Toimittajat vihervasemmistolaista sakkia

Onko journalistien enemmistön vihervasemmistolaisuus pelkkä luulo vai voidaanko näkemykselle esittää minkäänlaista tukea? Vastausta kysymykseen voidaan hakea erilaisten kyselyjen ja tutkimusten tuloksista.

Tampereen yliopiston tutkijoiden ja opiskelijoiden yhteistyönä valmistui viime vuonna tutkimusartikkeli Koulutusalan yhteys yliopisto-opiskelijoiden poliittiseen orientaatioon.

Tutkimus perustuu Tampereen yliopiston opiskelijoille vuoden 2015 eduskuntavaalien alla tehtyyn nettikyselyyn. Kyselyyn vastasi 1 023 opiskelijaa, joista noin 30 prosenttia oli miehiä ja 70 prosenttia naisia. Tutkimusartikkelin tuloksista ilmenee selkeä tilastollinen vastaavuus näkemykselle toimittajien vihervasemmistolaisuudesta.

Tampereen yliopiston tutkimusartikkelin mukaan vihreitä kannatti 47,7 prosenttia ja vasemmistoliittoa 27,3 prosenttia journalistiopiskelijoista. SDP:n kannatus oli 11,4 prosenttia. Siten vihervasemmiston kannatus on yhteensä 86,4 prosenttia.

Tulevat toimittajat eivät lämpene perussuomalaisten tai kristillisten linjauksille. Yksikään tähän kyselyyn vastannut ei kannattanut näitä puolueita. Kokoomuksella on tutkimuksen mukaan vaivainen 4,5 prosentin kannatus.

Tampereen yliopiston tutkimus on samansuuntainen kuin Mediaviikko-lehden kysely vuodelta 2010. Kyselyn mukaan toimittajista puolet on vasemmistolaisia. Mediaviikon kysely on ollut aiemmin laajasti siteerattu, mutta kyselyä ei enää löydy verkosta.

Huomionarvoinen on myös maakuntalehti Sunnuntaisuomalaisen teettämä kysely vuodelta 2012. Kyselyn perusteella toimittajien keskuudessa suosituin puolue on vihreät, jota oli tuolloin äänestänyt viime vaaleissa joka neljäs kyselyyn vastannut toimittaja eli 26 prosenttia.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Onko joku pitkään aikaan luullut jotain muuta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Että_niin kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu