. Ehkä hän nyt yrittää vielä väkisin kääntyä uudelleen nuoreksi. Tai ainakin todistaa itselleen, että ei ole vielä vanha. Ja onhan se ihan tottakin. En väitä ettenkö itsekin halua tasaisesti ulkoilla, mutta jotenkin olen hyväksynyt sen tosiasian, että kerran 1-2 kuukauteen riittää hyvin. Vanhempi lapsista myös aloitti koulun eikä tässä nyt ihan älyttömän kauan ole siihen, että voimme taas mennä ja tulla miten haluamme. Tosin vaimon mielestä se on silloin myöhäistä, koska hän on jo yli 40-vuotias siinä vaiheessa. Itse en allekirjoita tätä. Mielestäni tuossa iässä on vielä hyvin virtaa matkustella, nähdä maailmaa ja miksei joratakin. Villejä nuoruusvuosia tuskin takaisin saa, mutta elämän ei silti tarvitse olla ohi.
Vaikka moni tälle ikäkriisille naureskeleekin niin mielestäni hän täyttää monet niistä oireista mitä siihen legendoissa liitetään. Mielestäni hänelle on nyt valjennut, että teiniaika meni jo, mutta hän ei haluaisi, että näin on. Nyt pitäisi aikuistua eikä vartalokaan pysy yhtä helposti timminä mitä se joskus pysyi. Lisäksi hänelle tuntuu valjenneen se, että hän ei välttämättä ikuisesti olekaan sen luokan viehättävin tyttö jota on tottunut olemaan. Ikä kun tulee näkymään myös ulkoisesti, kuten jo monesti todettua. Kyllä kai sitä itsekin välillä katselee kroppaansa ja toteaa, että alaspäin ollaan menossa. Minulle tämä on kuitenkin ihan luonnollinen tapahtuma. Ja lisäksi en koskaan ole ollut se luokan komein poika joten en ole myöskään tottunut olemaan jatkuvan ihailun kohteena. Ja ennen kuin ennättää toteamaan, että tämä johtuu minun "alaspäin menossa olevasta kropastani ja siitä etten pidä itsestäni huolta" niin sanotaan nyt, että se ei pidä paikkaan. Olen kyllä hoikassa kunnossa ja pidän itsestäni huolta. Vääjäämättömälle ei kuitenkaan voi mitään ja that's it. Turha siis stressata.
Kaiken kaikkiaan voisin todeta, että ei tilanteemme nyt ihan niin huono ole mitä kirjoituksestani voisi käydä ilmi. Hyviä päiviä mahtuu paljon joukkoon. Ihmetyttää vaan, että mistä kaikki nämä ongelmat nyt yhtäkkiä putkahti esiin.
- Aloittaja - pkls12
Tuo ehkä vähän avasi asiaa, kun sanoit että vaimosi on tottunut olemaan se "luokan viehättäviä tyttö". Hän todennäköisesti hakee baarireissuillaan ihailua muilta miehiltä, tarkistaa markkina-arvoaan. Sekin on tiettyyn pisteeseen asti ok. Näin eronneena naisena suosittelen että otatte itsellenne kerran kuukaudessa yhden viikonlopun tai ainakin päivän kahdenkeskistä aikaa. Teille varmasti sopisi sellainen vähän extreme-tyyppinen toiminta, jossa oikeasti joudutte tekemään ja kokemaan yhdessä. Parisuhdeterapiakaan ei ole huono vaihtoehto vielä kun ei ole mitään mokattu/menetetty. Tsemppiä sinulle, kuulostat erittäin fiksulta miehelle.
- 7369
Epätoivoinenisä kirjoitti:
Emme ajautuneet, halusimme mennä. Tosin aika nopeasti, noin 2v siitä kun aloimme seurustelemaan. Ja olemme kyllä keskustelleet asiasta. Vaimolla on koulutus ja työ, tosin ei työ jota varsinaisesti haluaa tehdä. Ei sitä toki ole minullakaan. Eikä sellaista ole olemassakaan, teen työtä rahan, en intohimon takia.
Meillä kävi niin, että ensimmäinen lapsi oli vahinko. Tosin kumpikaan ei aborttia halunnut tehdä. Rakastamme kuitenkin lapsiamme, siitä ei ole kyse. Olen analysoinut tilannetta ja tullut siihen tulokseen, että tuo lapsi ehkä kummankin kohdalla vähän keskeytti sen elämän mitä halusimme elää. Siihen kuului myös juhliminen. Itse olen muutaman vuoden vanhempia ja ehdin juhlia pidemmän kaavan mukaan mitä hän. Ehkä vaimo nyt ottaa takaisin niitä juhlimattomia juhlia?
Tilanne on kuitenkin eri mitä sanotaan 2-3v sitten. Hän on myös alkanut nyt tarkkailla kroppaansa enemmän mitä samaiset 2-3v sitten. Jotenkin itselleni tuli heti mieleen ikäkriisi. Hän on itsekin puhunut siitä, että 30 vuotta tuntuu vanhalta. Ehkä hän nyt yrittää vielä väkisin kääntyä uudelleen nuoreksi. Tai ainakin todistaa itselleen, että ei ole vielä vanha. Ja onhan se ihan tottakin. En väitä ettenkö itsekin halua tasaisesti ulkoilla, mutta jotenkin olen hyväksynyt sen tosiasian, että kerran 1-2 kuukauteen riittää hyvin. Vanhempi lapsista myös aloitti koulun eikä tässä nyt ihan älyttömän kauan ole siihen, että voimme taas mennä ja tulla miten haluamme. Tosin vaimon mielestä se on silloin myöhäistä, koska hän on jo yli 40-vuotias siinä vaiheessa. Itse en allekirjoita tätä. Mielestäni tuossa iässä on vielä hyvin virtaa matkustella, nähdä maailmaa ja miksei joratakin. Villejä nuoruusvuosia tuskin takaisin saa, mutta elämän ei silti tarvitse olla ohi.
Vaikka moni tälle ikäkriisille naureskeleekin niin mielestäni hän täyttää monet niistä oireista mitä siihen legendoissa liitetään. Mielestäni hänelle on nyt valjennut, että teiniaika meni jo, mutta hän ei haluaisi, että näin on. Nyt pitäisi aikuistua eikä vartalokaan pysy yhtä helposti timminä mitä se joskus pysyi. Lisäksi hänelle tuntuu valjenneen se, että hän ei välttämättä ikuisesti olekaan sen luokan viehättävin tyttö jota on tottunut olemaan. Ikä kun tulee näkymään myös ulkoisesti, kuten jo monesti todettua. Kyllä kai sitä itsekin välillä katselee kroppaansa ja toteaa, että alaspäin ollaan menossa. Minulle tämä on kuitenkin ihan luonnollinen tapahtuma. Ja lisäksi en koskaan ole ollut se luokan komein poika joten en ole myöskään tottunut olemaan jatkuvan ihailun kohteena. Ja ennen kuin ennättää toteamaan, että tämä johtuu minun "alaspäin menossa olevasta kropastani ja siitä etten pidä itsestäni huolta" niin sanotaan nyt, että se ei pidä paikkaan. Olen kyllä hoikassa kunnossa ja pidän itsestäni huolta. Vääjäämättömälle ei kuitenkaan voi mitään ja that's it. Turha siis stressata.
Kaiken kaikkiaan voisin todeta, että ei tilanteemme nyt ihan niin huono ole mitä kirjoituksestani voisi käydä ilmi. Hyviä päiviä mahtuu paljon joukkoon. Ihmetyttää vaan, että mistä kaikki nämä ongelmat nyt yhtäkkiä putkahti esiin.
- AloittajaKahdestaan liikkuminen.
Omat tenavamme olivat 12v ja 14v kun he olivat ensimmäisen kerran kahdestaan 3 viikkoa ollessamme vaimon kanssa Espanjassa.
Olimme kasvattaneet tenavamme vastuuntuntoisiksi ja omatoimisiksi joten syksyinen ok- asuminen ei tuottanut yllätyksiä.
Olimme itse 44v ja 39v.
Vuotta myöhemmin tenavat tekivät keskenään ensimmäisen uolkomaan matkan. Lontooseen jossa tuttuun hotelliin Bayswaterissa. Tarkistus iltaisin klo 20.00.
- Roksi
Ei ole mikään ikäkriisi!
Se on nuoren aikuisen, pikkulapsiarkea viettävän naisen halu hengähtää happea, viettää omaa aikaa ystävien kanssa.
Sanot että itsekin menet ulos pari kertaa kuukaudessa ja se on okei.
Mutta kun vaimo menee ulos myös pari kolme kertaa kuukaudessa, se onkin mielestäsi ''bilehimo''!!
Jokin tässä mättää... Itsellesikö sallit bilettämisen, mutta kun vaimo menee, se onkin väärin?
Ja miten niin ''käräytit'' vaimon Tampereella bilettämästä? Olisiko niin, että olet mustasukkainen ja kyttäilet vaimon tekemisiä, otat selvää kun epäilet että vaimo pettää?
Ja siksikö vaimon täytyi valehdella menemisestään kun halusi vähän hengähtää ja tiesi jo etukäteen että ongit selville missä hän menee?
Siis: Oletko mustasukkainen? Tarkkailetko vaimon menemisiä? Kun vaimo lähtee ''Jossun'' kanssa, hiipiikö mieleesi että hän tapaa rakastajansa, suutelee, menee sänkyyn sen kanssa, (voi kauhea....!!) jne jne, ja sitten jo mielessäsi kiehuukin aikamoinen noidankattila ja se vaan lisääntyy kuukausien mittaan...?
Jos vastasit kaikkiin kyllä, olet pulassa itsesi kanssa. Ja piakkoin avioliittosi kanssa.
Kasasit kaikki kliseet millä naisia yleensä solvataan: Shoppailu, bilettäminen, prinsessasyndrooma, ja silikoneista haaveilu.
