ajanjanksona. Maa nousi ja kehittyi kaikin tavoin, demokratia toimi, ihmisoikeudet olivat turvattuja, töitä ja leipää piisasi. Kenen etu ja tarve on haukkua ja kirota tuota aikaa, kenellä täällä oli silloin muka paha olla? Typerää oman maan ja kansan sekä sen historian mustamaalausta jopa ulkomaita myöten.
Jos joku kokoomukselainen ei kovasta halustaan huolimatta päässyt ministeriksi niin sitäkö koko kansan pitäisi vieläkin itkeä. Minulle ihan sama keitä hallituksissa istui kunhan asiat olivat hyvällä mallilla.
Jos joku kokoomukselainen ei kovasta halustaan huolimatta päässyt ministeriksi niin sitäkö koko kansan pitäisi vieläkin itkeä. Minulle ihan sama keitä hallituksissa istui kunhan asiat olivat hyvällä mallilla.
Vastaukset 175
Vanhimmat
Ei kyse ole mistään mustamaalauksesta vaan tosiasioiden tiedostamisesta! Siksi toiseksi alkulauseessa on suoranaisia valeita!
"Maa nousi ja kehittyi kaikin tavoin, demokratia toimi, ihmisoikeudet olivat turvattuja, töitä ja leipää piisasi."
Nimenomaan demokratia ei pelannut! Ja miten se ilmeni?
- naapurimaa puuttui sisäisiin asioihimme ennenkuulumattomalla tavalla!
- vaalit toki pidettiin rehellisesti, mutta mitä niistä seurasi?
- riippumatta vaalituloksesta samat puolueet olivat hallituksessa ja jotkut siitä ulkona
- sama presidentti valittiin viisi kertaa, joista yksi oli poikkeuslailla ilman mitään poikkeustilaa
Kas tässä lyhyt luettelo sen ajan kummallisuuksista:
Tuona aikana naapuri otti melkoisia 'vapauksia' Suomen suhteen:
- se painosti ja uhkaili
- puuttui presidentin valintaan ja hallituksen kokoonpanoihin
- jotkut puolueet olivat aina hallituksessa ja toiset eivät vaalituloksesta riippumatta
- Suomessa vallitsi sensuuri ja itsesensuuri
- muutimme jopa historiaamme naapurille sopivaksi
- naapuri puuttui kirjallisuuteen, uutisiin, elokuviin ja TV-ohjelmiin
Naapurimaan painostus vaimeni hiljalleen 80-luvulla ja päättyi naapurimaan romahdukseen 1991! Vasta sen jälkeen Suomen voitiin katsoa olevan vapaa ulkomaisesta painostuksesta!
Täytyy olla ääristallari luonnoltaan jos ei noita asioita tiedä/muista/tunnusta!
riippumatta vaalituloksesta samat puolueet olivat hallituksessa ja jotkut siitä ulkona
Hallituksen muodostavat ne puolueet jotka kykenevät sopimaan keskenään hallitusohjelmasta, etkö tätäkään tiennyt. Ei sinne mitään puoluetta säälistä valita jos sen seura ei muita miellytä kuten jatkossa Halla-ahon persut. Ala jo itkeä halla-aholaisten puolesta kun ne on jo nyt ennalta blokattu ulos tulevista hallituksista.
Itket Kokoomuksen puolesta mutta mikä velvoite muilla puolueilla olisi ollut ottaa se hallitukseen jänkkäämään suuren rahan puolesta. Kyllä suurella rahalla oli ilman Kokoomustakin omat vaikutuskanavansa ja tehokkaat olivatkin. Ei Suuri Raha Kokoomusta tarvinnut ja vuorineuvoksethan olivatkin innokkaimpia neukku- ja Kekkos-faneja ihan ilman ulkopuolista painostusta. Heillä kun oli maan etu mielessään toisin kuin äärioikeistolla. Oikein hyvä kun erilaiset lahtarien lukupiirit pidettiin sivussa maan asioista niinä vaikeina aikoina.
------ se painosti ja uhkaili----
Anna esimerkki uhkauksesta, edes yksi, ole hyvä.
"Hallituksen+muodostavat+ne+puolueet+jotka+kykenevät+sopimaan+keskenään+hallitusohjelmasta,+etkö+tätäkään+tiennyt.+"
Tavallisissa+oloissa+on+näin,+mutta+suomettuneisuuden+kausi+ei+ollet+lähelläkään+"tavallisia+oloja"!+Neukku+teki+Suomelle+ja+presidentillemme+tiettäväksi,+että+se+ei+sulata+Kokoomuksen+hallitukseen+pääsyä!+Tästää+kertoi+mm.+J.+Virolainen+Juhannuspommi-kirjassaan!+Siksi+sitä+ei+otettu+mukaan+laisinkaan+vaalimenestyksestä+riippumatta.+Käytännössä+hallituks+muodostettiin+aina+punamultapohjalta+ja+siinä+oli+AINA+mukana+SDP+ja+Kepu+ja+usein+myös+SKDL.
Paitiossa+olo+takasi+Kokoomukselle+sympatia-ääniä+ja+sen+kannatus+nousi+tuona+aikana+14+%+-->+24+%,+Hallituspuolueita+se+jurppi,+koska+kun+jossakin+kannatus+lisääntyy+on+se+toisilta+pois.+Ne+olisivat+mielellään+ottaneet+Kokoomuksen+mukaan,+mutta+"yleisistä+syistä"+(Virolaisen+ilamisu)+eivät+voineet!
"Itket+Kokoomuksen+puolesta+mutta+mikä+velvoite+muilla+puolueilla+olisi+ollut+ottaa+se+hallitukseen+jänkkäämään+suuren+rahan+puolesta."
Kokoomus+on+yksipuolue+muiden+joukossa+ja+demokratian+perusteisiin+kuuluu+juuri+se,+että+vaalit+vaikuttavat.+Ei+Kokoomuksen+paitsio+muista+puolueista+suinkaan+johtunut+vaan+neukun+vetosta!
Asialla+oli+suuri+periaatteellinen+merkitys+ja+se+oli+loistoesimerkki+naapurin+vaikutuksesta+sisäpolitiikkaamme!
"Anna esimerkki uhkauksesta, edes yksi, ole hyvä."
Painostus on uhkailun yksi muoto. Sitä ei todellakaan tehty julkisesti, mutta annettiin toki "ymmärtää", että parasta olisi, jos...
Mutta jos yhden (vain yhden?) esimerkin haluat niin saamasi pitää:
"Suomessa Solženitsynin kirjoja aikaisemmin julkaissut kustantamo Tammi torjui kohutun suomennoksen Vankileirien saaristo julkaisemisen ulkopoliittisista syistä. Tammessa tiedettiin kirjan olevan poliittista räjähdysainetta heti, kun oli tutustuttu sen englannin- ja ruotsinkielisiin käännöksiin. Kirjan pelättiin vahingoittavan Suomen virallista neuvostoystävällistä ulkopolitiikkaa vuonna 1974. Tällöin elettiin kaikkein voimakkainta suomettuneisuuden aikaa, jolloin lehdistö ja myös kirjakustantamot taipuivat itsesensuuriin aiheissa, joiden oletettiin olevan Neuvostoliitolle kiusallisia.
Tammi joutui painostuksen alaiseksi ja luopui hankkeesta. Pääministeri Kalevi Sorsa oli ruotsalaisen kustantajan Wahlström & Widstrand:n kustantajan Per Gedinin muistelmien Förläggarliv mukaan sanonut Hellemanille: "Tämä ei tietenkään ole painostusta, vaan kustantaja päättää itse julkaistako vai ei. Hän antoi myös ymmärtää, ettei tätä keskustelua heidän välillään ollut koskaan käyty."
On ilahduttavaa kuitenkin se, että Tarkkispoika haluaa määrävälein tuoda nämä asiat esille ja verestää muistoja! Kiitettävää rohkeuttta ja siksi aplodit:-D
----usein myös SKDL.---
SKDL:n kuten myös TPSL:n hallitustiet nousivat pystyyn ja Kekkosen aikana, joten äärivasemmistoa ei suosittu.
.......Kokoomus on yksipuolue muiden joukossa ja demokratian perusteisiin kuuluu juuri se, että vaalit vaikuttavat.----
Kaikki hallitukset meillä sotien jälkeen perustuivat vaalitulokseen. Jos Kokoomus sai 30 paikkaa tai vaikka enemmänkin niin silti muilla oli 170 paikkaa eli Kokoomus oli aika pieni tekijä lopultakin.
Sinulta pyydettiin esimerkkiä uhkailusta mutta ihan odotetusti et sitä kyennyt antamaan vaan meni pahasti selittelyksi. Painostus ei todellakaan ole uhkaus, ei missään mielessä ja tuo mitä kirjailet " annettiin toki "ymmärtää", että parasta olisi, jos..." on täysin keksittyä ilman todisteen häivääkään.
Mitä Solzenitsyniin tulee niin kerrot itsesensuurista, et N-liiton tekemästä uhkauksesta.
Mikähän siinä kun oikeiston on niin mahdottoman vaikeeta esittää minkäänlaisia todisteita huutelunsa tueksi.
Ihanko huvikseen riehuivat Kabulissa, Prahassa ja Budapestissa. Yksi ongelma toisaalta oli, että kaikki nuo ep.onnistuivat surkeasti. Prahan miehittäminen erkaannutti enemmistön Suomen vasemmistosta 'sloboista', Unkarin miehitys hanksloitti tunkion sisäistä tilannetta ja Afganistaniin hyökkääminen oli viimeinen pisara. Kaikista suurimpia itäblokin myötöilijöitä olivat Suomessa 70-luvulla lopulta vanhat porvarit ja nuoriso.
1960 ja 1970 luvuista jäi ainakin se mieleen, kuinka YLE:ä johtivat Repo, Raatikainen ja Kiuru vähän myöhemmin. Kansaa aivopestiin säälimättä kommunismin ihanuudesta näin naapurissa ja naapurineljännes ohjelmilla. Niissä Neuvostoliitossa hunaja virtasi ja balalaikat soivat.
Tietty demarisiipi pesi nuorison kanssa. Aarne Saarinen tuomitsi neuvostoimperialismin täysin. Prahan syksystä lähtien kaikki neukulta tulevat rahalliset avustukset SKP:lle ohjattiin suoraan Taisto Sinisalolle. Taisto Sinisalo oli oikeastaan ainut neukkua vuoden 68 jälkeen myötäillyt näkyvä äärivasemmiston johtaja.
Tämä tietenkin johtui siitä, että SKDL ja monet äärivasemmalla tuomitsivat Neuvostoliiton Prahan miehityksen. Miksi et noudata samaa linjaa esimerkiksi Bäckmanin touhujen suhteen. Tilanne tuntuu nyt olevan toisinpäin, vaikka eipä Suomessa mitään suurta äärivasemmistoa enää ole. Vasemmistoliittokin on lähinnä punaisesti mitattuna keskellä.
"1960 ja 1970 luvuista jäi ainakin se mieleen, kuinka YLE:ä johtivat Repo, Raatikainen ja Kiuru vähän myöhemmin. Kansaa aivopestiin säälimättä kommunismin ihanuudesta näin naapurissa ja naapurineljännes ohjelmilla. Niissä Neuvostoliitossa hunaja virtasi ja balalaikat soivat."
Taitaa dementia vaivata papparaista jo pahasti. Itse asiassa kummassakin ohjelmassa käsiteltiin myös NL:n ongelmia eikä tietääkseni koskaan esitetty väitteitä, että NL:ssa ihmiset olisivat olleet vauraampia kuin esim. Suomessa tai USA:ssa.
Neuvostoliiton sisäinen propaganda kyllä antoi lännestä väärän kuvan ja neukuille itselleen oli yllätys nähdä Suomen matkoillaan tyytyväisiä ja omaa maataan vauraampia työläisiä. Eivät he ymmärtäneet sitäkään, että se oli juuri heidän luomansa uhan ansiota, että näin oli. Uhan poistuttua eriarvoistuminen on alkanut taas voimakkaana ja sen seurauksena myös yleinen taloudellinen tyhjäkäynti.
Se on totta, että noissa maintuissa ohjelmissa ei silti kerrottu NL:n kaikista ongelmista eikä niistäkään, joista kerrottiin, kerrottu aina kuinka pahoja ne todella olivat. Syy oli usein myös siinä, että virallinen NL ei kertonut niistä ohjelmantekijöille eikä sallinut haastatella ihmisiä vapaasti. Varmaankin ihmisille, jotka hankkivat tietonsa vain noita ohjelmia kuuntelemalla, syntyi liian ruusuinen kuva NL:sta. Mutta kuka niitä ohjelmia muka oikeasti kuunteli? Niillähän oli se maine, mikä oli. Ihmiset kuitenkin itse matkustivat silloin NL:ssa ja kaikesta huolimatta näkivät itsekin jälkeenjääneisyyden ja yhteiskunnan sulkeutuneisuuden. Vakka hekään eivät nähneet sitä pahinta, koska turistien liikkumista ja kontakteja paikallisten kanssa rajoitettiin. Silti, kommunistilehtien ja naapurineljännkesien propagandalla ei ollut paljoakaan vaikutusta suureen yleisöön.
Samaa tapahtuu osittain nytkin. Jos esimerkiksi kuvataan Lähi-idän tapahtumia , ei niitä kovin puolueettomasti tarkastella. Tiedonvälitys näin netin aikakaudella kuitenkin tuo tapahtumat sentään tietoon ja niistä on suht helppo päätellä se taustoitus, joka jätetään uutisissa ja ajankohtaisohjelmissa kertomatta.
Suurvallat, ja pienemmätkin, pelaavat aina likaisia pelejään omien etujensa, tai siis kulloinkin vallassa olevien ryhmien etujen, mukaisesti. On uskomattoman typerää myydä kuvaa, jossa yksi on täysin paha ja toiset niin hyviä, etteivät ikinä tee mitään väärää. Sellainen kun maailma ei vaan ole. Toki länsimaat ovat monessa suhteessa parempia paikkoja kuin esim. Venäjä, mutta jos puhutaan siitä, kuka milläkin keinoilla etujaan ajaa ja minkä verran siinä välittää ihmisistä, eivät erot ole niinkään suuria. Ei varsinkaan sen paikallisen väestön kannalta siellä.
YLE ei kertaakaan arvostellut neuvostotunkiota edes vasureiden möykätessä Prahan syksyn aikana. Leinon tytär raportoi kuin robotti. Oli se sinänsä melko huvittava näky, koska vihanneshan väitti, että Prahaan oli menty pysäyttämään nimenomaan 'sosiaalidemokratian elvyttäminen'. Aarne Saarinen oli kaikista äänekkäin Neuvostoliiton arvostelija muutaman muun oikkarin kanssa. Kekkoslovakian media toisti YYA-mantraa.
Tammi ei ole yhtäkään vankileirien saaristo-kirjaa painanut tai julkaissut, vaan vasta mainitsemasi kustantaja v.1974 ensimmäisen painoksen ja tuolta lisätietoa tuosta asiasta https://fi.wikipedia.org/wiki/Gulag:_Vankileirien_saaristo
Tää netti on kyl hyvä.
-----Neukku teki Suomelle ja presidentillemme tiettäväksi, ----
Miten se sen teki, löytyisikö väitettäsi luotettavampaa todistetta ?
-----Neukku teki Suomelle ja presidentillemme tiettäväksi, ----
Miten se sen teki, löytyisikö väitettäsi luotettavampaa todistetta ?
Silkkaa valehtelua. Kukaan mainituista johtajista ei ollut kommunisti eikä Yle valehdellut Neuvostoliiton olosuhteista kuten sinä tyhmä ja katkera muumio valehtelet Ylen tekemisistä.
Osa mainituista asioista elää ja voi hyvin tänäkin päivänä. Jopa naurettavuuksiin asti. Lastenohjelmista kielletään intiaanihahmot, vanhoja elokuvia sensuroidaan, hallituksen muodostavat suurimman vaalitappion kärsineet puolueet, historiaa muutetaan piilottelemalla patsaita jne. Eivät ole enää kirjaroviotkaan kaukana. Eikä itänaapuria tarvita tähän lainkaan.
Tietääkseni lehdistölle saatiin tuona aikana täysi ilmaisun vapaus, jota ei ollut 1918-44. Paha asia, kenelle ?
Suomessa oli täysi sananvapaus jo aikajaksolla 1918-1944 poislukien kommunistit. He pääsivät ääneen vuonna 1944, mutta samalla tuli voimaan kieltolaki, joka kielsi kirjatoista ja myynnistä suuren joukon kirjallisuutta ja elokuvia. Raja oli tiukka ja johti mm. Ryhmy ja Romppainen-teosten kieltoon!
-----Suomessa oli täysi sananvapaus jo aikajaksolla 1918-1944 ----
Tuo on nyt kyllä ihan täyttä kukkuluuruta. Jokainen joka on perehtynyt tuon aikakauden Suomen historiaan sen tietää.
Suomeen hyökänneessä Neuvostoliitossa sananvapaus oli yhtä kuin Stalinin palvonta.
Ja täälläkin oli kommareilla ihan hyvät olot. Toivo Antikainen tapettiin vasta tunkiossa tsushana Suomen luksusvankilasta päästyään. Stalin luokkasi itseasiassa diktatuuria ajaneiden suomalaisten kommunistien ihmisoikeuksia niin pahasti, että Terijoen hallitukseen oli vaikea etnisiä Neuvostoliiton suomalaisia.
Raoul Palmgren olisi suoraan ammutti Neuvostoliitossa. Palmgrenin ja Antikaisen tapaukset melko lailla todistaa tarkkispojan roskan. Hitlerhän joutui juuri tuollaisten tapausten perusteella perustamaan 'Kansanoikeuden' ja nimittämään bolsuilta oppinsa saaneen Freislerin sen johtoon. Kansanoikeudessa saatiin kyllä tuomiot slaavilaisella musta tuntuu-periaatteella. Kommunistien tavoitehan oli sodan jälkeen Suomessa juuri muuttaa oikeuslaitos tällaiseksi. Leinon vangeista ei käytännössä kukaan ollut syyllistynyt mihinkään rikokseen.
Miten tuo Suomeen liittyi, täh?
"Leinon vangeista ei käytännössä kukaan ollut syyllistynyt mihinkään rikokseen."
Aika moni 1918 punaisina ammutuistakaan ei ollut.
"Ja täälläkin oli kommareilla ihan hyvät olot"
Ei olisi olleet, jos lapualaiset ja muu oikeisto olisi saanut päättää. SDP ja liberaalit olivat ne, jotka tekivät meistä parempia kuin Stalinin valta. Oikeisto haukkui heitä maanpettureiksi ja uhkaili väkivallalla, ja välillä myös toteutti uhkauksiaan. Jos oikeisto olisi saanut vapaat kädet, olisi meno täälläkin ollut vähintään sitä, mitä se oli itärajan takanakin.
Nythän toki oikeisto on toittomassa "puolustaneensa demokratiaa" ja "ihmsioikeuksia", mitä se ei koskaan todellisuudessa tehnyt, vaan olisi halunnut tuhota ja tappaa ne, jotka niitä todellisuudessa puolustivat. Väinö Tannerkin, jonka ansiota aika pitkälti on se, että olemme edelleen itsenäisiä, hakattiin oikeiston toimesta.
Mutta sehän se on oikeiston toimintatapa: muut tekevät työt ja oikeisto tulee ja syö työn hedelmät.
Ja palkaksi Suomen äärivasemmisto halusi murhata Tannerin ja muut vastaavat luokkavihollisina. Isovenäläisillehän Tannerit ja muut vastaavat demarit olivat pelkkää lahdattavaa bonusta, tsushia ja vieläpä menshevikkejä. Ribbentrop kutsui talvisodan aikana Tanneria menshevikiksi ja Zdanovin mukaan sotasyyllisyysoikeudenkäynti ilman Tanneria olisi ollut kuin auto ilman kuljettajaa. Fagerholm oli toinen entinen rauhanoppositiolainen ja maltillinen vasuri joka sai sylkeä päälleen. Prahan miehityksen jälkeen järki palasi sentään suomalaiseen vasemmistoon sinisalolaisia lukuunottamatta.
"Nythän+toki+oikeisto+on+toittomassa+"puolustaneensa+demokratiaa"+ja+"ihmsioikeuksia",+mitä+se+ei+koskaan+todellisuudessa+tehnyt,+vaan+olisi+halunnut+tuhota+ja+tappaa+ne,+jotka+niitä+todellisuudessa+puolustivat.
Puolustivat+ketkä?+Äärivasemmistoko?+Eivät+he+ole+koskaan+kaivanneet+vapaita+vaaleja?+Miksei?+Koska+eivät++niissä+menestty!+Tämän+päivän+kannatussaldo+kun+on+0,3+%!+Kaipa+siinä+tulee+mieleen,+että+jonkinlainen+Venäjän+"laskutapa"+olisi+poikaa!
Pari+päivää+sitten+viimeksi+kannatit+suuresti+sitä+70-luvun+vaihetta,+jossa+täysin+Eduskuntavaalien+tuloksesta+riippumatta+jotkut+puolueet+olivat+aina+hallituksessa+ja+toiset+taasi+eivät?+Se+tilanne++voi++miellyttää+sinua,+mutta+ei+se+todellakaan+edusta+demokratian+puolustamista.+Oikeassa+demokratiassa+puolustetaan+vaalitttulosta+AINA!+Myös+silloin+kun+tulos+ei+miellytä!+Se+juuri+on+vialla+äärivasemmiston+mielestä+demokratiassa!+Suomi+ON+demokratia+ja+SIKSI+meillä+ei+vaalitulos+ole+koskaan+102+%!
"+Väinö+Tannerkin,+jonka+ansiota+aika+pitkälti+on+se,+että+olemme+edelleen+itsenäisiä,+hakattiin+oikeiston+toimesta."
Missä+ja+koska?+Ennen+sotia+Tanner+oli+jo+tavan+takaa+ministeri!+Sen+sijaan+juuri+Neuvostoliitto+halusi+väkisin+tehdä+hänestä+sotasyyllisen+sen+ajan+äärivasemmiston+(SKDL+ja+kommunistit)+hurratessa+taustalla!
"Mutta+sehän+se+on+oikeiston+toimintatapa:+muut+tekevät+työt+ja+oikeisto+tulee+ja+syö+työn+hedelmät."
Puhut+porvareista+ikäänkuin+24+%+kansasta+olisi+jotakin+vuorineuvoksia!+Kyllä+yrittämiseen+on+aina+liittynyt+osaaminen+ja+kova+työnteko!
Alenius pyysi anteeksi sotajuttuja ja ehkä Aarnekin piti niitä kohtuuttomina. Kyllä se oli kokkare jonka kanssa Albert Akulov kännäsi syksyllä 68 ja naureskeli Dubcekin pidätykselle. Akulov kysyi suoraan kokkareelta, että haluaako herra kuulla Prahan syksystä virallisen version vai totuuden. Vasemmistolaisille Prahan miehitys oli isovenäläistä sikailua.
Etkö sinä typerys ole lukenut lainkaan Suomen historiaa? Tanner joutui pakenemaan oikeiston väkivaltaa, mutta vei tapauksen oikeuteen ja ensimmäistä kertaa oikeistopässi sai tuomion, vaikkakin liian lievän.
Oikeisto on ahneita typeryksiä ja paskiaisia, joilta puuttuu selkäranka, kuten sinultakin.
Paitsi tietenkin ne puolimiljoonaa Ruotsiin muuttanutta.
Mitä niistä? Sodan jälkeen Suomella kesti aikansa nousta ahdingosta ja 60-luvun alussa meillä oli runsaasti kouluttautumatonta työvoimaa asumassa väärissä paikoissa ja vailla töitä! Oli varsin onnekasta sekä Suomen että heidän kannaltaan, että löytyi mahdollisuus muuttaa työn ja parempien elinolosuhteitten perässä viereiseen maahan. Millä muulla kansakunnalla on ollut samaa etua?
Osa heistä on muuttanut jo takaisin samalla kun koulutustaso on Suomessa noussut huimasti!
Muuttoaalto oli kylläkin 60-luvun lopulla. Muuttoaalto johtui osittain evakoille ja rintamamiehille annetuista elinkelvottomista maaplänteistä. Maalta muutettiin ensin kaupunkeihin ja lopulta painuttiin Ruotsiin työn perässä. Isäntiin ei toki nämäkään muutokset koskeneet sen enempää kuin nykyiset kikytkään.
Mihin ihmeen "isäntiin"? Uskotko maaseudulla olevan jonkinlaisia "isäntiä"? Todellisuudessa tilakoot ovat muuttuneet suuremmiksi ja jarjatilat ovat äärimmilleen koneistettuja. On aivan tavallista, että se "isäntä" on todellisuudessa pariskuntta, jolla on lapsia ja jotttka kahdestaan pyörittävät aamusta iltaan 20-40 pään lypsykarjalaumaa. Siinä tehdään 12 h:n työpäiviä ilman apulaisia ja sinä elät puolestasi ajatusmaailmassasi jossakin 30-luvun tilanteessa?
Isännäthän ne vinkuu eniten Venäjä-pakotteiden poistamisesta ja osoittaa vuoden 68 tavoin kenen joukoissa seisovat. Putinin Gobbelsin musikka Peskovin maatuska Tatiaana Navka esiintyi peräti Valion mainoksessa Venäjällä. Minä en ainakaan halua tukea sapuskan kuskaamista verovaroilla meitä vihaavalle roskaväelle Petroskoihin ja Pietariin.
Minäkin tein töitä autotehtaalla Ruotsissa Suomessa ei ollut mitään -70 luvulla ei mitään. Nyt sitten nää nuijat elää kuin lehmät pellossa ja ilakoivat tyyliin köyhät kyykkyyn, mistään ihmisoikeuksista ei kannata kehuskella ja EU täysi haiseva läjä pelkkää rahan menoa siihen vielä NATO voi voi lintukotoa oikein vitsi koko sotilasliitto mitä ne muka voisi tehdä muuta kun uhota eivät edes haluaisikaan turha luulla että Suomi olisi jotain tuossa suurvalta politiikassa on niinkuin hyttysen kasa itämeressä ininää niin kuin itikoilla.
Ollaan siirrytty kokomus keinotlu talouteen, kokomus kepu,,sdp vihreät ajaa epärehellistä keinottelua.
esim... Räikeää Suomi korruptiota ovat asumistuet. Niillä ylläpidetään läpi korruptoitunutta asunto pajatsoa Etelä-Suomessa !!!
Samoin ek tuet, mtk tuet ovat suurelta osin korruptiota. Ne on rikkaiden sosialismia verovaroin !
mm. sipilän miljoonat ovat yritystuki rahoja, joita on keinoteltu , siis verovaroja !!
Ja suuri korruptio on palkolais turismi bisneksessä, kun se maksa yli 3 miljardia e vuodessa kaikkine kustannuksineen ja siihen kallis viranomaistyö, se terroristi jahti päälle...
Kuka muuten antoi tapahtua se n. 35000 turistin tuonnin 2015, läpi ruotsin, ohjattuna toimintana. Kuka ottaa vastuun ? Presidentti, pääministeri, sisäminissteri, ulkoministeri ???
Ketkä alistuivat eu määräyksiin ja ottivat nuo turistit vastaan, ja nyt maksattavat lomat veronmaksajilla ???
-----Kukaan ei näytä ottavan vastuuta verovarojen haaskauksesta pakolais turimiin ! Se on korruptiota se !!
-----Älkää kuitenkaan enää äänestäkö noita ahneen korruption edistäjiä, ja isänmaattomia eu alistujia...!!
70-luku oli turvallista aikaa, elämä ei ollut rikasta eikä köyhää.
80-luku päätty sitten miten päättyi.
Mitä jos nyt jos painostettiin sotaharjoituksilla ja yritettiin torpata EEC ja muu lähentyminen Länsi-Eurooppaan.
