Kuuntelin tänään Kristiina Halkolan esittämän laulun "Jos rakastat" ja huomasin kuinka ajankohtainen sanoitus edelleen on. Materialismi ei ole aina sitä että ihailee luksustuotteita tai keräilee kaiken mauttominta krääsää. Se voi olla henkevänkin kuuloista sitoutumista johonkin aatteeseen, harrastuksen tai tavaraan.
Naisilta voisi nykyään kysyä että jos rakastat matkustelua, miten käy jos joskus ei ole aikaa, rahaa tai muuten mahdollisuutta siihen? Masennutko kanssani kahden kotona, muututko joksikin toiseksi ja lähdet toisen matkaan? Jos rakastat urheilua, miten käy jos sinun tai minun terveys pettää eikä polkujuoksu olekaan enää mahdollista, ei yhdessä tai edes erikseen? Oliko kaikki siinä?
Tämän takia olisi mielestäni tärkeää että ihminen suhtautuisi rakkaudella ja lämmöllä ihmisiä, eläimiä ja elämää kohtaan, mutta pitäisi muut intoilut kohtuudessa. Jos joku kertoo rakastavansa Puolalaisia taide-elokuvia niin onhan siinä jotain hienoa mutta en lähtisi hänen kanssaan meren rantaan.
Naisilta voisi nykyään kysyä että jos rakastat matkustelua, miten käy jos joskus ei ole aikaa, rahaa tai muuten mahdollisuutta siihen? Masennutko kanssani kahden kotona, muututko joksikin toiseksi ja lähdet toisen matkaan? Jos rakastat urheilua, miten käy jos sinun tai minun terveys pettää eikä polkujuoksu olekaan enää mahdollista, ei yhdessä tai edes erikseen? Oliko kaikki siinä?
Tämän takia olisi mielestäni tärkeää että ihminen suhtautuisi rakkaudella ja lämmöllä ihmisiä, eläimiä ja elämää kohtaan, mutta pitäisi muut intoilut kohtuudessa. Jos joku kertoo rakastavansa Puolalaisia taide-elokuvia niin onhan siinä jotain hienoa mutta en lähtisi hänen kanssaan meren rantaan.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Siinä on tosiaan ajaton sanoitus, joka kertoo että ihmisillä on ollut ihan samoja ongelmia ennenkin. Mitä nytkin.
Krääsän määrä on lisääntynyt, mitä voi haalia ja haluta, mutta perussetti on sama ajasta toiseen. Kuka rakastaa mitäkin, kuka haluaa ja himoitsee mitkin, jokainen jotain. Jollekin ei riitä mikään...
Jotkut asiat tuntuu tärkeiltä ja jotain asioita ilman olisi vaikeampaa ehkä jopa mahdotonta elää ja olla tyytyväinen.
Käyttäisin kuitenkin rakastaa sanaa vain elollisten kohdalla. Muitakin asioita voi palavasti kyllä haluta ja kaivata elämäänsä.
Heti alkuun totean, että pidän tuosta laulusta. Mutta laulut lauluina ja todellinen elämä erikseen. Eihän asiat sulje toisiaan pois. Miksi antaisit pakit ihmiselle, joka tykkää katsoa elokuvia? Mainitsemasi elokuva voi auttaa (häntä) ymmärtämään elämää ja ihmisiä. Ja ihminen, joka pitää ihmisistä ja eläimistä, voi silti pitää myös taiteesta ja kulttuurista, matkustelemisesta ja kotona olemisesta, urheilusta ja ties mistä. Minua ainakin kiinnostavat ihmiset, joissa on monta puolta.
Kuulostaa oudolta paheksua sitä, jos ihminen on kiinnostunut asioista. Sehän tarkoittaa myös avointa suhtautumista maailmaan, kun löytää siitä kiehtovia puolia.
Kysymykseesi matkustelusta... minä ainakin pidän tosi paljon matkustelusta. Jos kumppani ei halua matkustaa, voin matkustaa yksinkin. Jos sitten taas elämäntilanteen vuoksi ei voi matkustella, niin en nyt siitä masennu - juuri siksi, että elämässä on paljon muitakin kiinnostuksenkohteita. Voihan sitä katsoa sitten kotona vaikka puolalaisia taide-elokuvia ;) :D
Pidän liikunnastakin. Kyllä se harmittaisi, jos vaikka terveyssyistä en voisi enää harrastaa mitään urheilua. Koska urheiluhan on myös sellainen, josta tulee hyvä ja energinen olo. En jotenkin oikein ymmärrä kysymystäsi tältä osin???
Muutenkaan en ihan tajua, mitä viestilläsi haet - sitäkö, että olisi parempi, jos ihminen ei harrastaisi mitään eikä olisi kiinnostunut mistään? Mitä siellä merenrannalla sitten tehtäisiin - tai oikeastaan, mitä SEN JÄLKEEN tehtäisiin? Olisiko mitään puhuttavaa, jos ketään ei kiinnosta mikään? Keksisikö kumppani itselleen puuhaa, jos toinen olisi välillä muualla? Harrastava ihminen sentään osaa itsekin viihdyttää itseään.
Kysymys on mielestäni siitä miten on elämänsä ankkuroinut. Onko se harrastusten tai yhden aatteen varassa? Onko muumimukien keräily liian tärkeä osa onnea, pyöriikö elämä liikaa tunnelmallisten iltojen ja kynttilöiden varassa? Mitä jos jokin muuttuu ja onnea tuovat asiat eivät tuokaan onnea. Jos on tavannut ihmisen jonkin harrastuksen parissa ja tulee uusi harrastus, niin tuleeko myös uusi mies? Kuinka ison roolin tällaiset asiat ottavat ja millainen rooli jää sille toiselle ihmiselle?
Et multa kysy, mutta heitän silti. Tää menee samaan lokeroon kysymysten kanssa, jos kumppani lihoo, vanhenee ja rupsahtaa loppuuko rakkaus ja vaihtuuko kumppani?
Helppo vastaus, helppoihin kysymyksiin. Kyllä joku aina vaihtaa uuteen, kun vanha jotenkin muuttuu. On aikalailla tuuria, jos löydät tyypin joka kestää kaikki muutokset ja rytäkät sun kanssasi yhdessä, vaikka se ei helppoa oliskaan. Rakkauskin olisi joskus koetuksella.
Juuri siksi laulu ja ajatus on niin hieno. Jos on rakastunut toisen ulkomuotoon niin se voi muuttua. Jos rakastaa hyvin tarkasti jonkun ihmisen tiettyjä ominaisuuksia niin aika heikoilla jäillä ollaan. Enemmän pitäisi olla yleistä välittämistä josta toki ohjautuu suurin osa kumppanille. Jos muuten inhoaa ihmiskuntaa mutta rakastaa yhtä ihmistä, niin jossain vaiheessa niin hatara perustus tulee romahtamaan.
Et ehkä ihan sillä tavalla ymmärtänyt avausta kuin cruz tarkoitti, siis sairaalloista touhottamista jonkun asian ympärillä. Itselläni tuli mieleen tuo juttu joka pari tuntia sitten sattui silmään:
https://www.is.fi/viihde/art-2000005408048.html?ref=rss
Aika vaikea olisi varmaan suhde tuollaisen tyyppisen ihmisen kanssa, siinä missä sinä panostaisit yhteiseen tulevaisuuteen touhottaja panostaisi kaiken pelkästään omiin juttuihinsa.
"Kalliiksihan se tulee ja perintöä ei jää yhtään, mutta se on sen arvoista. Elämäänsä on elettävä ja tehtävä sitä mitä rakastaa, koska ikinä ei tiedä, mikä päivä tai hetki on se viimeinen. "
Aika hauskaa kun tuo samantyyppinen ajatus toistuu aina noilla jotka "uskaltaa elää" niiden omien nautintojensa vuoksi, kumppanille ne samat ihmiset kuitenkin yleensä asettavat kovia vaatimuksia panostuksesta yhteiseen hyvään.
Ihmiselämää ja ihmisiä täytyy kyetä arvostamaan, vaikka rakastaisikin yhtä ihmistä sydämensä halki. Kaikkia ei tarvitse rakastaa, eikä rehellisesti edes pysty.
Minä ajattelen, että rakkaus on muutoksen hyväksymistä hyvin pitkälle. Mutta rajattomaan rakkauteen minä sen sijaan en usko. Että mitä tahansa tapahtuu ja rakkaus vaan porskuttaa voimissaan. Rakkaus on ehdollista ja ehdot sitten taas vaihtelee tapauskohtaisesti.
Kaikilla on rajansa.
Mietin mihin me loppujen lopuksi toisessa ihmisessä rakastumme?
"Kysymys on mielestäni siitä miten on elämänsä ankkuroinut. Onko se harrastusten tai yhden aatteen varassa? Onko muumimukien keräily liian tärkeä osa onnea, pyöriikö elämä liikaa tunnelmallisten iltojen ja kynttilöiden varassa? Mitä jos jokin muuttuu ja onnea tuovat asiat eivät tuokaan onnea. Jos on tavannut ihmisen jonkin harrastuksen parissa ja tulee uusi harrastus, niin tuleeko myös uusi mies? Kuinka ison roolin tällaiset asiat ottavat ja millainen rooli jää sille toiselle ihmiselle? "
Mitä jos jokin muuttuu ja onnea tuovat asiat eivät tuokaan onnea - niin, tätä se elämä on. Asiat muuttuvat ja matkan varrella huomaa myös, että tietyt asiat eivät tuokaan onnea. Sitä kutsutaan kasvamiseksi, kun huomaa, mitkä asiat oikeasti tuovat onnea.
Toki ei se sitä tarkoita, että ne muutkaan pahaksi ovat. Voihan niitä muumimukeja keräillä omaksi ilokseen ja huvikseen, jos niistä tykkää.
No, HARVEMMIN ihmiset kumppania vaihtavat harrastuksen myötä :D Tämä nyt oli kysymyksenä varsin hassu. Mutta saman voisi kysyä uuden työpaikan tai opintojen kohdalla. Eli onko paha asia, jos tekee elämässä jotain - eihän se tarkoita sitä, että aina kaikki aiempi jää. Tai jos tarkoittaakin, niin ongelma ei ole harrastuksessa itsessään, vaan jossain muualla.
Kyllähän jollekin ihmiselle joku harrastus voi olla samalla melkein elämäntapa. Mutta onko se sitten paha asia? Onko paha asia, jos ihminen kokee toteuttavansa itseään vaikka musiikin tai kuvataiteen kautta? Kyllähän siinä se asia nousee hyvin keskeiselle ja tärkeälle sijalle omassa elämässä. Mutta onko se paha asia?
Minusta on aina ihanaa, jos ihmisellä on intohimon ja kiinnostuksen kohteita. Ja usein se on parisuhteellekin hyväksi, että on omia juttuja. Usein se myös tekee ihmisestä kiinnostavan, että tällä on jotain omaa ja merkityksellistä. Mikä rooli toiselle ihmiselle jää? Minä sanoisin, että elämänkumppanin rooli. Ihan hyvä rooli minusta. Parempi rooli kuin se, että pitäisi täyttää koko toisen elämän tyhjiö.
"Et ehkä ihan sillä tavalla ymmärtänyt avausta kuin cruz tarkoitti, siis sairaalloista touhottamista jonkun asian ympärillä. Itselläni tuli mieleen tuo juttu joka pari tuntia sitten sattui silmään:
https://www.is.fi/viihde/art-2000005408048.html?ref=rss
Aika vaikea olisi varmaan suhde tuollaisen tyyppisen ihmisen kanssa, siinä missä sinä panostaisit yhteiseen tulevaisuuteen touhottaja panostaisi kaiken pelkästään omiin juttuihinsa."
Nojoo, täytyy myöntää ettei suhde tämäntyyppisen harrastajan kanssa olisi minunkaan juttuni. Mutta joku toinen samasta idolista innostunut voisi tykätä...
"Aika hauskaa kun tuo samantyyppinen ajatus toistuu aina noilla jotka "uskaltaa elää" niiden omien nautintojensa vuoksi, kumppanille ne samat ihmiset kuitenkin yleensä asettavat kovia vaatimuksia panostuksesta yhteiseen hyvään."
Tosin josja kun omia rahojaan käyttää, niin kaipa hän saa tehdä mitä lystää. Jutusta ei käy ilmi, onko tuo nainen sinkku vai perheellinen - toisaalta perintö voisi viitata siihen, että on lapsia, mutta kun toisaalta perheen suhtautumisesta ei puhuta mitään, niin voihan se tarkoittaa yleisemmin sitä, että ei jätä jälkeensä mitään. Mutta vaikka olisi lapsiakin, niin veikkaan että on sinkku.
Parisuhteessa on aina punnittava se, mikä on ok. Jos toisen elämäntapa ei sovi yksiin oman elämän kanssa, niin silloin on ehkä väärän ihmisen kanssa. Onhan se totta, että moni voi olla itsekäs eläessään omaa elämäänsä, mutta vaikea sitäkään olisi mennä linjaamaan, että mitä kaikkea sitten "saa" tehdä ja mitä kaikkea kumppani saa rajoittaa. Sen vuoksi paras olisi, kun suhteellisen samanhenkiset ja samalla aaltopituudella olevat ihmiset pariutuisivat keskenään. Kun toisesta oikeasti välittää, niin normaalisti ihminen haluaa sallia tämän voivan elää omaa elämäänsä - mutta toisaalta toisinpäin myös, ei halua omalla elämällään kaventaa sen toisen elämää. (Eri asia sitten narsistit ja pääongelmaiset.)
Laulun sanoja mukaellen: Jos rakastat kuvataiteita, minä hymyilen sinulle kadun poikki mutta en tule kanssasi hienoon näyttelyyn. Ei siis ole paha asia mutta en lähtisi jakamaan elämääni sellaisen ihmisen kanssa. Minusta ihmisen pitäisi olla enemmän kuin harrastuksiensa summa.
"Parisuhteessa on aina punnittava se, mikä on ok. Jos toisen elämäntapa ei sovi yksiin oman elämän kanssa, niin silloin on ehkä väärän ihmisen kanssa. Onhan se totta, että moni voi olla itsekäs eläessään omaa elämäänsä, mutta vaikea sitäkään olisi mennä linjaamaan, että mitä kaikkea sitten "saa" tehdä ja mitä kaikkea kumppani saa rajoittaa. Sen vuoksi paras olisi, kun suhteellisen samanhenkiset ja samalla aaltopituudella olevat ihmiset pariutuisivat keskenään. Kun toisesta oikeasti välittää, niin normaalisti ihminen haluaa sallia tämän voivan elää omaa elämäänsä - mutta toisaalta toisinpäin myös, ei halua omalla elämällään kaventaa sen toisen elämää. (Eri asia sitten narsistit ja pääongelmaiset.)"
- Näinpä juuri. 👌👍
No mistä sinun mielestäsi sitten kumppani saa olla kiinnostunut? Onko mitkään harrastukset tai kiinnostuksenkohteet ok?
Tai millä lailla harrastukset sulkevat pois sen, että ihminen olisi muutakin?
Harrastukset ja kiinnostuksenkohteet ovat ok kunhan ihminen ei ajattele niiden kantavan vaikeuksien yli, eikä laske kaikkea niiden varaan. Harrastuksistaan huumaantuneet ihmiset voivat olla sympaattisia ja kaikin puolin mukavia mutta huumaantuneita kuitenkin. Ei huumatun ihmisen kanssa voi käydä samanlaista keskustelua kuin sellaisen joka on täysissä voimissa.
"Parisuhteessa on aina punnittava se, mikä on ok. Jos toisen elämäntapa ei sovi yksiin oman elämän kanssa, niin silloin on ehkä väärän ihmisen kanssa. Onhan se totta, että moni voi olla itsekäs eläessään omaa elämäänsä, mutta vaikea sitäkään olisi mennä linjaamaan, että mitä kaikkea sitten "saa" tehdä ja mitä kaikkea kumppani saa rajoittaa. Sen vuoksi paras olisi, kun suhteellisen samanhenkiset ja samalla aaltopituudella olevat ihmiset pariutuisivat keskenään. Kun toisesta oikeasti välittää, niin normaalisti ihminen haluaa sallia tämän voivan elää omaa elämäänsä - mutta toisaalta toisinpäin myös, ei halua omalla elämällään kaventaa sen toisen elämää. (Eri asia sitten narsistit ja pääongelmaiset.) "
No noinhan se mutta minusta jännä että yleensä naiset tuntuu odottavan että heidän elämänsä sidonnaisuudet eivät saa häiritä toista mutta toisen pienetkin "omat jutut" saattavat olla ei-toivottavia. mutta joo, tuo samanhankiset ja sama aallonpituus minustakin ok, vielä kun laitetaan lapselliset keskenään ja lapsettomat omaan porukkaansa olisi se toimiva juttu.
Niin ja semmoinenkin jännä juttu tässä tuli mieleen sallimisesta että miksiköhän se että jos joku tykkää pari kertaa vuodessa lentää jonnekin kauas laiskottelemaan viikoiksi nähdään se jotenkin hienona ja arvostettavana mutta jos toinen tykkää laiskotella kotisohvalla nähdään se huonona juttuna vaikka on paljon ekologisempaa.
Meinaatko fundamentalistista asennetta tai vertauskuvaa? Kiihkouskovainen vrt kiihkoharrastaja?
No ei tietenkään kannata sekaisin mennä ja tietysti liika on liikaa. Eikä laskea kaikkea minkään varaan. Mutta toisaalta vaikeuksien yli ihminen usein pääsee juuri harrastusten tai vaikka työn avulla - kun tekee jotain. Kyllähän moni kokee, että kunnon liikuntatreeni auttaa jopa negatiivisten tunteiden purkamisessa. Ja esim. moni sanoo selvinneensä vaikeista asioista juuri sitä kautta, että on ollut jokin väylä toteuttaa itseään ja tehdä jotain - esim. joku harrastus, ellei työ ole sellainen. Eli siinä mielessä ne VOIVAT kantaa vaikeuksien ylikin.
Ihan yksinkertaistettuna tarkoitan sitä että parisuhde on ihmissuhde. Mitä enemmän ihminen on kiinnostunut asioista ja mitä vähemmän ihmisistä, niin sitä huonompi juttu. Jos joku on työssään huippuasiantuntija jollain tietyllä alalla niin ihan kiva juttu mutta tärkeämpää on se tietääkö hän työpaikan siivoojan nimen ja sanooko tälle huomenta.
Ihan hyviä näkökulmia mm. brassailu reissailusta.
Eiks lähtökohtana olis jees, että sallii ainakin sen myös toiselle minkä itselleenkin?
Ite tykkäisin lähteä ulkomaille erilaisen maiseman ja ilmaston vuoksi. Aktiiviloma tjn. Sen sijaan, jos löhötä haluan teen sen mieluiten kotona.
Ei kai se haittaa, jos lapseton haluaa lapsia omaavan, kun tykkää myös niistä penskoista osana perhettä? Joku lapseton voi oikeasti saada perheen vain niin. Tai myös niin.
No juu nyt tajuan. Kyllä, tästä olen kyllä täysin samaa mieltä. Arvostan samaa.
Kaitpa tämän voi sanoa, kun en henkilöä nimeä, että tiedän ihmisen jolle oli "lottopotti" saada kumppani jolla oli jo lapsi valmiina. Sillä hän itse ei kyennyt lapsia saamaan. Mutta hän terveellä tavalla rakastaa lapsia ja haaveili aina omasta perheestä.
Minusta se ei mitenkän voi olla väärin. Mikä ajaa ihmiset yhteen, rakkaus. Se paras syy kaikista olla yhdessä.
"No noinhan se mutta minusta jännä että yleensä naiset tuntuu odottavan että heidän elämänsä sidonnaisuudet eivät saa häiritä toista mutta toisen pienetkin "omat jutut" saattavat olla ei-toivottavia. mutta joo, tuo samanhankiset ja sama aallonpituus minustakin ok, vielä kun laitetaan lapselliset keskenään ja lapsettomat omaan porukkaansa olisi se toimiva juttu.