Vain yhden, tärkeimmän, jätät mainitsematta: Huoraaminen. Sillä sitähän pelkäät eniten vai mitä?
Pelasta avioliittosi. Teet sen kontrolloimalla vaihteeksi itseäsi. Ota järki käteen ja vieroita itsesi myrkyllisestä mustasukkaisuudestasi.
Yleensä mustasukkaiset eivät tunnista mustasukkaisuuttaan vaan sanovat että ''mustasukkaisuus on sitten kauheaa mutta minä en semmoinen ole''!- Epätoivoinenisä
Luepas tekstini uudestaan. En käy ulkona pari kertaa kuukaudessa vaan kerran kuukaudessa tai kahdessa. Ja näistäkin kerran kahdessa on todennäköisesti lähempänä keskiarvoa. Jos vaimo käy ulkona saman verran niin se on ihan ok eikä minulla ole asian suhteen mitään valittamista. 2-3 kertaa kuussa ei mielestäni ole mikään normi juttu naimisissa olevalle perheen äidille. Tai perheen isälle. Varsinkaan kun minulle on usein vkl-töitä ja pitäisi rauhassa saada nukkua vkl-öinä.
Voin rehellisesti sanoa, että itselleni ei tulisi mieleenkään riekkua teillä tietymättömillä la-su yönä jos vaimolla olisi töihin herätys 05 su. aamuna. Mielestäni perhe-elämässä näistä menoista ja tuloista sovitaan yhdessä sekä etukäteen ja järjestellään asiat niin, että siitä ei koidu ylimääräistä vaivaa toiselle osapuolelle. Ei siis yksipuolisesti ilmoiteta viime hetkillä, että nyt mennään. Ja tullaan sitten kun tullaan. Meillä on pari kertaa käynyt niin, että minulla on su. työt jääneet tekemättä sen takia, että vaimoa ei ole kuulunut kotiin. Ei hän sen kauempana ollut kuin tämän Jossun luona jatkoilla, mutta se riittää kun minun pitäisi samaan aikaan olla töissä eikä kotona lapsenlikkana. Jos vaatimukseni tuntuvat liian kovilta niin ei voi mitään. - Roksi
Epätoivoinenisä kirjoitti:
Luepas tekstini uudestaan. En käy ulkona pari kertaa kuukaudessa vaan kerran kuukaudessa tai kahdessa. Ja näistäkin kerran kahdessa on todennäköisesti lähempänä keskiarvoa. Jos vaimo käy ulkona saman verran niin se on ihan ok eikä minulla ole asian suhteen mitään valittamista. 2-3 kertaa kuussa ei mielestäni ole mikään normi juttu naimisissa olevalle perheen äidille. Tai perheen isälle. Varsinkaan kun minulle on usein vkl-töitä ja pitäisi rauhassa saada nukkua vkl-öinä.
Voin rehellisesti sanoa, että itselleni ei tulisi mieleenkään riekkua teillä tietymättömillä la-su yönä jos vaimolla olisi töihin herätys 05 su. aamuna. Mielestäni perhe-elämässä näistä menoista ja tuloista sovitaan yhdessä sekä etukäteen ja järjestellään asiat niin, että siitä ei koidu ylimääräistä vaivaa toiselle osapuolelle. Ei siis yksipuolisesti ilmoiteta viime hetkillä, että nyt mennään. Ja tullaan sitten kun tullaan. Meillä on pari kertaa käynyt niin, että minulla on su. työt jääneet tekemättä sen takia, että vaimoa ei ole kuulunut kotiin. Ei hän sen kauempana ollut kuin tämän Jossun luona jatkoilla, mutta se riittää kun minun pitäisi samaan aikaan olla töissä eikä kotona lapsenlikkana. Jos vaatimukseni tuntuvat liian kovilta niin ei voi mitään.Et voi määritellä vaimosi menemisiä omien menemisten mukaan tyyliin kun mä meen näin ja näin monta kertaa ulos, niin eihän vaimokaan voi enempää kuin mä.
Sinun täytyy ymmärtää että me ihmiset olemme erilaisia. Toiset ovat rauhallisempia ja enemmän kotona viihtyviä, toiset taas tarvitsevat enemmän omaa aikaa ja tuulettumista ystävien kanssa.
Jos siis edellytät vaimolta sitä että hän mukauttaa elämänsä sinun elämäsi mukaiseksi, häntä ennen pitkää alkaa ahdistaa ja hän tuntee itsensä vangituksi.
Siinä olet täysin oikeassa että perheessä täytyy menemisistä sopia etukäteen!
Kun sovitaan että menen ulos ja tulen kotiin kello silloin ja silloin, sopimuksesta täytyy pitää kiinni.
Tuossa olisi keskustelun paikka vaimon kanssa.
Myös täytyy elää niin ettei siitä koidu hankaluuksia muille perheenjäsenille.
Mutta myös vääränlaista määräilyä ja vallankäyttöä täytyy välttää sillä sekin on hankaluuksien aiheuttamista toiselle. - saippua_
Roksi kirjoitti:
Et voi määritellä vaimosi menemisiä omien menemisten mukaan tyyliin kun mä meen näin ja näin monta kertaa ulos, niin eihän vaimokaan voi enempää kuin mä.
Sinun täytyy ymmärtää että me ihmiset olemme erilaisia. Toiset ovat rauhallisempia ja enemmän kotona viihtyviä, toiset taas tarvitsevat enemmän omaa aikaa ja tuulettumista ystävien kanssa.
Jos siis edellytät vaimolta sitä että hän mukauttaa elämänsä sinun elämäsi mukaiseksi, häntä ennen pitkää alkaa ahdistaa ja hän tuntee itsensä vangituksi.
Siinä olet täysin oikeassa että perheessä täytyy menemisistä sopia etukäteen!
Kun sovitaan että menen ulos ja tulen kotiin kello silloin ja silloin, sopimuksesta täytyy pitää kiinni.
Tuossa olisi keskustelun paikka vaimon kanssa.
Myös täytyy elää niin ettei siitä koidu hankaluuksia muille perheenjäsenille.
Mutta myös vääränlaista määräilyä ja vallankäyttöä täytyy välttää sillä sekin on hankaluuksien aiheuttamista toiselle.Tietenkään kukaan ei voi määritellä kuin omat menemiset. Silti parisuhteessa on otettava huomioon molemmat osapuolet. Ei käy, että huomioidaan vain menevän tarve mennä. Täytyy huomioida myös 'ei- menevän' tarve olla menemättä.
Jos menevä mukauttaa elämäänsä, häntä todella saattaa ahdistaa ja hän voi tuntea itsensä vangituksi. Mutta jos 'ei menevä' mukautuu elämäänsä - hän sanoo toiselle vain "heippa taas", kun tämä menee menojaan, niin samalla tavalla se ahdistaa, vastakkaiselta suunnalta vain. Hän voi tuntea itsensä myös tarpeettomaksi, hylätyksi. Mitä järkeä on olla parisuhteessa, jos yhteistä aikaa on vain harvoin ja kumppani on useammin poissa kuin kotona?
- dhd
Vaimosi itsetunto vaikuttaa olevan rahassa, kropassa ja ulkonäössä. Se on heikko lenkki. Sen suhteen hänellä olisi paljonkin tehtävää, pitäisi lähteä ihan perusasioista. Kuten siitä, että aina jollain tuntuu olevan paremmin. Ei vain Jossulla. JOS sitä lähtee ajattelemaan näin. Se miksi ajattelee itselle ja läheisilleen näin haitallisella tavalla - on kaiken pahan alku ja juuri. Pitäisi opetella kiitollisuutta siitä mitä on, eikä miettiä mitä ei ole.
Suosittelen terapiaa molemmille, yhdessä ja erikseen. - Tanssitytto-80
Voit olla oikeassa kriisin suhteen, mutta aika itsekkäältä tuo silti kuulostaa. Ehkä kyseessä ei ole pelkkä kriisi, vaan myös halu ottaa vaihteeksi aikaa itselle. Kerran olette olleet vanhempia jo nuoresta asti. Ehkä häntä on alkanut ahdistaa jatkuva perhe-elämä.
Tuota on kyllä vaikea käsittää, että pelätään rupsahdusta jo tuossa iässä. Itse olen 37-vuotias, mutta ei näy vanhenemisen merkkejä. Aika harvalle niitä oikeasti vielä tässä iässä tulee. Tukkani tosin on aika harmaantunut, mutta senkin voi värjätä. Älkää tuollaisista vielä murehtiko. - Nokerronpa
Minulla ei ollut kolmekymppisenä mitään ikäkriisiä. Ensinnäkin elämäntilanteeni sattui olemaan silloin niin vaikea, että siinä oli tarpeeksi miettimistä enkä ehtinyt ajatella ikääni. Toiseksi olin vielä 30-vuotiaana alle 20-vuotiaan näköinen, ja sen vuoksi myös tunsin itseni nuoreksi.
Vanhemmalla iällä on ehkä jonkinlaista ikäkriisiä ollut, mutta siitähän et kysynyt. - ketuttaakovin
Jotakin yhteneväisyyksiä löytyy myös omasta suhteestani, silloin kun tapasin nykyisen avopuolisoni oli hän kova bilettämään ja minä biletin mukana, välillä hän kävi tyttökaverien kanssakin. Siten myöhemmin hiukan tasaantui ja varsinkin kun tuli raskaaksi. Siinä sitten "mammaloman" jälkeen alkoi meno jalka vipattamaan oikein kunnolla ja ikää oli 25v. Oli laiva reissuja, baariiltoja jne. Ja kun pitää ottaa ilo irti niin mahtui yksi "salasuhde" ukkomieheenkin, olin todella yllättynyt kun tuli ilmi. Näin niille kotiäideille käy, ihan kuin olisi jäänyt jotain kokematta ennen kuin sitoutui perheelämään.
- 7369
Aloitimme serustelun 24 / 19 vuotisina. Avioon 26 / 21v ja ensimmäinen lapsi ollessamme 28 / 23v.
Ennen penskan hankkimista elimme vilkasta sosiaalista elämää ja matkustelimme. Kummallakin oli omia menoja mutta eniten liikuimme yhdessä. Pisin matkamme oli 4,5 viikkoa omalla autolla Välimeren rannoilla 3:n valtion alueella.
Kun tenava tuli niin elämän rytmi muuttui täysin.
Muutaman kerran saimme vaimon systerin katsomaan tenavaamme rintaruokinnan loputtua, viettääksemme viikonlopun Tallinnassa ja kotimaan motellissa.
Jalat eivät vipattaneet.
Oma työni vaati matkustelua ja viikkoja hotelleissa joten kotoa käsin en halunnut lähteä mihinkään.
Kotivuosien jälkeen kannustin vaimoani AY- toimintaan ja paikallispolitiikkaan jotka vaativat kurssi- ja kokousreisuja jotka pisimmillään kestivät kerrallaan viikon.
Tenavien tultua yläasteikään aloimme yhdessä vaimon kanssa vipattelemaan kotimaassa mutta enemmän ulkomailla.
Tenavien lähdettyä omilleen lisääntyi vipattamisemme joka edelleen jatkuu.
Niin erilailla koemme samoja elämän vaiheita.
- miukumaukunalkutus
Minulla nyt ei varsinaista kriisiä ollut, ei ollut aikaa, koska taistelin hengestäni. Kun pahasta sairaudesta selvisin jotenkuten, olin niin kiitollinen elämästä ettei siihen tuonlaisia kriisejä mahtunut. Minulla oli erilainen vaihe, ehkä kriisi, koska odotin kuolemaa. Työpaikka meni alta koska en voinut enää tehdä työtä, se oli helvetinmoinen järkytys ja on edelleen. Pikkueläkkeellä eläminen, sairauskulut ovat päätä huimaavia, ei ole mitään herkkua.
Tuo vaimosi kriiseily tuntuu minusta todella lapselliselta kliseeltä ja jonkun verran myös oma naukumisesi asiasta. Selvittäkää keskenänne, on se ihme ellei kaksi aikuista osaa kommunikoida. Jos tuo vetää tuosta herneet nekkuun niin sitten vetää, erotkaa ellette pysty ratkaisemaan. On nuo huolenaiheet aika pieniä minusta, aikuistukaa nyt kunnolla ja akan kannattaisi lopettaa tuon itsensä ihailemisen ja keskittyä lapsiinsa.
Minä en sairauden vuoksi voinut tehdä lapsia enkä kelpaa adoptiovanhemmaksi, repikää siitä iloa tuohon turhaan valittamiseen. - nainen-54v
Kriisejä on ihmisillä jos jonkinmoisia. Ehkäpä vaimollasikin on sellainen. Vaikuttaa siltä, ettei hän on ole löytänyt omaa itseään, koska vertailee itseään muihin.
"ihan pyllystä kun mä en voi tuhlata shoppailuun kuin 300e/2vk ja "Jossu" voi laittaa 500e, ärsyttää tämä kituuttaminen".
Todella hölmöä ruikutusta. Kiittämätöntä. Mitä jos kysyisit siltä vaimoltasi, mikä pakko hänen on tuhlailla shoppailuun euroakaan? Tuollainen shoppailu kuulostaa tunnekorvausshoppailulta. Elämä tuntuu tyhjältä ja turhalta ilman sitä (tunnetyhjiö).
Minäkin voisin laittaa shoppailuun yli 1000 e kk. Vaan kun en laita. Miksi turhaa, minulla on jo kaikkea mitä tarvitsen. Laitan sijoituksiin, maksan asuntovelkaa enemmän, säästän. Suunnittelen matkaa, jonka toteutan jossain vaiheessa. Jos tarvitsee vaihtaa esim. kodinkone, on rahaa maksaa käteisellä. - saippua_
Tuttavallani on myös kolmenkympin tms. kriisi (tosin hän on vasta 27v). Mutta siihen ei liity mitään mainitsemistasi asioista. Vaan pikemminkin juuri päinvastaisista. Tämä nainen tuntee itsensä vanhaksi. Ei kiinnosta bilettäminen. Ei jaksa enää mennä minnekään. Hienolla matkallakin oli kaukana Karibialla (juuri ennen kuin saari tuhoutui hirmumyrskyssä...). Sielläkään ei mikään kiinnostanut. Nähtävyyksiä vähän katseltiin, rannalla, nukkumista enemmän kuin vuosiin. Tämä ei sinänsä auta vaimoasi yhtään. Paitsi niin, että kehota vaimosi menemään psykologin/terapeutin tms. ammattiauttajan pakeille.
Tuollaisessa koheltamisessa on aina takana jotain sellaista mitä ihminen ei itse hoksaa, ehkä koskaan. Kyseessä voi olla uupumus (tukka putkella monta vuotta putkeen opintoja?, töitä?, lasten syntymistä/kasvattamista, hoitamista...). Kotona ollessa ei voi rentoutua. Jossun kanssa voi. Taustalla voi olla todellakin masennus - tai sitten vaikkapa kaksisuuntainen mielialahäiriö. Jälkimmäisen huomaa juuri siitä, että ihminen alkaa hypomanian aikana mennä ja tulla ja tuhlata rahaa. Olisi mielenkiintoista selvittää miten suuri osa ylivelkaantuneista sairastaa tätä bipolaarisuutta.
Tosin tuollaiset oireet viittavat perin usein siihen, että parisuhteessa on selvittämättömiä, tiedostamattomia ongelmia. - ItsekkäätIloLinnut
Semmottii ne nuoret rouvat on ! Omani pistin kiertävään myyntiin. Sillä tienas vuoden hyvin mutta sitten se rupsahti, ei sitä kukaan enää ostanut, pistin sen pihalle vaikka olishan tuo halunnut jäädä mutta maku oli mennyt ja reppu nussittu pilalle. Lasten kanssa hommasimme uuden, saas nähdä tarviiko sitä myyrä ?
- kokemuksesta_puhun
Ei ole mitään ikäkjriisejä kummalakaan sukupuolella, joskus vain elämän meno muuttuu radikaalisti.
- asdgbad
Se, että sinulla ei ole, ei tarkoita sitä etteikö jollain muulla voisi olla. Aika monelle ihmiselle ikääntyminen on kova paikka. Ei välttämättä koko ajan, mutta asia nostaa päätään tasaisin väliajoin. Usein näin käy juuri uudelle vuosikymmenelle käännyttäessä. Se pistää ajattelemaan elämän rajallisuutta ja sitä mitä on saavuttanut siihen mennessä. Jotkut alkavat panikoida tässä vaiheessa. Se on vähän kuin biologinen kello naisilla. Hiekka valuu tiimalasissa vaikka niin ei haluaisi. Ja jos aika meinaa ajaa ohi niin tuloksena voi olla epätoivoista käyttäytymistä.
- 7369
Samaa mieltä kriisien ajoituksesta. Usein elämäntilanteiden muutoksen aiheuttama "kriisi" liitetään johonkin ikävaiheeseen.
Perhesuhteet, lapset, heidän varttumisensa ja varsinkin lähtönsä, hormonaaliset muutokset, eläkkeseen valmistautuminen yms. yms.
Minulla oli 3-kympin kriisi kun toinenkin penskamme oli syntynyt.
4-kympin kriisi lähdettyäni "varmasta" työpaikasta mielestäni antoisampaan mutta epävarmempaan.
5-kympin kriisi oli hieman myöhässä kun työsopimukseni purettiin 52 vuotisena.
Jne. Ikäkriisit ovat huuhaa selityksia. Elämäntilanteiden muutokset osuvat aina johonkin ikäkauteen.
- rajatonmies
Kolmenkympin kriisillä ei tarkoiteta elämäntilanteen muutosta, vaan tiettyä kypsymisvaihetta kehityksessä. Kun ihminen lähtee vajaan parinkympin tienoilla kotoaan opiskelemaan tai työelämään, hän asettaa itselleen joukon haaveita ja epämääräisiä maaleja, jotka voivat olla joskus epärealistisiakin, esim. tyyliin "olen varmaan kolmikymppiseksi mennessä jo miljonääri/kuuluisa/menestynyt".
Kolminkympin tienoilla hän pysähtyy reflektoimaan tilannetta ja tavallisesti huomaa, ettei todellisuus vastaa sitä mitä sen piti olla silloin kaksikymppisenä haaveillessa. Tätä seuraa ohimenevä vaihe, jolloin elämä näkyy epämääräisenä sinkoiluna suuntaan jos toiseen, jota taas tavallisesti seuraa toinen lievään masennukseen asti menevä vaihe, jonka aikana ihminen mitoittaa arvojaan ja maalejaan realistisempaan suuntaan. Tämä on osa ihmisessä tapahtuvaa kasvua ja muutosketjua, johon osaltaan vaikuttaa myös ikääntyminen ja sen mukanaan tuomat erinäiset muutokset kehossa.
Nämä eivät ole tarkkaan ikävuosista kiinni, vaan niiden rytmittymiseen vaikuttavat monenlaiset tekijät, kuten se mitä on ehtinyt oppia, ajatella, käydä läpi ja ymmärtää. Vaimosi varmaankin korjaantuu aikaa myöten. Mutta pidä asettamistasi rajoista kiinni, voihan sitä vaimo välillä mennä mutta sopimuksista on pidettävä kiinni eikä perheen hyvinvointia saa vaarantaa. - paskanielu
kuule kyl pystyy pitämää ku paskaa.olet nuor,i eti uus.joka jätkän kotioloja pitää kattoo.jos nyt oon sut hyväksymässä.sen äitee kyl tulee kysymää.ootko ruokaatehny mun pojalle.!ja jos et.antaa ymmärtää paskanielu ku mun poja veit.sitä se on miniä osa.nauti nyt siitä.saatha mulu.......
- jysrtr
Kriisi on muutostilanne. Niitä tulee eteen ihmiselämässä, aina jonkin ikäisenä.
Anna vaimosi mennä ja tulla, kunhan ilmoittelee etukäteen. Mitä jos kehittäisitte jotain kivaa yhteistä tekemistä? Ei voi olla rahastakaan kiinni esim. palkata lastenhoitajaa, kun shoppailuun voi käyttää 600 e/kk.- 7369
Kaksi ensimmäistä lausettasi sisältää totuuden pelkistettynä!
Jälkeen päin tarkasteltuna omani ajoittuvat 24v, 28v. 33v. noin 40v. 52v. 57v. 60v (asumismuoto ja elämäntavan muutos), 66v ja viimeinen 73v.
Elämä ollut pelkkää ikäkausikriisiä! - nainen_-53v
7369 kirjoitti:
Kaksi ensimmäistä lausettasi sisältää totuuden pelkistettynä!
Jälkeen päin tarkasteltuna omani ajoittuvat 24v, 28v. 33v. noin 40v. 52v. 57v. 60v (asumismuoto ja elämäntavan muutos), 66v ja viimeinen 73v.
Elämä ollut pelkkää ikäkausikriisiä!Näin on näppylät. Kriisit ovat kuin luotuja ihmiselämään! Miten muutoin sitä kehittyisikään, jos aina vaan on tasaisen kivaa eikä mitään henkisiä mullistuksia tapahtuisi.
Omat kriisini alkoivat jo lapsuudessa. Pahimmat olivat 7v, 9v, 14v. Lapsuus ja nuoruusaikaan sijoittuvat suurimmat identiteettikriisini. Olin liian varhaiskypsä, ajattelin liian aikuismaisesti, olin liian kiltti, otin liikaa vastuuta, paineita yms. kaikesta. Olin anoreksiaan taipuvainen ja paniikkihäiriöinen (ei tunnettu 70-80-luvulla tätä häiriötä). Vasta 20v elämä alkoi jotakuinkin sujua - sain vakituisen ihanan työpaikan, ja ystäviä lisää. Seuraavat kriisit aikuisiällä 23v, 26v. Lapset syntyivät ja kasvoivat, ei ollut aikaa kriiseillä, tai ajatella niitä. Kun olin 36v ja nuorin oli 3v, tajusin, että jossain vaiheessa varmasti pitää erota, ellei muutosta parempaan tule. Ei tullut, vaikka kuinka yritettiin ja yritettiin. Kriisiä oikeastaan 46v asti, kymmenen vuotta. En ymmärtänyt että ex vain sanoi haluavansa muutosta - vaan ei tehnyt mitään sen eteen. Sitten erosin, kriisit kotirintamalla loppui, mutta työelämässä alkoi 50v. Noihin väleihin on mahtunut erittäin paljon - aivan liian paljon, muutoksia, ja muutoksia - aivan joka suunnassa, suunnasta ja kaikkialla. Itsellä ja kaikilla läheisillä jotain, hyvinkin erilaista muutosta ja kriisiäkin. Nyt on jotenkin puhti pois. Menin psykologille ja aloitan psykoterapian. Jee! Tämä oli onneni täyttymys! - nainen_-53v
7369 kirjoitti:
Kaksi ensimmäistä lausettasi sisältää totuuden pelkistettynä!
Jälkeen päin tarkasteltuna omani ajoittuvat 24v, 28v. 33v. noin 40v. 52v. 57v. 60v (asumismuoto ja elämäntavan muutos), 66v ja viimeinen 73v.
Elämä ollut pelkkää ikäkausikriisiä!Näin on näppylät. Kriisit ovat kuin luotuja ihmiselämään! Miten muutoin sitä kehittyisikään, jos aina vaan on tasaisen kivaa eikä mitään henkisiä mullistuksia tapahtuisi.
Omat kriisini alkoivat jo lapsuudessa. Pahimmat olivat 7v, 9v, 14v. Lapsuus ja nuoruusaikaan sijoittuvat suurimmat identiteettikriisini. Olin liian varhaiskypsä, ajattelin liian aikuismaisesti, olin liian kiltti, otin liikaa vastuuta, paineita yms. kaikesta. Olin anoreksiaan taipuvainen ja paniikkihäiriöinen (ei tunnettu 70-80-luvulla tätä häiriötä). Vasta 20v elämä alkoi jotakuinkin sujua - sain vakituisen ihanan työpaikan, ja ystäviä lisää. Seuraavat kriisit aikuisiällä 23v, 26v. Lapset syntyivät ja kasvoivat, ei ollut aikaa kriiseillä, tai ajatella niitä. Kun olin 36v ja nuorin oli 3v, tajusin, että jossain vaiheessa varmasti pitää erota, ellei muutosta parempaan tule. Ei tullut, vaikka kuinka yritettiin ja yritettiin. Kriisiä oikeastaan 46v asti, kymmenen vuotta. En ymmärtänyt että ex vain sanoi haluavansa muutosta - vaan ei tehnyt mitään sen eteen. Sitten erosin, kriisit kotirintamalla loppui, mutta työelämässä alkoi 50v. Noihin väleihin on mahtunut erittäin paljon - aivan liian paljon, muutoksia, ja muutoksia - aivan joka suunnassa, suunnasta ja kaikkialla. Itsellä ja kaikilla läheisillä jotain, hyvinkin erilaista muutosta ja kriisiäkin. Nyt on jotenkin puhti pois. Menin psykologille ja aloitan psykoterapian. Jee! Tämä oli onneni täyttymys! - 7369
nainen_-53v kirjoitti:
Näin on näppylät. Kriisit ovat kuin luotuja ihmiselämään! Miten muutoin sitä kehittyisikään, jos aina vaan on tasaisen kivaa eikä mitään henkisiä mullistuksia tapahtuisi.
Omat kriisini alkoivat jo lapsuudessa. Pahimmat olivat 7v, 9v, 14v. Lapsuus ja nuoruusaikaan sijoittuvat suurimmat identiteettikriisini. Olin liian varhaiskypsä, ajattelin liian aikuismaisesti, olin liian kiltti, otin liikaa vastuuta, paineita yms. kaikesta. Olin anoreksiaan taipuvainen ja paniikkihäiriöinen (ei tunnettu 70-80-luvulla tätä häiriötä). Vasta 20v elämä alkoi jotakuinkin sujua - sain vakituisen ihanan työpaikan, ja ystäviä lisää. Seuraavat kriisit aikuisiällä 23v, 26v. Lapset syntyivät ja kasvoivat, ei ollut aikaa kriiseillä, tai ajatella niitä. Kun olin 36v ja nuorin oli 3v, tajusin, että jossain vaiheessa varmasti pitää erota, ellei muutosta parempaan tule. Ei tullut, vaikka kuinka yritettiin ja yritettiin. Kriisiä oikeastaan 46v asti, kymmenen vuotta. En ymmärtänyt että ex vain sanoi haluavansa muutosta - vaan ei tehnyt mitään sen eteen. Sitten erosin, kriisit kotirintamalla loppui, mutta työelämässä alkoi 50v. Noihin väleihin on mahtunut erittäin paljon - aivan liian paljon, muutoksia, ja muutoksia - aivan joka suunnassa, suunnasta ja kaikkialla. Itsellä ja kaikilla läheisillä jotain, hyvinkin erilaista muutosta ja kriisiäkin. Nyt on jotenkin puhti pois. Menin psykologille ja aloitan psykoterapian. Jee! Tämä oli onneni täyttymys!Tasaisen kivaan turtunut.
Pitkän kivan, tasaisen jakson jälkeen pienetkin epämukavuudet tuntuvat todella stressaaville.
Tämä viikko on ollut sellainen.
Ensin maanantaina ja tiistaina tunnin riitelyt pankin kanssa vuosien takaisista tapahtumista ja sitten tilannepäivitys.
Loppuviikko vuokra-asuntosetvimistä. Maksut myöhässä. Vuokralainen kadonnut. Asunto osittain tyhjennetty. Isännöitsijä on täysin tietämätön.
Emme ole koskaan ( 14 vuoteen ) edes nähneet vuokralaista, saati sitten saaneet mitään yhteyttä häneen.
Revohka jatkuu.
Nuo ovat tyypillisiä, sinänsä vähäisiä murheita tasaisen elämän keskellä.
Vertailukohteena alle 10 vuotta sitten todettu pakoputken korroosio ja sen lyhentäminen 30 sentillä ja operaation jälkeiset kuukaudet avannepusseineen ja sittemmin epähygieenisine roiskeineen eivät tuntuneet sen pahemmilta vaikka tulevaisuus oli hämärän peitossa.
Kaikki on suhteellista. Kalenteriajalla eikä tasavuosilla ole mitään yhteyttä näihin kriiseihin!
- nainen_-53v
Kyllä, vaimollasi on jokin kriisi. Muuten ei haittaa kriisit, mutta tuohon rahankäyttöön kannattaa kiinnittää huomiota. Jos teillä ei ole rahaa kalliiseen asuntoon, niin sinun tehtäväsi on se sanoa, ellei ja kun ei vaimosi osaa laskea ja budjetoida. Nimittäin pidemmässä juoksussa se menee aina näin "no money, no honey". Taloudelliset vaikeudet rassaavat suhdetta kaikkein eniten. Etenkin vaimosi tyyppisillä ihmisillä, jotka eivät osaa laskea.
- zunamitulee
ei 30 oo ku kiire lastenhoidon ja työssäkäymisen kriisi.eikä sitä sillon tajua ku on aina tukkaputkella.mut sitte ne kriisit tulee ku se lopuu.mitä helv..nyt teen.sit tulee zunami!!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091890
Mika Muranen juttu tänään
Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras91485Välillä käy mielessä
olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.811457Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."
Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum131449- 1491378
- 981299
- 231297
Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta
Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt6481219Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa
On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida161107Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."
Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih81098