On totta että NL painosti Suomea mutta nykyään meillä on EU:n jäsenenä vielä vähemmän poliittista liikkumavaraa kun "Kekkosen aikana". Myös sanavapaus on rajoitetumpaa. Huonoa on myös taloudellisen itsenäisyyden menettäminen. Suomettumisen aikana suomalaiset sentään omistivat oman maansa luonnovarat eikä NL pyrkinyt esim. Suomen terveyssektorin markkinoille. Nyt on kaikki oltava yksityistä ja kaupan myös ulkomaalaisille. Kekkonen myös torppasi yhteiset sotaharjoitukset NL:n kanssa, nyt USA harjoittelee täällä vähän väliä. Ehkä kuitenkin pahinta on kansanvaihto johon EU:n ja USA:n johto meitä painostaa, tämä toiminta on selvää kansanmurhaa. Annan yhden esimerkin vapautemme rajoittamisesta: Vuonna 1977 ostin "Finnpost" nimisestä postimyyntifirmasta paidan jossa luki isoilla kirjaimilla: Niggers Beware". Ei taitaisi onnistua suomalaiselta firmalta enää tänä päivänä tuon paidan kaupustelu.
Kuka EU-maa on hyökännyt kimppuumme tai minkä EU-maan edustaja on uhkaillut Beljakovin tavoin tankkien lähettämisellä. Kerro ihmeessä!
Goldman sachs syö pöydässäsi, koska suomen isänmaattomat ahneet kokoomus ketaleet ja naivit sdp vihreät ovat oman kansansa myyneet keinottelijoille,,, muutamaa hopearahaa vastaan ovat kavaltaneet isänmaan......
Ja silti se on Venäjä joka veloittaa Suomelta miljoonan euron vuokraa pelkästä Saimaan kanavasta. New Yorkin rahamiehet tietävät Suomen luotettavaksi maaksi.
Melkoisen valheellinen kuvaus nykyelosta?
"On totta että NL painosti Suomea mutta nykyään meillä on EU:n jäsenenä vielä vähemmän poliittista liikkumavaraa kun "Kekkosen aikana"."
Ja miten noin konkreettisesti? Toki kaikki vaalit voidaan pitää rehellisemmin ilman poikeuslukuja ja kaikki kelpaa ehdokkaista ilman "pääkonttorin" vetoa, joten mitä tarkoitat käytännössä?
"Myös sanavapaus on rajoitetumpaa. "
Millä tavalla? Kukaan ei puutu kirjallisuuteemme, elokuviin tai TV-ohjelmiin!
"Huonoa on myös taloudellisen itsenäisyyden menettäminen. Suomettumisen aikana suomalaiset sentään omistivat oman maansa luonnovarat eikä NL pyrkinyt esim. Suomen terveyssektorin markkinoille. Nyt on kaikki oltava yksityistä ja kaupan myös ulkomaalaisille. "
Kilpailun lisääminen parantaa tuottavuutta! Suljetut markkinat traas kasvattavat palvelujen ja tuotteiden hintoja!
"Kekkonen myös torppasi yhteiset sotaharjoitukset NL:n kanssa, nyt USA harjoittelee täällä vähän väliä. "
Ja tulevat armeijan johdon PYYNNÖSTÄ! Ilman pyyntöä eivät tule!
"Ehkä kuitenkin pahinta on kansanvaihto johon EU:n ja USA:n johto meitä painostaa, tämä toiminta on selvää kansanmurhaa."
Taidat olla ainoa, joka moisesta on kuullut? Kerrotko tarkemmin tästä "vaihdosta" ja miten se käytännössä ilmenee?
"Annan yhden esimerkin vapautemme rajoittamisesta: Vuonna 1977 ostin "Finnpost" nimisestä postimyyntifirmasta paidan jossa luki isoilla kirjaimilla: Niggers Beware". Ei taitaisi onnistua suomalaiselta firmalta enää tänä päivänä tuon paidan kaupustelu."
Mikäpä sen muu estäisi kuin oma järki?! Sen sijaan vuoteen 1977 verraten on käytössäsi laaja Interbnetti ja löydät sieltä varmasti toimittajan, joka tuollaisen (tai tuontasoisen) paidan toimittaa! On oma asiasi sitten, että pidätkö sitä!
Ne 'pyytäjät' onkin näiden mielestä niitä agentteja, Sinisalo taas oli muka 'rauhanmies'. Itä-Ukrainassa ja Krimillä onkin murhattu jobpaljon tataarin kieltä puhuvia 'lännen agentteja'.
------nykyään meillä on EU:n jäsenenä vielä vähemmän poliittista liikkumavaraa kun "Kekkosen aikana"."
Ja miten noin konkreettisesti?-----
Juuri tänään päättivät EUn ympäristöministerit kokouksessaan, että Suomi ei voi lisätä metsäteollisuuttaan tai hakkeen käyttöä tai joutuu maksamaan itseään rikkaammille maille lujat sakkomaksut.
Koska neukku mahtoikaan puuttua teollisuutemme laajuuteen tai sen rakenteeseen, eipä tule mieleen.
USA pakotti aikanaan Rauma-Repolan lopettamaan maailman fiksuimpien syvänmerensukelluslaitteitten valmistuksen mutta mitään kompensaatiota se ei maksanut. Semmoistakaan ei neukku meille ole koskaan tehnyt.
"Juuri tänään päättivät EUn ympäristöministerit kokouksessaan, että Suomi ei voi lisätä metsäteollisuuttaan tai hakkeen käyttöä tai joutuu maksamaan itseään rikkaammille maille lujat sakkomaksut."
Kuten mille maille erityisesti nimeltä mainiten?
"Koska neukku mahtoikaan puuttua teollisuutemme laajuuteen tai sen rakenteeseen, eipä tule mieleen."
Ei niin! Sen sijaan mieleen kyllä tulee se, että neukku puutttui:
- puuttui presidentin valintaan ja hallituksen kokoonpanoihin
- jotkut puolueet olivat aina hallituksessa ja toiset eivät vaalituloksesta riippumatta
- Suomessa vallitsi sensuuri ja itsesensuuri
- muutimme jopa historiaamme naapurille sopivaksi
- naapuri puuttui kirjallisuuteen, uutisiin, elokuviin ja TV-ohjelmiin
"USA pakotti aikanaan Rauma-Repolan lopettamaan maailman fiksuimpien syvänmerensukelluslaitteitten valmistuksen mutta mitään kompensaatiota se ei maksanut. "
Ei suinkaan lopettamaan vaan olemaan myymättä neukuille. Muita ostajia ei sitten ollut!
"Semmoistakaan ei neukku meille ole koskaan tehnyt."
Ei niin! Se teki paljon PAHEMPAA!
Alkaen 50-luvulta ja huipentuen 70-lukuun naapurin painostus ja puuttuminen Suomen sisäisiin asioihin leimasi kaikkea toimintaa Suomessa! Naapuri päätti sisäpolitiikassamme presidentin henkilöstä, hallitusratkaisuista ja yksittäisistä politiikoista. Jotkut puolueet eivät olleet koskaan mukana ja toiset aina... vaalimenestyksestä riippumatta. Jouduimme alistumaan sensuuriin ja itsesensuuriin! Naapuri puuttui jopa historiaamme, kirjallisuuteemme ja TV-ohjelmien sisältöön!
Demokratian ja parlamentarismin kannalta tuo aika oli maan alennustilaa ja sen jatkumiselta meidät pelasti naapurimaan romahdus.
Rauma-Repolan homma oli pientä 'kovan linjan miesten' uhitteluun elokuussa 91. Oli se hävettävää, että vielä 1980 jouduttiin menemään nöyristellen suvereenin valtion miehittäneen maan olympiakisoihin.
Ja silti Beljakov kutsuttiin kotiin. Ei tullut härkävaunuja ja verilöylyä oikeiston pelottelusta huolimatta viisikymmentä vuotta sitten eikä tule nytkään.
90 luvun alussa. suomi ajettiin oikeiston puolelta tahallaan. ns eu kypsäksi. tekemällä suomeen työttömyyttä ja lamaa, ja niin eu voitti nippanappa kyllä äänestyksen.. olisikin jo aika päivittää kannatus. järjestämällä finexit äänestys.
Tuohon aikaan oli käynnissä maailmanlaajuinen lama eikä Suomeen "tehty tekemällä" yhtään mitään!
Gallupien mukaan on EU:n kannnatus nyt suurempi kuin 1995.
Ai ei vai? Mihin unohdit koiviston konklaavisopimuksen ja vahvanmarkan politiikan jolla kaadettiin n. 60 tuhatta yritystä ja n. 14 tuhatta yrittäjää päätyi joko ominkäsin tai muutoin ennen aikaiseen hautaan.
Entäpä parin hyvän vakavaraisen pankin ajaminen konkurssiin, entäpä 1994 valtion ulkomaan velan yhtäkkinen nousu liki kuusinkertaiseksi?
Ei mulla muuta.
järjen köyhyyttä sivuuttaa venäjän kauppa eu:n määräämänä, koska venäjän naapurina se koskettaa eniten suomea.. eu:sta ei ole , kuin haittaa suomelle, vaan ei muulle euroopan maille, jotka nauravat suomelle . suomelle joka vain tyhjän maksajan roolissa , ja joka vieläpä roikuu eu:n iilimato järjestössä kiinni kuin takiainen. töks.töks
TODELLISUUDESSA+JO+ennen+pakotteita+Suomen+kauppa+Venäjälle+oli+vain+5+%+kokonaiskaupasta+ja+siitäkin+määrästä+pakotteet+ja+vastapakottteet+edustivat+vain+pientä+osaa.+Kirjoittaja+haluaa+ja+yrittää+esittää+Venäjän+kauppaa+kovin+merkitykselliusenä+vaikkei+se+sitä+ollut!
Suomelle+on+jäsenyys+EU:ssa+paljon+suurimerkityksellisempää+kuin+Venäjän+kauppa+eikä+Suomelle+kukaan+naura+vaan+pikemminkin+kadehtii!
"TODELLISUUDESSA+JO+ennen+pakotteita+Suomen+kauppa+Venäjälle+oli+vain+5+%+kokonaiskaupasta"
Todellisuudessa+se+oli+vuonna+2013++n.+10%+.+Mutta+todellisuudestahan+sinä+vähät+välität+noissa+houreissasi.++
Viime+vuonna+se+oli+enää+5,7%.
No etkö sinä nyt kannatakaan sitä maatalouden tehostamista ja tukien leikkaamista. Kauppa Venäjälle oli enimmäkseen elintarvikkeiden vientiä. Jäänmurtajien vieminen ei aikoinaan muuten pelastanut Wärtsilääkään, koska jäänmurtajia vietiin tunkioon käytännössä puoli-ilmaiseksi. Onneksi Suomen telakoilla on nyt täyden hinnan veloittavat ulkomaiset omistajat.
Turhaanko isävainaa taisteli Suomen vapauden puolesta? YYA:sta kun päästiin niin piti EU:n kelkkaan :( Mitä muuta hyötyä EU:sta on ollut Suomelle tai Ruotsille kuin että saa hakea Saksasta halpaa kaljaa !
Neuvostoliitosta tuotiin kehitysapuna köyhään Suomeen elintarvikkeita. Pääsimme vähitellen neuvostotuotannon ansiosta kiinni kulutustavaroihin ja meillekin koitti hyvät ajat. SUOMEN KANSA EI UNOHDA YSTÄVIÄÄN BREZHNEVIÄ JA KOSYGINIA.
Asia oli nimenomaan toisinpäin. Suomesta vietiin sotien jälkeen lähes ilmaiseksi vetureita ja muuta patarautaa tunkioon.
Neuvostoliitossa majaili todella Euroopan suurin vihannes nimeltä Breznev, jota ei suinkaan onneksi tuotu Suomeen! Hän aikutt merkitävällä tavalla pskatunkion romahdukseen 1991,
Kyllä Neuvostoliiton kauppa oli meille perin edullista sotakorvausten jälkeen. Suomi vaurastui sen ansiosta pohjoismaiselle hyvinvointitasolle aika rivakasti. YYA ajan alku-
puolelta kannattaa myös mainita Josif Stalinin hyväntahtoisuus pientä maatamme kohtaan
alentamalla sotakorvauksia. Itse asiassa Stalin Jaltalla antoi itsenäisyystunnustuksen Suo-
melle toistamiseen Leninin jälkeen. :)
Toveri Bupi nostaa jälleen kerran itse itsensä tukasta ilmaan?
Bupinmielestä sotakorvausten vastikkeeton valmistus yhdelle sodan aloittajalleoli Suomelle edullista?
YYA- ajan alkupuolelta kannattaa muistaa se ilon päivä, kun teurastaja Stalin kupsahti keskelle omaa kusilammikkoaan vuonna 1953! Silloin nousivat peukut pystyyn sadoilla vangeilla Stalinin gulageissa!
Vasta tuon rikollsen kuolema lopetti vainot Neuvostoliitossa! Joka onneksemme romahti lopullisesti 1991! Suremaan jäivät Bupi ja muut stallarireliit!
Pohjoismaassa massamurhaajat jätetään omaan arvoonsa?
Toki Saksan apu itsenäisyyden säilyttämiseksi oli korvaamaton.
RUS oli ja on viikinkivaltio vaikka Putler vääristää historiaa.
Nykyiset venäläiset eivät ole millään tavalla geneettisesti tai kulttuurillisesti pohjoismaalaisia.
Eivät olekaan koska ovat suomalaisugrilaisia. On muuten tutkittu juttu, ei huhu.
Yksikään oikeistolainen pölkkypää ei ole edes yrittänyt todistella miksi tavallisen duunarin, talonpojan tai virkamiehet tai yrittäjän pitäisi pitää YYA-aikaa kamalana aikana.
Äärioikeistolaiset, eivät edes normaalit oikeistolaiset, surevat sitä siksi kun heiltä oli leikattu siivet eikä voinut enää riehua menneitten vuosikymmenten tapaan. Mutta kuka heille ja heidän jälkäteisitkulleen osoittaisi myötätuntoa, ei kukaan.
Ihan itäslaaveja ovat, vaikka vapauteen tottunut ukrainalainen kasakkakulttuuri ei halua olla missään tekemisissä moskoviittien kanssa.
"Yksikään oikeistolainen pölkkypää ei ole edes yrittänyt todistella miksi tavallisen duunarin, talonpojan tai virkamiehet tai yrittäjän pitäisi pitää YYA-aikaa kamalana aikana."
Taas aivan turha väitttämä. TOTTAKAI se itsenäisyyde kapeus ja rajoittuneisuus harmitti 70-luvulla eikä tuo harmitus riippunut asemasta vasemmisto-oikeisto- akselilla. Onhan itsenäisyys silloin rajoittunut, kun ulkopuolinen taho päätti sisäpolitiikassamme presidentin henkilöstä, hallitusratkaisuista ja yksittäisistä politiikoista. Jotkut puolueet eivät olleet koskaan mukana ja toiset aina... vaalimenestyksestä riippumatta. Jouduimme alistumaan sensuuriin ja itsesensuuriin! Naapuri puuttui jopa historiaamme, kirjallisuuteemme ja TV-ohjelmien sisältöön!
"Äärioikeistolaiset, eivät edes normaalit oikeistolaiset, surevat sitä siksi kun heiltä oli leikattu siivet eikä voinut enää riehua menneitten vuosikymmenten tapaan."
Taas silkkaa puppua! Suomessa ei ole tänä päivänä mirtään "äärioikeistoa" vaan esim. USA:n mmolöemmat pääpuolueet hujelttaa pitkälti oikealta ohi meidän kokoomuksestamme!
Kirjoittaja ei tunnu itse edes mieltävän sitä, että demokratiassa äänestetään ja äänesttystuloksen pitää vaikuttaa asioihin, koska se on KANSAN TAHTO!
"Mutta kuka heille ja heidän jälkäteisitkulleen osoittaisi myötätuntoa, ei kukaan."
Stallareitten myötäntutoa ei kukaan kaipaa. Teillehän ottaa itsellänmne koville se, että juuri vaalitulos (eikä mikään muu) vaikuttaa jo olette nytt se kuuluisa 0,3:n 5:n puolue!
Puuttui toki mutta ei aseilla. Kerro toki asioiden toinen puoli. Jeltsinin tultua valtaan ahneet porvarit piereskelivät ruplankuvat silmissä, että nyt tulee rahaa pysyn poistuttua ohimolta. Venäjän uudistunut kauppa jäi lopulta sekin verovaroilla tuettuun roskaan ja se mitä Fortum sinne laittoi kansallistetaan hyvin piaan. Kyllä iso osa Suomen työläisistä on aina ollut Aarne Saarisen tavoin isänmaallisia porvareihin ja isäntiin verrattuna. Saarinenhan kannatti 90-luvulla EU-jäsenyyttä ja pitä lähialueyhteistyötä Venäjän kanssa 'porvarillisena suunnitelmataloutena'.
-------ulkopuolinen+taho+päätti+sisäpolitiikassamme+presidentin+henkilöstä,+hallitusratkaisuista+ja+yksittäisistä+politiikoista.+Jotkut+puolueet+eivät+olleet+koskaan+mukana+ja+toiset+aina...+vaalimenestyksestä+riippumatta.+Jouduimme+alistumaan+sensuuriin+ja+itsesensuuriin!+Naapuri+puuttui+jopa+historiaamme,+kirjallisuuteemme+ja+TV-ohjelmien+sisältöön----
Sinä+nippu+syytöksiä,+keksittyjä,+joihin+ei+löydy+mitään+todisteita.+Jos+jotain+sensuurintapaista+oli+niin+se+oli+meidän+omaa+itsesensuuriamme,+ettei+muutaman+suurisuisen+möhelön+takia+vaarannettaisi+meille+erittäin+edullista+itäkauppaa.+Sekä+Junnila+että+Ehrnroth+(perusti+Suomen+Perustuslaillisen+Kansanpuolueen+eli+SPK)+saivat+aivan+vapaasti+mellastaa+mutta+ei+ollut+N-liiton+vika+kun+heitä+ei+äänestetty.
----Kirjoittaja+ei+tunnu+itse+edes+mieltävän+sitä,+että+demokratiassa+äänestetään+ja+äänesttystuloksen+pitää+vaikuttaa+asioihin,+koska+se+on+KANSAN+TAHTO!-----
Jos+Kokoomus+sai+vaaleissa+tuollaiset+alle+20+%+äänistä,+joskus+jopa+vain+n.+12+%+niin+miten+voidaan+sanoa+olleen+kansan+tahto+saada+Kokoomus+hallitukseen.+Hallitukseen+menevät+ne++puolueet,+jotka+kykenevät+sopimaan+keskenään+hallitusohjelmasta.+Ei+Kokoomuksen+pääsy+hallitukseen+voinut+olla+itsetarkoitus+niin,+että+muiden+puolueiden+olisi+pitänyt+luopua+omista+tavoitteistaan+vain+siksi,+että+Kokoomus+olisi+saatu+hallitukseen.
Jokaiselle järkevälle ihmiselle Unkarin ja Tsekkoslovakian esimerkit osoittivat mitä naapuri olisi tehnyt, jos oltaisi lähdetty 'sooloilemaan'.
"Sinä+nippu+syytöksiä,+keksittyjä,+joihin+ei+löydy+mitään+todisteita.+Jos+jotain+sensuurintapaista+oli+niin+se+oli+meidän+omaa+itsesensuuriamme,+ettei+muutaman+suurisuisen+möhelön+takia+vaarannettaisi+meille+erittäin+edullista+itäkauppaa.+"
Itsessensuuri+johttui+siitä,+etttä+Neuvosttoliittto+teki+päättäville+elimille+täysin+selväksi+sen,+mitä+se+tahtoi+ja+sitä+tahtoa+noudatettiin!
"Sekä+Junnila+että+Ehrnroth+(perusti+Suomen+Perustuslaillisen+Kansanpuolueen+eli+SPK)+saivat+aivan+vapaasti+mellastaa+mutta+ei+ollut+N-liiton+vika+kun+heitä+ei+äänestetty."
Molempia+äänestettiin+kiusallisen+paljon!
"Jos+Kokoomus+sai+vaaleissa+tuollaiset+alle+20+%+äänistä,+joskus+jopa+vain+n.+12+%+niin+miten+voidaan+sanoa+olleen+kansan+tahto+saada+Kokoomus+hallitukseen."
TOTTAKAI+näin+olisi+ollut,+JOS+se+olisi+saanut+12+%+äänistä!+Pulmasi+vain+on+se,+että+se+sai+huomattavasti+ENEMMÄN!+Eli+toisin+sanoen+laskettelet+silkkkaa+valetta,+joka+on+varsin+helppo+sellaiseksi+todistaa!
Esimerkkeinä+Eduskuntavaalien+tulokset+Kokoomuksen+osalta+vaalivuosina::
1979++21,63+%
1983++22,12+%
1987++23;12+%
"+Hallitukseen+menevät+ne+puolueet,+jotka+kykenevät+sopimaan+keskenään+hallitusohjelmasta."
EI+SUINKAAN+vaan+suomettumiskaudella+menivät+NE+PUOLUEET,+jotka+naapuri+SALLI+mennä+hallitukseen!
Kuten+prosenttiluvuista+näkyy+sai+Kokoomus+jatkuvia+ja+huomattavia+vaalivoittoja,+jotka+korpesivat+kovasti+näitä+vakihallituspuolueita+ja+ainakin+Kepu+olisi+mielellään+nähnyt+Kokoomuksen+hallituksessa+MENETTÄMÄSSÄ+kannatustaan!
Vasta+1987+neukkujen+ote+kirposi+eikä+siitä+enää+välitetty!
"Ei+Kokoomuksen+pääsy+hallitukseen+voinut+olla+itsetarkoitus+niin,+että+muiden+puolueiden+olisi+pitänyt+luopua+omista+tavoitteistaan+vain+siksi,+että+Kokoomus+olisi+saatu+hallitukseen."
MUTTA+KUN+SIITÄ+ei+ollut+edes+kyse!+J.+Virolainen+julkaisi+vuonna+1981+kirjan+nimeltä+"Yöpakkasista+juhannuspommiin",+jossa+hän+totesi,+että+Kokoomuksen+piti+sivussa+"yleiset+syyt"+(N-Liiton+painostus)+ja+joka+kirja+suunnattomasti+raivostutti+Kekkosta!
Sivuutat+nyt+asiassa+sen+olennaisen,+joka+ei+suinkaan+ole+se,+että+pitikö+jonkun+puolueen+olla+hallituksessa+vai+ei!
On+demokratian+vastaista+se,+että+Edsuskuntavaalien+vaalitulos+ei+vaikuta+mitenkään+mihinkään+maan+asioiden+hoidossa!+Listasta+puuttuvat+niiden+kestohallittuspuolueiden+toistuvat+VAALITAPPIOT!
-----On demokratian vastaista se, että Edsuskuntavaalien vaalitulos ei vaikuta mitenkään mihinkään maan asioiden hoidossa----
Tuota samaa äärioikeiston jorinaa vailla mitään reaalimaailman vastaavuuksia ja mölinää, järjetön syytös. Hallitus muodostettiin joka kerta Eduskuntavaalien tuloksen mukaan ja olivat enemmistöhallituksia paitsi lyhytaikaisia Teuvo Auran vetämiä virkamieshallituksia.
Maa nousi porvarien aloittamasta sodasta, evakot asutettiin, työttömyys oli enintäin muutamia kymmeniä tuhansia, suuret ikäluokat koulutettiin, saivat työpaikat ja asunnot, hoidettiin porvarien tuottamat sotainvalidit, jne... Mikä näistä on äärioikeistolle paha asia jota ei olisi saanut tapahtua ja jonka te olisitte estäneet jos valta olisi ollut teillä, kerro toki ?
" Mikä näistä on äärioikeistolle paha asia jota ei olisi saanut tapahtua ja jonka te olisitte estäneet jos valta olisi ollut teillä, kerro toki"
Et tule saamaan tuohon mitään vastausta, koska retardit eivät osaa vastata tuohon mitään. Silti heidän pitää aina periaatteesta jankuttaa oman aatteen sokaisemana vastaan ihan kaikkeen. Samaan tyyliin kuin se Leninin myöntämä itsenäisyyskin muuttuu aivan kauheaksi tapahtumaksi näiden pöhköpäiden mielessä; kukaan ei vaan osaa kertoa miksi se olisi saanut heidän mielestään jäädä tapahtumatta.
"Tuota+samaa+äärioikeiston+jorinaa+vailla+mitään+reaalimaailman+vastaavuuksia+ja+mölinää,+järjetön+syytös.+!
Ei+se+ole+mikään+syytös+vaan+ttoeamus,+joka+on+myös+lukumäärätiedoilla+vahvistettu!+Myöntänet+itsekin,+että+prosenntiluvut+pääklle+21+%+on+jotkain+vallan+muuta+kuin+itse+tarjoamasi+12+%??
"Hallitus+muodostettiin+joka+kerta+Eduskuntavaalien+tuloksen+mukaan+ja+olivat+enemmistöhallituksia+paitsi+lyhytaikaisia+Teuvo+Auran+vetämiä+virkamieshallituksia."
Todellisuudessa+ei+juuri+kertaakaan+pariinkymmeneen+vuoteen+ja+siinä+oli+mukana+puolueita,+joilla+oli+päinvastainen+pulma!+Jotkut+olisivat+HALUNNEET+päästä+oppositioon,+mutta+ne+pakotettiin+hallitukseen!
"Maa+nousi+porvarien+aloittamasta+sodasta,+evakot+asutettiin,+työttömyys+oli+enintäin+muutamia+kymmeniä+tuhansia,+suuret+ikäluokat+koulutettiin,+saivat+työpaikat+ja+asunnot,+hoidettiin+porvarien+tuottamat+sotainvalidit,+jne...+"
Niin+tapahtui,+paisi+ne+sodat+aloitti+Neuvostoliittto+ja+sekä+sotaan+että+jälleenrakennukseen+osallistuivat+Suomessa+kaikki.
"Mikä+näistä+on+äärioikeistolle+paha+asia+jota+ei+olisi+saanut+tapahtua+ja+jonka+te+olisitte+estäneet+jos+valta+olisi+ollut+teillä,+kerro+toki+?"
Yrität+nyt+huvittavaa+silmänkääntötemppua.+Ei+hallitukseen+mennä+ESTÄMÄÄN+jotaskin!+Dermokratian+syvin+olemus+on+se,++että+kansa+antaa+tukensa+mielensä+mukaan+ja+kannatusta+saaneet+vievät+maata+eteenpäin.+Jos+tulos+ei+miellytä+niin+seuraavissa+vaaleissa+vaihdetaan!
Meillä+oli+yli+20:n+vuoden+kausi,+jolloin+demokratia+toimi+heikosti!
"Et+tule+saamaan+tuohon+mitään+vastausta,+koska+retardit+eivät+osaa+vastata+tuohon+mitään.+"
Taas+Tarkkis+tulee+itseään!+SAIT+jo+vastauksesi+ja+minä+vastyaan+AINA,+jos+vain+sanomasi+huomaan!
"Silti+heidän+pitää+aina+periaatteesta+jankuttaa+oman+aatteen+sokaisemana+vastaan+ihan+kaikkeen.+"
Sokaistunut+on+se,+jolla+kannatusluku+>+21+%+muuttuu+muotoon+12+%!!
"Samaan+tyyliin+kuin+se+Leninin+myöntämä+itsenäisyyskin+muuttuu+aivan+kauheaksi+tapahtumaksi+näiden+pöhköpäiden+mielessä;"
Jo+yksin+siksi,+että+et+tunne+asiaa+ja+puhut+väärillä+termeillä?+Lenin+ei+"myöntänyt"+mitään!!+Sen+sijaan+Lennu+TUNNUSTI!
"+kukaan+ei+vaan+osaa+kertoa+miksi+se+olisi+saanut+heidän+mielestään+jäädä+tapahtumatta."
Tottakai+se+sai+jtapahtua+kunhan+sitä+ei+enää+lanseerata+YYA-Suomen+tapaan+verbillä+"myönsi"+tai+"antoi"!
Demokratiassa ei vieraan maan suurlähettiläs ilmoittele Ele Aleniuksen tapaisille suurien puolueiden puheenjohtajille 'ryhtyvänsä toimiin näitä vastaan', jos ei kommentit miellytä. Ukrainassahan vastaavan uhkauksen teki putinisti Glazev tunnetuin seurauksin.
" Lenin ei "myöntänyt" mitään!! Sen sijaan Lennu TUNNUSTI!"
Kun se nyt vaan nimenomaan myönsi. ISÄNTÄMAA MYÖNTÄÄ itsenäisyyden, jos sille päälle sattuu. Muut maat sitten tunnustavat sen, mutta vasta sen jälkeen kun isäntämaan siunaus asialle on ensin saatu.
Ei diplomatia tunne "myöntämisiä" vaan ainoastaan "tunnustamisia" täysin riippaumatta tekijästä! Varsin monet itsenäisyydet tunnustetaan huolimatta entisen isäntämaan vastutuksesta! Tiltujen nimenomaan tämä pitäisi tietää! Esim. >Kosovo on loistoesimerkki asiasta!
Eihän se MONGOOLI hallinnut kunnolla edes omaa maataan. 1921 puhkesi nälänhätä jota lukuisat länkkäri järjestöt lievittivät. Kaikista hauskinta oli miten Trotski nunnahuoraa Violet Tillardia kehuessaan totesi, että 'Mekin taistelemma inhimillisen moraalin puolesta'. Mitä moraalia muka entisillä maaorjilla on.
-----+prosenntiluvut+pääklle+21+%+on+jotkain+vallan+muuta+kuin+itse+tarjoamasi+12+%??----
Milloin+Kokoomus+eli+Sekoomus+sai+sotien+jälkeen+vaaleissa+yli+21+%+äänistä+?
-----Todellisuudessa ei juuri kertaakaan pariinkymmeneen vuoteen----
Käsittämätön väite ! Jos ja kun hallituksen takana on Eduskunnan enemmistö niin miten kukaan sekooja voi inistä, että hallitus ei perustu vaalitulokseen ?? Täyttä sontaa ovat juttusi.
---- ja siinä oli mukana puolueita, joilla oli päinvastainen pulma! Jotkut olisivat HALUNNEET päästä oppositioon, mutta ne pakotettiin hallitukseen!---
Kerro tuostakin tarkemmin, milloin ja mikä puolue ja mihin tietosi perustuu. Mutta ei perustu mihinkään oikeaan tietoon, onpahan taas vain yksi oikeiston jurnutuslause lisää niinkuin niitä ei olisi tarpeeksi jo muutenkin.
Oli miten oli,,,
- kuitenkin aiemmin, kun suomen valkoinen ahne lahtari pelkäsi NL ja puna-armeijaa, niin silloin oli suomessakin työläisellä ja köyhällä kansalla ihmisarvo.
- Nyt,, NL kaaduttua, suomen köyhiä ja työläisiä, ja etenkin työttömiä massoja sorretaan kyykytetään, kuin 1917/ 1918.
- Ollaan siis palattu ajassa 100v takaisin !!
Oli miten oli, mutta ei ole koskaan niin kuin Tarkkispoika väittää!
Suomessa ei ole ollut lahtareita enää yli sataan vuoteen ja Suomessa oli jo varsin hyvät ajat esim. 30-luvun nousukausina täysin ilman NL:oa ja puna-armeijaa!
Ei meillä sorreta ketään nytkään ja työttömiä meillä on hiukan vähemmän kuin ne 5 miljoonaa Venäjällä! Lisäksi sopii muistaa, ettei tänä päivänä ole juuri missään enää täystyöllisyyttä ja että Suomessa jo pelkkä työttömyyskorvaus on korkeampi kuin keskiansio Venäjällä!
Vain Tarkkis elää lahtareineen sadan vuoden takaista elämää?
Oli miten oli,,,
- kuitenkin aiemmin, kun suomen valkoinen ahne lahtari pelkäsi NL ja puna-armeijaa, niin silloin oli suomessakin työläisellä ja köyhällä kansalla ihmisarvo. Siksi Suomi kehittyi. Itse kehitettiin maata ja omaa kulttuuria.
- Nyt,, NL kaaduttua, suomen köyhiä ja työläisiä, ja etenkin työttömiä massoja sorretaan kyykytetään, kuin 1917/ 1918.
- Ollaan siis palattu ajassa 100v takaisin !!
- Ollaan siirrytty kokoomus keinottelu talouteen, verovaroista tehtäviin ahneisiin keinottelu tulonsiirtoihin.
- itsenäisyys on menetetty, täällä valtaa pitää bryssel, eu, gold man sachs....ja keinottelijat.
"Ei+meillä+sorreta+ketään+nytkään+ja+työttömiä+meillä+on+hiukan+vähemmän+kuin+ne+5+miljoonaa+Venäjällä"
Venäjällä+on+työttömiä+vain+6%+työvoimasta.++Suomessa+n.+8%.
"Suomessa+jo+pelkkä+työttömyyskorvaus+on+korkeampi+kuin+keskiansio+Venäjällä!
Selittänee+Suomen+valtaisan+työttömyyden+osaltaan:+porukka+ei+halua+tehdä+töitä+vaan+laiskistuu.+Venäjällä+ihmiset+säilyvät+fiksumpina+ja+aktiivisempina,+kuten+kaikissa+muissakin+järkevissä+valtioissa+jotka+eivät+holhoa.+Esim.+Viro+ja+USA.++Lisäksi+tietysti+alemman+hintatason+maissa+kuten+Venäjä+ja+Viro,+saa+sillä+vähälläkin+rahalla+paljon+enemmän+kuin+Suomessa.
"Venäjällä+on+työttömiä+vain+6%+työvoimasta.+Suomessa+n.+8%."
Eli+suunnilleen+samaa+tasoa,+joten+Tiltun+omin+sanoin+"Venäjän+köyhiä+ja+työläisiä,+ja+etenkin+työttömiä+massoja+sorretaan+kyykytetään"?
"Venäjällä+ihmiset+säilyvät+fiksumpina+ja+aktiivisempina,+kuten+kaikissa+muissakin+järkevissä+valtioissa+jotka+eivät+holhoa."
Totta.+Sukkahousuilla+sai+pesää:-D
"Lisäksi+tietysti+alemman+hintatason+maissa+kuten+Venäjä+ja+Viro,+saa+sillä+vähälläkin+rahalla+paljon+enemmän+kuin+Suomessa."
Teoriassa+kyllä+edllyttäen,+että+palkkataso+samasta+työstä+olisi+sama+kuin+Suomessa!+Pulmasi+vain+on+siinä,+että+NIIN+EI+OLE!+Molemmissa+maissa+on+hintataso+tuotteilla+n.+70-80+%+Suomen+hintatasosta.+Sen+sijaan+keskiansio+on+ALLE+PUOLET+Suoimen+vastaavasta!
Ei+taida+matikka+oikein+suosia++Tarkkispoikaa?
"Sukkahousuilla sai pesää:-D"
Ja Suomessa saa ilmaiseksi.
Etenkin täällä asuvilta venäläisiltä.
Joko Narvaan on saatu uudet AIDS-klinikat, vai vieläkö on reikä lattiassa. Eikö Putin voisi miljardeistaan vipata, sekopään mukaanhan Latviassa asuvat miehittäjien eli murhaajien jälkeläiset 'ovat kuin mannmiehiä'. Etelä-Suomessa muuten yli puolet toimeentulotuista menee virolaisten ja venäläisten taskuun. Se on iso raha, kun musikka lähettää Narvaan tai Petroskoihin suomalaisilta varastamansa satojen eurojen setelit.
,,,,Suomessa jo pelkkä työttömyyskorvaus on korkeampi kuin keskiansio Venäjällä!,,,,
Se on vain rahanarvokysymys, meillä hinnatkin ovat vastaavasti moninkertaiset Venäjän hintoihin nähden. Katsos, tätä on inflaatio !
Näkee+selvästi,+ettei+kirjoittaja+ole+pitänyt+tapanaan+käydä+pmakohtaisesi+Venäjällä?+Kun+käyt+vaikkapa+Pietarin+Moskva-hotellin+pohjakerroksessa+olevassa+suuressa+valintamyymälässä+niin+toteat+helposti,+että+tavaroiden+hinnat+ovat+n.+70-80+%+Suomen+hinnoista+eikä+suinkaan+”moninkertaiset”!?
Palkat+sen+sijaan+ovat+reilusti+alle+puolet+tai+vähemmän++Suomen+palkkoihin+verrattuna!
Hotelli+Moskovan+pohjakerroksessa+ei+ole+valintamyymälää.+Siellä+on+ravintola+Pivorama,+naisten+ja+miesten+wc+sekä+niiden+siivousvälineiden+komero.+Keskipalkka+Pietarissa++n.+700+euroa+-+tasavero+13%
ElinSuomessa jos uusi auto maksaa keskimäärin 25 000 tuhatta euroa, niin pietarilainen musikka saa sen alle kahdella tonnilla. Puhut paskaa! Venäjällähän moni musikka toisaalta haluaa lelun oli mikä oli. Oligarkien on pakko lainata musikoille Putinin kuristaessa ja tämä onkin aiheuttanut sellaisen tilanteen, että Venäjän pankkijärjestelmä on romahduksen partaalla.
-----Suomessa oli jo varsin hyvät ajat esim. 30-luvun nousukausina----
Kellä oli, kellä ei, kaikilla ei ollut. On tuota ikää kertynyt jo sen verran että olen ehtinyt kuulemaan 1920-30 luvuilla eläneiden työläisten omakohtaisia kokemuksia eivätkä ne herkkua ole. Köyhyyttäkin enemmän ihmisten mielissä painoi ihmisarvon puute ja härski kohtelu niin rikkaitten kuin myös työnantajien taholta. Ja ainoa keino oli alistua mutisematta tai seuraamuksia tuli.
Suomessa+oli+nousukausi+etenkin+30-luvulla+ja+moni+koki+sen+herkkuna!
"Köyhyyttäkin+enemmän"
Toki+90:ssä+vuodessa+on+tapahtunut+kehtiystä.
"ihmisten+mielissä+painoi+ihmisarvon+puute+ja+härski+kohtelu+niin+rikkaitten+kuin+myös+työnantajien+taholta.+Ja+ainoa+keino+oli+alistua+mutisematta+tai+seuraamuksia+tuli."
Työväki+oli+tuohon+aikaan+jo+vahvoilla+poislukien+ylen+harvalukuisat+Moskovan+kommunistit!
Esim.+vuoden+1936+Eduskuntavaaleissa+sai+vasemmisto+(SDP)+38,+6+%+äänistä+ja+sillä+83+kansanedustajaa+kun+kirjoittajan+vihaama+Kokoomus+sai+vain+10,4+%+ja+sillä+20+paikkaa?+MISSÄ+oli+se+sorto?
Kirjoittaja+lienee+itse+tuollainen+0,3:n+5:n+kannatuksen+tänä+päiv'änä+omaava+kommunisti+ja+muistelee+asioita+vain+heidän+näkökulmastaan!
Ei+taida+oikein+sinua+suosia+netti+tai+edes+luetun+ymmärtäminen?+Minä+vaan+kysyn.
Venäjällä+työttömyysprosentti+todellisuudessa+on+5,59%+koko+väestömäärästä+ja+tieto+täältä+https://tradingeconomics.com/russia/wages
Kannattaisko+aikuisten+oikeasti+joidenkin+olla+vaan+kirjoittamatta+mitään+vaikka+kuinka+mieli+tekis+ja+mennä+sen+sijaan+ihan+aikuisten+oikeasti+mennä+vaikkapa+esson+baariin+juoruileen.
Ei+taida+oikein+sinua+suosia+netti+tai+edes+luetun+ymmärtäminen?+Minä+vaan+kysyn.
Venäjällä+työttömyysprosentti+todellisuudessa+on+5,59%+koko+väestömäärästä+ja+tieto+täältä+https://tradingeconomics.com/russia/wages
Kannattaisko+aikuisten+oikeasti+joidenkin+olla+vaan+kirjoittamatta+mitään+vaikka+kuinka+mieli+tekis+ja+mennä+sen+sijaan+ihan+aikuisten+oikeasti+mennä+vaikkapa+esson+baariin+juoruileen.
"Oli miten oli, mutta ei ole koskaan niin kuin Tarkkispoika väittää!
Suomessa ei ole ollut lahtareita enää yli sataan vuoteen ja Suomessa oli jo varsin hyvät ajat esim. 30-luvun nousukausina täysin ilman NL:oa ja puna-armeijaa!
Ei meillä sorreta ketään nytkään ja työttömiä meillä on hiukan vähemmän kuin ne 5 miljoonaa Venäjällä! Lisäksi sopii muistaa, ettei tänä päivänä ole juuri missään enää täystyöllisyyttä ja että Suomessa jo pelkkä työttömyyskorvaus on korkeampi kuin keskiansio Venäjällä!
Vain Tarkkis elää lahtareineen sadan vuoden takaista elämää?"
Todellisuudessa suomen työttömyyskorvaus on alhaisempi kuin venäjällä keskiansio joka on n. 38 000 ruplaa ja joka on tämän hetken kurssin mukaan laskettuna 560,88€.
Essonbaari on auki jossa voi juoruilla ja puhua paskaa.
Anteeksi,+on+pakko+korjata+vähän,+siis+työttömyysprosentti+onkin+5%,+antamani+linkkisivun+mukaan,+lyhytmuistini+petti,+vaikka+katsoin+aikaisemmin+sen+luvun,+mutta+muistin+isommaksi,+kuin+olikaan,+eli+venäjän+työttömyysprosentti+tänä+vuonna+heinäkuussa+on+ollut+tuo+5%.
Kiitokset+lukijoille+tarkkaavaisuudesta.