Niin ja semmoinenkin jännä juttu tässä tuli mieleen sallimisesta että miksiköhän se että jos joku tykkää pari kertaa vuodessa lentää jonnekin kauas laiskottelemaan viikoiksi nähdään se jotenkin hienona ja arvostettavana mutta jos toinen tykkää laiskotella kotisohvalla nähdään se huonona juttuna vaikka on paljon ekologisempaa."
Ketkä "naiset yleensä"? Mihin tämä tieto nyt perustuu? Onhan olemassa sellainenkin stereotypia, että esim. perheellinen mies jatkaa harrastuksiaan eikä koe aiheelliseksi antaa aikaa perheelle. Mutta stereotypiat ovat stereotypioita.
Varmasti on olemassa kuvaamasi kaltaisia naisia, kuten muuten myös heidän miespuolisia vastineitaan. Mutta eivät "naiset yleensä" sen enempää kuin miehetkään yleensä ole sellaisia. Kyllä normaalissa parisuhteessa on tilaa molempien harrastuksille ja omille jutuille - toki elämäntilanteiden asettamissa rajoissa.
En minä ainakaan koe, että kukaan pitää huonona sitä, jos joku viettää aikaa kotona. Millä lailla se nyt ilmenee, että jotenkin yleisesti ajateltaisiin noin? Tietysti laiskottelua sohvalla pidetään joskus huonona sen vuoksi, että sohvaperunaelämä on monella lailla epäterveellistä, mutta se on toinen juttu. Kyllä tuollainen lomamatka etelään on jo niin tavallista ja yleistä, ettei sitä kukaan mitenkään "hienona" pidä - paitsi ne, joita odottaa eka oma ulkomaanmatka ja ovat sen vuoksi innoissaan.
No, tokihan ne tykkäävät matkustelusta, jotka tykkäävät, mutta samahan se on kaiken suhteen: jos joku rakastaa kirjoja, hän pitää hienona jos toinenkin lukee, jos joku tykkää puutarhanhoidosta, hän innostuu jos toinenkin tuntee kasveja... ja sitä rataa.
"Ihan yksinkertaistettuna tarkoitan sitä että parisuhde on ihmissuhde. Mitä enemmän ihminen on kiinnostunut asioista ja mitä vähemmän ihmisistä, niin sitä huonompi juttu. Jos joku on työssään huippuasiantuntija jollain tietyllä alalla niin ihan kiva juttu mutta tärkeämpää on se tietääkö hän työpaikan siivoojan nimen ja sanooko tälle huomenta."
Tästä olen periaatteessa samaa mieltä. Mutta tunnen kyllä vähän introverttejä ihmisiä, jotka saattavat olla kiinnostuneempia muista asioista kuin ihmisistä, MUTTA ovat silti kohteliaita ja suhtautuvat vaikkapa nyt siihen siivoojaan tasa-arvoisesti. Ja heillä voi olla aika vähän ystäviä, mutta ne ystävyyssuhteet saattavat kuitenkin olla läheisiä, lämpimiä ja syvällisiä. Eli asia ei ole ihan mustavalkoinen.
Tässä aiheessa on sellainenkin kääntöpuoli, että ihminen, jolla on omia kiinnostuksenkohteita, antaa usein enemmän tilaa myös kumppanilleen. Jos kumppanin pitäisi olla toisella koko maailma, niin se usein johtaa ripustautumiseen, aiheettomaan mustasukkaisuuteen ja siihen, että lopulta se kumppani kuitenkaan EI pysty täyttämään koko sitä tyhjiötä, mitä häneltä odotettaisiin. Ja huonostihan siinä käy.
No joo, vois olla hyvä lähtökohta tuo mutta tosiaan minusta aika ahdaskatseisia monesti asenteet esim. työttömiä kohtaan, monet, varsinkin naiset, et sinä, tuntuvat näkevän että se on täysin korjaamaton pysyvä tila vaikka useimpien kohdalla niin ei ole kuitenkaan. Sitten taas samat henkilöt voivat vaatia toista hyväksymään itseltään asioita jotka oikeasti on elämää rajoittavia ja paljon toisenkin aikaa sitovia juttuja.
