Anoppini on sellainen etten voi enää ottaa todesta mitä hän sanoo. Hän on osoittanut toisen puolen itsestään ja osoitti mitä ajattelee minusta ja elämänajatuksistani. Ilmiselvästi vähätteli kaikkea. Niinkuin vähättelee nytkin. No kaikki mitä sanoo tai sattuu joskus kysymään minulta kuulostaa vähättelyltä (= ihan kuin minusta ei olisi mihinkään), että olenpas minä huono ihminen. Mikä luonteenpiirre on olemassa tälle anopin käyttäytymiselle? Ei voi uskoa mitä toinen puhuu, koska hän ei tarkoita sitä tai vähättelee asiaa.
Luonteenpiirre hakusessa, hjälp!
turhautunut
8946
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Millä tavalla konkreettisesti vähättely tapahtuu?
Miten se anoppi niin uskomaton on, onko suoraan sanonut huonoksi? Mitkä elämänajatuksesi tarkalleen ottaen eivät ole anopin mieleen?
Joskus omat pelot heijastuvat toiseen, kuvittelemme enemmän kuin tiedämme. Anopinkaan pää ei ole lasia, että et oikeasti voi tietää mitä hän sisimmässään sinusta ajattelee, varsinkaan jos ei ole suoraan sanonut.
Yritä nyt jossain asiassa pitää anoppiasi kuitenkin uskottavana, ellei hän suorastaan naisvankilan asukki ole.
Mikä luonteenpiirre se on, että epäilee toista vähättelijäksi?
Olet ehkä alemmuudentuntoinen, kun luulet, että toiset ajattelevat, että sinusta ei ole mihinkään?
Ikä tuo sinulle lisää varmuutta. Kun huomaat tulevasi toimeen ja osaat hoitaa asiasi ja perheesi asiat, et edes tunnista mitään vähättelyä. Itsenäisyys tulee kyllä sinullekin vielä.
Älä ota turhia murheita.
Sama juttu se on meilläkin. Kaiken mitä tekee, tekee väärin. Minun tekemiset korjataan kyllä pojalleni, mutta minulle ei sanota suoraan vaan vihjailevasti. On ilmeisesti vain tyydyttävä kohtaloonsa, sillä muuten menee perheellämme taas välit anoppiin. On uhannut jo pojallensa niin monta kertaa. Ei ole tietenkään minulle suoraan sanottu!
Millä perusteella kirjoitat ettei minulla olisi ikää tarpeeksi tai etten olisi itsenäinen? Siitä ei ollut mitään puhetta. Ikää minulta löytyy, kuten löytyy myös menneisyydestä useampikin anoppi (siis tällä hetkellä ex-anoppeja). Olen aina ollut itsenäinen ja aikuistunut aikaa sitten. Koskaan en ole tuntenut itseäni huonoksi, vaan pikemminkin varmaksi -> tiedän miten haluan elää elämäni ja päättää mitä työtä haluan tehdä. Koskaan en ole hoitanut perheeni asioita huonosti, kuten en myöskään omia asioitani. Kyse on siitä, että anoppi on huolissaan pojastaan (minun miehestäni), koska "hän ei halua, että poika joutuu kokemaan kaiken saman mitä hän nuoruudessa". Mitä lie tuollakin tarkoittanut näissä HYVISSÄ olosuhteissa? Kun kerroin uudesta työstäni, josta olin TODELLA innostunut, kuten myös mieheni, totesi anoppi vain, että "ei siinä ole mitään tulevaisuutta". Kertoessani, että minä en tee mitään hätiköityjä päätöksiä ja me olemme miehenikin kanssa ratkaisevia asioita (kuten esim. tämä työ) miettineet pitemmän aikaan, niin sain vain vastauksen hymähdyksen. Tämän jälkeen hän kääntyi voivottelemaan mieheni puoleen. Kaiken tämän episodin jälkeen (en kertonut kaikkea tässä) tuntuu ettei hän ole oikeasti kiinnostunut asioistani/asioistamme, koska hän ei puhu niistä mitään tai kysyy vain pakollisen kysymyksen ilman jatkokysymyksiä/-uteluja. Tunnen olevani tästä syystä "huonompi" miniä hänelle, koska toisessa miniässä tuntuu olevan kaikki niin täydellistä. Miehenikin on myöntänyt hänen suosivan tätä toista.. Jännää sinällänsä, koska aiemmissa anoppi-suhteissa ei ole tapahtunut mitään samanlaista ja meillä on ollut välit paljon paremmat. Mutta appivanhempia ei valitettavasti voi valita...
Kyllä anopin vähättely on ihan todellista eikä sinun kuvitelmaasi tai huonoa itsetuntoasi. Hyvä että itse tiedät mitä tahdot, niin osaat panna asiat omaan arvoonsa etkä niin paljon pahoita mieltäsi. Kyllä minunkin anoppini on ikänsä harrastanut samanlaista vihjailua, esim. kun imetykseni ei sujunut, hän mainosti miten hänen poikansa sentään kasvoivatkin ja eväs oli aina mukana. Ja miten en ole pysynyt mitoissani, kun olin lihonut ja "kuinka kauan oikein aiot tuota lettiä roikottaa niskassasi?" kun minulla oli pitkät hiukset. Ihmisiä vain on sellaisia jotka haluavat loukata toisia luullen siten pääsevänsä itse parempaan valoon poikansa ja muiden silmissä. Nyt kun anoppi on vanha ei paljon huvita hänen hoitamisensa, sen verran loukkauksia on tullut kuultua.
Ei kaikkien tarvitse olla kiinnostuneita toisten asioista ja udella ja kysellä, ole onnellinen, että saat kertoa sen, minkä katsot tarpeelliseksi.
Tämä sinun työsi voi olla sellainen, että hän ei näe siinä tulevaisuutta, mitä sitten, jos kerran itse näet.
On näitä töitä sellaisia, että minäkin voisin hymähtää, vaikka verkostomarkkinointi, jossa luvataan miljoonia tai puhelinmyynti.
...ei ole "huonolla tulevaisuudella", vaan hyvät tulevaisuuden näkymät ja työllisyystilanne. Tuo oli nyt vaan anopin kommentti ja näkemys työstäni... Toinen miniä on samalla alalla, mutta hänen työllään on kyllä tulevaisuutta. Hohhoijaa. No paras kun tietää mitä itse haluamme emmekä liiaksi välitä anopista kerta tiedämme hänen tyylinsä. Miehen on vaan vaikeampi myöntää asioita, kun kyseessä on kuitenkin hänen äitinsä. Mutta kyllä hänkin on ottanut nokkiinsa joistain äitinsä teioista...
Tuosta utelemisesta sen verran, että olenkin tyytyväinen ettei kaikkea tarvitse kertoa ja olla kokoajan utelun alla. Mutta olen kyllästynyt katsomaan sivusta toisten suosimista/"nuolemista" ja utelua. No siinäpähän olkoot. Minä olen minä, enkä aio kenenkään anopin takia muuksi muuttua :).
Aivan!!!