"Todellisuudessa suomen työttömyyskorvaus on alhaisempi kuin venäjällä keskiansio joka on n. 38 000 ruplaa ja joka on tämän hetken kurssin mukaan laskettuna 560,88€."
Tämä ttieto löytyy wikistä:
"Tähän on tultu: Kiinalaisten keskipalkka nousi Venäjää korkeammalle
Venäläisen Sberbankin pääanalyytikko Mikhail Matovnikovin mukaan venäläisten keskipalkka on tippunut alle 450 dollariin, eli noin 400 euroon, mikä on vähemmän kuin kiinalaisten keskipalkka, The Moscow Times kertoo.
Venäläisen Sberbankin pääanalyytikko Mikhail Matovnikovin mukaan venäläisten keskipalkka on tippunut alle 450 dollariin, eli noin 400 euroon, mikä on vähemmän kuin kiinalaisten keskipalkka, The Moscow Times kertoo.
"Työvoima on nyt Venäjällä halvempaa kuin Kiinassa", Matovnikov totesi.
Matovnikovin mukaan Venäjän tämänhetkinen kuukauden keskipalkka on 433 dollaria, eli noin 385 euroa, mikä on Kiinan ohella myös vähemmän kuin Serbiassa, Romaniassa ja Puolassa."
"Essonbaari on auki jossa voi juoruilla ja puhua paskaa."
Kuten on myös tämä palsta. Mahtaneeko veli venäläinen ITSE tietää saavansa keskimäärin 560,88 €?
Laittaisitko linkin tuiki tärkeään tietoosi, minä kun olen linkittänyt kaikkeen mitä esitän, sinä taas et, ei muuten, mutta ethän halua olla jopa nais pinoghio?, vaino mitä?
Eihän hän ole maininnut uusista autoista yhtään mitään kommentissaan, mitä ihmettä sekoilet, mutta laitan sinulle fakta tietona, että auto (Saksalainen merkki) mikä suomessa maksaa uutena noin 27 000, maksaa venäjällä euroiksi laskettuna 17 720 euroa.
"Laittaisitko linkin tuiki tärkeään tietoosi, minä kun olen linkittänyt kaikkeen mitä esitän, sinä taas et"
Jospa kokeilet googlata sanoilla keskipalkka ja Venäjä niin sieltä löytyy.
Kun+kerran+meillä+on+tilastot+käytössä+sun+muut+hilpetöörit,+eli+venäjällä+on+työikäisistä+5%+työttöminä+ja+suomessa++8%,+niin+suhteellisesti+on+suomessa+huomattavasti+enemmän+työttömiä+kuin+on+venäjällä.
Miten+se+oli,+eu:n+piti+tuoda+suomeen+niin+paljon+kaikkea+hyvää,+että+työttömyydenkin+piti+laskea+lähelle+3%+,+mutta+tässä+viserrellään+kaulaa+myöten+paskassa.
Hotelli Moskvan (Pietari) alla on todellakin (mennään ulkoa erillisen oven kautta) sekä MacDonalds että alakerrassa suuri elintarvikkeiden supermarket, jossa näkyy valtavasti tavallisia venäläisiä. Sitä ei voi olla huomaamatta, joten ilmeisesti asia sinua kovasti kiukuttaa? Paikka on minulle läpikotaisin tuttu, sillä olen ollutt siellä todella useasti!
Mitä keskiansioon tulee niin siinäkin asiassa laskettelet (tahallista?) luikuria:
Venäläisen Sberbankin pääanalyytikko Mikhail Matovnikovin mukaan venäläisten keskipalkka on tippunut alle 450 dollariin, eli noin 400 euroon, mikä on vähemmän kuin kiinalaisten keskipalkka, The Moscow Times kertoo.
Venäläisen Sberbankin pääanalyytikko Mikhail Matovnikovin mukaan venäläisten keskipalkka on tippunut alle 450 dollariin, eli noin 400 euroon, mikä on vähemmän kuin kiinalaisten keskipalkka, The Moscow Times kertoo.
"Työvoima on nyt Venäjällä halvempaa kuin Kiinassa", Matovnikov totesi.
Matovnikovin mukaan Venäjän tämänhetkinen kuukauden keskipalkka on 433 dollaria, eli noin 385 euroa, mikä on Kiinan ohella myös vähemmän kuin Serbiassa, Romaniassa ja Puolassa.
Hotelli Moskovan vieressä on ostoskeskus jonka alakerrassa on Prisma. Tavalliset venäläiset käyvät edullisimmissa magazineissä, Lenta, O'key, Perekrestok, Dixy jne. Tuossa ostarissa on Mäkkärin lisäksi muitakin ruokapaikkoja ja liikkeitä. Puhetta olikin pietarilaisten keskipalkasta ei koko Venäjän.
No se on mukava, että pietarilaisten perusteella teet havaintoja. Oletko käynyt katsomassa miten elävät Donetskissa, Hatsinassa, Petroskoissa tai Murmanskissa. Minä asun täällä rajalla ja kertaakaan en ole venäläistä uutta mersua täällä nähnyt. Muutaman Putinin reikää nuolevan moskoviitin ja ex-leningradilaisen elintaso ei heijasta kansan enemmistön elintasoa. Petroskoihan on monessa mielessä kuin Afrikka. Ongelmana tässä on se, että ukrainalaisilta ja suomalaisilta ei enää voi salata putinilaisuuden tuomia hyötyjä Donetskissa ja Petroskoissa. Stalinhan ratkaisisi asian pitämällä oikeudenkäyntejä 'agentti sabotööreillä' ja väittämällä Petroskoin omaavan New Yorkiakin korkeamkan elintason.
Ja silti sinne ei halua kukaan länkkäri viedä tuotantoaan. Nokian Renkaidenkin reissu meni persiilleen.
"Hotelli+Moskovan+vieressä+on+ostoskeskus+jonka+alakerrassa+on+Prisma.+"
Ei+vieressä+vaan+SAMASSA+RAKENNUKSESSA+ja+sen+ovi+on+hotellin+oven+ja+metroaseman+välissä!+Hyvät,+että+muistisi+palautui:-D
"Tavalliset+venäläiset+käyvät+edullisimmissa+magazineissä,+Lenta,+O'key,+Perekrestok,+Dixy+jne.+"
Joissa+hinnat+olivat+samaa+tasoa.+Olimme+ainoat+ulkomaaliaiset+useimmiten+tuossa+Prismassa+ja+loput+olivat+aivan+tavallisia+venäläisiä!
"Tuossa+ostarissa+on+Mäkkärin+lisäksi+muitakin+ruokapaikkoja+ja+liikkeitä.+Puhetta+olikin+pietarilaisten+keskipalkasta+ei+koko+Venäjän."
Oli+mitä+oli+niin+hintataso+oli+70-80+%+Suomen+hinnoista+ja+palkka+reilusti+alle+puolet+SUomeen+verraten.+MOT!
Kannattaisko aikuisten oikeasti ottaa ensin selvää asioista?
https://tradingeconomics.com/russia/wages
http://blogs.elenasmodels.com/en/how-much-people-earn-in-russia/
https://www.numbeo.com/cost-of-living/country_result.jsp?country=Russia
Sitten, ruplanarvo eli montako ruplaa saa eurolla = 67,75 ja yksi euro on 1,17 usdollaria eli 100 euroa on 6775 ruplaa ja 117 dollaria ja noiden sivujen mukaan keskipalkka on suurempi kuin sinun "ekonomistin" ja edes newyorktimesin tiedot, anteeksi, siis moscowtimes.
Paljonko se 450 dollaria olikaan euroissa?? Pätkän kysymys "minä vaan kysyn".
yya aika oli hyvää aikaa,
- esim. homous oli silloin virallisesti mielisairaus, tautiluokitus,,,
maata rakennettiin ja maa kehittyi. Pervous ei ollut ihailun aiheena !
- rajat oli valvottu, ja näin huumekauppa vähäistä.
- pakolais turisteille ei maksettu ilmaisia lomia verovaroin..
- ahneet kokoomus kepulit ja ääri suvakit vas. vihr..pidettiin kurissa ja rikkaatkin maksoi veroja.
- Oli oma itsenäinen maa, kauppaa käytiin moneen suuntaan, ja kulttuuri kehittyi.
- oltiin suojassa liialta NL ja Hollywood moskalta.. sekä eu hörhöilyltä.
- Massa-työttömyyttä ei ollut. Terveydenhoito toimi, jne jne..
----kiitos sodan käyneelle sukupolvella, jonka toiminta perustui terveisiin käytäntöihin ja arki realismiin....
-
Todellisuudessa YYA-aika oli tunkkaista ja takapajuista aikaa!
- homoseksuaalisuus oli kiellettyä, mikä ei vastannut länsimaista liberalismia
- meillä oli ja on rajat auki pohjoimaihin ja itäraja suljett. Tilanne on pysynyt samana
- pakolaisia oli silloinkin, mutta vähemmän. Maailma oli tuolloin vakaampi.
- rikkaat maksaa yhä rankasti veroja
- nyt on maa ITSENÄISEMPI ja kauppa käy vilkkaana
- EU oli erinomainen asia. Työttömyys oli samalla tasolla. Terveydenhoito on entistä parempi ja elinodote kasvanut
Kiitos sotaveteraaneille, jotka pitivät ryöstelevän ja raiskaavanmuna-armeijan kaukanaa ja maan itsenäisenä.
- Nykyinen tilanne on kuin pervoa eu homosexiä,,, haisee ja on likaista. Moraali on mennyt pervous kukoistaa ja on ihailtu aihe, jota isot puolueet suosittelee lapsillekin !!
-Ollaan siis syvässä moraalikadossa, ahneuden ja keinottelun pervossa maailmassa....
- Oikeisto alasajaa maata ahneuden ja keinottlun nimissä.
- vasemmisto vihreät alasajaa maata naivin kultturimarxismin opein.
"- Nykyinen tilanne on kuin pervoa eu homosexiä,,, haisee ja on likaista. "
Oma viasi? Mitäs menet heidän kerreihinsä! Lännessä ajatellaan, että "elä ja anna toisten elää". Idässä on vallalla "mitäs tänään kielletään"-linja? Ei lännessä suinkaan ole itse pakko ryhtyä homoksi!
"-Ollaan siis syvässä moraalikadossa, ahneuden ja keinottelun pervossa maailmassa...."
Ylen niukasti on tullut keinoteltua. Viimeksi silloin kun myi sukkahousuja ja lenkkareita niin ah puhtoisessa neukussa:-D
"- Oikeisto alasajaa maata ahneuden ja keinottlun nimissä."
Korulauseita vappumarssilta 0,3:n prosentin mieheltä?
"- vasemmisto vihreät alasajaa maata naivin kultturimarxismin opein."
Ja sinä YKSIN ajat maata ylös? Älä viitsi! Olet itse hyödytön sossun elätti ja pelkästään nariset turhaan, Tarkkis!
setä täällä taas vastailee ja salaa himoitssee nuoria tarkkispoikia, joita saisi isänmaallisessa lahtari hengessä kurmuuttaa,,, kuten esi isät 1918.
On se kumma kun alhainen luokka alkaa hyppiä vanahan virasto kansakoulu kamreerin maailmnakuvan päälle, on jo aikoihin eletty.
Kiinteä nuoren tarkkispojan aanusreikä silti kihoittaa vanhaa jäärää, kun olisi kuin ennen suojeluskunnassa, pantaisiin pojat tiukille .!.
Aika sairasta tekstiä ja kertonee omista ongelmistasi. Eläkeläisellä on kolme lasta ja neljä lastenlasta ja teikäläisiä katselen mieluiten min. 100 km:n päästä!
"katselen mieluiten min. 100 km:n päästä"
Kuten lapset ja lapsenlapset sinua.
Tuskinpa! Tuntuvat tarvitsevan tavan takaa avuksi!
Älä abnna vihallesi valtaa:-D
Vaikutat kovin epävarmalta noine selityksinesi.
Porkkalassa oli aikamoinen löyhkä 1956 viimeisen kaalinpurijan häivyttyä Suomesta.
Olen kysellyt tuosta ajasta vanhemmiltani ja isovanhemmiltani eikä heistä yksikään ole moittinut tuota aikaa. Ihan hyvin oli mennyt, sodan jäljiltä köyhää mutta eteenpäin mentiin ja itsenäisiä oltiin, ei valittamista.
Jotain sisäistä ähkyä on kuulemma niillä jotka sitä aikaa valittavat ja jotenkin kamalana pitävät.
Suomettuneisuuden kausi oli pahimmillaan 70-luvulla eikä sodan jälkeen ja joitakin suomalaisia tuo aika miellytti kovasti. Kuka mistäkin tykkää!
Sodan jälkeen elettiin ns vaaran vuosia.
Ja sinun sukusi typerät mielipiteet tuskin heijastelevat miljoonien ihmisten tuntoja. Neuvostotunkion esimerkiksi lisäsi massamuuttoa Ruotsiin jarruttamalla Suomen lähentymistä läntisille markkinoille. Entisiä pientilallisia ei voitu työllistää, koska suurin osa tavarasta meni puoli-ilmaiseksi tunkioon. Neuvostotunkio jäi vielä 80-luvun 'hyvinä aikoinakin' Suomelle miljardeja velkaa. Samanlaistahan se kaupanrakenne tunkion konkurssipesän kanssa on nytkin. Hehkutetut venäläiset turistit eivät maksa paskan vertaa siitä venäläisten huorien, rikollisten, kaasulaskun ja monen muun aiheuttamasta kulusta. Suomi on nettomaksaja Venäjälle päin. Onneksi saatiin sentään Putinin vastapakotteiden avulla verovaroilla pyörivä 'elintarvikepisinees' jäihin, vaikka saavatkin tax freen avulla verovaroillamme herkutella.
"Ja sinun sukusi typerät mielipiteet tuskin heijastelevat miljoonien ihmisten tuntoja. "
Tämä on mielipidepalsta eikä mikään sukukertomus. Ei meistä kumpikaan kerro muita kuin omia näkemyksiään!
