Missä kalevi luuraa? On ollut kysymys joka ei ole vaivannut niin yhtään.
Mutta tänään vastaus siihen taisi silti selvitä, nimittäin kalevi kirjoitti Uuden Suomen puheenvuoro-palstalle työllisyys ehdotuksen.
http://kreiviolaf.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244376-tyottomat-laitoksiin
Jossa otsikko: "Työttömät laitoksiin.
Ja tässä makupala itsestään ehdotuksesta: "...Järjestelmää tulisi päivittää niin, että sosiaaliturva olisi ajan kuluessa koko ajan pienempi. Eli esim. jos on 6 kk työttömänä, saa vähemmän rahaa kuin ensimmäisellä tukikuukaudella. Tätä 6 kk välein tulojen vähennystä jatkettaisiin 3 vuotta, kunnes valtio pakkolunastaisi yksilön koko omaisuuden jättäen vain kaikkein tarpeellisimmat vaatteet ja hammasharjan jäljelle, sekä pakkomajoittaisi laitokseen asumaan. Kännykät ja televisiot ja muut eivät ole välttämättömiä. Laitoksessa sitten olisi ohjausta ja keskustelutuokioita, joihin olisi osallistuttava vankeusrangaistuksen uhalla.
... "
Että noin työttömyysongelmaa ratkkoi kalevi. Outoa ehdotuksessa on että työttömyydestä rangaistaisiin vain työttömiä, mutta työttömyyden aiheuttajaa eli työnantajia ei.
Nimittäin työttömyys = pula työpaikoista.
Pula työpaikoista = vapaita työpaikkoja on tarjolla vähemmän kuin mitä on työttömiä.
Ja kun työpaikan avaamisesta tai avaamatta jättämisestä päättää yksin ja ainoastaan työnantajat.
Työttömyyden aiheuttajat=työnantajat.
Että siksi haluaisinkin täydentää kalevin ehdotusta siten että jos on työtön jolla on jokin ammatti, esim hän on pätevä avomerikalastaja, mutta hänelle ei hänen työssäkäyntialueelta löydy ensimmäistäkään hänelle soveltuvaa avomerikalastajan työpaikkaa, niin silloin kyseisen työssäkäyntialueen avomerikalastuksen kanssa tekemisissä olevat työnantajat pantaisiin vastaavanlaiseen laitokseen, jossa päivittäisiä keskusteluja aiheena palkkatyöpaikkojen olemassaolon merkitys hyvinvointivaltion säilymiselle ja muuta vastaavaa, ja tätä jatkettaisiin aina siihen asti kunnes asianomainen avaa yhden tai usemmaan uuden avomerikalastajalle sopivan palkkatyöpaikan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ihanata! Huutava työvoimapula on päättymäisillään, Ossi nimittäin aiotaan panna karenssiin kunnes työ alkaa maistua.
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201710132200459181_u0.shtml
Te-toimiston johtaja luki "ideologisesti työttömän" Ossin tukikikkailusta - seuraus: Tukien maksu lakkaa toistaiseksi.
Juuri Ossin lailla työntekoon motivoituneita työntekiöitä ollemmekin olleet peräti vailla, kommentoi asiaa nimetön työnantaja Oy TyönantajaX nimisestä firmasta.
työttömyys laitoksia on jo, ne on avo leirejä,
esim 3. sektori hoitaa noita kuntouttavaa toimintaa harjoittavia aco laitoksia,
ja kaupungit niitä käyttää, säästääkseen kuluissa ja sakkomaksuissa.
Työttömille massoille ei ole muutakaan sijoituspaikkaa.
---- Kuntouttavaan, kuntouttavaan kuntouttavaan, marssimme näin,
sankarit työn urhokkaat....