Joo, maisemat ja ympäistöt on toki kiva nähdä ulkomailla mutta monella tosiaan ne lomatkin saattaa rajoittua aika pieneen ympyrään siellä kohteessa niin paljon vähemmällä touhottamisella pääsisi kotona lepäämällä.
Joo no ei kai se haittaa, kukin halutkoon mitä tahtoo mutta minusta pitäisi jotenkin myös sitten niitä varaäitejä ja -isiä jotenkin huomioida erotilanteissa, aika julmaa jos on varavanhempana lapsen kasvuvuodet ja sitten kumppani päättääkin ykskaks haluta eroa ja katkaisee kaikki yhteydet sihen toiseen myös lapselta kun se ei ole biologinen vanhempi.
No se on aika yleinen ongelma tuo hedonistisuus. Ongelma siksi, jos se muodostuu oman navan ympärillä pyörimiseksi.
Sinällään nautittavan elämän tavoittelu on ok. Elämästä voi kuitenkin nauttia ilman toisen niskaa katkomatta ja pakkomielteisyyttä välttämälläkin.
Mukavat jutut ei usein ees maksa mitään valuutta.
Nojuu, tuo on se varjopuoli joka varaisän ja varaäidin on melkeinpä tiedostettava ja siihen varauduttava, että oikeudet voi olla hyvin vähäiset. Adoptio on toki mahdollista....tietyissä tilanteissa.
"Nojuu, tuo on se varjopuoli joka varaisän ja varaäidin on melkeinpä tiedostettava ja siihen varauduttava, että oikeudet voi olla hyvin vähäiset. Adoptio on toki mahdollista....tietyissä tilanteissa. "
Niinpä mutta onko reilua varaisän/äidin joutua olemaan koko ajan varpaillaan ja jkäytännössä tiedostaminen tarkoittaa sitä että joutuu kieltämään itseään kiintymästä liikaa lapseen/lapsiin koska ne voidaan milloin tahansa ottaa pois. Toisin kuin "oikeelta iskältä" jonka ei tarvitse välittää pätkääkään mutta sitten jos haluaa sillä on aina oikeudet olemassa.
Eihän se elämä ole reilua aina tältäkään osin, mutta ihminen tekee tietoisen valinnan ottaessaan riskin. Tai ainakin voisi olettaa ja toivoisi, että tiedostaa riskit.
Lapsellekin voi olla järkytys, jos pitää ei biologista vanhempaa kuitenkin vanhempana jota rakastaa, enemmän kuin ehkä kaikki voi koskaan rakastaa biologisia vanhempiaan.
Siksi nämä asiat onkin aikuisien vastuulla ja aikuisien pitäis nää jutut tiedostaa suhdetta viritellessään, onko valmis kestämään erot yms. Niin kukapa sitä hurmioissaan haluaa pahinta pelätä...tai edes uskoa, että joskus voi erokin tulla.
Mutta lasten takia jalat maassa pää pilvissä on parempi, kun jalatkin pilvissä päineen kaikkineen.
Ja ei onneksi ihan kaikki biologiset vanhemmatkaan aseta lasta asemaan, jossa lapsen näkeminen olisi kielletty, vaikka suhde aikuiten välillä katkeaa.
Eikä ihan hullulla vanhemmalla tarvi olla oikeuksia, se on tervepäisemmän velvollisuus katsoa, että kahjot isit ja äidit pysyy loitolla.
Mut nyt miä mään maate. Öitä!😊
Ei tarviis mutta tämän yhteikunnan ansiosta kierre vain jatkuu:
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/tampereen-laikunlavalla-aikaa-paiviaan-kuluttavat-huumeidenkayttajat-kertovat-elamastaan-raja-on-siina-ettei-kuole-200189077/
Jos rakastat, en ymmärrä miksi sanelet, mikä on oikeaa ja hyväksyttävää rakkautta. Miksi sellerinjuuret ovat rakastettavampia kuin kirjat. Mitä jos kirjat auttoivat minua silloin kun yksikään ihminen ei? Kysy sinä sellerinjuurelta, minä katson mieluummin kylmää kuuta.
Sellerinjuuria minäkään en oikein ymmärtänyt mutta ehkä siinä on ajatus ravinnosta joka on pakollista. Kirjat ovat viihdettä ja jos niihin rakastuu niin pystyykö toinen ihminen tarjoamaan samanlaista viihdettä? Kuu on romanttinen mutta kylmä verrattuna siihen ihmiseen joka saattaa olla ihan siinä vieressä.
Sellerinjuuri = yksinkertaista ja vaatimatonta ruokaa - vastakohtana hanhenrinnalle ;)
Pitää muistaa, että tuo on työväenlaulu. Se ei pohjimmiltaan niinkään kerro rakkaudesta, vaan kritisoi keski- ja yläluokkaisuutta.
Hyvä tarkennus, näinhän se tosiaan on. Hanhenrinta on nykyään etnisen ruoan kanssa intoilua. Luokkaerot näkyvät nykyään juuri näissä valinnoissa ja niitä on syytä edelleen kritisoida. Jos joku luulee olevansa muita parempi ihminen hyönteisiä tai sushia syömällä niin hänelle voi vain hymyillä ja jättää sekin elitismi omaan arvoonsa.
.. Noh, ehkä sunkin kommentti kertoi jotain Just.. Susta.. Ja Sun AjatusMaailmastas.. ;D
.. Tsori.. Oli Vain "pakko".. Piikki.. ;D
"Hanhenrinta on nykyään etnisen ruoan kanssa intoilua. Luokkaerot näkyvät nykyään juuri näissä valinnoissa ja niitä on syytä edelleen kritisoida. Jos joku luulee olevansa muita parempi ihminen hyönteisiä tai sushia syömällä niin hänelle voi vain hymyillä ja jättää sekin elitismi omaan arvoonsa. "
Olet oikeassa - kritisoida pitää nimenomaan tällaista arvottavaa vastakkainasettelua, eli jos se hyönteisiä syövä pitää itseään parempana kuin jotain, joka syökin vaikka maksalaatikkoa. Mutta toisaalta myös toisinpäin. Eipä siinäkään mitään pahaa ole, jos haluaa kokeilla jotain kotisirkkaruokaa. Olennaista onkin se, millä asenteella sen tekee tai jättää tekemättä ja miten suhtautuu muihin. Eli eivät ne VALINNAT ongelma ole sinänsä.
Piikki, joka luultavasti ei osunut maaliinsa ;)
.. Uskon, että osui.. ;P.. Mut leikitään, ettei osunut.. ;D
Mä vähän luulen että ylitulkitsit jotain.
Ehkä ihminen yliarvioi oman merkityksensä. Atomien yhteensattumia ja osa maailmankaikkeuden materiaalivarantoa olemme siinä kuin kuu ja selleritkin.
Jäin miettimään nykyajan luokkaeroja suhteessa tähän lauluun. Tuntuu että varallisuus ei enää ole kovin suuressa roolissa vaan luokkaerot tulevat siitä että osa ihmisistä kokee olevansa erikoisempia ja parempia kuin muut. Loput ovat melko tavallista väkeä ja tyytyvät siihen. Naiset ovat nykyään tässä mielessä yläluokkaisia ja hyvin monet meistä miehistä edustavat tavallista "työväkeä". Yläluokalla on eksoottiset matkakohteet, eettiset ja etniset ruoat ja hienot harrastukset. He tuovat selvästi ilmi sen että ovat rahvaan yläpuolella. Siinäkin mielessä laulu on tosiaan ajankohtainen.
Mielenkiintoinen ajatus. Taitaa olla noin ainakin yli nelikymppisillä lapsettomilla naisilla. Vai olisiko syynä se, että tuon tyyppisillä naisilla on vaatimuksia niin paljon, että pysyvät sinkkuina? Heitä siis vaan tuntuu olevan suhteellisesti paljon? En osaa sanoa..
Luulisin että tällainen "yläluokkaisuus" hankaloittaa kumppanin löytämistä sillä samalla tasolla olevia miehiä on rajallinen määrä.