"Neuvostotunkion esimerkiksi lisäsi massamuuttoa Ruotsiin jarruttamalla Suomen lähentymistä läntisille markkinoille. Entisiä pientilallisia ei voitu työllistää, koska suurin osa tavarasta meni puoli-ilmaiseksi tunkioon. "
Valtio maksoi satokorvauksia jne, mutta se ei riittänyt kun asevelitilat olivat elinkelvottomia. Lähtijät saivat kuitenkin hyvän elämän Ruotsissa.
"Neuvostotunkio jäi vielä 80-luvun 'hyvinä aikoinakin' Suomelle miljardeja velkaa. Samanlaistahan se kaupanrakenne tunkion konkurssipesän kanssa on nytkin. Hehkutetut venäläiset turistit eivät maksa paskan vertaa siitä venäläisten huorien, rikollisten, kaasulaskun ja monen muun aiheuttamasta kulusta."
Lisäävät toki kauppojen liikevaihtoa Itä-Suomessa.
"Suomi on nettomaksaja Venäjälle päin."
Niin? Harjoitamme sinne kehitysapua??
" Onneksi saatiin sentään Putinin vastapakotteiden avulla verovaroilla pyörivä 'elintarvikepisinees' jäihin, vaikka saavatkin tax freen avulla verovaroillamme herkutella."
Turismi Suomesta Venäjälle on lähes romahtanut! Matka vaatii viisumin (660-70 eur) ja harva enää viitsii hankkia.
Kehitysapu sinne on vellihousujen aikaansaama, vaikka kyllä Eskolla jotain logikkaa oli. Venäjä on niin paska maa, että suomalaisten ja norjalaisten on käytännössä huolehdittava Kuolan niemimaalla ja Leningrad oblastissa sijaitsevien ydinvoimaloiden turvallisuudesta. Neuvostoliitolta ostettuja laadukkaita Tsernopyl reaktoreita pitää vielä tänäänkin korjailla silloin tällöin. Pyhäjoen homma tulee vielä kalliiksi köyhälle kansalle, mutta mitäpä Rosatomin voitelemat siitä.
Näinhän se onkin, svetogoski, kostamus, tuulomantie ynm.
En ymmärrä mikä helvetin venäjä/neuvostoliitto (jota ei enään edes ole) vastainen kampanja suomessa oikein on?
Vaikka venäjä valheelisesti suomeen hyökkäsi, niin syynä oli tosiasiassa (neuvostoliito oli tuolloin juutalaisbolshevikkien perustama) se, että neuvostoliitossa pelättiin suomen liittyvän saksalaisten kanssa ja joille oli jo tuolloin juutalaiset julistaneet kauppsodan siitä syystä koska saksa irtaantui euroopankeskuspankista ja alkoi nostaan itseään inflaatio suosta ylös, missä toimessa onnistuikin.
Myöskin siitä syystä, että pyrittiin estämään saksalaisilta nikkelin saannin, koska suomella oli tuolloin euroopan ainoa nikkelikaivos hallussaan, niin nuo on ne alkuperäiset syyt talvisotaan, mut5a aiheuttikin sen, että vielä enemmän suomi haki muilta mæilta apua, koska ruotsin hallitud ei suostunut auttaan talvisodassa kuin vaan yksittäiset henkilöt jotka kokivat velvollisuudekseen auttaa suomea, niin suomi tukeutui saksaan ja jo siitäkin syystä koska saksa oli auttanut valkolahtareita ennenkin sisällis-sodassa.
Voidaanko siis sanoa, että talvisotakin aiheutui juutalaisista, ei sinänsä neuvoštoliitosta,
"En ymmärrä mikä helvetin venäjä/neuvostoliitto (jota ei enään edes ole) vastainen kampanja suomessa oikein on?"
Etkö ymmärrä? Ymmärrätkö sen, että tä,mä ON keskustelupalsta ja avaus on neukkumielisen tekemä. Eikö sitä saisi kommentoida?
"Vaikka venäjä valheelisesti suomeen hyökkäsi, niin syynä oli tosiasiassa (neuvostoliito oli tuolloin juutalaisbolshevikkien perustama) se, että neuvostoliitossa pelättiin suomen liittyvän saksalaisten kanssa ja joille oli jo tuolloin juutalaiset julistaneet kauppsodan siitä syystä koska saksa irtaantui euroopankeskuspankista ja alkoi nostaan itseään inflaatio suosta ylös, missä toimessa onnistuikin."
Ja höpö höpö! N-Liitto hyökkäsi Suomeen Molotov-Ribbemtrop-sopimuksen salaisen lisäpöytäkirjan innoittamana ja maan etupiiriin kuuluvana osana. Kyse oli pelkästä vallanhimosta!
"Myöskin siitä syystä, että pyrittiin estämään saksalaisilta nikkelin saannin, koska suomella oli tuolloin euroopan ainoa nikkelikaivos hallussaan, niin nuo on ne alkuperäiset syyt talvisotaan, mut5a aiheuttikin sen, että vielä enemmän suomi haki muilta mæilta apua, koska ruotsin hallitud ei suostunut auttaan talvisodassa kuin vaan yksittäiset henkilöt jotka kokivat velvollisuudekseen auttaa suomea"
Entä sitten? Pittäisikö SUOMALAISIA lämmittää sinun sepittämäsi ajatttus, että MIKSI tänne hyökättiin? Ja suorastaan rakastaa hyökkäyksen kohteeksi joutumista? Hyökkäysajankohtana oli neukut ylimpiä ystäviä Natsi-Saksan kanssa ja Saksa kielsi kaiken avun alueensa kautta Suomelle!
"niin suomi tukeutui saksaan ja jo siitäkin syystä koska saksa oli auttanut valkolahtareita ennenkin sisällis-sodassa."
Vasta Talvisodan JÄLKEEN kun Molotov uhkasi marraskuussa 1940, että NL "saattaa Talvisodan päätökseen"!
"Voidaanko siis sanoa, että talvisotakin aiheutui juutalaisista, ei sinänsä neuvoštoliitosta,"
Ei voi sanoa, ellei halua päätyä naurunalaiseksi!
Jos johonkin maahan hyökätään niin syyllinen on aina HYÖKKÄÄJÄ ITSE tekipä se teon mistä syystä hyvänsä!
Se hyökkäys muutti 200.000 muna.armeijan miestä pakastetuksi jääkalikaksi!
-----Ymmärrätkö sen, että tä,mä ON keskustelupalsta ja avaus on neukkumielisen tekemä.----
Näkee, että ei tämä ole sinulle tosiasiassa keskustelupalsta. Tämän pitäisi mielestäsi olla venäläisiin ja Venäjään kohdistettu vihapuhepalsta. Jos täällä sanoo yhdenkään myötämielisen sanan sinne ilmansuuntaan niin äärioikeisto saa heti raivarin ja alkaa haukkua sanojaa vaikkette kykenekään osoittamaan mitään väärää sanotun. Kuten tämäkin avaus, totta joka sana mutta heti alkoi oikeiston vihapuhe sekä avaajaa, että venäläisiä kohtaan ja pelkkiä valeita ja kuvitelmia.
"Näkee, että ei tämä ole sinulle tosiasiassa keskustelupalsta."
Todellisuudessa on. Keskustelussa esitetään erilaisia ja eriäviä mielipiteitä!
"Tämän pitäisi mielestäsi olla venäläisiin ja Venäjään kohdistettu vihapuhepalsta."
Ei suinkaan. Kyllä kaikista asioista voi kommentoida puolesta ja vastaan!
"Jos täällä sanoo yhdenkään myötämielisen sanan sinne ilmansuuntaan niin äärioikeisto saa heti raivarin ja alkaa haukkua sanojaa vaikkette kykenekään osoittamaan mitään väärää sanotun."
Kuka sen sanoo, etttä onko jotakin 'osoitettu'? Sinäkö selvänä asianosaisena! Mielestäni siellä on perusteltuja mielipiteitä ja osoittamiset päättää kolmas osapuoli eli muut lukijat!. Et sinä tai mjinä!
" Kuten tämäkin avaus, totta joka sana mutta heti alkoi oikeiston vihapuhe sekä avaajaa, että venäläisiä kohtaan ja pelkkiä valeita ja kuvitelmia."
Mistäs tiedät sen olevan totta? Riittääkö siihemn oma mielipiteesi? Useimmat Tiltujen omat väittämät ovat pelkkiä valeita ja kuvitelmia. ja kun niitä sellaisiksi sanoo niin saat itse raivarin!
Lahtareita ei Suomessa ole ollut enää sataan vuoteen! Palaa nykyaikaan!
Vladimir putinin pitäisi olla eläkkeellä, yya joo.tai niin jo joo.
Jos vertaa venäläismiehen keskimääräiseen elinikään niin Putte elää jo yliajalla!
Hei palstalaiset, Venäjällä asuu noin 142 miljoonaa ihmistä ja suomessa vajaa 6 miljoonaa ja olen seurannut aika laajalti nyt vähän yli, tarkalleen vuoden ja neljä kuukautta, aina etelä-venäjältä itä-venäjää ja suomen rajan lähellä (lähinnä pietari/murmansk) asuvien Venäläisten elämää, kauppoja, liikkumista, että liikennettä, niin en voi muuta sanoa kuin, että venäläisillä todellisuudessa on 10 kertaa paremmin asiat kuin suomessa, tiestö on jopa satakertaa parempi kuin suomessa, juut, anteeksi eu:n asettamasta kauppasodasta huolimatta venäjällä elintarvikkeita ja muuta (leipää, maitotuotteita, lihaa ynm) on enemmän kuin suomessa ja lisäksi se, että todellisuudessa venäjä on eurooppalaisempi maa ja jopa kansainvälisempi kuin suomi onkaan, vaikka suomalainen ala-arvoinen lehdistö muuta väittää, mutta näin se on ihan omin silmin nähtynä ja omiin silmiini uskon paremmin kuin lehdistöä.
Anteeksi taas, korjaan väkilukua mikä venäjällä oikeasti onkin, eli oikea väkiluku on 146,8 miljoonaa, pahoittelut muistini vajavaisuutta. Toivon ettei aiheuttanut harmaita hiuksia asioista selvää ottamattomille.
Ethän sinä osaa enää edes kunnolla kirjoittaa. Venäläinen musikka kuolee Pohjois-Venäjällä kuusikymppisenä ja katkera maatuska elää viisitoista vuotta pitempään.
Ai niin, belarus ei ollutkaan venäjää, siis entistä neuvostoliittoa enään, pahoittelen erittäin suurta lilijootusvilihettä oikolukijaa kohtaan.
Ps. Asioista selvää ottanut näkee enemmän kuin ellunkanat................
Eiköhän niitä ala taas kohta kupsahtelemaan 80-luvun malliin. Ukrainan ja Syyrian reissut meni persilleen pahemmin kuin Afganistanin. Assadilta vedetään tukea pois ja separaattoreiden annetaan tappaa toisensa. Putteli ei esimerkiksi hybäksy kaverinsa Rotenbergelin takia Assadin Israelin vastaisia toimia.
Uskotko+tuohon+eders+itse?
MISTÄ+käsin+olet+seurannut+venälkäisten+elämää?+Oletko+asunut+Venäjällä?
Kukaan+muu+ei+ole+kehunut+paikallisia+tteitä.+Sen+siajan+Suomeen+tulevat+venäläiset+kehuvat+aina+suomalaisia+teitä+ja+liikennekulttuuria.
Tänä+päivänä+venäläisissä+kaupoissa+on+toki+tavaroita+(vaikkei+valikoima+ole+kovin+runsas+ellei+Mega-kompleksiin+mene!)+mutta+hintataso+on+lähellä+Suomea+eli+keskimäärin+70-80+%+suomalaisesta.+Palkkattaso+sen+sijaan+on+selkeästi+matalampi+kuin+Suomessa.
Vastaatko+nyt+muutamaan+kysymykseen:
-+KUN+kerran+venäläisellä+on+asiat+"10+kertaa+paremmin+asiat+kuin+suomessa"+NIIN+miksi+heitä+tulvii+turistina+rjan+yli+vaikka+joutuvat+ostamaan+kalliin+viisumin
-+suomalainen+turismi+Venäjälle+on+puolestaan+hiipunut+juuri+siksi,+etttä+kertaviisumi+maksaa+60-70+Euroa!
-+sanot:+"todellisuudessa+venäjä+on+eurooppalaisempi+maa+ja+jopa+kansainvälisempi+kuin+suomi+onkaan"?+Kuinka+se+on+mahdollista+silloin+kun+ILMAN+VIISUMIA+Venäjältä+ei+moneenkaan+maahan+edes+tturistina+pääse!+Katsopa+tilastosta+mille+sijalle+Venäjän+passi+asettautuu+maailmantilastossa+(ulkomaille+pääsyn+suhteen)+ja+verttaa+sitä+pohjoismaiden+passiin+(johon+Suomikin+lukeuttuu),+jolla+on+tilasttossa+4.+sija
Toki+ymmärrän,+etttä+Tarkkispojalla+on+into+puolusttaa,+mutta+kannattaisi+säilyttää+edes+jonkinlainen+realismi+asiassa:-D
Kannattaisiko sinun ihan tutusta youtubeen, meinaan ettet jää ihan ilman "real life" tiedosta vaille?
Voi vittu että ihmiset oikeasti on tyhmiä, etenkin suomessa.
Liian vaikeaa typerien aukaista yhtään mitään. Kaikki pitäisi tuoda kuin porsaille eteen, anteeksi porsaat, te sentään kaivatte omin kärsin eteenne tarvittavan, suomalainen ei osaa.
Kuten sanoin, olen ihan omin silmin todennut kävellen, että myös autolla kulkien nähnyt.
Oliko sulla muuta yhtä typerää?
On taito sekin, että käyttää sanomaan 9 riviä sanomatta yhtään mitään?
Youtubesta löytyy todella mukavia 'Only in Russia-videoita' joista kaltaistesi älykkyyden kyllä huomaa. Only in Russia-videoissa esiintyviä kutsumme Venäjä tunkion enemmistön muodostaviksi musikoiksi.
Oho, unohdin tämän.
Oletko oikeasti noin typerä, että luulet kohdemaan viisumipakon olevan venäjästä kiinni eikä kohdemaasta, vai meinaatko että venäjä vaatii viisumin pois pääsystä venäjältä, vai oliko juttusi aikuisten oikeasti jokin kompa?????
Ja sinua ilmeisesti lähiöbupissa kutsutaan vitun pummiksi, eikö vain?
ELI TARKOITAT ETTET ENÄÄN TAJUNNUT JA OSANNUT LUKEA SITÄ KYMMENETTÄ RIVIÄ, NO ONNEE SULLE VAAN, ups sori tabin cabslock kun en tajua edes sitä käyttää oikein, opettaisitko?
Projisoit taas omaa surkeaa elämääsi muihin.
"Oletko oikeasti noin typerä, että luulet kohdemaan viisumipakon olevan venäjästä kiinni eikä kohdemaasta, vai meinaatko että venäjä vaatii viisumin pois pääsystä venäjältä"
EI SUINKAAN! Muut maat varovat ja vierastavat venäläisiä tturisteina ja SIKSI heiltä vaaditaan viisumi enneren maahan pääsemisttä! Ilman viisumia ei venäläinen taida päästä muualle kuin Valko-Venäjälle enää?
Venäjän passi matkustamiseen on heikkoa valuuttaa!
Paitsi tietenkin tyhmät norjalaiset. Norja antoi musikoille viisumivapauden ja heti musikat kusettivat laskemalla Norjaan pakolaisia ja omia laittomia siirtolaisiaan.
Kummallista muuten ja Norja rikas öljyvaltio ja uskæltaa perkele päästää Venäläisiä ilman viisumia maahan, kyllä nyt norja ryöstetään tyhjiin pirun köyhien ja työttömien Venäjäläisten toimesta, eikö vaan viisumivaatija tää ""Oletko oikeasti noin typerä, että luulet kohdemaan viisumipakon olevan venäjästä kiinni eikä kohdemaasta, vai meinaatko että venäjä vaatii viisumin pois pääsystä venäjältä"
EI SUINKAAN! Muut maat varovat ja vierastavat venäläisiä tturisteina ja SIKSI heiltä vaaditaan viisumi enneren maahan pääsemisttä! Ilman viisumia ei venäläinen taida päästä muualle kuin Valko-Venäjälle enää?
Venäjän passi matkustamiseen on heikkoa valuuttaa!" ?
Typeryys ja idioottimaisuus kasvaa sukujuurista, sille emme voi mitään.
"Typeryys ja idioottimaisuus kasvaa sukujuurista, sille emme voi mitään."
Tuollaisia lauseita sinulta riittää, mutta väittttttämiä ja etenkin perustteluja sitäkin vähemmän?
Osaatko itse sanoa, että kuinka moneen ulkomaahnan Venäjän passilla pääsee ILMAN viisumia?
Käännetään kysymys, monestako eu-maasta pääsee venäjälle ilman viisumia?
Onpa se eu-passi huonoa valuuttaa eu maasta matkustaessa eu:n ulkopuolelle.
Kuten sanottu, typeryys on totta tosiaan sukujuurissa.
Jänkkä sina vaan sitä visumipakko maassa.
Et sitten tohtinut vastata?
EU:n passilla pääsee lähes minne hyvänsä! Sen sijaan Venäjälle ei EU:sta juuri kukaan halua matkustaa! Esim. Matkailu Suomesta naapuriin n paljolti romahtanut, joten ei siitä meille ole suurtakaan haittaa!
Euroopassa HALUTAAN säilyttääviisumivaatimus venäläisille!
"Matkailu Suomesta naapuriin n paljolti romahtanut"
Itsekö olet laskenut? Laitas lukuja.
Olen lukemattomia kertoja käynyt turkulaisen matkatoimiston/bussimatkoilla Pietarissa sekä heidän tekemillään kiertomatkoilla ympäri Venäjää. He tekivät vuosia viikottain bussimatkoja Pietariin to-su. Paisen vuotta sitten viikottaset matkat loppuivat (matkustajien puutteessa) ja Pietarin reissuja on enää vain puolisen tusinaa vuodessa! Tälle syksylle oli varattuna kaksi matkaa Arvo Tuomisen johdolla... molemmat peruuntuivat.
Vodkaturismin aikaan tehtiin vuosittain n. 100.000 matkaa naapuriin ja matkoja tarjosi useampi matkatoimisto. Tänä päivää tuuntuu tarjonta olevan niukkaa ja lähtijöitä vähän. Asian voi helposti itse todeta selaamalla nettiä.
Matkatoimistojen käyttö vähentyy kaikkialla koska ihmiset tekee entistä enemmän omatoimimatkoja.
Venäjälle matkustetaan ihan kuten ennenkin ja se oli viime vuonna suomalaisten 4. suosituin matkakohde Viron, Ruotsin ja Espanjan jälkeen.
"Asian voi helposti itse todeta selaamalla nettiä. "
Niin tosiaan voi todeta, kun heti ensimmäisenä tulee hakuihin tuloksena uutisoinnit Venäjän matkailun noususta entiselle tasolleen.
"Vodkaturismin aikaan tehtiin vuosittain n. 100.000 matkaa naapuriin ja matkoja tarjosi useampi matkatoimisto. Tänä päivää tuuntuu tarjonta olevan niukkaa ja lähtijöitä vähän. "
2016 suomalaiset teki 270000 matkaa Venäjälle (4.suosituin kohde). 2015 ja 2014 niitä tehtiin n. 240000 (5. ja 6. suosituin kohde).
Kävin netissä ja goolasin sanaparia Venäjän matkailu.
Tämä sieltä löytyi:
"Matkailu Venäjälle hiipui hieman – "suomalaisilla ennakkoluuloja Venäjää kohtaan jo historiallisista syistä"
Venäläisten Suomeen matkustaminen väheni jo vuoden alkupuoliskolla kymmenisen prosenttia edellisvuoteen verrattuna. VR:ssä uskotaan, että matkailun hiipumiseen vaikuttaa eniten ruplan kurssi."
"Venäjälle matkustetaan ihan kuten ennenkin ja se oli viime vuonna suomalaisten 4. suosituin matkakohde Viron, Ruotsin ja Espanjan jälkeen. "
Midstä tttälle väittämälle löytyy lähdetieto?
"Kävin netissä ja goolasin sanaparia Venäjän matkailu"
Googlaapas suomalaisten matkailu venäjälle.
Huttila puhui siis tapansa mukaan pelkkää paskaa.
Googlasin ja siellä lasketaan mukaan itärajan päivämatkailu bensan ja tupakan ostoon!
Mitä kertoo Tilastokeskuksen julkaisema tilasto "Suomalaisten suosituimmat kohteet yöpymisen kohdemaassa sisältäneillä vapaa-ajanmatkoilla 2016, 2015 ja 2014"?
Niin varmaan tekikin. Sen sijaan asialliset kirjoittajat löytävät aivan helposti Venäjälle matkustaneiden määrät ja ne olivat tuossa täysin oikein. 2016 Venäjä oli 4. suosituin matkakohde Suomesta matkanneilla eikä sekään asia nimittelyillä muutu yhtään mihinkään.
Nimittelyllä, mustamaalaamisella ja vittuilulla ei myöskään Karjala palaudu. Vain tyhmimmät sellaista siis harrastavat.
Kiitoksia! Heti löytyi!
http://www.stat.fi/til/smat/2015/smat_2015_2016-03-30_tie_001_fi.html
Venäjä oli sijalla viisi.
Eipä kestä. Ja vuoden 2016 taulukossa näkyy Venäjä sijalla 4.
Minäkin guugluttelin vähän lisää ja huomasin kysymykseni huonouden, kun olisi pitänyt kysyä, että mistä eu-maasta/maista matkustava ei tarvi viisumia matkustaessaan venäjälle tai venäjältä?
Suomi on yksi ainakin,, koskee kylläkin juna-, että laivamatkaajaa 72 tunnin viisumiton käynti on mahdollista ja samoin venäjältä suomeen, norjalla taitaa olla molemmin puolinen viisuttomuus sopimus venäjän kanssa.
Aivan eli koskee lyhyttä ostosmatkaa ja juuri siksi NE antavat väärän kuvan matkailun määrästä ja tasosta!
Vodkaturismin asikaan kaikki matkat kestivät yleensä 4 vrk.
Voisit vvielä tarkistaa, etttä kuinka suunnaton vyöry länsituristeja vierailee vuosittain Krimillä? Takavuosina heitä oli 6 miljoonaa vuodessa!
Valehtelu on Venäjä-trollille yleistä.
........"Maa nousi ja kehittyi kaikin tavoin, demokratia toimi, ihmisoikeudet olivat turvattuja, töitä ja leipää piisasi."
Nimenomaan demokratia ei pelannut! ............
Maassamme oli vapaat vaalit eikä mitään puoluetta estetty asettamasta ehdokkaita eikä estetty vaalikampanjaa ! Jos se ei ole toimivaa demokratiaa niin mikä sitten on ?
Monessako USAn suojattimaassa Latin. Amerikassa homma toimi näin fiksusti samaan aikaan ?
” Maassamme oli vapaat vaalit eikä mitään puoluetta estetty asettamasta ehdokkaita eikä estetty vaalikampanjaa ! Jos se ei ole toimivaa demokratiaa niin mikä sitten on ? ”
Väitteesi on falski! Naapurimaa toimi kulissien takana ja ilmoitti kerkeästi puolueille ehdokkaista, joita ei haluttu osallistuvan vaaleihin! Toki vaalitoimitus meni rehellisesti, mutta sitä seuraava hallitusneuvottelu oli vaihe, johon neukku puuttui hanakasti! Jotkut puolueet päätyivät AINA hallitukseen vaikka eivät itse edes halunneet tai kärsivät vaalitappion. Jotkut toiset puolueet eivär roimasta vaalivoitosta huolimatta ’yleisten syiden’ (= neukun kielto) päässeet edes harkintaan hallitusneuvotteluissa. Tämä vaihe kesti yli 20 vuotta!
Presidentin vaaleissa sekä neukku että UKK kokivat Urkin ainoaksi mahdolliseksi ehdokkaaksi ja siksi ukko kerran valittiin poikkeuslailla (5/6-osan enemmistöllä) suoraan presidentiksi ilman minkäänlaista poikkeustilaa!
Pitkä luettelo tulisi muista suomettuneisuuden ilmiöstä, mutta mainitaan näin alkuun edes nämä!
”Monessako USAn suojattimaassa Latin. Amerikassa homma toimi näin fiksusti samaan aikaan ?”
Meitä ei pidä verrata banaanivaltioihin vaan muihin pohjoismaihin kuten Ruotsi, Norja tai Tanska!
-----Meitä ei pidä verrata banaanivaltioihin vaan muihin pohjoismaihin kuten Ruotsi, Norja tai Tanska!-----
Yksikään noista maista ei ollut natsi-Saksan mukana raa'assa valloitus- ja kansanmurhasodassa. Siinä se syy.
Ainoa mitä Suomessa karsastettiin oli 1930-lukulaisen vihapolitiikan harjoittaminen ja sillä hullujenrajoittamisella oli kansan vankka kannatus.
-----Meitä ei pidä verrata banaanivaltioihin------
Mikäs niissä vikana niin, että niille saa naapurisuurvalta tehdä mitä tahtoo. Ihan samanlaisia ihmisiä ovat ja samat oikeudet mitä meilläkin.
------otkut puolueet päätyivät AINA hallitukseen vaikka eivät itse edes halunneet tai kärsivät vaalitappion-----
Puhut harhoja. Puoleiden rajoitus johtui Kekkosesta, ei neukusta. Kekkonen vihasi Kokoomusta koska se ainoana porvaripuolueena meni Fagerholmin taakse 1956. Siinä syy, ei neukku. Eikä sinulle neukun sekaantumisesta vaaleihin mitään todisteita olekaan, pelkkiä harhaisia syytöksiä.
Jos neukku määräsi vaalien ehdokkaat niin miten Junnila ja Ehrnroth saivat olla ehdokkaina ja paasata valtion televisiossa oppejaan ?
” Puhut harhoja. Puoleiden rajoitus johtui Kekkosesta, ei neukusta. Kekkonen vihasi Kokoomusta koska se ainoana porvaripuolueena meni Fagerholmin taakse 1956. Siinä syy, ei neukku. Eikä sinulle neukun sekaantumisesta vaaleihin mitään todisteita olekaan, pelkkiä harhaisia syytöksiä.”
Asia johtyi NIMENOMAAN neukusta ja siihen viittasi myös kiertoilmaisu ”yleiset syyt”. Neuvostoliiton vaikutus oli niin suuri, että puolueet, kuten SDP, KEPU ja SKDL eivät uskaltaneet edes harkita Kokoomuksen hallitukseen ottoa ja osaa niistä se harmitti kun oma kannatus laski ja Kokoomus sai paitsion takia jatkuvia vaalivoittoja!
”Jos neukku määräsi vaalien ehdokkaat niin miten Junnila ja Ehrnroth saivat olla ehdokkaina ja paasata valtion televisiossa oppejaan ?”
Ilmaisu ”määrätä” on liiotteleva, mutta neukku pystyi vaikuttamaan ehdokasasetteluihin etenkin niiden puolueiden sisällä, jotka ottivat neuvoja vastaan. Kokoomus ja RKP eivät ottaneet.
Toki myös Kekkosella oli vaikutusta tuhon aikaan!
Huvittavaa oli se, että kun Virolainen lausui ääneen vallitsevan tilanteen (yleiset syyt) eli asian, jonka kaikki tiesivät niin UKK raivostui totuudenpuhujalle!
Olen nyt eläkkeellä oleva tavallinen duunari, enkä muista sitä aikaa hyvällä.
Olen myös eläkkeellä ja koen suomettumisvaiheen maani pahimpana alennustilana!
YYA-aikana sadat tuhannet tavalliset duunarit menivät töihin Ruotsiin, koska siellä oli enemmän vapautta ja vaurautta.