hell tv kanaban mukaan Trump suuri lohtu

Täällä lehdistö ivaa että Trump on hajoamassa ja johtaa sotaan. CBN ja Tv7 taas kertovat toista. T on suuri lohtu Los Vegadin onnettomuudessa. Hän kävi paikalla ja lohdutti kääntyen Luojan puoleen. Yrumpilla on uudestisyntynyt käsityelytsoa.

Meillä Trumpia kannattaa vain Laura.
485
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Trumppi on typerä häirikkö jolla on päähänpintymä Obamasta, nyt yrittää kumota kaikki hänen saavutuksensa, Laura kreatonisti vihapuhuja.

Äänestä

Donald Trump sai Obamalta raunioituneen USAn. Homot olivat päätähtiä, Valkoinen talo valaistiin homoväreillä, Iran sai sopimuksen purettua ja rakentaa parhaillaan ydinasetta, suhteet Israeliin meni jäätäviksi, vaikka ainoa demoratia ja USAn ystävä Lähi-Idässä, kylmä vihamielinen feminismi marssii, miehet ovat marginaalissa, islami vahvistui

Nyt JUmalan asettama kristitty ja suorasanainen järkimies on aloittanut tämän rauniokasan uudelleenrakentamisen, joka perustuu Raamatulle ja terveelle järjelle. Rukoilen usein Donaldin puolesta että jaksaa iäkkäänä taistella hyökyyvää pimeyttä vastaan. Tosi mies tekee kahden viikon rundin Aasiaan ja uskaltaa . Kunpa tälläisiä olisikin Suomessakin, eikä tuollaisia lölleröitä kuten Sipilä ja Soini, jotka myyneet kristiliset arvonsa mammonan alttarille. Onneksi on Sauli Niinistö ja Laura Huhtasaari.

Äänestä

Joo Lauraa minäkin äänestän.

Jos Trump saa erota ja mennä uudestaan naimisiin, minä saan varmaan juoda viiniä. On sentään eri kaliiberia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


trummmppi kirjoitti:

Täällä lehdistö ivaa että Trump on hajoamassa ja johtaa sotaan. CBN ja Tv7 taas kertovat toista. T on suuri lohtu Los Vegadin onnettomuudessa. Hän kävi paikalla ja lohdutti kääntyen Luojan puoleen. Yrumpilla on uudestisyntynyt käsityelytsoa.

Meillä Trumpia kannattaa vain Laura.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu