Moi kaikille.
Olen tavannut itseni ikäisen miehen netin kautta ja olemme tapailleet tässä pikkuhiljaa parin kuukauden ajan. Olemme istuneet iltaa, saunoneet ja harrastaneet seksiä ja jutelleet todella paljon eri asioista. Hän on tosi mukava, luotettava, rehellinen, avoin, huumorintajuinen, hellä, kohtelias ja huolehtivainen. Hän on myös entinen vanki, tatuoitu, kalju ja polttaa tupakkaa, josta en pidä. Hän ei ole ulkoisesti millään tavalla miesihanteeni, vaikka onkin ihan ok näköinen. Meillä tuntuu olevan paljon samanlaisia ajatuksia ja nauramme yhdessä myös sille, miten joistakin asioista ajattelemme täysin päinvastaisesti. Viihdyn hänen seurassaan ja hän on ihan loistava keskustelija. Seksi sujuu ihan kohtuullisesti ja hän huolehtii siitä, että myös minä nautin. Hän tekee pitkää päivää ja on varakas, ja minä olen puolestani juuri ja juuri toimeentuleva, kahta työtä tekevä yh-äiti ja tämän tietäessään tämä mies on tarjonnut monesti niin fyysistä kuin taloudellista apua.
Minua lähinnä mietityttää se, että mies on entinen vanki. Hän on kertonut nuoruudessaan tehdyistä tyhmistä jutuista, joista joutui istumaan tuomiotaan pari vuotta ja tämä johtui väkivaltaisuudesta. Pelottaa se ajatus, että entä jos suhteemme etenee ja joskus tuleekin tilanne, että se väkivaltaisuus tulee jollain lailla eteeni ja hän käykin minuun käsiksi tai lapseeni? Hän on kyllä kertonut, että muuttui paljon paremmaksi ihmiseksi vankilan ansiosta eikä hän milloinkaan voi sietää väkivaltaa missään muodossa. Lisäksi mietin sitäkin, että kun hän ei ole oikein miestyyppiäni enkä tunne hänen kanssa ainakaan vielä sellaista huumaa ja kemiaa, mitä haluaisin ja mietin, mahtaisiko ne tunteet tulla ajan kanssa vai onko tämä orastava suhde vain jotain ihastusta eikä tämä tule kantamaan, kun en tunne kiihkoa?
Olen itse eronnut vuosi sitten pitkästä avioliitosta ja jotenkin tämä mies tupsahti elämääni sellaisella hetkellä, jolloin kaipasin miehen seuraa muutenkin kuin vain yhden yön merkeissä.
Ei-niin-ihannemies
7
282
Vastaukset
- n28hki
Nyt sinun täytyy ajatella lapsesi parasta.
-ollut väkivaltainen ennen -> tilastojen valossa tulee hyvin todennäköisesti olemaan väkivaltainen myös tulevaisuudessa.
-ei voi milloinkaan sietää väkivaltaa missään muodossa -> historia ja vankilatuomio kyllä riitelee tämän väitteen kanssa. tuomio vielä suomessa on niin pitkä että hän on tehnyt jotain todella pahaa.
On niin helppo sanoa, että on muuttunut, harva siihen valitettavasti kykenee. Eräs tuttu on töissä vartijana vankilassa ja hän usein heittää siellä läppää mukavan, normaalilta vaikuttavan miehen kanssa. Tuttuni joutuu välillä muistuttamaan itseään hitto sentään tuo mies murhasi raa'asti kumppaninsa.
Tämän kaiken lisäksi et edes tunne kunnolla vetoa mieheen? Mitäpäs jos pitäisit hänet ystävänä ja etsisit miehen jolla ei ole väkivaltaista taustaa ja johon tunnet vetoa...- nykynaisenitsetunto
Ja sulle tiedoksi että niinku nykyisin monella on tapana niin on väärin aina luottaa tilastotietoon, lisäksi se että leimataan jo ulkonäön perusteella tuntematta henkiläöä tai menneisyyden perusteella, on totta että esim raiskauksista saa liian pienen tuomion suomesta mutta ei ainakaan ole tappanut jos vaan 2 vuotta istunut, ota asioista selvää, törkeä ryöstö tai pahoinpitely varmaan kyseessa. Muuten esim murhasta saa 14 vuotta, sen ns elinkautisen joutuu istuun päivästä päivään että ei selviä puolella yms, moni puhuu laki asioista vaikka ei ole oikeaa tietoa tai kokemusta, veikkaan että suurin osa näistä ei selviäsi päivääkään vankilassa, eikä ole hienoa jos joutuu vankilaan, itse en ole istunut, tajusin lopettaa sekoilun ajoissa ja mussa on miestä myöntää menneisyyteni virheet, en ole ylpeä niistä mutta ihminen voi tapansa muuttaa, ja vaikka käytin huumita ja tein rikoksia olin kuitenkin se kiltti empaattinen luonne mitä aina ollut ja onnellinen että rankat jutut ei kylmettäny ja selvisin, että ei siinäkään maailmassa kaikki ole automaattisesti kieroja psykopaatteja, eikä kaikki esim huumeita saadakseen tee ihan mitä vaan, joillakin säilyy se moraali kuitenkin.
Nykyään osalta puuttuu maalisjärki sekä kyky astua toisten kenkiin, myös yleistys ja pinnallisuus vääristää kuvaa maailmasta ja ihmisistä yksilöinä, sitten vielä se ettäö joo kaikki on mustavalkosta ja media kertoo totuuden miten kaikki on, eikä ees viititä ite perehtyä tai ajatella järkevästi.
Ja kuuleppas, ihan ns normaali ihminen kykene tappamaan että ei siinä tarvi sekopää olla, sinäkin kykenisit tappamaan jos olosuhteet esim pakottais.
Ja ihan omasta kokemuksesta, en ole naista lyönyt koskaan enkä lyö, valitettavasti lapsena jouduin katsomaan kun äitiäni hakattiin mutta suurin osa tapauksista mitä minä tiiän niin ne väkivaltaset naistenhakkaaja pellet on olleet niitä joilla ei ole rikostaustaa ja jotka on ns normaali työssäkäyviä, osa naisista haksahtaa tollasiin koska kuva miehisträ on vääristynyt, on huono itsetunto, helposti manipuloitavia jota ei tietenkään voida itelleen myöntää, liian stereotyyppinen ajattelu tekee sen että ei nähdä sitä oikeasti aitoa ihanaa miestä joka on mies ja joss aon miestä enemmän ku tollasissa paskahousuissa, jos et tajua pointtejani niin ihan sama.
Tiovon että saat ajateltavaa tästä viestistä, ja ei ole kaikki naiset samanlaisia siät en väitä enkä ole täydellinen enkä haluaiskaan olla, enkä ole joo joo mieskään, olen mies ja oma itteni eikä tarvi rooleja vedellä kun uskallan olla oma itteni vaikka tuliskin paskaa niskaan, ihan sama, tiedostan myös vikani ja uskallan virheeni ja vikan i myöntää lisäksi rakastan myös itseäni ja osaan olla ylpeäkin itsestäni sekä tiedostan myös hyvät puoleni. Tollasta tähän suomeen kaivattais lisää niin alkas suhteet onnistuun. - n28hki
nykynaisenitsetunto kirjoitti:
Ja sulle tiedoksi että niinku nykyisin monella on tapana niin on väärin aina luottaa tilastotietoon, lisäksi se että leimataan jo ulkonäön perusteella tuntematta henkiläöä tai menneisyyden perusteella, on totta että esim raiskauksista saa liian pienen tuomion suomesta mutta ei ainakaan ole tappanut jos vaan 2 vuotta istunut, ota asioista selvää, törkeä ryöstö tai pahoinpitely varmaan kyseessa. Muuten esim murhasta saa 14 vuotta, sen ns elinkautisen joutuu istuun päivästä päivään että ei selviä puolella yms, moni puhuu laki asioista vaikka ei ole oikeaa tietoa tai kokemusta, veikkaan että suurin osa näistä ei selviäsi päivääkään vankilassa, eikä ole hienoa jos joutuu vankilaan, itse en ole istunut, tajusin lopettaa sekoilun ajoissa ja mussa on miestä myöntää menneisyyteni virheet, en ole ylpeä niistä mutta ihminen voi tapansa muuttaa, ja vaikka käytin huumita ja tein rikoksia olin kuitenkin se kiltti empaattinen luonne mitä aina ollut ja onnellinen että rankat jutut ei kylmettäny ja selvisin, että ei siinäkään maailmassa kaikki ole automaattisesti kieroja psykopaatteja, eikä kaikki esim huumeita saadakseen tee ihan mitä vaan, joillakin säilyy se moraali kuitenkin.
Nykyään osalta puuttuu maalisjärki sekä kyky astua toisten kenkiin, myös yleistys ja pinnallisuus vääristää kuvaa maailmasta ja ihmisistä yksilöinä, sitten vielä se ettäö joo kaikki on mustavalkosta ja media kertoo totuuden miten kaikki on, eikä ees viititä ite perehtyä tai ajatella järkevästi.
Ja kuuleppas, ihan ns normaali ihminen kykene tappamaan että ei siinä tarvi sekopää olla, sinäkin kykenisit tappamaan jos olosuhteet esim pakottais.
Ja ihan omasta kokemuksesta, en ole naista lyönyt koskaan enkä lyö, valitettavasti lapsena jouduin katsomaan kun äitiäni hakattiin mutta suurin osa tapauksista mitä minä tiiän niin ne väkivaltaset naistenhakkaaja pellet on olleet niitä joilla ei ole rikostaustaa ja jotka on ns normaali työssäkäyviä, osa naisista haksahtaa tollasiin koska kuva miehisträ on vääristynyt, on huono itsetunto, helposti manipuloitavia jota ei tietenkään voida itelleen myöntää, liian stereotyyppinen ajattelu tekee sen että ei nähdä sitä oikeasti aitoa ihanaa miestä joka on mies ja joss aon miestä enemmän ku tollasissa paskahousuissa, jos et tajua pointtejani niin ihan sama.
Tiovon että saat ajateltavaa tästä viestistä, ja ei ole kaikki naiset samanlaisia siät en väitä enkä ole täydellinen enkä haluaiskaan olla, enkä ole joo joo mieskään, olen mies ja oma itteni eikä tarvi rooleja vedellä kun uskallan olla oma itteni vaikka tuliskin paskaa niskaan, ihan sama, tiedostan myös vikani ja uskallan virheeni ja vikan i myöntää lisäksi rakastan myös itseäni ja osaan olla ylpeäkin itsestäni sekä tiedostan myös hyvät puoleni. Tollasta tähän suomeen kaivattais lisää niin alkas suhteet onnistuun.Nykyään on väärin luottaa tilastotietoon? Hyvä nainen sinulla on lapsi!! Jos tietäisit, että tilastojen valossa 60% todennäköisyydellä lastasi tullaan pahoinpitelemään jossakin vaiheessa päiväkodissa hoitajien toimesta jonne olet häntä viemässä jatkaisitko lapsen viemistä? Et vaan etsisit turvallisen paikan. Tuskin edes jatkaisit vaikka todennäköisyys olisi 10% luokkaa. Miksi siis asetat lapsesi vaaraan omassa kodissa? Minua ei rehellisesti kiinnosta mitä teet omalla elämälläsi mutta lapsesi on puolustuskyvytön ja se on sinun tärkein tehtävä pitää hänet turvassa.
- n28hki
nykynaisenitsetunto kirjoitti:
Ja sulle tiedoksi että niinku nykyisin monella on tapana niin on väärin aina luottaa tilastotietoon, lisäksi se että leimataan jo ulkonäön perusteella tuntematta henkiläöä tai menneisyyden perusteella, on totta että esim raiskauksista saa liian pienen tuomion suomesta mutta ei ainakaan ole tappanut jos vaan 2 vuotta istunut, ota asioista selvää, törkeä ryöstö tai pahoinpitely varmaan kyseessa. Muuten esim murhasta saa 14 vuotta, sen ns elinkautisen joutuu istuun päivästä päivään että ei selviä puolella yms, moni puhuu laki asioista vaikka ei ole oikeaa tietoa tai kokemusta, veikkaan että suurin osa näistä ei selviäsi päivääkään vankilassa, eikä ole hienoa jos joutuu vankilaan, itse en ole istunut, tajusin lopettaa sekoilun ajoissa ja mussa on miestä myöntää menneisyyteni virheet, en ole ylpeä niistä mutta ihminen voi tapansa muuttaa, ja vaikka käytin huumita ja tein rikoksia olin kuitenkin se kiltti empaattinen luonne mitä aina ollut ja onnellinen että rankat jutut ei kylmettäny ja selvisin, että ei siinäkään maailmassa kaikki ole automaattisesti kieroja psykopaatteja, eikä kaikki esim huumeita saadakseen tee ihan mitä vaan, joillakin säilyy se moraali kuitenkin.
Nykyään osalta puuttuu maalisjärki sekä kyky astua toisten kenkiin, myös yleistys ja pinnallisuus vääristää kuvaa maailmasta ja ihmisistä yksilöinä, sitten vielä se ettäö joo kaikki on mustavalkosta ja media kertoo totuuden miten kaikki on, eikä ees viititä ite perehtyä tai ajatella järkevästi.
Ja kuuleppas, ihan ns normaali ihminen kykene tappamaan että ei siinä tarvi sekopää olla, sinäkin kykenisit tappamaan jos olosuhteet esim pakottais.
Ja ihan omasta kokemuksesta, en ole naista lyönyt koskaan enkä lyö, valitettavasti lapsena jouduin katsomaan kun äitiäni hakattiin mutta suurin osa tapauksista mitä minä tiiän niin ne väkivaltaset naistenhakkaaja pellet on olleet niitä joilla ei ole rikostaustaa ja jotka on ns normaali työssäkäyviä, osa naisista haksahtaa tollasiin koska kuva miehisträ on vääristynyt, on huono itsetunto, helposti manipuloitavia jota ei tietenkään voida itelleen myöntää, liian stereotyyppinen ajattelu tekee sen että ei nähdä sitä oikeasti aitoa ihanaa miestä joka on mies ja joss aon miestä enemmän ku tollasissa paskahousuissa, jos et tajua pointtejani niin ihan sama.
Tiovon että saat ajateltavaa tästä viestistä, ja ei ole kaikki naiset samanlaisia siät en väitä enkä ole täydellinen enkä haluaiskaan olla, enkä ole joo joo mieskään, olen mies ja oma itteni eikä tarvi rooleja vedellä kun uskallan olla oma itteni vaikka tuliskin paskaa niskaan, ihan sama, tiedostan myös vikani ja uskallan virheeni ja vikan i myöntää lisäksi rakastan myös itseäni ja osaan olla ylpeäkin itsestäni sekä tiedostan myös hyvät puoleni. Tollasta tähän suomeen kaivattais lisää niin alkas suhteet onnistuun.Ja lisäyksenä vielä kukaan ensikertalainen ei suomessa saa murhasta 14v. Jos kyseessä on esim. Tappo ja ensikertalaisena saa alemman tuomion joka vielä lyhenee hyvän käytöksen vuoksi kyllä 2v tuomio on ihan realistinen aika siitä.
Ja toki tiedän, että periaatteessa kuka vaan on kykenevä tappamaan jonkun. Mutta toisilla impulssi ja elämänhallintataidot on kehittyneempiä kuin toisilla ja varsinkin jos on käyttänyt äärimmäistä väkivaltaa ennen kynnys tehdä se uudelleen on paljon matalampi. Minua ei tippaakasn kiinnosta miltä mies näyttää ulkoisesti enkä arvostellutkaan häntä ulkonäön vaan muiden seikkojen taholta.
- Pillujen--asiantuntija
Kyllä se sinut hakkaa kunnolla vielä. Väkivaltaiset jännämiehet ei koskaan muutu kiltiksi mutta sinä kiimavittu et sitä usko.
- pop98
2-vuoden tuomion saa jos tappaa jonkun, jos pahoinpitelee pesäpallomailalla jonkun loppuiäksi rullatuoliin saa Suomessa ehdonalaista.
Todellinen psykopaatti kyseessä, jotka osaa näytellä pitkäänkin enkeliä..sitten jossain vaiheessa, kun toinen(uhri, nainen) on sidottu jollakin tavalla(taloudellisesti?) riippuvaiseksi miehestä, alkaa psykologinen mollaaminen ja pahoinåitely joka raaistuu aste asteelta.
Mutta tätähän naiset nimenomaan haluaa, tätäkään naista ei tavallinen kunnonmies, voisi vähempää kiinnostaa.- pop98
jatkuu..
Naiselle tavallaan oikein, että saa kusipäältä kunnolla turpiinsaa, henkisesti ja ruumiillisesti, mutta lasta käy sääliksi...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien1082505- 2272017
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes1811817- 411506
Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta
Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.1041366- 1221138
Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?
😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo279889Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli64798Vanhemmassa miehessä
on sellaista elämän mukana tullutta viehättävää charmia. Hän paranee iän myötä niinkuin hyvä viini tai juusto! Tuli tuo6175190kW kulutus
Joku kirjoitti sellaisesta tehomaksuaiheen yhteydessä. Tuollainen kulutushan vaatisi pääsulakkeiden kooksi jo vaikka mit182738